Kiirettä pitää

Lueskelin Saku Tuomisen ja Katja Lindroosin kirjaa Ravistettava Omskakas.

Kirja alkaa tutulla aiheella siitä, miten kaiken rytmi kiihtyy. ”Merkittävä ihminen on kiireinen ihminen ja tehokas yritys on kiireinen yritys. Jos yrityksessä on aikaa pohtia asioita, se ei voi olla kasvu-uralla.”

Tekijät pohtivat miksi kaiken nopeutuminen sitten olisi paha asia. Heidän mukaansa nopeus tuo mukanaan yhden suuren ongelman. ”Samalla kun haluamme nopeuttaa kaikkea, emme malta olla nopeuttamatta vaatimustamme myös ajattelemiseen.”

Nopeutumisen seurauksena teemme usein huonosti valmisteltuja, vähän mietittyjä ja ennalta arvattavia päätöksiä. Sorrumme kiireessämme ajatusvirheisiin tai jopa ajattelemattomuuteen. Rutiinitoimenpiteillä ei kuitenkaan enää voida hoitaa suurinta osaa eteen tulevista ongelmista, ja se vaatii ajattelemista.

Kirjoitin aikaisemmin ajatteluvirheistä. Ne ovat usein merkittävin syy vahinkojen taustalla. Ajatusvirheitä nimitetään usein inhimilliseksi virheeksi.

 

Lentokoneen putoamisen aiheutti inhimillinen virhe.

 

Ajatteluvirhe on sitä, että ajattelun tuloksena tehty ratkaisu ei tuotakaan sitä lopputulosta kuin on odotettu tai että lopputulos on odotettua huonompi. Asiat siis eivät ole menneet niin kuin oli ajateltu. Ei ole osattu ottaa kaikkia seikkoja huomioon tai päätelmät on tehty virheellisesti. Ajatteluvirheeksi voidaan useimmiten katsoa myös se, että ei ole ajateltu ollenkaan.

Myös turvallisuutta ja riskienhallintaa on pysähdyttävä ajattelemaan. On löydyttävä aikaa tarkastella yrityksen toimintaa eri kanteilta ja osattava luoda erilaisia skenaarioita mahdollisista tulevaisuuksista. Se vaatii mielikuvitusta, joka puolestaan vaatii sopivaa hitautta, jotta ajattelemiselle jää aikaa.

Monelle yritykselle nykytilanteen hallinta on kuitenkin täysimittainen haaste. Henkisiä resursseja ei riitä tulevaisuuden laajempaan tarkasteluun. Ellei yritys ole juuri nyt kriisitilanteessa tai muuten poikkeusoloissa, ovat riskit, tai paremminkin niiden vaikutukset, vasta tulossa. Varautumissuunnittelua näitä tilanteita varten pitäisi kuitenkin tehdä jo nyt.

Riskin toteutumisen alkusyy voi olla vähäinen, mutta sen seuraus kohtalokas. Kun maailma kerran muuttuu kiihtyvällä tahdilla, muuttuu riskien olemus samassa tahdissa. Jokapäiväisen kiireen keskellä olisi kyettävä ajattelemaan normaalista muutoksen suunnatsa poikkeavia tilanteita.

Riskienhallinta on siten paljolti toimintojen ja rakenteiden muutoksiin sidottua, jatkuvaa toimintaa. Pieni askel päivässä, eikä määrävälein alkava ja päättyvä projekti.

Yksi parhaista riskienhallintakeinoista on laadukas ajattelu. Anna itsellesi aikaa ajatella rauhassa. Päädyt takuulla parempiin ratkaisuihin niin liikeriskien kuin vahinkoriskienkin kannalta ajateltuna.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s