Ennalta arvaamaton vakuutus

Alkuperäisen ajatuksen mukaan, (omaisuus)vakuutuksen tarkoituksena on ollut korvata äkillisen ja ennalta arvaamattoman tapahtuman aiheuttamia vahinkoja. Vahinkona ilmenevään lopputulokseen johtavan tapahtumaketjun liikkeellepanevan voiman pitää siis olla äkillinen ja ennalta arvaamaton.

Vahingon huomaamisen äkillisyyttä tai arvaamattomuutta ei tarkastella.

Tämän vakuutuksen pääsäännön lisäksi vakuutusehdoissa on paljon muita ehtoja, joiden alkuperäisenä tarkoituksena on ollut selventää ja konkretisoida päässääntöä.

Tarkentavat ehdot ovat käytännössä kääntyneet tarkoitustaan vastaan ja vakuutuksesta itsestään näyttää enenevässä määrin kehittyneen ennalta arvaamaton järjestelmä.

Pääsääntöä selventävien ehtojen tarkoituksena on ollut auttaa satunnaista ehtojen lukijaa ymmärtämään vakuutuksen perusajatus.

Korvauskäsittelyssä on kuitenkin ryhdytty tarkoitushakuisesti vetoamaan ehtotekstin yksittäisiin sanoihin, irrottaen ne asiayhteydestään niin, että korvaus saadaan evättyä huolimatta vakuutusehdon tosiasiallisesta tarkoituksesta.

Voi melkein korvissaan kuulla korvauskäsittelijän ilkkuvan, että ”itsehän olet ilmoittanut puhelimesi pudonneen.”

(Vakuutusehdoissa nimittäin annetaan putoaminen esimerkkinä epämääräisestä katoamisesta, mistä vakuutuksenottaja ei itsekään tiedä missä ja milloin tai minne hänen omaisuutensa on kadonnut. Korvauskäsittelijä puolestaan yhdistää suoraviivaisesti putoaminen -sanan korvaushakemuksessa ja ehtotekstissä.)

Korvauksen saaminen vakuutuksesta on kovin sattumavaraista.

Mahdollisuuksiaan voi kuitenkin helposti parantaa lukemalla vakuutusehdot ja mielellään vielä suojeluohjeetkin huolella läpi. Vakuutuslajikohtaisten ehtojen lisäksi kannattaa tutkia myös kyseistä vakuutuslajia koskevat yleiset ehdot.

Yleisistä ehdoista löytyy yllättäviä kohtia. Kuten esimerkiksi se, että jos omaisuuden nykyarvo on alle 50% sen jälleenhankinta-arvosta, korvauksena maksetaan vain nykyarvo.

Ehtoja tutkimalla voi löytää (jos nyt ei helposti, mutta löytää kuitenkin) sellaiset sanat ja sanonnat, joita vakuutusyhtiössä käytetään ja ymmärretään.

Jos puhelimesi on varastettu, ei pidä sanoa, että se on kadonnut. Pitää sanoa, että se on varastettu. Omalta kannaltasi puhelin tietysti on kadonnut, mutta vakuutusyhtiön mielestä sitä ei voida korvata, koska vakuutusehdoissa lukee, että katoamisia ei korvata.

Vakuutusyhtiö toimittaa vuosittain käteesi avaimet parempien korvausten saamiseksi, lähettämällä vakuutuskirjan mukana vakuutusehdot. Tai ainakin tiedon, mistä ehdot löytyvät, vaikkapa nettiosoitteen.

Vakuutusehtoihin on piilotettu paljon käyttökelposita tietoa siitä, miten onnistut paremin korvauksen saamisessa.

 

Samarialaisvahingot

Liikennevahinkojen korvaamisen yhteydessä puhutaan samarialaisvahingoista.

Niillä tarkoitetaan vahinkopaikalle auttamaan jääneelle ulkopuoliselle aiheutuneita vahinkoja.

Liikennevakuutuslaki muuttui vuoden 2017 alussa ja tähän, aikaisemmin epäreiluun, lainkohtaan tuli nyt muutos.

Vanhan liikennevakuutuslain mukaan (10§ 3 momentti):

”jos joku tieliikenteessä tapahtuneen liikenneonnettomuuden johdosta on joutunut sellaiseen tilanteeseen, että on välttämätöntä kuljettaa hänet heti saamaan hoitoa, Liikennevakutuskeskus on, jos kuljetukseen on käytetty moottoriajoneuvoa, velvollinen suorittamaan korvauksen korjauskustannuksista sekä kuljettamisesta johtuneesta moottoriajoneuvon ja vahingoittunutta kuljetuksen yhteydessä auttaneen henkilön vaatteiden vahingoittumisesta ja likaantumisesta. Mikäli vastuussa oleva vakuutusyhtiö on tiedossa, asian käsittely kuuluu kuitenkin sille.”

Suomeksi sanottuna, vahinkopaikalle auttamaan jääneelle sattuneista vahingoista korvattiin vain ajoneuvon ja vaatteiden likaantuminen tai rikkoutuminen, ei muuta.

Uudessa Liikennevakuutuslaissa (2016/460) auttajalle maksettavat korvaukset ovat laajemmat ja oikeudenmukaisemmat.

Lain 3. Luvun 39§ kuuluu seuraavasti:

”Jos joku on liikenneonnettomuuden seurauksena joutunut sellaiseen tilaan, että hänelle on välttämätöntä heti antaa ensiapua tai kuljettaa hänet saamaan hoitoa, liikennevahingosta vastuussa oleva vakuutusyhtiö on velvollinen korvaamaan vahinkoa kärsinyttä auttaneelle henkilölle auttamisesta aiheutuneen välittömän henkilö- ja esinevahingon. Vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet pelastustointa ammattimaisesti hoitavalle henkilölle tai tähän toimintaan liittyvälle omaisuudelle, ei kuitenkaan korvata.”

Nyt korvattavia vahinkoja ovat kaikki suoranaiset henkiö- ja esinevahingot. Esimerkkinä voisi mainita vaikka auttamisen yhteydessä rikoutuneet tai kadonneet silmälasit tai syntyneet haavat ja ruhjeet.

Pois ei voida toki laskea aikaisemman lain tarkoittamia kuljettamisesta ajoneuvolle aiheutuneita vahinkoja, jotka myös ovat auttamisesta aiheutuneita suoranaisia esinevahinkoja.

Uudella lailla on korjattu vanha omituinen ja epäoikeudenmukainen käytäntö, että mitään muuta vahinkoa ei voida korvata, kuin ajoneuvolle tai vaatteille aiheutunut. Auttamaan pysähtyminen on kuitenkin Tieliikennelain 4 Luvun 57§ ja 58§:ssä säädetty pakolliseksi.

Lähteet:      Eskuri, et.al., Liikennevakuutus, Finva 2012
http://www.finlex.fi

Fine vakuutusyhtiöiden asialla?

Vakuutusneuvota (FINE) näyttää ottaneen käyttöön ns. kansliapäätöksen. Riita-asiaa ei välttämättä viedäkään Vakuutuslautakunnan ratkaistavaksi, vaan se ratkaistaan ilman lautakuntakäsittelyä.

Ajatuksena lienee ajan säästäminen. Onhan Vakuutuslautakunnassa on noin vuoden mittainen käsittelyjono. Omien kokemusteni perusteella näyttää siltä, että Finen kansliapäätökset myötäilevät vakuutusyhtiöiden linjaa.

Omalle kohdalleni on käynyt näin parin asiaakkaan jutun kanssa.

Ensimmäisellä kerralla ensin kysyttiin lupa ratkaista asia ilman lautakuntakäsittelyä.

Tietämättömyyttäni tällaisesta menettelytavasta, annoin luvan. Luvattiinhan vastapainoksi nopeampaa aikataulua.

Finestä tulikin jonkin ajan päästä vakuutusyhtiön kantaa puoltava lausunto. Perusteluissa todettiin, että vahinko on korvattu normaalin korvauskäytännön mukaisesti.

Kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi sitä, että lausuntopyynnöllä ei tietenkään haeta sitä, onko korvauspäätös korvauskäytännön mukainen vai ei. Vakuutuslautakunnan avulla pyritään muuttamaan korvauskäytäntöä. Ja vielä niin, että ratkaisu olisi muidenkin vastaavassa tilenteessa olevien käytettävissä.

Sain asian sittemmin Vakuutuslautakuntaan saakka ja sieltä tulikin korvausta puoltava lausunto.

Viime viikolla sain taas postia Fineltä.

Tällä kertaa ei oltu etukäteen kysytty mitään, vaan asia käsiteltiin omin luvin ilman Vakuutuslautakuntaa. Se, että lausunnon antaja ei ollutkaan Vakuutuslautakunta, vaan Fine, ilmeni vasta paperin huolellisen tutkimisen yhteydessä.

Ja taas tuli vakuutusyhtiön kantaa puoltava lausunto. Perusteluiksi oli tällä kertaa kaivettu sellaisia seikkoja, joita kukaan ei ollut aikaisemmin tuonut asian käsittelyn yhteydessä edes esiin.

Ratkaisussa vedottiin uusiin ja tarkistamattomiin seikkoihin, jotka osoittautuivatkin heti virheellisiksi arvauksiksi eivätkä paikkansa pitäviksi tosiasioiksi.

Tälläkin kerralla piti erikseen vaatia asian viemistä lautakuntakäsittelyyn.

Jatkossa lienee syytä erikseen hakemuksessa painottaa, jos Finelle toimitettu ratkaisupyyntö on osoitettu Vakuutuslautakunnalle eikä kenen tahansa Fineläisen pähkäiltäväksi.

Finen kirjeestäkään ei satunnainen valittaja välttämättä huomaa ollenkaan, että kyseessä ei ole Vakuutuslautakunnan päätös ja riita-asia saa näin virheellisen päätöksen.

Korvausvastuu sopimussuhteessa

Moni vakuutuksenottaja tuntuu uskovan, että kaikki yritystoiminnassa toisille aiheutetut vahingot korvataan yrityksen vastuuvakuutuksesta.

Näin ei kuitenkaan ole.

Yritykset aiheuttavat ehkä eniten tai ainakin suurimpia vastuuvahinkoja omille sopimuskumppaneilleen.

Vahingonkorvausoikeuden pääperiaatteen mukaan jokaisen on itse kärsittävä vahinko, joka häntä kohtaa, ellei siihen liity jotain vastuuperustetta, tuottamusta (huolimattomuus tai laiminlyönti).

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1§:ssä sanotaan, että ”joka tahallisesti tai tuottamuskesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Huolellisesta toiminnasta huolimatta syntynyttä vahinkoa ei aiheuttajan tarvitse korvata. Sen katsotaan syntyneen tapaturmaissesti, ilman tuottamusta ja se käsitellään vahingonkorvausoikeuden pääperiaatteen mukaan. Myöskään lievä tuottamus ei aiheuta korvausvastuuta.

Vahingonkorvauslain 1 luvun 1§:ssä sanotaan, että ”vahingon korvaamiseen on sovellettava tämän lain säännöksiä. Tämä laki ei kuitenkaan koske, ellei tässä tai muussa laissa toisin säädetä, sopimukseen perustuvaa tai muussa laissa säädettyä korvausvastuuta.” Sopimusperusteisesta vastuusta säädetään mm. kauppalaissa, maakaaressa ja kuljetusoikeudellisessa lainsäädännössä, jne.

Yrityksen toiminnan vastuuvakuutuksen ehdoissa viitataan vahingonkorvaus- ja muihin lakeihin ja oikeuskäytäntöön seuraavasti: ”vakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa, vakuutuksen voimassaoloalueella toiselle aiheutettu esine- tai henkilövahinko, josta vakuutuksenottaja on voimassaolevan oikeuden mukaan korvausvastuussa”.

Vastuuvakuutuksen ehdot sisältävät pääasiassa rajoituksia yllä mainittuun viittaukseen voimassa olevasta oikeudesta. Rajoitusehtojen jälkeen jäljelle jää vielä paljon sellaista korvausvastuuta, jonka joutuu kantamaan itse.

Jos korvausvelvollisuus perustuu sopimukseen, siihen ei sovelleta vahingonkorvauslakia, eikä sitä pääsääntöisesti korvata vastuuvakuutuksesta. Sopimukseen perustuva vastuu voisi olla vaikka alihankkijan aiheuttama vahinko, josta pääurakoitsija on vastuussa tekemänsä sopimuksen perusteella. Myyjä ei siis voi rajoittaa vastuutaan ostajaa kohtaan sillä, että sopimus täytetään alihankkijoiden toimesta. Myyjän vastuuvakuutus kuitenkin kattaa vain vakuutuksenottajan itsensä ja häneen työsuhteessa olevat, mutta ei alihankkijoita.

Vastuuvakuutuksessa sopimukseen perustuvan vastuun rajoitus koskee sellaisia vahinkoja, jotka on aiheutettu tavalla, joka ei johtaisi korvausvastuuseen ulkopuolisten kesken. Sopimusvastuussa ja yleisessä vahingonkorvausvastuussa on kuitenkin paljon yhteistäkin. Kuten, jos aiheuttaa vahingon tuottamuksellaan, on velvollinen korvaamaan sen.

Sopimusvastuun rajoittamisen tarkoituksena vastuuvakuutuksessa on rajata korvattavuuden ulkopuolelle sellaiset tilanteet, joissa vakuutuksenottajalla on mahdollisuus sopimusvapauden sallimissa puitteissa laajentaa korvausvastuutaan siitä, mitä se voimassa olevan oikeuden mukaan olisi.

Lähteet: af Hällström, Vastuuvakuutus, Finva ,2010
http://www.finlex.fi

 

Vakuutustapahtuma

Vakuutustapahtuma on vakuutussopimuslainsäädännön ja vakuutusehtojen mukaan sellainen tapahtuma, joka on vakuutussopimuksen ja vakuutusehtojen mukaan tarkoitettu korvattavaksi vakuutuksen perusteella.

Korvattavaksi vakuutustapahtumaksi voidaan vakuutusehdoissa määritellä esimerkiksi jokin nimenomainen, konkreettinen tapahtuma, kuten tulipalon syttyminen, varkaus, pahoinpitely tai törmääminen.

Useiden vakuutusten vakuutusehdoissa korvattavaa vakuutustapahtumaa ei ole määritelty näin tarkasti, vaan korvattavuuden edellytykset luetellaan vaikkapa sanoilla äkillinen, ulkoisesta syystä aiheutuva, ennalta arvaamaton tai vakuutetun tahtomatta tapahtuva.

Vakuutustapahtumalla haetaan vahingon aiheuttaneen tapahtumaketjun juurisyytä, ei sitä, miten vahinko lopulta ilmenee. Esimerkiksi vuotovahingossa vakuutustapahtuma ei ole kastunut rakenne saati sitten lahonnut runko tai homehtunut seinä, vaan putken rikkoutumisen aiheuttanut tapahtuma. Vaikkapa ruuvin vääntäminen putken läpi.

Vakuutustapahtuman määrittely on rajoitusehtojen lisäksi jokaisen vakuutuksen olennainen elementti. Sillä pyritään mahdollisimman selkeästi rajaamaan, millaiset tapahtumat kuuluvat vakuutuksen piiriin ja millaiset eivät.

Onnistunut vakuutustapahtuman kuvaaminen [pitäisi] antaa vakuutuksenottajalle kertalukemalla selvän käsityksen siitä, mitä hänen vakuutuksensa kattaa. Se auttaa myös vakuutusyhtiötä oikeansuuruisen vakuutusmaksun määrittämisessä.

Kokemuksen mukaan korvauskäsittelyssä kuitenkin käy usein niin, että käsittelijä takertuu tarkastelemaan ehtotekstin yksittäisiä sanoja, ymmärtämättä itsekään niiden varsinaista tarkoitusta ja evää sen perusteella korvauksen.

Esimerkiksi yli kymenen vuotta käyttöiältään odotetusti olevan radiopuhelimen yllättävä ja odottamaton hapettuminen noin viikon kuluessa evättiin, koska ehtotekstissä mainitaan hitaasti syntyvän ilmiön esimerkkinä hapettuminen. Vakuutuslautakunta katsoi tässäkin tapauksessa, että ehtoa ei voida lukea sen kirjaimen vaan hengen mukaan ja määräsi vakuutusyhtiön korvaamaan tämänkin vahingon*.

Vakuutustapahtuman määrittelyssä on aina tulkinnan varaa, oli se kirjoitettu miten tarkasti tahansa. Vakuutusyhtiössä pyöritellään ehtoja päivittäin. Vakuutuksenottaja tuskin lukee niitä edes vakuutusten uudistuksen yhteydessä kerran vuodessa. On aika selvää, kumpi on paremmassa asemassa, kun vahingosta aletaan vääntämään.

Ellet itse halua tai viitsi perehtyä vakuutusehtoihin, hanki ihmeessä osaamista muualta tai olet alakynnessä jo ennen kuin vahinko on edes tapahtunut.

Lähde: Eskuri, et. al., Oikeusturvavakuutus, Finva 2007

* Viikon aikana tapahtunut hapettuminen on radiopuhelimen käyttöikä huomioiden katsottava äkilliseksi tapahtumaksi (VKL 818/10).

Turvallisuus on tunnetta

Jarno Limnell kavereineen kirjoittaa turvallisuudesta, kirjassaan Kyberturvallisuus, jotakuinkin näin:

Turvallisuus on tavoitetila, johon pyritään tekemällä erilaisia turvallisuutta lisääviä toimia. Turvallisuudessa yhdityvät tunne, todellisuus ja opitut mallit sekä kykymme sietää erilaisia häiriö- ja kriisitilanteita.

Turvallisuuden tunne takoittaa sitä, miten turvalliseksi tunnemme itsemme tässä ympäristössä juuri tänään. Turvallisuuden tunne on subjektiivinen, eli sama tilanne voi toisessa ihmisessä aiheuttaa huomattavasti vahvemman turvattomuuden tunteen kuin toisessa.

Turvallisuuden tunne on henkilökohtainen mielikuva olotilasta, jossa tunnettua riskiä tai vaaraa ei merkittävässä määrin ole olemassa.

Pelkkä tunteen tuottaminen tai vahvistaminen ei turvallisuuden rakentamisessa riitä. Oleellinen osa turvallisuutta on todellisuus, eli miten asiat toisiasiallisesti ympäristössämme ovat.

Turvallisuus riippuu fyysisestä todellisuudesta ja kollektiivisesta ymmärryksestämme siitä, miten asiat oikeasti ovat.

Puutteellinen ymmärrys asioiden oikeasta tilasta voi johtaa turvallisuuden illuusioon. Tällöin tunnemme itsemme turvalliseksi, koska emme ole tietoisia asioiden tosellisesta tilasta.

Yhteiskunnan tai yrityksen arvopohja vaikuttaa siihen, millä vakavuudella ja millaisin toimenpitein turvallisuusasioihin koetaan tarpeelliseksi tarttua. Arvojen lisäksi turvallisuudessa on kyse opituista malleista, joilla turvallisuutta rakennetaan. Siis millaisia tapoja, prosesseja ja tekniikoita yhteiskunnassa tai yrityksessä halutaan vahvistaa turvallisuuden kohentamiseksi.

Keskeinen osa turvallisuutta on kykymme sietää erilaisia normaalista turvallisuuden tilasta poikkeavia häiriötilanteita. Kun sietokyky on vahva, eivät pienet tai suuretkaan häiriöt vaivaa liiaksi, eivätkä saa meitä paniikkiin.

Sietokyky muuttuu maailman muuttuessa. Esimerkiksi pitkääkään sähkökatkoa ei satakunta vuotta sitten olisi ehkä edes huomattu ja nyt se lamauttaa kaiken toiminnan jo hetkessä.

Jos turvallisuuden tasoa halutaan nostaa, on kehitystä tapahduttava kaikilla neljällä osa-alueella: tunteessa, todellisuudessa, malleissa ja sietokyvyssä.

Lisäksi ymmärryksen on muututtava ympärillä tapahtuvien muutosten mukaan. Mikäli emme ymmärrä ympärillämme tapahtuvia muutoksia, on turvallisuuden tunteemme vääriin oletuksiin perustuvia.

Turvallisuuden tuottaminen on jatkuva prosessi.

Lähde: Limnell, et. al., Kyberturvallisuus, Docendo 2014

Vesitetty vakuutus

Yle Uutiset kertoi 23.10.2016 likennevakuutuksen uudistuksesta, joka on tulossa voimaan ensi vuonna.

Jatkossa liikenne- (ja auto-) vakuutuksista poistuu nykyisenlainen bonusjärjestelmä ja tilalle tulee henkilökohtaisen vahinkohistorian tarkastelu.

Vakuutusyhtiöt ovat pikkuhiljaa siirtyneet muutenkin yhä enenevässä määrin käyttämään yksilöllisiä vahinkotilastoja kaikissa vakuutuksissa. Varsinkin yrityksillä.

Yhtiöt perustelevat käytäntöä sillä, että vakuutuksesta perittävällä maksulla tulee pystyä korvaaman sattuneet vahingot.

Vakuuttamisen perusajatus, vahinkokustannusten jakaminen suuren vakuutuksenottajajoukon kesken, vesittyy ja vakuuttamisesta tulee puhdasta rahastusta, jolloin vakuutuksenottaja ei käytännössä ”hyödy” vakuutuksesta mitenkään.

Vakuutusoppi -kirjan mukaan vakuutus on märitelty seuraavasti:

”Tietyn riskin alaiset yksiköt, vakuutuksenottajat, sopivat vahinkojen tasaamiseen erikoistuneen laitoksen, vakuutuslaitoksen eli vakuutuksenantajan, kanssa siitä, että riskin toteutuessa vakuutuksenantaja korvaa siitä aiheutuneen vahingon. Korvauksensaantioikeuden vastikkeeksi vakuutuksenottajat suorittavat vakuutusmaksun vakuutuksenantajalle.”

Tavanomaiseen vakuutuksen määrittelyyn kuuluu vaatimus, että järjestelyn tulee koskea lukuisia riskiyksiköitä ja yleensä useita vakuutuksenottajia.

Se, että kaksi osapuolta tekee keskenään sopimuksen mahdollisen vahingon korvaamisesta, ei tee sopimuksesta vakuutusta.

Vaatimus, että vakuutusmaksun on katettava vahinkokustannukset yhä pienemmissä yksiköissä, esimerkiksi vakuutuksenottajakohtaisesti tai jopa sopimuskohtaisesti, ei täytä vakuutuksen tunnusmerkistöä.

Vakuutuksen alkuperäisen tarkoituksen mukaan vakuutusmaksujen on katettava vahinkomenot vakuutusjajikohtaisesti tai jopa tarkastellen koko vakuutusyhtiön vakuutuskantaa.

Näin on aikaisemmin ollutkin, kun on otettu huomioon vakuutuksenantajien sijoitustoiminnan tuotot.

Viime vuosina vakuutusyhtiöissä on kuitenkin edellytetty vahinkosuhteen (vahinkomenot / vakuutusmaksut) pysymistä alle sadan prosentin. Tällöin vakuutusmaksut kattavat vahinkomenot. Se johtaa, tai on jo johtanut, siihen, että joko vakuutusmaksut nousevat kohtuuttomasti tai korvauksia on yhä vaikeampi saada. Yleensä molempiin.

Ennen kuin pankkimiehet kiinnotuivat vakuuttamisesta, käytäntö oli, että yhtiön vahinkosuhde sai olla yli 100% ja osa vahinkomenosta katettiin sijoitustoiminnan tuotoilla, puhumattakaan yksittäisen asiakkaan tai sopimuksen vahinkosuhteesta.

Jatkossa ehkä kannattaakin sijoittaa vakuututtamiseen käytetyt rahat johonkin turvalliseen säästökohteeseen ja käyttää kertynyttä rahastoaan vahinkokustannusten kattamiseen. Ainakin osittain.

Usein puhutaan ns. itsevakuuttamisesta, joka ei tietenkään ole mikään vakuutus, koska järjestelyyn ei sisälly kaden osapuolen välistä sopimusta eikä useiden vakuutuksenottajien kesken tapahtuvaa riskien tasaamista, mutta riskikustannusten rahoittamisen muoto se on siinä missä vakuutuskin.

Yksilöllisissä vahinkotilastoinnissa vakuutusyhtiöt perivät joka tapauksessa maksamansa korvaukset takaisin vakuutuksenottajalta. Jos ei heti ja kerralla, niin lopulta kuitenkin.

Lähde: Pentikäinen, Rantala, Vakuutusoppi, Suomen Vakuutusalan Kustannus ja Koulutus, 2003