Törmäsin puolivahingossa Markku Sotarannan kirjaan Kohti epäselvyyden hallintaa (Tulevaisuuden tutkimuksen seura 1996). Sotaranta kirjoittaa epävarmuudesta ja epäselvyydestä:

Lineaarisen kehitysnäkemyksen logiikan mukaan me näemme epävarmuuden seurauksena tietämättömyydestämme syiden ja seurausten laajasta kirjosta sekä niiden välisistä suhteista.

Tästä päädymme johtopäätökseen, että meidän tulisi selvitä epävarmuudesta voittamalla tietämättömyytemme keräämällä niin paljon tietoa kuin mahdollista. Epävarmuus olisi siten epäpätevyyden seurausta.

”Tapahtumat tekevät toiminnasta epäluotettavaa, katkaisevat rutiiniprosessit. Vain sellaisessa maailmassa, jossa mitään tärkeää ei koskaan tapahdu, toiminta on ennustettavaa. Tulevaisuus toteutuu varmasti ja suunnitelmallisesti jos ihmiset eivät toimi ja jos mitään odottamatonta ei tapahdu (Lappalainen, P, 1995, Teoksessa Ruostesaari I)”

Lappalaisen ajatuksen mukaan tietoa keräämällä emme voi poistaa epävarmuutta. Lopettamalla toiminnan se sitä vastoin onnistuu.

Jos haluamme saada jotain aikaiseksi, meidän on hyväksyttävä epävarmuus, opittava elämään sen kanssa ja käytettävä sitä hyväksi.

Moninaisuuden ja dynaamisuuden lisääntyminen on heikentänyt ennustettavuutta ja siten lisännyt epävarmuutta. Ennustettavuuden heikkeneminen aiheuttaa kaksinkertaisen epävarmuuden; emme voi koskaan olla täysin varmoja edes lähtötilanteen oikeellisuudesta saati sitten sen seurauksista.

Jos emme voi olla täysin varmoja edes nykyhetkestä, miten voimme sanoa jotain varmaa tulevaisuudesta.

Lähde: Markku Sotaranta, Kohti epäselvyyden hallintaa, Tulevaisuuden tutkimuksen seura 1996