Category: Vakuuttaminen
Yhteinen haveri
Suezin kanavan tukkineen Ever Given laivan yhteydessä on puhuttu yhteisestä haverista.
Yhteinen haveri on Kansainvälisen Merioikeusyhdistyksen (CMI) hyväksymä säännöstö, jonka tarkoituksena on jakaa merikuljetusten riskiä laivan omistajan sekä rahdin omistajien välillä.
Yhteishaverisääntö pätee ainoastaan merikuljetuksissa.
Yhteinen haveri on kysymyksessä silloin, kun tarkoitukselliseti ja kohtuutta noudattaen tehdään poikkeuksellinen uhraus tai kustannus aluksen ja rahdin pelastamiseksi sitä yhteisesti uhkaavalta vaaralta. Yhteinen haveri on määritelty York-Antwerpen säännöissä ja Suomessa siihen viitataan Merilaissa (15.7.1994/674).
Yhteisen haverin edellytys on, että on olemassa todellinen vaara kokonaistappioon tai huomattavien vaurioiden todennäköisyys. Yhteisessä haverissa sekä laiva että lasti osallistuvat pelastuskustannuksiin, koska vaara on ollut molemmille yhteinen.
Yhteisen haverin toimia ovat esim. lastin tai sen osan mereen heittäminen, hätäsatamaan meneminen, tarkoituksellinen rantaan ajo uppoamisen estämiseksi, koneilla rasittaminen vaarallisessa asemassa olevan aluksen karilta irrottamiseksi.
Yhteisen haverin kustannuksiin lasketaan mm. aluksen pelastamisen ja hätsatamaan menemisen kustannukset.
Korvausvastuuseen joutuvat sekä laiva että lasti. Vahingon määrä jaetaan matkan päättymisen jälkeen jäljellä olevien nettoarvojen suhteessa. Myös vahingoittumaton lasti joutuu osallistumaan kustannuksiin.
Laivaisännällä on oikeus pidättää tavara, joka vastaa haverimaksua. Kuljetettavaa tavaraa ei siis luovuteta ennen yhteishaverikustannusten maksamista.
Yhteisen haverin kustannusten riskit voidaan kattaa kuljetusvakuutuksella, jolloin vakuutusyhtiö korvaa kustannukset ja kuljetettava tavara luovutetaan vastaanottajalle viipymättä.
Lähteet:
Ek, Kosola, et. al., Kuljetusten vakuuttaminen, Finva 2004
Rantala, Kivisaari, Vakuutusoppi, Finva 2016
Juutilainen A, Meripelastuksen päätöksenteon määrittely ajelehtivan aluksen tapauksessa, Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu 2010
Ajoneuvojen lunastuksesta
Jos moottoriajoneuvo menee lunastukseen, tarjoaa vahinkotarkastaja yleensä ensimmäisenä naurettavan ja itkettävän välillä olevaa korvaussummaa. Usein se sellaiseksi myöskin jää.
Lunastushintana käytetään ajoneuvon käypää arvoa, eli markkinahintaa. Vakuutusehtojen mukaan esim:
”Käypä arvo on se käteishinta, joka lunastettavasta vakuutuksen kohteesta olisi vahinkohetkenmarkkinatilanteessa saatu myytäessä se tarkoituksenmukaisella tavalla ennen vahinkoa. Käyvällä arvolla ei tarkoiteta autoliikkeiden myyntihintaa eikä vaihtohyvitysarvoa.” (Fennia)
”Käypä hinta on se käteishinta, joka vahinkohetken markkinatilanteessa ajoneuvosta tai sen varusteista – ottaen huomioon niiden kunto – on yleisesti saatavissa, kun niitä pidetään myytävänä tarkoituksenmukaisella tavalla.” (If)
Vakuutusehdot jättävätkin vahnkotarkastajalle harvinaisen venyvät raamit luovaan vahinkoajoneuvojen ostoon.
Tyypillisesti lunastettavaa ajoneuvoa verrataan esim. Nettiautossa tai autoliikkeissä myynnissä oleviin samanlaisiin ajoneuvoihin. Sattumalta ja vahngossa vahinkotarkastaja löytää aina verrokkiajoneuvoksi enemmän ajetun, vähemmän varustellun, pienempi moottorisen tai mitä tahansa hilatakseen lunastushintaa mahdollisimman alas.
Sen lisäksi, että tarkastaja etsii halvimman edes vähän sinne päin olevan kotteron, löytynyt pyyntihnta ei tokikaan ole lopullinen lunastustarjous. Ajoneuvon myyntihinnasta vähennetään vielä autoliikkeen katteen osuus, korkokulut, liikkeen vuokra- ja henkilöstökuluista, takuusta, tinkimisvarasta, jne. aiheutuviksi väitetyt osuudet.
Tarkastajan yksisilmäinen näkemys on, että ajoneuvo ei missään tapauksessa voi maksaa samaa yksityisellä myyjällä, kuin vaikka autoliikkeessä. Lunastustilanteessa olet aina yksityinen myyjä, vaikka kyse olisi yritysajoneuvostakin. Tällä varjolla hintaa voidaan taas hilata alaspäin.
Itse vieroksun sellaista ajatusta, että käytetyn tavaran pyyntihinta pitäisi automaattisesti olla alhaisempikaikkialla muualla kun kaupassa.
Lunastustilanteessa et tule saamaan sellaista korvausta, millä pystyisit ostamaan itellesi vastaavan ajoneuvon vahingoittuneen tilalle, vaan sellaisen korvauksen, jonka saattaisi saada myydessään ajoneuvoa pakon edessä ketkuimmalle kehä kolmosen jopparille.
Vielä enemmän kuin se, että olisi tse ajanut ajoneuvonsa lunastuskuntoon harmittaa se, kun joku muu on aiheuttanut lunatuksen (liikennevahinko).
Onneksi tähän ongelmaan löytyy ainakin osittanen ratkaisu. Ja joudut siitä kyllä maksamaan. Ratkasu on lunastusturva, autovakuutukseen (kasko) saatava lisäturva, josta korvataan tietyin ehdoin uusi vastaava ajoneuvo. Tai jos uusarvolunastuksen ehdot eivät täyty, korvataan tyypillisesti ajoneuvon käypä arvo +30% (ei välttämättä kaikilla vakuutusyhtiöillä samanlainen). Tällä päästään lunastustilanteessa kenties lähelle vastaavan ajoneuvon hintaa. Kaskon lunastusturva toimii niin kaskosta kun vastapuolen liikennevakuutuksestakin korvattaviin ajoneuvoihin.
Regressi eli takautumisoikeus
Vahingon aiheuttaneella voi vahingonkorvauslain mukaan olla velvollisuus korvata aiheuttamansa vahinko.
Korvausvelvollisuus on sidoksissa tuottamuksen laatuun, joka voi olla lievää, törkeää tai niiden väliin jäävää lievää vakavampaa, mutta ei kuitenkaan vielä törkeää tuottamusta. Törkeää tuottamustakin vakavampaa on tahallinen teko.
Jos joku on aiheuttanut toiselle vahingon tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella tai on muuten lain mukaan korvausvelvollinen huolimattomuuden tasosta riippumatta (ankara vastuu), voi vakuutusyhtiö hakea vahingon kärsijälle maksamansa korvauksen takaisin vahingon aiheuttajalta.
Ankaran vastuun määräyksiä löytyy mm. Liikennevakuutuslaista, Raideliikennevastuulaista, Ilmailulaista, Sähköturvallisuuslaista ja Ydinvastuulaista. Ankaraa vastuuta saattaa esiintyä lisäksi kaivostoiminnassa, terveyden- ja sairaanhoidossa, ympäristövastussa, tuotevastuussa, jne.
Vahingon kärsijän on useimmiten edullisinta hakea korvausta vahingon aiheuttajan vakuutuksesta, mutta vakuutuksesta maksettu korvaus ei kuitenkaan vapauta aiheuttajaa korvausvastuusta yllä mainituissa tapauksissa.
Vakuutusehdoissa on yleensä pykälä, jonka mukaan oikeus korvauksen hakemiseen vahingon aiheuttajalta siirtyy korvauksen saajalta vakutusyhtiölle vakuutusyhtiön maksaman korvauksen määrään saakka.
Toisaalta vahingon aiheuttaja voi vedota vakuutusyhtiötä kohtaan kaikkiin samoihin seikkoihin, joihin hän voi vedota vahingon kärsijääkin kohtaan, esim. tämän myötävaikutukseen, korvausvastuun jakautumiseen tai korvauksen sovitteluun, jne.
Henkilövakuutuksessa vakuutusythtiö ei saa takautumisoikeuden perusteella vaatia kolmannelta osapuolelta muuta kuin korvaamansa tapaturman tai sairauden aiheuttamat kustannukset (hoitokulut) ja varallisuuden menetykset (ansionmenetys). Pysyvän haitan tai kuoleman johdosta maksettuja korvauksia ei saa periä takaisin.
Liikennevakuutuslaissa on kuvattu sitä, minkä asteista moitittavaa menettelyä moottoriajoneuvon omistajalta, kuljettajalta, matkustajalta tai muilta laissa mainituilta tahoilta vaaditaan, jotta vakuutusyhtiö voisi periä maksamansa korvauksen takaisin.
Vakuutussopimuslain takautumisoikeutta koskevat säännökset ovat pakottavia vahingon aiheuttaneen hyväksi, jos tämä on yksityishenkilö, työntekijä, virkamies tai näihin rinnastettava muu henkilö. Muiden vahingon aiheuttajien kohdalla takautumisoikeus voidaan sopia lakia laajemmaksikin.
Lähteet:
af Hällström, Ijäs, Vastuuvakuutus, Finva 2010
Luukkonen et.al., Vakuutuslainsäädäntö, Finva 2019
Rantala, Kivisaari, Vakuutusoppi, Finva 2016
Epidemia
Iltalehti kertoi 18.3.2020, miten Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa oli luettu ”hätääntyneen ravintoloitsijan viesti”.
Viestissään hätääntynyt ravintoloitsija oli kirjoittanut:
”Tukipaketit eivät tavoita pienyrittäjää. Asiakkaat katoavat ravintoloista. Mitä minä voin tehdä muuta kuin yrittää saada koronatartunnan ja sitä kautta yrittää saada joko epidemiavakuutuksesta tai Kelan karanteenikorvauksesta jonkinlaista rahaa?”
Joku puolestaan oli soittanut vakuutusyhtiöön, kun vakuutuspapereissa oli lukenut ”epidemia”. Vakuutusyhtiöstä oli kuulemma sanottu että ”putiikki kiinni vain ja vakuutus maksaa”.
Valitettavasti epidemiavakuutus ei toimi näin.
Epidemiavakuutus korvaa liiketoiminnan keskeytymiseen, joka on suoranainen seuraus Suomen terveydensuojeluviranomaisen antamasta velvoittavasta kirjallisesta määräyksestä tartunta ja eläintautien vastustamiseksi.
Jotta epidemiavakuutuksesta saisi korvauksia, pitää
- olla todettu tartunta- tai eläintauti vakuutuksenottajan toimipaikassa
- olla kirjallinen määräys
- joka tulee Suomen terveydensuojeluviranomaiselta
- joka perustuu tartuntatauti- tai eläintautilakiin
- joka koskee nimettyä vakuutuksenottajan toimipaikkaa
- jolla rajoitetaan vakuutuksenottajan toimintaa mainitussa toimipaikassa
Toiminnan rajoittamisella tarkoitetaan esimerkiksi toimitilojen osittaista tai täydellistä käyttökieltoa, johon liittyy normaalista puhtaanapidosta poikkeava, tehostettu tilojen ja laitteiden desinfiointi ja/tai saastuneiksi todettujen tuotteiden hävittäminen.
Koronavirus katsottanee vakuutusehtojen tarkoittamaksi tartuntataudiksi, mutta liiketoiminnan häiriöt, jotka johtuvat henkilökunnan sairastumisesta tai karanteeniin asettamiseseta tai asiakasmäärien vähenemisestä eivät mahdollista keskeytysvakuutuksen käyttämistä.
Jos kuitenkin kävisi niin, että viranomainen antaisi kirjallisen määräyksen vakuutuksenottajalle keskeyttää tai rajoittaa tämän omaa liiketoimintaa koronaviruksen takia, tällöin epidemiakeskeytysvakuutuksesta voisi hakea (ja ehkä saadakin) korvausta.
Lähteet:
Pellikka et.al., Omaisuuden vakuuttaminen, Finva, 2011
https://www.if.fi
https://www.lahitapiola.fi/
Vakuutusehdot: If, Lähitapiola, Pohjola
Ansionmenetyskorvauksista
Luulitko saavasi korvauksia?
Älä unta näe!
Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan korvataan seuraavia työtapaturman ja ammattitaudin aiheuttamia kustannuksia:
- sairaanhoidon kustannukset
- ansionmenetyskorvaukset
- kuntoutuskorvaukset
- palkan korvaaminen tutkimusajalta ja fysikaalisen hoidon ajalta
- matka- ja majoituskulut
- kodinhoidon lisäkustannukset vuoden ajalta
- vahinkotapahtuman yhteydessä särkyneet henkilökohtaisessa käytössä olleet silmälasit, kuulokojeet ja muut laissa luetellut vastaavat esineet
- sairaanhoidon antamisen yhteydessä rikotut vaatteet ja rikotun sormuksen korjaus
Ansionmenetyskorvauksilla pyritään takaamaan vahingoittuneen toimeentulo vastaavan tasoisena kuin mitä se olisi ilman työtapaturmaa tai ammattitautia.
Ansionmenetyskorvauksen suuruus perustuu löhtökohtaisesti vahinkotapahtumahetken ansiotasoon.
Ansionmenetyskorvausta (päivärahaa) maksetaan, jos vahingoittunut on työkyvytön, joko kokonaan tai osittain, vähintään kolmena peräkkäisenä päivänä vahinkopäivää lukuun ottamatta.
Jos kolmen päivän raja täyttyy, päivärahaa maksetaan kaikilta työkyvyttömyyspäiviltä, myös kahdelta alkupäivältä. Ei kuitenkaan vahinkopäivältä.
Päivärahaa maksetaan kaikilta kalenteripäiviltä, myös sunnuntai- ja juhlapäiviltä.
Päivärahaa maksetaan enintään vuoden ajalta vahinkopäivästä lukien.
Ensimmäisen neljän viikon päiväraha on pääsääntöisesti työnantajan maksaman sairausajan palkan suuruinen. Neljän viikon jälkeen päiväraha on 1/360 vuosityöansiosta.
Vuosityöansio määritellään siten, että vahinkopäivän ansiotasoa verrataan edeltävien kolmen kalenterivuoden työansioiden keskiarvoon. Jos vertailun poikkeama on alle 20%, vuosityöansiona pidetään vahinkopäivän työansioita.
Jos vahinkopäivän työansiot poikkeavat vähintään 20% vertailuajan keskiarvosta, vuosityöansiona pidetään vahinkopäivän työansioiden ja vertailuvuosien työansioiden keskiarvoa, eli neljän vuoden keskiarvoa.
Poikkeuksena tästä on vahingoittuneen työansioissa tapahtunut pysyvä muutos. Vahingoittunut on esimerkiksi vaihtanut työtehtäviä saman työnantajan palveluksessa ja selvityksistä ilmenee, että työtehtävien vaihtoa voidaan pitää pysyvänä muutoksena.
Sen sijaan töihin meno ei näytä olevan pysyvä muutos. Jos vahingoittunut on mennyt töihin kortistosta tai koulun penkiltä, lasketaan vuosityöansion neljän vuoden keskiarvo siten, että kolmen vertailuvuoden ansioina on nolla (0€), mikä pienentää kätevästi korvattavan ansionmenetyksen määrää.
Eikä vielä tarvita edes vakuutuslääkäriä.
Lähde: Kirsi Salo, Työtapaturma- ja ammattitauti, Finva 2015
Työtapaturmavakuutuksen maksuista
Pakollisessa työtapaturmavakuutuksessa vakuutusmaksu perustuu työn määrään ja työn vaarallisuuteen. Työn vaarallisuuden mittarina ovat eri ammattiryhmissä sattuneiden vahinkojen korvauskustannukset. Työn määrää puolestaan on perinteisesti mitattu maksettujen palkkojen määrällä, mutta muitakin mittareita voidaan käyttää.
Vakuutusmaksu voi olla ns. taulustomaksu, eli kunkin ammattiryhmän maksukerroin perustuu ko. ammattiryhmän valtakunnalliseen korvaustilastoon. Taulustomaksu on tyypillinen pienillä työnantajilla, joilla oma vahinkotilasto johtaisi kohtuuttoman suuriin vakuutusmaksjen heilahteluihin. Korvaukset periaatteessa tasataan kaikkien vakuutuksenottajien kesken.
Kun yritys on tarpeeksi suuri, vakuutusmaksun perusteena voidaan käyttää joko kokonaan tai osittain sen omaa vahinkotilastoa. Puhutaan erikoismaksujärjestelmästä.
Erikoismaksujärjestelmän on tarkoitus kannustaa työnantajaa riskienhallintaan ja työsuojeluun. Sitä pienemmäksi vakuutusmaksu muodostuu mitä vähemmän on korvauksia. Toisaalta, maksettuista korvauksista peritään aina osa takaisin maksujärjestelmän yksilöllisyyden mukaan.
Erikoismaksujärjestelmässä voidaan ottaa huomioon vain vakuutuksenottajan ohimenevät korvaukset tai sekä ohimenevät että pysyvät korvaukset. Ohinemeviä korvauksia ovat sairaanhoitokustannukset ja päivärahat sekä kuntoitusraha. Kaikki muut korvaukset ovat pysyviä: esimerkiksi kuolemantapauksen ja pysyvän työkyvyttömyyden johdosta maksettavat korvaukset.
Suurin osa työtapaturmista aiheuttaa pelkästään ohimeneviä korvauksia. Niiden heilahtelu ei yleensä ole tilastollisesti kovin suuri. Pysyvien korvausten heilahtelu puolestaan on suurta, koska niihin johtavia tapaturmia sattuu harvoin, mutta korvaussummat ovat suuria.
Eri vakuutusyhtiöiden maksujärjestelmissä voi olla erilaisia ominaisuuksia sen suhteen miten vahinkotilasto otetaan huomioon vakuutusmaksussa. Erilaisilla katkaisurajoila, herkkyyskertoimilla, painoarvoilla ja maksukatoilla säädellään vahinkotilaston vaikutusta lopullisen vakuutusmaksun laskennassa.
Erikoismaksujärjestelmää harkittaessa on hyvä tarkastella mm.
- Kuinka suuren vakuutusmaksun heilahtelun yrityksen kassa kestää (riskinottokyky)
- Kuinka suuren vakuutusmaksun heilahtelun päättäjien pää kestää (riskinottohalu)
- Missä määrin panostetaan tai halutaan panostaa työsuojeluun
- Missä määrin halutaan osallistua korvausten maksuun (esim. pysyvien korvausten)
Vakuutusyhtiöiden on sovellettava maksuperusteita yhdenmukaisesti kaikkiin vakuutuksenottajiinsa. Samoja maksuperusteita on käytettävä kaikissa saman järjestelmän alaisissa vakuutuksissa saman vakuutuskauden aikana. Maksuperusteita saa muuttaa kesken vakuutuskauden vain toteuttamalla muutos kaikkiin vakuutuksiin, joissa tätä maksuperustetta käytetään.
Vakuutusmaksujen hinnoittelu perustuu vapaaseen kilpailuun. Työtapaturma- ja ammattitautilaissa on säädetty vain yleisistä periaatteista, joita vakuutusyhtiöiden on hinnoittelussaan noudatettava. Esimerkiksi, että yhtiöllä on oltava maksuperusteet ja että ne on laadittava niin, että vakuutusmaksut ovat kohtuullisessa suhteessa vakuutuksista aiheutuvien kustannusten pääoma-arvoon.
Lähde: Salo, Työtapaturma ja ammattitautilaki, Finva 2015
Vesitetty vakuutus
Yle Uutiset kertoi 23.10.2016 likennevakuutuksen uudistuksesta, joka on tulossa voimaan ensi vuonna.
Jatkossa liikenne- (ja auto-) vakuutuksista poistuu nykyisenlainen bonusjärjestelmä ja tilalle tulee henkilökohtaisen vahinkohistorian tarkastelu.
Vakuutusyhtiöt ovat pikkuhiljaa siirtyneet muutenkin yhä enenevässä määrin käyttämään yksilöllisiä vahinkotilastoja kaikissa vakuutuksissa. Varsinkin yrityksillä.
Yhtiöt perustelevat käytäntöä sillä, että vakuutuksesta perittävällä maksulla tulee pystyä korvaaman sattuneet vahingot.
Vakuuttamisen perusajatus, vahinkokustannusten jakaminen suuren vakuutuksenottajajoukon kesken, vesittyy ja vakuuttamisesta tulee puhdasta rahastusta, jolloin vakuutuksenottaja ei käytännössä ”hyödy” vakuutuksesta mitenkään.
Vakuutusoppi -kirjan mukaan vakuutus on märitelty seuraavasti:
”Tietyn riskin alaiset yksiköt, vakuutuksenottajat, sopivat vahinkojen tasaamiseen erikoistuneen laitoksen, vakuutuslaitoksen eli vakuutuksenantajan, kanssa siitä, että riskin toteutuessa vakuutuksenantaja korvaa siitä aiheutuneen vahingon. Korvauksensaantioikeuden vastikkeeksi vakuutuksenottajat suorittavat vakuutusmaksun vakuutuksenantajalle.”
Tavanomaiseen vakuutuksen määrittelyyn kuuluu vaatimus, että järjestelyn tulee koskea lukuisia riskiyksiköitä ja yleensä useita vakuutuksenottajia.
Se, että kaksi osapuolta tekee keskenään sopimuksen mahdollisen vahingon korvaamisesta, ei tee sopimuksesta vakuutusta.
Vaatimus, että vakuutusmaksun on katettava vahinkokustannukset yhä pienemmissä yksiköissä, esimerkiksi vakuutuksenottajakohtaisesti tai jopa sopimuskohtaisesti, ei täytä vakuutuksen tunnusmerkistöä.
Vakuutuksen alkuperäisen tarkoituksen mukaan vakuutusmaksujen on katettava vahinkomenot vakuutusjajikohtaisesti tai jopa tarkastellen koko vakuutusyhtiön vakuutuskantaa.
Näin on aikaisemmin ollutkin, kun on otettu huomioon vakuutuksenantajien sijoitustoiminnan tuotot.
Viime vuosina vakuutusyhtiöissä on kuitenkin edellytetty vahinkosuhteen (vahinkomenot / vakuutusmaksut) pysymistä alle sadan prosentin. Tällöin vakuutusmaksut kattavat vahinkomenot. Se johtaa, tai on jo johtanut, siihen, että joko vakuutusmaksut nousevat kohtuuttomasti tai korvauksia on yhä vaikeampi saada. Yleensä molempiin.
Ennen kuin pankkimiehet kiinnotuivat vakuuttamisesta, käytäntö oli, että yhtiön vahinkosuhde sai olla yli 100% ja osa vahinkomenosta katettiin sijoitustoiminnan tuotoilla, puhumattakaan yksittäisen asiakkaan tai sopimuksen vahinkosuhteesta.
Jatkossa ehkä kannattaakin sijoittaa vakuututtamiseen käytetyt rahat johonkin turvalliseen säästökohteeseen ja käyttää kertynyttä rahastoaan vahinkokustannusten kattamiseen. Ainakin osittain.
Usein puhutaan ns. itsevakuuttamisesta, joka ei tietenkään ole mikään vakuutus, koska järjestelyyn ei sisälly kaden osapuolen välistä sopimusta eikä useiden vakuutuksenottajien kesken tapahtuvaa riskien tasaamista, mutta riskikustannusten rahoittamisen muoto se on siinä missä vakuutuskin.
Yksilöllisissä vahinkotilastoinnissa vakuutusyhtiöt perivät joka tapauksessa maksamansa korvaukset takaisin vakuutuksenottajalta. Jos ei heti ja kerralla, niin lopulta kuitenkin.
Lähde: Pentikäinen, Rantala, Vakuutusoppi, Suomen Vakuutusalan Kustannus ja Koulutus, 2003
Vastuuvakuutuksen rajoitusehtojen tulkinta
Varsinkin vastuuvakuutuksen kyseessä ollessa vakuutusyhtiö yleensä vääntää vahinkoasian sellaiseen asentoon, että työn kohteena olleelle tai huolenpitovelvollisuuden alaiselle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa ei rajoitusehtojen mukaan korvata.
Käytännössä näin tapahtuu usein. Tähän ei pidä kuitenkaan tyytyä. Vakuutuslautakunta on ottanut tämän tyyppisiin asioihin useammankin kerran kantaa ja ratkaisut eivät ole olleet vakuutusyhtiön tyypillisten näkemysten mukaisia.
VKL 444/13
”Vahingonkorvausvelvollisuuden perustavaan huolimattomuuteen kuuluu, että vahinkoa aiheuttanut ottaa sellaisen riskin vahingon aiheutumisesta, jonka ottamista voidaan pitää vahingonkorvausoikeudellisesti moitittavana. Henkilö voi sinänsä menetellä vahinkoa aiheuttavalla tavalla, mutta jos hänen tuohon menettelyynsä ei voida liittää moitittavuutta, kysymys ei ole vahingonkorvausoikeudellisesti merkityksellisestä huolimattomuudesta, joka perustaisi hänelle velvollisuuden korvata aiheutunut vahinko.”
”Rajoitusehtojen soveltamiseen liittyvä, peruslogiikka huomioon ottaen on suhtauduttava erittäin pidättyvästi sellaisiin tulkintavaihtoehtoihin, joissa vastuuvakuutusturvan poissulkevan rajoitusehdon sovellettavuutta perusteltaisiin juuri niillä samoilla tosiseikoilla, joilla on puolestaan perusteltu moitittavan huolimattomuuden käsillä oloa eli siis vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä.”
VKL 23/07
”Yleisenä vakuutusehtojen arvioinnin lähtökohtana on pidettävä sitä, että rajoitusehtoja tulkitaan suppeasti. Epäselviä vakuutusehtoja on tulkittava laatijansa vahingoksi. Vakuutusehtojen laatijan tarkoituksella ei myöskään ole merkitystä ehtoja tulkittaessa.”
”Vastuuvakuutuksissa on siten ollut perusteltua lähteä siitä, että vieraalle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa ei korvata niissäkään tilanteissa, joissa vakuutettu käyttää esimerkiksi laina-, tai vuokrasopimuksen perusteella vierasta omaisuutta kuten omaansa. Ratkaisevaa ei tässä ole se, kuka esineen oikeudellisesti omistaa, vaan se, onko esine sillä tavoin kiinteästi vakuutetun käyttö- ja määräysvallassa, että hänen tulee huolehtia siitä kuten omastaan.”
”Käsiteltävänä ja huolehdittavana olemista koskevilla rajoitusehdoilla on pyritty estämään sellaisten epäselvyystilanteiden syntyminen, joissa tosiasiallisesti omassa käyttö- ja määräysvallassa olevalle omaisuudelle aiheutunutta vahinkoa pyrittäisiin saamaan korvattavaksi vastuuvakuutuksesta. Tällaisten rajoitusehtojen tulkinnan on oltava suppeaa jo lähtien siitä, että rajoitusehtoja on yleisen sopimusoikeudellisen tulkintasäännön mukaan tulkittava suppeasti.”
”Arvioitaessa sitä, millaista omaisuuden hallussapitoa tai käsittelemistä olisi pidettävä korvauspiirin ulkopuolelle rajoitettuna, tarkastelun lähtökohtana on myös pidettävä sitä, miten vakuutusehtoa lukeva [yksityis]henkilö voi ehdon vastuuta rajoittavan merkityssisällön yleiskielenkäytön mukaan ymmärtää. Yksityishenkilöiden toiminnassa aiheutuneissa esinevahingoissa on aiheutumismekanismi huomioon ottaen jo lähes määritelmällisesti kyse siitä, että henkilö käsittelee tai muulla tavoin hallitsee ainakin jonkin aikaa jotakin esinettä, joka vaurioituu tai joka vaurioittaa jotakin toista esinettä. Näin ollen on lähdettävä siitä, että esimerkiksi irtaimen esineen käsittelemisen ja hallussa pitämisen on oltava luonteeltaan satunnaisesta tai hetkellisestä esineen koskettamisesta selvästi poikkeavaa esineeseen kohdistuvan käyttö- ja määräysvallan harjoittamista, jotta ainakaan yksityishenkilö voisi perustellusti mieltää esineelle mahdollisesti aiheutuvan vahingon riskin jäävän korvausturvan piirin ulkopuolelle.”
Säästi 90 prosenttia!
Keskisuomalainen, 15.8.2015 (lukijan kommentti):
Keskittäminen ei aina ole kannattavin vaihtoehto. Toisinaan tietty vakuutus saattaa olla niin kallis, että se on huomattavasti halvempaa hankkia jostain muualta kuin omasta vakuutusyhtiöstä.
Itselleni kävi näin noin vuosi sitten, kun olin lähdössä Saksaan työharjoitteluun. Työpaikkani, tuikitavallinen toimisto, vaati juridisten muodollisuuksien takia minulta vastuuvakuutusta siltä varalta, jos onnistuisin tuhoamaan jotain työpaikallani.
Omassa vakuutusyhtiössäni ei tällaista vakuutusinstrumenttia ollut. Sen sijaan olisin joutunut hankkimaan jonkun tarpeettoman laajan matkatavaravakuutuksen, jolle olisikin sitten kertynyt hintaa melkein 300 euroa. Tuntui vähän nihkeältä maksaa 300 siitä, että saa tehdä töitä.
Lähdinkin kyselemään tarjouksia muista vakuutusyhtiöistä. Yhdessä sanottiin, ettei meillä tällaista tuotetta ole. Toisessa sama juttu. Selvä, sitten eteenpäin.
Kolmannessa paikassa vastuuvakuutus olisi löytynyt! Ja vieläpä kohtuuhintaan. Mutta ongelma: tämä ei kuulu normaaliin tuotevalikoimaamme, etkä taida olla meidän asiakkaamme? Haluisitko keskittää meille kotivakuutuksesi ja vaihtaa pankkia? Josko ei tällä kertaa.
Olin jo asiasta tuskastuneena melkein aikeissa soittaa saksalaiseen vakuutusyhtiöön, josko siellä ei nirsoiltaisi. Mutta sitten viime yrittämällä tärppäsi! Suomalainen vakuutusyhtiö suostui myymään minulle vakuutuksen noin 30 eurolla. Säästöä kertyi ainakin 240 euroa.
Kannattaa siis kysellä tarjouksia.
Kilpailuttamaton vakuutus on kallis
Keskisuomalainen, 15.8.2015:
Pankki- ja vakuutusyhtiöt yrittävät usein houkutella asiakkaita hankkimaan kaikki palvelut yhdestä yhtiöstä tarjoamalla asiakkaille erilaisia keskittämisetuja. Vakuutusalan asiantuntija Pekka Puustisen mukaan yksittäisetkin vakuutukset kannattaa silti kilpailuttaa.
– Keskittäminen on yleensä helpoin tapa hankkia vakuutukset, mutta yleensä se ei ole halvin. Jos käyttää aikaa vakuutusten kilpailuttamiseen, löytää yleensä halvempia vaihtoehtoja.
Puustinen on työskennellyt vakuutustalouden yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa, sekä vierailevana professorina St. Gallenin yliopistossa Sveitsissä. Hänet valittiin hiljattain työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen kehitysjohtajaksi.
Vaikka keskittämisestä yhteen vakuutusyhtiöön saa etuja, eivät vakuutusyhtiöt kuitenkaan yleensä kieltäydy myymästä yksittäisiäkään palveluita asiakkaalle. Silti esimerkiksi Turva tarjoaa joitain vakuutuspalveluita ainoastaan ammattiliittojen jäsenille.
– Vakuutusten vertailu on keskittämispolitiikasta huolimatta nykyään helpompaa kuin ennen sillä tieto löytyy netistä. Keskittämisedut eivät sotke vertailtavuutta paitsi psykologisessa mielessä, Puustinen toteaa.
Puustisen mukaan samat tuotteet ovat usein eri vakuutusyhtiöissä hyvin erihintaisia, mutta mistään yhtiöstä ei saa kaikkia tuotteita halvimmalla.
– Suosittelen ihmisiä tarkistamaan vaikkapa koti-, auto- ja lapsivakuutusten hinnat muista vakuutusyhtiöistä.
Joillain vakuutusyhtiöillä on yhteistyösopimuksia pankkien kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että keskittämällä vakuutukset yhteen firmaan voi saada tietystä pankista lainaa alhaisemmalla korolla tai talletuksilleen paremman koron. Tällaisia keskittämisetuja tarjoaa muun muassa OP-ryhmään kuuluva Pohjola. Lähi-Tapiola tarjoaa keskittämisetuja vakuutuksiin sijoitusrahastoista.
– Ostaja saattaa joutua liekaan pankkien ja vakuutusyhtiöiden yhteistyösopimusten myötä, kun vakuutukset ja lainat on sidottu yhteen. Tällöin keskittäminen voi vaikuttaa esimerkiksi lainamarginaaleihin. Kuitenkin tässäkin tapauksessa yleensä eniten säästää, kun kilpailuttaa jokaisen tuotteen erikseen.
Puustisen mukaan erityisesti yrittäjien kannattaisi kilpailuttaa vakuutuspalvelunsa.
– Esimerkiksi parturi-kampaaja voi säästää satoja ellei tuhansia euroja kilpailuttamalla pakolliset vakuutukset. Vaikka se nostaisikin lainamarginaaleja, kilpailuttamalla jää todennäköisesti voitolle.
Vakuutusasiakkaista merkittävä osuus keskittää vakuutuksensa yhteen vakuutusyhtiöön. Esimerkiksi Lähi-Tapiolassa keskittämisetuja saa noin 70 prosenttia asiakkaista, eli ainoastaan 30 prosenttia asiakkaista ei keskitä lainkaan. Suurempaa keskittämistä vaativalla etuohjelman kolmannella ja neljännellä tasolla on Lähi-Tapiolan mukaan hieman vajaa puolet asiakkaista.
Pohjolan vakuutusasiakkaista taas 73 prosenttia on myös yhtiön pankkiasiakkaita. Keskittämisasiakkaita on 52 prosenttia yhtiön vakuutusasiakkaista.
Vakuutusmajuri 