Hesarissa mutkat suoraksi

Helsingin Sanomat 28.12.2011

Vähän oiottu mutkia, mutta koko lailla oikein.

Vakuutusyhtiöt arvioivat parhaillaan tapaninpäivän myrskyn aiheuttamia vahinkoja. Korvaukset voivat nousta kymmeniin miljooniin euroihin.

Kotivakuutus korvaa, jos myrsky on aiheuttanut vahinkoja rakennuksille ja irtaimistolle. Samoin piha-alueen vahingot korvataan, jos se sisältyy vakuutukseen, kertoo viestintäpäällikkö Joona Vuorenpää Finanssialan keskusliitosta.

”Kallistuneiden puiden poisto tontilta korvataan myös, jos ne voivat aiheuttaa lisävahinkoa”, Vuorenpää sanoo.

”Laaja kotivakuutus korvaa pakasteita, jos ne pilaantuvat pitkän sähkökatkon vuoksi. Pakastin pitää kylmää vuorokauden verran, jos sitä ei avata.”

Autoille aiheutuneet vahingot korvataan laajasta autovakuutuksesta. Myrskyvahingot korvaava vakuutus on 60 prosentilla kaikista ajoneuvoista. Samoin veneille aiheutuneet vahingot korvataan laajasta venevakuutuksesta.

Metsien myrskyvahingot korvaa myrskyvakuutus. Sellainen on noin 30 prosentilla yksityisistä metsänomistajista.

Yritysten vakuutuksissa ei ole yhtenäistä käytäntöä. Esimerkiksi kaupan alalla jokaisella yrityksellä on omanlaisensa vakuutus.

Viime vuonna neljä myrskyä aiheutti vahinkoja Suomessa. Niiden tuhoista korvattiin yli 19 000 vahinkoa. Korvaukset olivat yhteensä 81,5 miljoonaa euroa. Tuhoisin oli heinäkuun lopussa raivonnut Asta-myrsky, jonka tuhoista maksettiin yli 50 miljoonan euron korvaukset.

Joona Vuorenpää muistuttaa, että kaatuneita puita raivattaessa pitää käyttää harkintaa.

”Jos omat taidot eivät ole kovin hyvät, riskejä ei kannata ottaa, koska vaarana on lisävahinkojen syntyminen. Erityisesti jännityksiin jääneiden puiden kaatamisessa voi tulla yllätyksiä. Sähkölinjoille kaatuneita puita ei saa mennä poistamaan, vaan pitää odottaa, että sähköyhtiön korjauspartio tulee paikalle.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s