Velvollisuus velvoittaa

Vakuutussopimuslaissa säädetään vakuutuksen osapuolten (vakuutuksenottaja, vakuutettu ja vakuutuksenantaja) velvollisuuksista toisiaan kohtaan.

Vakuutussopimuslaki on samojen säännösten toistamisen välttämiseksi kirjoitettu niin, että osapuolten oikeusasemat selviävät vasta useiden eri puolilla lakia olevien säännösten perusteella.

Vakuutusyhtiön korvausvastuun selvittämiseen voi liittyä monenlaisia kysymyksiä:

  • onko vakuutustapahtuma todella sattunut
  • millainen se on
  • mitä kaikkea on korvattava
  • minkä suuruisina korvaus on maksettava

Nämä kysymykset ovat useimmiten luonteeltaan lääketieteellisiä, teknisiä, rakentamiseen liittyviä, jne. Kysymysten ratkaisuun voi liittyä todistelua ja erilaisten asiantuntijoiden lausuntoja tapahtumien synnystä ja kulusta.

Vakuutussopimuslain säännöksiä puolestaan tarvitaan selvitettäessä sellaisia tapauksia, joissa vakuutustapahtuma on riidattomasti sattunut, mutta vakuutusyhtiö väittää, että se on oikeutettu epäämään korvauksen tai alentamaan sitä jonkin vakuutuksenottajan menettelyn perusteella.

Vakuutusyhtiö voi väittää esimerkiksi, että vakuutuksenottajaosapuoli on jollain tavalla vaikuttanut joko vahingon syntyyn tai määrään tai vakuutusyhtiön käsitykseen niistä taikka siihen, että vakuutusyhtiölle on syntynyt virheellinen käsitys kannettavakseen ottamastaan riskistä.

Kysymys on vakuutussopimuslain 4§:ssä säädetystä, lähinnä vakuutuksenottajan ja vakuutetun, tiedonantovelvollisuudesta, velvollisuudesta ilmoittaa vaaran lisääntymisestä, velvollisuudesta olla aiheuttamatta vakuutustapahtumaa (vahinkoa), velvollisuudesta noudattaa suojeluohjeita ja pelastamisvelvollisuudesta.

Lisäksi vakuutussopimuslain 10§:ssä säädetään vakuutuksenottajalle ja vakuutetulle velvollisuuksia, jotka koskevat näitä vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen. Näidenkin velvollisuuksien laiminlyöminen voi johtaa vakuutuskorvauksen menettämiseen kokonaan tai osittain.

Siihen, kenen kannettavaksi vahingon kustannukset lopulta jäävät, vaikuttaa niin monta ”liikkuvaa osaa”, että uskallatko sinä jättää vakuutusturvasi pelkästään sopimuksen toisen osapuolen, vakuutusyhtiön, päätettäväksi? Vakuutusyhtiösi pitää mielellään itseään ainoana vakuuttamisen asiantuntijana ja samalla sinut kätevästi pimennossa vakuutusturvasi todellisesta sisällöstä. Monista velvollisuuksistasikin kuulet useimmiten ensimmäisen kerran vasta vahingon tapahduttua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s