Myrskyvahingot fiksusti, ainakin Fenniassa

Ainakin Fennia oheistaa viimeaikaisten myrskyjen aiheuttamien vahinkojen hoitamisen fiksusti:

1. Toimita vahinkoon liittyviä valokuvia vakuutusyhtiöön, mikäli mahdollista.

2. Rakennusten päälle kaatuneet puut ja niiden lähellä olevat kaatumisvaarassa olevat puut saa raivauttaa pois. (Vakuutus korvaa raivaamisesta aiheutuvat kustannukset.) Kenenkään turvallisuutta ei saa vaarantaa.

3. Asiakkaalla on myös mahdollisuus saada korvausta itse tehdystä myrskyvahingon raivaus- tai korjaustöistä 10e/h, sikäli kun ne kuuluvat vakuutuksen korvauspiiriin ja osaaminen riittää turvalliseen raivaukseen.

4. Jatkovahinkojen estotoimiin liittyy vuotavien kattojen suojaus. Mikäli asiakas ei pysty tätä itse tekemään, hän voi kääntyä rakennusliikkeen tai muun vastaavan ammattilaisen puoleen.

5. Suurten rakennusvahinkojen osalta pitää estää jatkovahingot (muista kuvat).  Tämän jälkeen on varattava tekniselle tarkastajalle mahdollisuus tarkastaa vahingot ennen varsinaisen korjauksien aloittamista.

6. Suuremmissa metsävahingoissa kannattaa olla suoraan yhteydessä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen vahingon määrittämistä varten. (Pienet metsävauriot voidaan korvata valokuvien tai muun vastaavan todistuksen perusteella.)

7. Ajoneuvo-, vene-, ja kuljetusvahingot  tarkastaa  SVT. Asiakas voi tehdä itse ajanvarauksen lähimmälle tarkastusasemalle, http://www.svt.fi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s