Leikinkö isojen poikien leluilla luvatta?

Ja sehän ei tietenkään käy laatuun.

Suoritan Rastorin ja Omnian yhteistyönä toteuttamaa Tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoa. Kyseessä on yrittäjille suunnattu oppisopimuskoulutus. Ja kun se kerran on oppisopimuskoulutus, tarvitaan työssäoppimisvaihe ja työpaikkaohjaaja. Koska olen yksinyrittäjä sain työpaikkaohjaajaksi mentorin Helsingin yrityskummien kautta.

Aluksi päätin tuotteistaa vakuutusmeklarin palvelusta asiakkaan kannalta ymmärrettävän ja selkeän palvelukokonaisuuden, jonka pääasiallinen sisältö pysyy pääosin samana ja joka on helppo ymmärtää ja ostaa. (Teen senkin, mutta sitä ennen…)

En oikein saanut aiheestani kiinni koulutusohjelman oppien avulla. Niinpä peruutin vähän ja päätin kehittää PK yrityksille sopivan riskienhallintapalvelun. Siitäkös ohjaajani antoikin oikein isän kädestä:

 

Hannu Vanhatalon olisi pitänyt jatkaa kesällä tarkastelussa olleen pienyritys- ja kotitalousasiakkaiden palvelumallin tuotteistamista ja hinnoittelun kehittelyä sekä ennen kaikkea lähteä testaamaan sitä asiakasneuvotteluissa. Nyt kaaviona esitetty pk-yritysten riskienhallintamalli on aivan jotakin muuta. Ei Rastorin konsultilla eikä opiskelijalla ole riittävää kokemus- eikä teoriapohjaa pk-yritysten riskienhallinnassa. Tarjolla on esim. netin kautta monia hyviä itsearviointimalleja. Vakuutusyhtiöissä ja meklariyhtiöissä on riskienhallinnan konkareita. Oppilaan olisi pitänyt pitäytyä alkuperäisessä palvelumallin rakentamisessa pienyrityksille ja kotitalouksille. Sille henkilökohtaisena palveluna olisi pääkaupunkiseudun puhelinmarkkinointimaailmassa ollut saumaa esim taksiyrittäjissä, joista keskustelimme yhtenä kohderyhmänä. Taksiyritykset/yrittäjät ovat riittävän suuri haaste ja myös maksutulopotentiaali pienelle vakuutusmeklariyhtiölle. Pk-puolella kisa on ammattilaisten hallussa. Pk-yritysten vetäjät eivät lähde useamman päivän konsultointihankkeisiin harjoittelemaan nykymarkkinoilla. Tulevat vuodet vakuutusmarkkinoilla pk-yrityksissä ratkaistaan hinnalla ja riskienhallinnan täsmä- ja toimialaosaamisella. Yrittäjä on valmis käyttämään vakuutus- ja riskienhallinnan asioihin vain muutaman tunnin vuodessa, ei useampia päiviä. Ehdotan palaamista pienyritysten ja kotitalouksien palvelumallin ja hinnoittelun kehittämiseen sekä ennen kaikkea testaamiseen asiakasneuvotteluissa.”

 

Tiedetään jo vanhastaan, että tieto muuttuu toiminnaksi äärimmäisen harvoin. Yritys tarvitsee ulkopuolisen asiantuntijan vaikka sitten käyttäisikin netistä löytyviä tee se itse pom…, eikun, ohjeita. Ulkopuolinen konsultti pitää huolen siitä, että projekti myös viedään loppuun, eikä se jää muiden kiireiden alle.

Riskienhallinnan alalla vakuutusyhtiöt ovat periteisesti olleet vahvoja tekijöitä. Monesti vain niiden riskienhallintatyön tarkoituksena on saada lisää myytävää, eli vakuutuksia. Tai ainakin saada parempi kate jo myydyille vakuutuksille. Hinnanalennuksista lienee turha uneksia.

Sekään ei paljoa yrittäjää lämmitä, jos vakuutusyhtiön riskienhallintainsinööri istuu päivät pääkonttorin syövereissä teroittamassa kyniään. Ei vaikka tämä olisi kuinka rautainen ammattilainen. Eikä konsultinkaan tarvitse osata kaikkea maailmassa. Riittää kun osaa juuri sen verran paremmin kuin yrittäjä itse, että tälle on siitä konkreettista hyötyä.

Asiakkaan kannalta ja siten myös vakuutusmeklarin (tai riskienhallinnan konsultin tässä tapauksessa) tärkeimpänä työnä on nimenomaan riskien tunnistamisen ja arvottamisen lisäksi niiden poistaminen ja pienentäminen, jolla pyritään minimoimaan vakuutusten tarve.

Aikaisemmasta kirjoituksestanihan muistamme, että vakuutus ei ole riskienhallintakeino ensinkään. Se on riskien rahoituksen keino siinä missä oma kassasikin.

 

Helpoin keino varmistua siitä, että on oikeilla jäljillä mitä sitten teetkin, on se että alan vanhat ammattilaiset hyökkäävät päälle kuin yleinen syyttäjä todeten, että et sinä osaa eikä sinun kannata edes yrittää. ”Ainakaan meidän leluilla et saa leikkiä”

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s