Loppuuko hommat ennen aikojaan?
Talossanomat kirjoitti 14.10. Pöyryn tulosvaroituksesta ja väitii, että se on vakava varoitus koko suomen teollisuuden tilasta.
Saavatkohan teollisuusyrityksille palveluja tarjoavat yritykset, kuten vaikka vakuutusmeklarit, jäädä kohta lehdellä soittelemaan kun Suomessa ei ole enää mitään vakuutettavaa? Kun sekä toiminta että omaisuus siirtyvät ns. kehittyville markkinoille ei juuri muutakaan vakuutettavaa silloin suomeen jää. Kaikenkarvaisten konsulttien muutaman läppärin vakuuttaminen kun ei oikein lyö ketään leiville.
Pöyry antoi aamulla koko vuotta koskevan tulosvaroituksen ja ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut, jotka koskevat kaikkia konsernitoimintoja Suomessa.
Yhtiö perustelee tehostamisohjelmaansa markkinaympäristön selvällä muuttumisella. Pöyry työllistää Suomessa noin 2 500 ihmistä.
Pöyry kertoi myös aikovansa siirtää liiketoimintansa painopistettä alueille, joilla sillä on mahdollisuus kehittää kestävä kilpailuasema ja joissa markkinanäkymien odotetaan säilyvän hyvinä.
– Pöyryn ilmoittamat perustelut ovat erittäin huolestuttavia. Ne ovat vakava signaali koko Suomen teollisuuden heikentyvästä tilasta, TEAMin puheenjohtaja Timo Vallittu sanoo liiton tiedotteessa.
Pöyry perusteli strategiamuutostaan muun muassa sillä, että useat yhtiön teollisuusasiakkaista ovat sulkeneet kapasiteettiaan Suomessa ja ovat siirtämässä toimintojaan kehittyville markkinoille. Myös investointiaktiviteetti on vähentynyt.
– Nyt on kyse siitä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa. On mahdollista, että syntyy itseään voimistava kierre alaspäin, Vallittu toteaa.
Hän pelkää, että teollisuus lähtee Suomesta ja Pöyryn tapaiset tukitoiminnot vähenevät, mikä heikentää teollisuusyritysten toimintaedellytyksiä.
Vallittu haluaa herättää keskustelua siitä, onko talouden elvyttämisestä ollut riittävästi hyötyä teollisuudelle. Hän ihmettelee myös, miksi yritykset ulosliputtavat, vaikka Suomi on kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa menestynyt hyvin.
Vallittun mukaan jatkossa on tehtävä kaikki, jotta Suomessa vielä oleva teollisuus säilyisi elinvoimaisena.
– Jos teollisuus häviää viime vuosien tahdissa, niin seuraukset ovat vakavat koko yhteiskunnalle, Vallittu sanoo.