Fine vakuutusyhtiöiden asialla?

Vakuutusneuvota (FINE) näyttää ottaneen käyttöön ns. kansliapäätöksen. Riita-asiaa ei välttämättä viedäkään Vakuutuslautakunnan ratkaistavaksi, vaan se ratkaistaan ilman lautakuntakäsittelyä.

Ajatuksena lienee ajan säästäminen. Onhan Vakuutuslautakunnassa on noin vuoden mittainen käsittelyjono. Omien kokemusteni perusteella näyttää siltä, että Finen kansliapäätökset myötäilevät vakuutusyhtiöiden linjaa.

Omalle kohdalleni on käynyt näin parin asiaakkaan jutun kanssa.

Ensimmäisellä kerralla ensin kysyttiin lupa ratkaista asia ilman lautakuntakäsittelyä.

Tietämättömyyttäni tällaisesta menettelytavasta, annoin luvan. Luvattiinhan vastapainoksi nopeampaa aikataulua.

Finestä tulikin jonkin ajan päästä vakuutusyhtiön kantaa puoltava lausunto. Perusteluissa todettiin, että vahinko on korvattu normaalin korvauskäytännön mukaisesti.

Kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi sitä, että lausuntopyynnöllä ei tietenkään haeta sitä, onko korvauspäätös korvauskäytännön mukainen vai ei. Vakuutuslautakunnan avulla pyritään muuttamaan korvauskäytäntöä. Ja vielä niin, että ratkaisu olisi muidenkin vastaavassa tilenteessa olevien käytettävissä.

Sain asian sittemmin Vakuutuslautakuntaan saakka ja sieltä tulikin korvausta puoltava lausunto.

Viime viikolla sain taas postia Fineltä.

Tällä kertaa ei oltu etukäteen kysytty mitään, vaan asia käsiteltiin omin luvin ilman Vakuutuslautakuntaa. Se, että lausunnon antaja ei ollutkaan Vakuutuslautakunta, vaan Fine, ilmeni vasta paperin huolellisen tutkimisen yhteydessä.

Ja taas tuli vakuutusyhtiön kantaa puoltava lausunto. Perusteluiksi oli tällä kertaa kaivettu sellaisia seikkoja, joita kukaan ei ollut aikaisemmin tuonut asian käsittelyn yhteydessä edes esiin.

Ratkaisussa vedottiin uusiin ja tarkistamattomiin seikkoihin, jotka osoittautuivatkin heti virheellisiksi arvauksiksi eivätkä paikkansa pitäviksi tosiasioiksi.

Tälläkin kerralla piti erikseen vaatia asian viemistä lautakuntakäsittelyyn.

Jatkossa lienee syytä erikseen hakemuksessa painottaa, jos Finelle toimitettu ratkaisupyyntö on osoitettu Vakuutuslautakunnalle eikä kenen tahansa Fineläisen pähkäiltäväksi.

Finen kirjeestäkään ei satunnainen valittaja välttämättä huomaa ollenkaan, että kyseessä ei ole Vakuutuslautakunnan päätös ja riita-asia saa näin virheellisen päätöksen.

Korvausvastuu sopimussuhteessa

Moni vakuutuksenottaja tuntuu uskovan, että kaikki yritystoiminnassa toisille aiheutetut vahingot korvataan yrityksen vastuuvakuutuksesta.

Näin ei kuitenkaan ole.

Yritykset aiheuttavat ehkä eniten tai ainakin suurimpia vastuuvahinkoja omille sopimuskumppaneilleen.

Vahingonkorvausoikeuden pääperiaatteen mukaan jokaisen on itse kärsittävä vahinko, joka häntä kohtaa, ellei siihen liity jotain vastuuperustetta, tuottamusta (huolimattomuus tai laiminlyönti).

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1§:ssä sanotaan, että ”joka tahallisesti tai tuottamuskesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Huolellisesta toiminnasta huolimatta syntynyttä vahinkoa ei aiheuttajan tarvitse korvata. Sen katsotaan syntyneen tapaturmaissesti, ilman tuottamusta ja se käsitellään vahingonkorvausoikeuden pääperiaatteen mukaan. Myöskään lievä tuottamus ei aiheuta korvausvastuuta.

Vahingonkorvauslain 1 luvun 1§:ssä sanotaan, että ”vahingon korvaamiseen on sovellettava tämän lain säännöksiä. Tämä laki ei kuitenkaan koske, ellei tässä tai muussa laissa toisin säädetä, sopimukseen perustuvaa tai muussa laissa säädettyä korvausvastuuta.” Sopimusperusteisesta vastuusta säädetään mm. kauppalaissa, maakaaressa ja kuljetusoikeudellisessa lainsäädännössä, jne.

Yrityksen toiminnan vastuuvakuutuksen ehdoissa viitataan vahingonkorvaus- ja muihin lakeihin ja oikeuskäytäntöön seuraavasti: ”vakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa, vakuutuksen voimassaoloalueella toiselle aiheutettu esine- tai henkilövahinko, josta vakuutuksenottaja on voimassaolevan oikeuden mukaan korvausvastuussa”.

Vastuuvakuutuksen ehdot sisältävät pääasiassa rajoituksia yllä mainittuun viittaukseen voimassa olevasta oikeudesta. Rajoitusehtojen jälkeen jäljelle jää vielä paljon sellaista korvausvastuuta, jonka joutuu kantamaan itse.

Jos korvausvelvollisuus perustuu sopimukseen, siihen ei sovelleta vahingonkorvauslakia, eikä sitä pääsääntöisesti korvata vastuuvakuutuksesta. Sopimukseen perustuva vastuu voisi olla vaikka alihankkijan aiheuttama vahinko, josta pääurakoitsija on vastuussa tekemänsä sopimuksen perusteella. Myyjä ei siis voi rajoittaa vastuutaan ostajaa kohtaan sillä, että sopimus täytetään alihankkijoiden toimesta. Myyjän vastuuvakuutus kuitenkin kattaa vain vakuutuksenottajan itsensä ja häneen työsuhteessa olevat, mutta ei alihankkijoita.

Vastuuvakuutuksessa sopimukseen perustuvan vastuun rajoitus koskee sellaisia vahinkoja, jotka on aiheutettu tavalla, joka ei johtaisi korvausvastuuseen ulkopuolisten kesken. Sopimusvastuussa ja yleisessä vahingonkorvausvastuussa on kuitenkin paljon yhteistäkin. Kuten, jos aiheuttaa vahingon tuottamuksellaan, on velvollinen korvaamaan sen.

Sopimusvastuun rajoittamisen tarkoituksena vastuuvakuutuksessa on rajata korvattavuuden ulkopuolelle sellaiset tilanteet, joissa vakuutuksenottajalla on mahdollisuus sopimusvapauden sallimissa puitteissa laajentaa korvausvastuutaan siitä, mitä se voimassa olevan oikeuden mukaan olisi.

Lähteet: af Hällström, Vastuuvakuutus, Finva ,2010
http://www.finlex.fi

 

Vakuutustapahtuma

Vakuutustapahtuma on vakuutussopimuslainsäädännön ja vakuutusehtojen mukaan sellainen tapahtuma, joka on vakuutussopimuksen ja vakuutusehtojen mukaan tarkoitettu korvattavaksi vakuutuksen perusteella.

Korvattavaksi vakuutustapahtumaksi voidaan vakuutusehdoissa määritellä esimerkiksi jokin nimenomainen, konkreettinen tapahtuma, kuten tulipalon syttyminen, varkaus, pahoinpitely tai törmääminen.

Useiden vakuutusten vakuutusehdoissa korvattavaa vakuutustapahtumaa ei ole määritelty näin tarkasti, vaan korvattavuuden edellytykset luetellaan vaikkapa sanoilla äkillinen, ulkoisesta syystä aiheutuva, ennalta arvaamaton tai vakuutetun tahtomatta tapahtuva.

Vakuutustapahtumalla haetaan vahingon aiheuttaneen tapahtumaketjun juurisyytä, ei sitä, miten vahinko lopulta ilmenee. Esimerkiksi vuotovahingossa vakuutustapahtuma ei ole kastunut rakenne saati sitten lahonnut runko tai homehtunut seinä, vaan putken rikkoutumisen aiheuttanut tapahtuma. Vaikkapa ruuvin vääntäminen putken läpi.

Vakuutustapahtuman määrittely on rajoitusehtojen lisäksi jokaisen vakuutuksen olennainen elementti. Sillä pyritään mahdollisimman selkeästi rajaamaan, millaiset tapahtumat kuuluvat vakuutuksen piiriin ja millaiset eivät.

Onnistunut vakuutustapahtuman kuvaaminen [pitäisi] antaa vakuutuksenottajalle kertalukemalla selvän käsityksen siitä, mitä hänen vakuutuksensa kattaa. Se auttaa myös vakuutusyhtiötä oikeansuuruisen vakuutusmaksun määrittämisessä.

Kokemuksen mukaan korvauskäsittelyssä kuitenkin käy usein niin, että käsittelijä takertuu tarkastelemaan ehtotekstin yksittäisiä sanoja, ymmärtämättä itsekään niiden varsinaista tarkoitusta ja evää sen perusteella korvauksen.

Esimerkiksi yli kymenen vuotta käyttöiältään odotetusti olevan radiopuhelimen yllättävä ja odottamaton hapettuminen noin viikon kuluessa evättiin, koska ehtotekstissä mainitaan hitaasti syntyvän ilmiön esimerkkinä hapettuminen. Vakuutuslautakunta katsoi tässäkin tapauksessa, että ehtoa ei voida lukea sen kirjaimen vaan hengen mukaan ja määräsi vakuutusyhtiön korvaamaan tämänkin vahingon*.

Vakuutustapahtuman määrittelyssä on aina tulkinnan varaa, oli se kirjoitettu miten tarkasti tahansa. Vakuutusyhtiössä pyöritellään ehtoja päivittäin. Vakuutuksenottaja tuskin lukee niitä edes vakuutusten uudistuksen yhteydessä kerran vuodessa. On aika selvää, kumpi on paremmassa asemassa, kun vahingosta aletaan vääntämään.

Ellet itse halua tai viitsi perehtyä vakuutusehtoihin, hanki ihmeessä osaamista muualta tai olet alakynnessä jo ennen kuin vahinko on edes tapahtunut.

Lähde: Eskuri, et. al., Oikeusturvavakuutus, Finva 2007

* Viikon aikana tapahtunut hapettuminen on radiopuhelimen käyttöikä huomioiden katsottava äkilliseksi tapahtumaksi (VKL 818/10).

Turvallisuus on tunnetta

Jarno Limnell kavereineen kirjoittaa turvallisuudesta, kirjassaan Kyberturvallisuus, jotakuinkin näin:

Turvallisuus on tavoitetila, johon pyritään tekemällä erilaisia turvallisuutta lisääviä toimia. Turvallisuudessa yhdityvät tunne, todellisuus ja opitut mallit sekä kykymme sietää erilaisia häiriö- ja kriisitilanteita.

Turvallisuuden tunne takoittaa sitä, miten turvalliseksi tunnemme itsemme tässä ympäristössä juuri tänään. Turvallisuuden tunne on subjektiivinen, eli sama tilanne voi toisessa ihmisessä aiheuttaa huomattavasti vahvemman turvattomuuden tunteen kuin toisessa.

Turvallisuuden tunne on henkilökohtainen mielikuva olotilasta, jossa tunnettua riskiä tai vaaraa ei merkittävässä määrin ole olemassa.

Pelkkä tunteen tuottaminen tai vahvistaminen ei turvallisuuden rakentamisessa riitä. Oleellinen osa turvallisuutta on todellisuus, eli miten asiat toisiasiallisesti ympäristössämme ovat.

Turvallisuus riippuu fyysisestä todellisuudesta ja kollektiivisesta ymmärryksestämme siitä, miten asiat oikeasti ovat.

Puutteellinen ymmärrys asioiden oikeasta tilasta voi johtaa turvallisuuden illuusioon. Tällöin tunnemme itsemme turvalliseksi, koska emme ole tietoisia asioiden tosellisesta tilasta.

Yhteiskunnan tai yrityksen arvopohja vaikuttaa siihen, millä vakavuudella ja millaisin toimenpitein turvallisuusasioihin koetaan tarpeelliseksi tarttua. Arvojen lisäksi turvallisuudessa on kyse opituista malleista, joilla turvallisuutta rakennetaan. Siis millaisia tapoja, prosesseja ja tekniikoita yhteiskunnassa tai yrityksessä halutaan vahvistaa turvallisuuden kohentamiseksi.

Keskeinen osa turvallisuutta on kykymme sietää erilaisia normaalista turvallisuuden tilasta poikkeavia häiriötilanteita. Kun sietokyky on vahva, eivät pienet tai suuretkaan häiriöt vaivaa liiaksi, eivätkä saa meitä paniikkiin.

Sietokyky muuttuu maailman muuttuessa. Esimerkiksi pitkääkään sähkökatkoa ei satakunta vuotta sitten olisi ehkä edes huomattu ja nyt se lamauttaa kaiken toiminnan jo hetkessä.

Jos turvallisuuden tasoa halutaan nostaa, on kehitystä tapahduttava kaikilla neljällä osa-alueella: tunteessa, todellisuudessa, malleissa ja sietokyvyssä.

Lisäksi ymmärryksen on muututtava ympärillä tapahtuvien muutosten mukaan. Mikäli emme ymmärrä ympärillämme tapahtuvia muutoksia, on turvallisuuden tunteemme vääriin oletuksiin perustuvia.

Turvallisuuden tuottaminen on jatkuva prosessi.

Lähde: Limnell, et. al., Kyberturvallisuus, Docendo 2014

Vesitetty vakuutus

Yle Uutiset kertoi 23.10.2016 likennevakuutuksen uudistuksesta, joka on tulossa voimaan ensi vuonna.

Jatkossa liikenne- (ja auto-) vakuutuksista poistuu nykyisenlainen bonusjärjestelmä ja tilalle tulee henkilökohtaisen vahinkohistorian tarkastelu.

Vakuutusyhtiöt ovat pikkuhiljaa siirtyneet muutenkin yhä enenevässä määrin käyttämään yksilöllisiä vahinkotilastoja kaikissa vakuutuksissa. Varsinkin yrityksillä.

Yhtiöt perustelevat käytäntöä sillä, että vakuutuksesta perittävällä maksulla tulee pystyä korvaaman sattuneet vahingot.

Vakuuttamisen perusajatus, vahinkokustannusten jakaminen suuren vakuutuksenottajajoukon kesken, vesittyy ja vakuuttamisesta tulee puhdasta rahastusta, jolloin vakuutuksenottaja ei käytännössä ”hyödy” vakuutuksesta mitenkään.

Vakuutusoppi -kirjan mukaan vakuutus on märitelty seuraavasti:

”Tietyn riskin alaiset yksiköt, vakuutuksenottajat, sopivat vahinkojen tasaamiseen erikoistuneen laitoksen, vakuutuslaitoksen eli vakuutuksenantajan, kanssa siitä, että riskin toteutuessa vakuutuksenantaja korvaa siitä aiheutuneen vahingon. Korvauksensaantioikeuden vastikkeeksi vakuutuksenottajat suorittavat vakuutusmaksun vakuutuksenantajalle.”

Tavanomaiseen vakuutuksen määrittelyyn kuuluu vaatimus, että järjestelyn tulee koskea lukuisia riskiyksiköitä ja yleensä useita vakuutuksenottajia.

Se, että kaksi osapuolta tekee keskenään sopimuksen mahdollisen vahingon korvaamisesta, ei tee sopimuksesta vakuutusta.

Vaatimus, että vakuutusmaksun on katettava vahinkokustannukset yhä pienemmissä yksiköissä, esimerkiksi vakuutuksenottajakohtaisesti tai jopa sopimuskohtaisesti, ei täytä vakuutuksen tunnusmerkistöä.

Vakuutuksen alkuperäisen tarkoituksen mukaan vakuutusmaksujen on katettava vahinkomenot vakuutusjajikohtaisesti tai jopa tarkastellen koko vakuutusyhtiön vakuutuskantaa.

Näin on aikaisemmin ollutkin, kun on otettu huomioon vakuutuksenantajien sijoitustoiminnan tuotot.

Viime vuosina vakuutusyhtiöissä on kuitenkin edellytetty vahinkosuhteen (vahinkomenot / vakuutusmaksut) pysymistä alle sadan prosentin. Tällöin vakuutusmaksut kattavat vahinkomenot. Se johtaa, tai on jo johtanut, siihen, että joko vakuutusmaksut nousevat kohtuuttomasti tai korvauksia on yhä vaikeampi saada. Yleensä molempiin.

Ennen kuin pankkimiehet kiinnotuivat vakuuttamisesta, käytäntö oli, että yhtiön vahinkosuhde sai olla yli 100% ja osa vahinkomenosta katettiin sijoitustoiminnan tuotoilla, puhumattakaan yksittäisen asiakkaan tai sopimuksen vahinkosuhteesta.

Jatkossa ehkä kannattaakin sijoittaa vakuututtamiseen käytetyt rahat johonkin turvalliseen säästökohteeseen ja käyttää kertynyttä rahastoaan vahinkokustannusten kattamiseen. Ainakin osittain.

Usein puhutaan ns. itsevakuuttamisesta, joka ei tietenkään ole mikään vakuutus, koska järjestelyyn ei sisälly kaden osapuolen välistä sopimusta eikä useiden vakuutuksenottajien kesken tapahtuvaa riskien tasaamista, mutta riskikustannusten rahoittamisen muoto se on siinä missä vakuutuskin.

Yksilöllisissä vahinkotilastoinnissa vakuutusyhtiöt perivät joka tapauksessa maksamansa korvaukset takaisin vakuutuksenottajalta. Jos ei heti ja kerralla, niin lopulta kuitenkin.

Lähde: Pentikäinen, Rantala, Vakuutusoppi, Suomen Vakuutusalan Kustannus ja Koulutus, 2003

Työkyvyn ylläpito loppuu

Finanssivalvonta antoi alkuvuodesta ohjeita ja määräyksiä työeläkeyhtiöille yritysten työkyvyttömyysriskien hallinnan rahoituksesta sen jälkeen, kun viime vuoden puolella syntyi polemiikkia siitä, että työeläkeyhtiöt käyttäisivät työkyvyttömyyden ehkäisyyn tarkoitettuja tukia asiakashankintaan.

Yrityksen palkkasummasta maksettavaan työeläkemaksuun (n. 24%) sisältyy työkyvyttömyysriskin hallintaan varattu, keskimäärin 0,03 prosentin työkyvyttömyysriskin hallintaosa.Työeläkemaksu on jokaista tuhatta palkkaeuroa kohti n. 240€ ja työkyvyttömyysriskin hallintaosa tästä 0,03%, eli n. 17,28€. Näistä rahoista siis nousi äläkkä, kun epäiltiin, että sitä käytetään enemmän kuin kerätään, eli rahoitetaan osa tykytoiminnasta muista vakuutusmaksuun sisältyvistä eristä.

Finanssivalvonta on nyt sitä mieltä, että työkyvyttömyysriskin hallitsemiseksi tehdyt toimenpiteet tulee rahoittaa vain tällä työkyvyttömyyden hallintaosasta kerättävällä maksulla (kohta 1). Jokaista 1189€:n * palkkakustannusta vastaan voit siis saada enintään 17,28€:n edestä tukea työeläkeyhtiöltä.

Työkyvyttömyysriskin hallitsemiseksi tarkoitetun toiminnan lähtökohtana on oltava riskiperusteisuus. Riskiperusteisuudella tarkoitetaan esimerkiksi arviointia siitä, miten työkyvyttömyysrskiä voidaan mahdollisimman tehokkaasti alentaa. Toiminnan on kohdistuttava todennettavissa oleviin työkyvyttömyysriskehin (kohta 4). Jonkun riippumattoman osapuolen on siis ensin kartoitettava riskit ennen kuin niitä voidaan ryhtyä hallitsemaan.

Työkyvyttömyysriskin hallitsemiseksi tarkoitetun toiminnan kustannukset tulisi Finanssivalvonnan ohjeen mukaan kohdistua ensisijaisesti johtamisen, työn, työprosessien ta työyhteisön toimivuuden kehittämiseen tai ylläpitämiseen (kohta 5).

Finanssivalvonta suosittaa, että työeläkeyhtiön tekemän rahallisen panostuksen lisäksi edellytetään aina myös asiakasyrityksen omaa rahallista panostusta, jonka tulisi olla vähintään yhtä suuri kuin työeläkeyhtiön osuus. Oma rahoitus on oltava puhdasta rahaa, ei esimerkiksi oman henkilöstön työpanosta (kohta 9). Voit siis saada työeläkeyhtiöltä tulea enintään 17,28€, jos laitat itse vähintään saman summan käteistä peliin.

Työeläkeyhtiöiden palvelut ja rahallinen tuki ovat työeläkejärjestelmän menojen alentamiseksi tehtyä työkyvyttömyysriskin hallintaa. Nyt tuetussa työhyvinvointitoiminnassa käytettävissä olevien varojen määrä uhkaa pienentyä merkittävästi tai loppua kokonaan. Onhan työeläkeyhtiö voinut tähän asti kattaa osan tukitoimista vaikkapa omasta hoitokustannusosastaan (Vakuutusyhtiön hallintokulujen osuus vakuutusmaksusta. Sekin vajaan prosentin luokkaa).

Yrityksillä ei välttämättä ole nykyisenlaisessa taloudellisessa tilanteessa mahdollista sijoittaa ylimääräistä rahaa ydintoimintojen ulkopuolisiin hankkeisiin, vaikka ne eivät aivan sirkushuveja olisikaan. Omarahoitusosuuden takia suuri osa työntekijöistä putoaa pois työeläkeyhtiöiden tukemasta työhyvinvointitoiminnasta. Käytännössä vain menestyneimmät yritykset voivat jatkossa saada työeläkevakuuttajien rahaa työkyvyn ylläpitoon.

Samalla työeläkeyhtiöiltä on riisuttu viimeisetkin kilpailukeinot. Ainoa jäljelle jäävä eroavaisuus on paperin kulmassa oleva logo ja ainakin pienemmille yrityksille merkityksetön olematon asiakashyvitys. Ajetaanko tässä takaa sitä, että pian meillä on suomessa vain yksi työeläkkeitä hoitava organisaatio?

* Maksaahan työntekijä osansa työeläkemaksusta.

Lähteet:
Korpiluoma, et.al., Työeläke, Finva 2006
Työeläkelehti http://tyoelakelehti.fi/digilehti/052015/luupin-alla-tyohyvinvointirahat
Skanskan Blogit http://blogit.skanska.fi/2016/05/meniko-lapsi-pesuveden-mukana-tyohyvinvointirahojen-saantelyssa/ (Kirsi Mettälä)

Kaikki paitsi Lähi-Tapiola ovat väärässä

(Lähi-Tapiolan nimi kirjoitettu tahallaan oikein)

Väärin ilmoitettu!

Lauantai-iltapäivänä Lähi-Tapiolasta soitti korvaushenkilö ohjeistaakseen miten vahinkoja oikein kuuluu ilmoitella.

Tein asiakkaan puolesta vahinkoilmoituksen ja Lähi-Tapiolan korvauspelvelu meni laakista sekaisin. Ei kuulemma pidä kirjoittaa online lomakkeeseen sitä mitä siellä kysytään.

Ensin Lähi-Tapiolasta oli soitettu asiakkaalle ja kysytty mistä vakuutuksesta tämä on korvausta hakemassa. Onhan hänellä sentään se yksi vakuutus Lähi-Tapiolassa. Sitten oli neuvottu, että kannattaisi laittaa tämä tuohon xxxxxx-vakuutukseen, koska se korvaa paremmin. Niin. Olihan asiakkaalla sentään se yksi xxxxxx-vakuutus Lähi-Tapiolassa.

Sitten häiritsee korvaushenkilö lauantai-iltapäivääni ja kertoo, että ”väärin ilmoitettu”.

”Meillä menee koko korvausosasto sekaisin”.

Olinhan merkinnyt vahingon ilmoittajaksi itseni. Se riitti kaatamaan ison (no… aika ison) vakuutusyhtiön.

Asiakkaan tiedot ja vakuutuksen numero tietenkin löytyvät juuri siitä kohdasta, missä niitä online lomakkeessa kysytäänkin.

Korvaushenkilö väitti, että asiakkaan pitää aina ensin ilmoittaa Lähi-Tapiolalle joko kirjallisesti tai suullisesti, että kohta meklari tulee ja tekee vahoinkoilmoituksen. Asiakas on luonnollisesti jo aikanaan antanut valtakirjan, jonka perusteella meklarilla on oikeus:

  • saada ja toimittaa kaikki vakuutus- ja korvausasioiden hoitamiseksi tarvittavat tiedot ja dokumentit samoin kuin toimeksiantaja on niihin oikeutettu.
  • neuvotella vakuutus- ja korvausasioista vakuutusyhtiöiden, muutoksenhakuelinten ja ulkopuolisten kanssa.
  • toimittaa ja vastaanottaa vakuutus- ja korvausasioiden hoitamiseksi tarvittavia tietoja ja dokumentteja.
  • tehdä, muuttaa tai irtisanoa vakuutussopimuksia.
  • toimia asiamiehenä muutoksenhakuelimissä (esim. Vakuutuslautakunta, muita tahoja pois sulkematta).

Yksikään vakuutusyhtiö ennen Lähi-Tapiolaa ei ole asettanut kyseenalaiseksi asiakkaan antamaa valtuutusta hoitaa asioitaan ilman, että asiakkaan pitäisi siitä joka kerran erikseen ilmoittaa. Edes muutoksenhakuelimet eivät ole äkänneet vaatia jokaisesta vahingosta yksilöllistä valtuutusta.

Ymmärrän toki, että korvaushenkilöä harmittaa, kun meklari on asiantuntijana ilmoittanut vahingosta niin, ettei hän pääse kovin helposti saivartelemaan pilkun paikasta ja eväämään korvausta jollain naurettavalla verukkeella.

Vakuutusyhtiöt näyttävät vuorotellen kokeilevan miten meklarista helpoiten pääsisi eroon, vaikeuttamalla asioiden hoitoa mitä hämmästyttävämmillä kommervenkeillä. Yksikään ei ole vielä onnistunut. Eikä onnistu Lähi-Tapiolakaan.