Missien strategiset mitat

Tilastomatematiikka on hyvä apuväline riskien tarkkailussa.

Tilastotiedoista voidaan päätellä yhtä hyvin äkillisiä tapahtumia kuin hitaasti tapahtuvia ilmiöitä, kuten kulumista ja rikkoutumisia. Tärkein tilastomatemaattinen väline on normaalijakauma.

Normaalijakauman luonteeseen kuuluu se, että mittauksissa esiintyy eniten keskiarvon suuruisia tai sitä lähellä olevia mittaustuloksia, ja vähemmän keskiarvosta kauempana olevia.

 

Suomalaisten missien keskipituus on noin 175 senttimetriä ja keskipaino noin 55 kiloa (tai ainakin on ollut joskus).

 

Tällainen tilastollinen normaalius on matemaattinen keskiarvo. Sen molemmin puolin esiintyy muitakin arvoja, jotka ovat hyväksyttäviä.

Jos missien keskipituus on aikaisemmin ollut 175 cm, myös seuraavana vuonna on todennäköisesti eniten 175 senttisiä missikandidaatteja. Siirryttäessä kumpaan tahansa suuntaan keskiarvosta ehdokkaiden lukumäärä vähenee mitä kauemmas keskiarvosta mennään.

Toinen normaalijakauman piirre on se, että keskiarvon molemmin puolin on suunnilleen yhtä paljon mittaustuloksia.

Voidaan siis epäillä kauneusihanteiden muuttuneen, jos kaikki, tai ainakin suurin osa, ehdokkaista olisi keskiarvon ylä- tai alapuolella, eivätkä tasaisesti sen molemmin puolin jakautuneena.

Suuren joukon satunnaiset mittaustulokset tulevat jotakuinkin järjestyksessä niin, että vaihtelu pysyy sunnilleen samanlaisena: lyhyt, pitkä, normaali, lyhyt, pitkä, normaali, jne. Useassa peräkkäisessä mittauksessa ei saisi ilmetä mitään kaavamaisuutta.

Jos peräkkäisistä mittauksista suurin osa on joko keskiarvon ylä- tai alapuolella, voidaan epäillä olosuhteiden muuttuneen. Tilanteeseen pitää tällöin puuttua ennen kuin virhe kasvaa edelleen.

Tilastomatemaattisin keinoin voidaan tarkkailla vaikka koneiden mittareiden näyttöjä ja niiden tulosten tasalaatuisuutta. Edistyneen tekniikan avulla voidaan lähestyviä vikoja ennustaa vaikka tärinän taajuuden tai äänen tason muutosten perusteella.

Mikäli mitattava suure on siirtynyt normaalin alueen ulkopuolelle, on asiaa syytä tutkia tarkemmin. Jos mittaustulokset taas pysyvät tilastoista laskettujen valvontarajojen sisällä, mitään äkillistä muutosta ei ole tapahtunut ja toimintaa voidaan jatkaa normaalisti.

Jos mittareidesi tulosten keskiarvo pikku hiljaa siirtyy, kannattaa ryhtyä tutkimaan mistä se johtuu. Jos päästät keskiarvon toistuvasti valvontarajojen ulkopuolelle, saattaa mitattavalle kohteelle olla jo aiheutunut merkittävää vahinkoa ja liiketoimintasi saattaa sen johdosta keskeytyä lähitulevaisuudessa. Vakuutuskaan ei korvaa vähitellen syntynyttä vahinkoa.

 

Määrittele toiminnallesi toimivat raja-arvot ja mittaa niitä jatkuvasti saadaksesi selville poikkeamat normaaliolista.

 

Lähde: Santanen, Laitinen, Kekäle, Vakuutus ja riskit, Edita 2002

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s