Savon Sanomat 29.7.2011

Vakuutusyhtiö Ifin tulkinnan mukaan vaikea tai keskivaikea masennus vanhenee kymmenessä vuodessa.

Samassa ajassa vanhenee rikoslain mukaan teko, josta voidaan tuomita korkeintaan kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Esimerkiksi raiskauksesta voi saada enimmillään kuuden vuoden tuomion.

If ei käytännössä myönnä tapaturmavakuutusta, jos hakijan masennusjakson päättymisestä on alle 10 vuotta. Ei masennuslääkkeitä 10 vuoteen. Ei terapiaa 10 vuoteen. Ensikertalaisuus ei auta tuomion pituudessa, ja laskuri palaa takapakista nollaan.

If ei ole ainoa vakuutusyhtiö, joka vaatii terveysselvityksen tapaturmavakuutusta myöntäessään. Isoista Suomessa toimivista yhtiöistä niin tekee myös Fennia, joka ei kuitenkaan edellytä aivan kymmenen vuoden oireettomuutta vaikeampien masennusten jäljiltä.

Pitkän terveen jakson vaatiminen on osa vakuutusyhtiöiden riskienhallintaa. Ymmärtäähän sen tilastojen valossa: masennus lisää itsemurhariskiä, mielialalääkkeiden sivuvaikutuksia ei voi täysin ennakoida, tabletin unohtaminen voi aiheuttaa arvaamatonta oloa ja jopa arvaamatonta toimintaa.

Toisaalta itsemurhariski kasvaa keskimääräistä korkeammaksi, kun syntyy pojaksi, joka jää aikuisiällä asumaan haja-asutusalueelle Suomen koillisosiin – tilastojen valossa.

Vakuutusyhtiöillä on oikeus minimoida riskinsä, mutta aika näyttää, kauanko muutamalla vakuutusyhtiöllä on vara pitää masennuksesta toipuneita ylimitoitetussa tapaturmariskien lokerossa. Osa yhtiöistä ei ole enää vuosiin katsonut masennuksen lisäävän todennäköisyyttä kompastua kadulla, riskiä loukata nilkka, astua naulaan tai murtaa sormet kiukaan luukulla. Sekin on hyvin ymmärrettävää tilastojen valossa.

Kelan korvaamia masennuslääkkeitä käytti viime vuonna reilut 400 000 suomalaista – joskin samoilla lääkkeillä hoidetaan myös ahdistus- ja paniikkihäiriöitä. Määrä on melkein tuplautunut kymmenessä vuodessa ja masennukseen sairastuneet ovat yhä nuorempia.

Ainoastaan Tapiola, Turva ja Pohjantähti saattavat myöntää sairauskuluvakuutuksen asiakkaalle, joka kertoo sairastavansa masennusta tai syövänsä mielialalääkkeitä. Toki rajatusti ja heikommin ehdoin kuin perusterveille.

Keskiviikkoisen Helsingin Sanomien jutun (27.7.) perusteella sairauskuluvakuutukset ovat myös masennuksesta toipuneille suurempi ongelma kuin tapaturmavakuutukset.

Sairauskuluvakuutus korvaisi esimerkiksi Kela-korvausten ulkopuolelle jääviä lääkärinpalkkioita, lääkkeitä, sairaalamaksuja. Valtaosa vakuutusyhtiöistä ei kuitenkaan myy sitä, jos asiakkaaksi hakeutuvan historiasta löytyy viitteitä masennuksesta viimeiseltä viideltä vuodelta.

Alallakin myönnetään, että vakuutuslääkärien ratkaisut ovat mustavalkoisia, vaikka masennukseen viittaavien jälkien rekisteröityminen on usein sattuman kujeilua.

Joissakin kunnissa sosiaalitoimi ohjaa nuoria matalalla kynnyksellä masennuksen hoitoon, kun on viitteitä matalammasta mielestä. Samalla menee vuosiksi mahdollisuus sairauskuluvakuutukseen, henki- ja työkyvyttömyysvakuutuksesta puhumattakaan.

Joskus taas vanhemmat auttavat aikuistuvan nuoren murheineen psykiatrisen sairaanhoitajan pakeille, eivät esimerkiksi oppilaitoskuraattorin luo epävirallisiin keskusteluihin. Taas menevät mahdollisuudet vuosiksi.

Alan ulkopuolinen ihmettelee lähinnä vakuutusyhtiöiden suoranuottisuutta.

Ne noudattavat masennusta sairastavien tai siitä toipuneiden kohtelussa henkivakuutusyhtiö Retron suosituksia. Osin syynä on Retron rooli vakuutusyhtiöiden myymien vakuutusten jatkovakuuttajana. Osin siitä, että riskienhallinnassa on turvallisempi pitää kiinni jo 1900-luvulla toimineista käytännöistä kuin luoda uusia.

Muutospaine on kuitenkin kova myös vakuutusyhtiöiden sisällä. Potentiaaliset uudet asiakkaat alkavat olla vähissä, kun monella on jo sairauskuluvakuutus ja monen mahdollisuudet sen saamiseen ovat menneet konkreettisempien kansantautien takia.

Toivottavasti rahanteon tarve kääntää lopulta vakuutusalan isojen poikien ja tyttöjenkin aivot uuteen asentoon. Silloin on kyse sekä oikeudesta että kohtuudesta.

Vaikeakaan masennus ei ole rikos, eikä masennuksesta toipuneen pitäisi joutua kantamaan sairautensa varjoa useita vuosia tai vuosikymmeniä – ainakaan vakuutusalan linjausten takia.