Nimettömänä kyykyttäminen olisikin helpompaa

Turun Sanomat 10.8.14

 

Pitkään vakuutuslääkäreidensä julkisuutta kavahtaneet vakuutusyhtiöt eivät enää salaile asiantuntijoitaan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi toukokuussa, että vakuutuslääkärit käyttävät merkittävää julkista valtaa, jonka vuoksi heidän nimensä ovat julkista tietoa.

Päätöksen jälkeen ainakin suurimmat vahinko- ja eläkevakuuttajat ovat lisänneet lääkäreidensä nimet verkkosivuilleen. Osa on tosin piilottanut ne vuosikertomuksiin tai muuten hankalasti löydettäviksi.

 

Lähes 40 vuoden uran vakuutuslääkärinä tehneen professori Ilkka Torstilan mukaan vakuutuslääkärit ovat perinteisesti pysytelleet piilossa, koska ovat pelänneet uhkaavia yhteydenottoja.

 

– Kun tulee sellaisia päätöksiä, jotka eivät ole asianomaisille myönteisiä, niin ne saattavat johtaa kiusallisiin yhteydenottoihin. Ei kukaan halua joutua normaalia työtä tehdessään epämiellyttävään tilanteeseen, jossa joutuu jollain tavalla painostuksen tai uhkailujen kohteeksi.

Torstila ei kuitenkaan usko, että vakuutuslääkäreiden nimien paljastuminen lisää uhkatilanteita.

Suomen vakuutuslääkärien yhdistyksen puheenjohtajan Seppo Kettusen mukaan ainakaan vielä lisääntynyt julkisuus ei ole näkynyt juuri mitenkään. Hänestä on kuitenkin liian varhaista vetää lopullisia johtopäätöksiä asiasta.

Vakuutuslääkärin tehtävänä on arvioida hoitavan lääkärin lausunnon ja vallitsevan oikeuskäytännön pohjalta, onko ihminen oikeutettu korvaukseen tai etuuteen.

 

Nimettömänä norsunluutornista kyykyttäminen ilman vastuuta seurauksista olisi toki kenelle tahansa mieluisampaa kuin vastuun ottaminen päätöksistään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s