Vakuutuslautakunnan toiminta ei juuri poikkea vakuutusyhtiöiden saivartelupolitiikasta.

Lähetin Vakuutuslautakunnan tutkittavaksi asiakkaan korvauspäätöksen, jota vakuutusyhtiö ei suostunut oikaisemaan.

Papereiden mukana meni myös valtakirja vakuutus- ja vahinkoasioiden hoitamiseksi.

Tällä kertää valtakirja ei kuitenkaan lautakunnalle kelvannutkaan.

Vakuutusneuvonnan juristi otti oikein asiakseen soittaa ja ilmoittaa että valtakirjassa käytetty lause ”meklarilla on oikeus neuvotella vakuutus- ja korvausasioista vakuutusyhtiön ja ulkopuolisten kanssa” ei kelpaa.

Oikeus neuvotella ei kuulemma kelpaa asiakkaan asiamiehenä toimimiseen lautakuntakäsittelyssä.

Mitäköhän muuta asiamiehenä toimiminen sitten on kuin neuvottelemista? Ja mitäköhän muuta vakuutusmeklarin toiminta ylipäätään on kuin asiamiehenä toimimista?

Seuraavaksi Vakuutuslautakunta varmaan vaatii valtakirjaan erillisen maininnan siitä, että meklari saa lähettää sinne asiakkaan paperit kirjekuoressa!

Sikäli lainoppinut oli oikeassa, että paperinipun kokoaminen ja kirjeen lähettäminen ei todellakaan ole neuvottelemista. Asiasta ei nimittäin kirjeen lähettämisen jälkeen yleensä kuulu mitään ennen ratkaisuehdotuksen saapumista.

Valtakirjassa pitää kuulemma nykyään lukea, että meklarilla on oikeus toimia asiamiehenä Vakuutuslautakuntakäsitelyssä. Avointa asianajovaltakirjaa lähentelevä maininta ei byrokraatille kelpaa.

Juristi julisti myös moneen kertaan, että ei tässä nyt ole mitenkään tarkoitus hankaloittaa asian käsittelyä. Mitä kuuta muotoseikoilla saivartelu sitten on kuin hankaloittamista ja kiusaamista?

Täytyy kuitenkin muistaa, että Vakuutuslautakunnassa käsitellään vakuutusasioita. Niinpä henkilökuntakin on enemmän tai vähemmän vakuutusyhtiötaustaista. Vakuutusyhtiön saivarteluopiston läpikäyneeltä saivartelu luonnistuu kuin vettä vaan.