Vakuutustapahtuma
Vakuutustapahtuma on vakuutussopimuslainsäädännön ja vakuutusehtojen mukaan sellainen tapahtuma, joka on vakuutussopimuksen ja vakuutusehtojen mukaan tarkoitettu korvattavaksi vakuutuksen perusteella.
Korvattavaksi vakuutustapahtumaksi voidaan vakuutusehdoissa määritellä esimerkiksi jokin nimenomainen, konkreettinen tapahtuma, kuten tulipalon syttyminen, varkaus, pahoinpitely tai törmääminen.
Useiden vakuutusten vakuutusehdoissa korvattavaa vakuutustapahtumaa ei ole määritelty näin tarkasti, vaan korvattavuuden edellytykset luetellaan vaikkapa sanoilla äkillinen, ulkoisesta syystä aiheutuva, ennalta arvaamaton tai vakuutetun tahtomatta tapahtuva.
Vakuutustapahtumalla haetaan vahingon aiheuttaneen tapahtumaketjun juurisyytä, ei sitä, miten vahinko lopulta ilmenee. Esimerkiksi vuotovahingossa vakuutustapahtuma ei ole kastunut rakenne saati sitten lahonnut runko tai homehtunut seinä, vaan putken rikkoutumisen aiheuttanut tapahtuma. Vaikkapa ruuvin vääntäminen putken läpi.
Vakuutustapahtuman määrittely on rajoitusehtojen lisäksi jokaisen vakuutuksen olennainen elementti. Sillä pyritään mahdollisimman selkeästi rajaamaan, millaiset tapahtumat kuuluvat vakuutuksen piiriin ja millaiset eivät.
Onnistunut vakuutustapahtuman kuvaaminen [pitäisi] antaa vakuutuksenottajalle kertalukemalla selvän käsityksen siitä, mitä hänen vakuutuksensa kattaa. Se auttaa myös vakuutusyhtiötä oikeansuuruisen vakuutusmaksun määrittämisessä.
Kokemuksen mukaan korvauskäsittelyssä kuitenkin käy usein niin, että käsittelijä takertuu tarkastelemaan ehtotekstin yksittäisiä sanoja, ymmärtämättä itsekään niiden varsinaista tarkoitusta ja evää sen perusteella korvauksen.
Esimerkiksi yli kymenen vuotta käyttöiältään odotetusti olevan radiopuhelimen yllättävä ja odottamaton hapettuminen noin viikon kuluessa evättiin, koska ehtotekstissä mainitaan hitaasti syntyvän ilmiön esimerkkinä hapettuminen. Vakuutuslautakunta katsoi tässäkin tapauksessa, että ehtoa ei voida lukea sen kirjaimen vaan hengen mukaan ja määräsi vakuutusyhtiön korvaamaan tämänkin vahingon*.
Vakuutustapahtuman määrittelyssä on aina tulkinnan varaa, oli se kirjoitettu miten tarkasti tahansa. Vakuutusyhtiössä pyöritellään ehtoja päivittäin. Vakuutuksenottaja tuskin lukee niitä edes vakuutusten uudistuksen yhteydessä kerran vuodessa. On aika selvää, kumpi on paremmassa asemassa, kun vahingosta aletaan vääntämään.
Ellet itse halua tai viitsi perehtyä vakuutusehtoihin, hanki ihmeessä osaamista muualta tai olet alakynnessä jo ennen kuin vahinko on edes tapahtunut.
Lähde: Eskuri, et. al., Oikeusturvavakuutus, Finva 2007
* Viikon aikana tapahtunut hapettuminen on radiopuhelimen käyttöikä huomioiden katsottava äkilliseksi tapahtumaksi (VKL 818/10).