Minusta on perin huvittavaa, miten edellisessä kirjoituksessani lainatussa arvioinnissa mentorini ottaa kantaa ammattitaitooni ja työkokemukseeni. Täydellisen tietämättömyyden suomalla varmuudella hän toteaa mm, että ei minulla eikä Rastorin konsultilla ole riittävää kokemus- eikä teoriapohjaa pk-yritysten riskienhallintamallin tuotteistamiseen. Vastaavaan omahyväisyyteen en ole tärmännyt edes vielä vakuutusyhtiössä aktiivipalveluksessa olevien keskuudessa.

Aika kova väite, varsinkin kun mentori ei tunne kovin hyvin kumpaakaan. Itse en lähtisi antamaan kovin herkästi arvioita toisten ammattitaidosta tuntematta kyseistä henkilöä erittäin hyvin. En ehkä silloinkaan. Suomalaiskansalliseen tyyliin mentori olettaa, että opiskeltava asia pitäisi osata heti. Tai jo eilen. Eikö koulutuksen tarkoituksena pitäisi olla paremminkin se, että opetellaan asioita, joita ei ennestään osata?

Toinen suomalaiselle tyypillinen lyttäys tulee arvostelun loppupuolella, väitteessä, että riskienhallinnan kisa on pk puolella ammattilaisten hallussa. Mistäköhän mentori on saanut päähänsä, että minä en ole minkään alan ammattilainen? Enhän ole vakuutus- ja riskienhallinnan asioitakaan hoitanut kuin viitisentoista vuotta. Puolet työelämässä oloajastani! Eihän kukaan tietenkään koskaan yritä mitään uutta ellei osaa sitä jo aloittaessaan. Toteamus on samaa luokkaa kuin jos sanoisin, että alan soittamaan viulua heti kun osaan soittaa sitä, tai alan lottoamaan heti kun olen voittanut lotossa.

Kaiken lisäksi arvostelijalta on menneet puurot ja vellit pahasti sekaisin koko koulutusohjelman tarkoituksen osalta. Kyseessähän ei tietenkään ole osaamisen mittaaminen riskienhallinnassa, vaan tuotteistamisessa. Oikein tuotteistettu palvelu on sellainen, että sen tuottaminen voidaan nopeasti monistaa, ulkoistaa tai myydä. Ei sillä, etteikö substanssiosaamista pitäisi olla, mutta itse tuotteistamisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Kun prosessit on hiottu kuntoon, voidaan ammattitaito vaikka ostaa muualta jos sitä ei satu itsellä olemaan.