Osoittelua

Tietooni on syksyn aikana tullut muutamia vahinkotapausta, joissa vakuutusyhtiö on katsonut, että vakuutettu on itse aiheuttanut vahingon joko tahallaan tai törkeällä tuottamuksella ja evännyt korvauksen tai vähentänyt sitä.

Vakuutussopimuslain 30§:ssä todetaan, että vakuutusyhtiö on vastuusta vapaa vakuutettua kohtaan, joka on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman. Saman pykälän toisessa momentissa sanotaan lisäksi, että jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeästä huolimattomuudesta, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä.

Poliisikin oli tutkinut näitä tapauksia ja yksi oli edennyt syyttäjälle saakka. Syyttäjä oli kuitenkin tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen, koska rikoksesta epäiltyjen osalta ei ollut todennäköisiä syitä syyllisyyden tueksi. Poliisikaan ei ollut löytänyt sellaista rangaistavaa tekoa, johon vakuutusyhtiö vetosi, eikä määrännyt siitä sakkorangaistusta saati vienyt asiaa syyttäjälle.

Vakuutusyhtiöt ovat siis evänneet tai vähentäneet korvauksia sellaisilla itse keksimillään päätelmillä, joita ei ole voitu viranomaistutkinnassa todentaa.

Vakuutuslautakunta on lausunnoissaan järjestelmälisesti ottanut kannan, jonka mukaan korvausta ei voida evätä, jos vakuutusyhtiö ei pysty kiistattomasti osoittamaan eväysperusteen olemassaoloa. Vakuutusyhtiön näkemys ei ole kiistaton osoitus jonkin asian laidasta, vaan edellytetään konkreettisia todisteita.

VKL 7/98

Lautakunta toteaa, että vakuutusyhtiön vedotessa johonkin korvausvastuun poistavaan seikkaan yhtiöllä on todistustaakka kyseisen seikan olemassaolosta. Tässä tapauksessa tulipalon syttymissyy on jäänyt avoimeksi. Koska vakuutusyhtiö ei ole voinut kiistattomasti osoittaa, että vakuutuksenottaja on aiheuttanut vahinkotapahtuman tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella taikka ollessaan alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena niin, että tämä seikka on oleellisesti vaikuttanut vahingon syntyyn tai määrään, lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön tulee suorittaa korvaus kotivakuutuksen perusteella.

VKL 379/09

Toimitetun selvityksen perusteella lautakunta toteaa, että vakuutusyhtiön kannanotto vakuutuksenottaja Y:n tahallisesta palon sytyttämisestä on perustunut tehtyjen havaintojen perusteella syntyneeseen epäilyyn. Vakuutuksenottaja ei ole itse muistanut tilannetta, ja on kiistänyt tahallisuuden. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, ettei tahallisuutta ole osoitettu.

Vakuutuslautakunnan lausunnossa VKL 421/00 puolestaan viitataan siihen, että esitutkinnassa oli käynyt selville, ettei ketään voida asettaa syytteeseen (palovahingosta). Asiaa oli käsitelty myös käräjäoikeudessa ja oikeus oli määrännyt vakuutuksenantajan maksamaan korvauksen. Hovioikeus oli hyväksynyt käräjäoikeuden päätöksen ja määrännyt lisäksi maksettavaksi viivästyskorkoja.

Mitä isommasta vahingosta on kyse, sitä epämääräisemmät keinot vakuutusyhtiössä kaivetaan esiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s