Koronavirus ja epidemiavakuutus

Fennia (https://www.fennia.fi/fi/artikkeli/koronaviruksen-aiheuttamat-tilanteet-ja-fennian-matkavakuutus/1351246694967#yr-asiakkaat):

Epidemiavakuutus siis korvaa kuluja, jos ravintolassa on taudin ilmenemisen vuoksi tehtävä esimerkiksi perusteellinen siivous tai remontti, jotta taudin leviäminen estetään. Korvauksen edellytyksenä on, että kustannukset ovat suoranainen seuraus viranomaisen antamasta pakottavasta kirjallisesta määräyksestä, jolla rajoitetaan Tartuntatautilain (1227/2016) perusteella tarttuvien tautien leviämistä ja tämän johdosta vakuutuksenottajan toimintaa (esim. toimitilojen käyttökielto), ja joka koskee vakuutuskirjassa mainittua kiinteää vakuutuspaikassa sijaitsevaa rakennusta tai toimitilaa.

Epidemiavakuutus ei sen sijaan kata liiketoiminnan keskeytymistä, joka aiheutuu viranomaisten päätöksistä minimoida tautien leviämistä yleisötilaisuuksia rajoittamalla, julkisia tiloja sulkemalla tai epidemia-alueita koskevilla matkustusrajoituksilla. Vakuutus ei myöskään kata sairastuneen, altistuneen ja perustellusti altistuneeksi epäillyn työntekijän kotikaranteenin aiheuttamaa vakuutuksenottajan liiketoiminnan keskeytymistä.

If (https://www.if.fi/yritysasiakkaat/ota-yhteytta/ajankohtaista/koronavirus-keskeytysvakuutus):

Elintarvikkeita käsittelevän yrityksen keskeytysvakuutusta voidaan laajentaa kattamaan myös erilaisia elintarvikkeisiin liittyvä epidemiavahinkoja. Epidemiakeskeytyksen osalta korvattavuus edellyttää tartunta- tai eläintaudin toteamista vakuutuksenottajan toiminnassa ja toimipaikassa ja sen perusteella annettavaa viranomaismääräystä vakuutetun toiminnan keskeyttämiseksi.

Yleistasoinen määräys kieltää esimerkiksi ravintolatoiminta koko maassa tai tietyllä alueella ei ole epidemiakeskeytyksestä korvattava tapahtuma. Myöskään liiketoiminnan häiriöt henkilökunnan sairastumisen, karanteeniin asettamisen tai asiakasmäärien vähenemisen myötä eivät mahdollista epidemiakeskeytyksen käyttämistä.

Lähitapiola (https://www.lahitapiola.fi/tietoa-lahitapiolasta/uutishuone/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/uutinen/1509563282398):

Epidemiavakuutus on tarkoitettu ravitsemustoimintaan ja elintarvikeliiketoimintaan kattamaan vahinkoja, jossa tartunta- tai eläintautilain perusteella terveydensuojeluviranomainen määrää tilat tarkastettavaksi ja puhdistettavaksi. Ainoastaan siinä tapauksessa, jos viranomainen antaa kirjallisen määräyksen vakuutuksenottajalle keskeyttää tai rajoittaa tämän omaa liiketoimintaa toimitilassa havaitun koronaviruksen takia, epidemiakeskeytysvakuutus korvaisi vahingon. Tässä tilanteessa korvausta maksettaisiin tilojen puhdistamisen ja desinfioinnin ajalta ja näiden toimien jälkeisen liiketoiminnan uudelleen käynnistämisen ajalta. Kiellon olisi siis kohdistuttava juuri vakuutuksenottajan vakuutuspaikassa harjoittamaan liiketoimintaan ja sen olisi perustuttava nimenomaan vakuutuspaikassa todettuun virukseen.

Pohjantähti: Ei löydy tarkempaa tietoa.

Pohjola (https://www.op.fi/yleiset/koronan-vaikutukset-op-ryhman-palveluihin/koronavirus-ja-yrityksen-vakuutukset):

Korvattavuuden edellytyksenä on, että Suomen viranomainen on antanut tartuntatautilakiin perustuvan velvoittavan ja välittömästi vakuutettuun liiketoimintaan liittyvän määräyksen tartuntatautien vastustamiseksi.

Esimerkki vakuutusehtojen mukaisesta tiettyyn liiketoimintaan kohdistuvasta viranomaismääräyksestä:

Viranomainen määrää tietyn liiketilan suljettavaksi tai kieltää tietyn tilaisuuden järjestämisen tartuntatautilain perusteella viruksen leviämisen estämiseksi.

Määräyksen antava Suomen viranomainen voi olla esimerkiksi Aluehallintovirasto.

Turva (https://www.turva.fi/yritysasiakkaat/sisaltosivuja/keskeytysvakuutus-ja-koronavirus):

Elintarvikkeita käsittelevä yritys voi laajentaa keskeytysturvaansa epidemiavakuutuksella. Epidemiavakuutus kattaa vahinkoja, jossa terveydensuojeluviranomainen määrää tartunta- tai eläintautilain perusteella vakuutuksenottajan toiminnan keskeyttämisestä vakuutuksenottajan vakuutuspaikassa. Epidemiavakuutus ei siten korvaa liiketoiminnan keskeytymistä, joka on seurasta yleisestä karanteenista tai liikkumiskiellosta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s