Category: Vakuutuslautakunta

Pohjola perustaa eväyksensä rasismiin

Vakuutuksenottajalta varastettiin työkone erään yrityksen pihasta, jolle tämä toimii alihankkijana. 

Muutamalla yrityksen työntekijällä oli lupa käyttää konetta töissään. Eräs päämiehen työntekijä oli käyttänyt konetta ja pysäköinyt sen yrityksen takapihalle varkautta edeltävänä päivänä, kuten oli tehnyt monta kertaa aikaisemminkin. Koneen avainta säilytettiin koneeseen kiinnitetyssä numerolukollisessa avainkaapissa.

Korvausta varkaudesta haettiin Pohjola Vakuutuksesta.

Pohjola eväsi korvaukset väittäen, että varkaus olisi tehty yhteistyössä henkilön kanssa, jolla on pääsy koneen avaimiin. Vakuutuksenottaja oli nimittäin kertonut epäilevänsä yhtä päämiehensä työntekijää rikoksen tekijäksi tämän ulkomaalaisen syntyperän takia. 

Poliisi oli käynyt paikalla, mutta ei ole aloittanut esitutkintaa vakuutuksenottajan tekijäksi epäilemästä ulkomaalaistaustaisesta henkilöstä. Vakuutuksenottajan mölinää lukuun ottamatta mitään todisteita tai edes epäilyjä ei syylliseksi väitetyn henkilön osallisuudesta ole. Silti Pohjola käyttää häpeilemättä raisistista möläytystä korvauksen eväämisen pääasiallisena perusteena. Lisäksi Pohjola vetoaa siihen, että avainkaapissa säilytettyä avainta ei ole löytynyt.

Konemallissa on käytössä ns. yleisavain, eli täysin samanlaisia ja toisiinsa sopivia avaimia on käytössä, jos nyt ei kaikissa ko. mallin koneissa, niin ainakin hyvin suurina sarjoina. Ammattivaras tietänee tällaisen seikan olemassaolosta.

Vakuutuslautakunnan päätöksen FINE 020398 mukaan korvattavaa on ollut sellainenkin auton varkaus, missä avaimet oli todistetusti jätetty auton etupyörän päälle poistuttaessa paikalta. Lautakunta on pitänyt toimintaa poikkeuksellisen vakavana suojeluohjeen laiminlyöntinä, mutta silti suositellut korvaamaan puolet vahingon määrästä.

On myös tapauksia, joissa ajoneuvon avaimia on säilytetty huolimattomasti niin, että niihin on varkaan ollut helppo päästä käsiksi (esim. VKL 312/07 ja VKL 462/14), ja joissa lautakunta suosittelee korvauksen maksamista joko alentamattomana tai alennettuna 1/3:lla.

Näin ollen on vähintäänkin outoa, että Pohjola evää koko korvauksen kokonaan ilman muuta todistuspohjaa, kuin vakuutuksenottajan rasistinen mölinä. 

Läpinäkyvää

Konsulttijargonin mukaan toiminnan on oltava läpinäkyvää ollakseen luotettavaa.

Vakuutuslautakunnan toiminta oli taannoin erittäin läpinäkyvää, mutta luotettavaa se ei ollut.

Ratkaisusuosituksesta nimittäin paistaa läpi se, että siinä on hakemalla haettu vakuutusyhtiölle suotuisaa lopputulosta.

Lautakunta näyttää jättäneen huomiotta suurimman osan vakuutuksenottajan antamista selvityksistä.

Ratkaisusuositus oli laadittu poikkeuksellisella tavalla niin, että sekä asiakkaan valitus että vakuutusyhtiön vastine oli korvattu lyhyillä, muutaman lauseen mittaisilla yhteenvedoilla käsiteltävästä asiasta. Lauseita oli irrotettu asiayhteydestään niin, että valituksen asiasisältö näyttää jäävän irrallisiksi väittämiksi, vaikka perustelut olivat laajat ja johdonmukaiset.

Tähän saakka lausuntoihin on aina kirjattu molempien osapuolten kaikki selvitykset sanasta sanaan niin, että käsiteltävä asia ja kaikki valituksen perustelut tulevat selkeästi ilmi puolin ja toisin.

Lisäksi vahinkoilmoituksessa olleita sanamuotoja oli muutettu tai käytetty vain osittain niin, että lopputulos on saatu näyttämään siltä, kuin asiakkaan kertomus olisi muuttunut matkan varrella.

Vakuutusyhtiö oli nimittäin jossain vaiheessa keksinyt vastineisiinsa uuden väitteen siitä, että kertomus tapahtumien kulusta olisi muuttunut valituskierteen aikana. Vaikka se ei ollut. Samoja alkuperäisiä vahinkoilmoituksessa ilmoitettuja asioita oli käytetty koko valitusprosessin ajan, niitä sen mukaan korjaten miten vakuutusyhtiö keksi niitä vääristellä.

Vakuutuslautakunta toteaa, että vahingosta annettuja ensimmäisiä tietoja on pidettävä luotettavimpina, mutta samassa hengenvedossa jättää huomiotta jo alkuperäiseen vahinkoilmoitukseen kirjatut tosiasiat.

Lautakunta ei kuulemma pidä uskottavana sitä, että vakuutuksenottaja olisi jättänyt kertomatta vahinkoilmoituksessa kertomiaan asioita.

Myöskään asiassa annetulle todistajanlausunnolle, jonka todistaja olisi valmis tarvittaessa todistamaan oikeaksi käräjäoikeudessa, ei annettu mitään merkitystä.

Se, että vakuutusyhtiö saa valehdella mielensä mukaan, on ollut jo pitkään tiedossa, mutta tätä ennen Vakuutuslautakunta on aina perustanut lausuntonsa kerrottuihin tosiasioihin. Nyt se näyttää hämmentävän soppaa jopa paremmin kuin vakuutusyhtiö konsanaan.

Jatkossa ainoaksi puolueettomaksi muutoksenhaluelimeksi näyttää jäävän käräjäoikeus, joka sekin on nykyisellään melkoinen pajatso. Ainakin yhden tuomarin kokoonpanossa lopputulos saattaa olla sielläkin aivan mitä tahansa.

Hoviinkaan ei pääsee nykyään kuin sen itsensä antamalla valitusluvalla.

Vakuutuksenottajan oikeusturva alkaa olla aika heikoissa kantimissa.

 

Vastuuvakuutuksen rajoitusehtojen tulkinta

Varsinkin vastuuvakuutuksen kyseessä ollessa vakuutusyhtiö yleensä vääntää vahinkoasian sellaiseen asentoon, että työn kohteena olleelle tai huolenpitovelvollisuuden alaiselle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa ei rajoitusehtojen mukaan korvata.

Käytännössä näin tapahtuu usein. Tähän ei pidä kuitenkaan tyytyä. Vakuutuslautakunta on ottanut tämän tyyppisiin asioihin  useammankin kerran kantaa ja ratkaisut eivät ole olleet vakuutusyhtiön tyypillisten näkemysten mukaisia.

VKL 444/13

”Vahingonkorvausvelvollisuuden perustavaan huolimattomuuteen kuuluu, että vahinkoa aiheuttanut ottaa sellaisen riskin vahingon aiheutumisesta, jonka ottamista voidaan pitää vahingonkorvausoikeudellisesti moitittavana. Henkilö voi sinänsä menetellä vahinkoa aiheuttavalla tavalla, mutta jos hänen tuohon menettelyynsä ei voida liittää moitittavuutta, kysymys ei ole vahingonkorvausoikeudellisesti merkityksellisestä huolimattomuudesta, joka perustaisi hänelle velvollisuuden korvata aiheutunut vahinko.”

”Rajoitusehtojen soveltamiseen liittyvä, peruslogiikka huomioon ottaen on suhtauduttava erittäin pidättyvästi sellaisiin tulkintavaihtoehtoihin, joissa vastuuvakuutusturvan poissulkevan rajoitusehdon sovellettavuutta perusteltaisiin juuri niillä samoilla tosiseikoilla, joilla on puolestaan perusteltu moitittavan huolimattomuuden käsillä oloa eli siis vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä.”

VKL 23/07

”Yleisenä vakuutusehtojen arvioinnin lähtökohtana on pidettävä sitä, että rajoitusehtoja tulkitaan suppeasti. Epäselviä vakuutusehtoja on tulkittava laatijansa vahingoksi. Vakuutusehtojen laatijan tarkoituksella ei myöskään ole merkitystä ehtoja tulkittaessa.”

”Vastuuvakuutuksissa on siten ollut perusteltua lähteä siitä, että vieraalle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa ei korvata niissäkään tilanteissa, joissa vakuutettu käyttää esimerkiksi laina-, tai vuokrasopimuksen perusteella vierasta omaisuutta kuten omaansa. Ratkaisevaa ei tässä ole se, kuka esineen oikeudellisesti omistaa, vaan se, onko esine sillä tavoin kiinteästi vakuutetun käyttö- ja määräysvallassa, että hänen tulee huolehtia siitä kuten omastaan.”

”Käsiteltävänä ja huolehdittavana olemista koskevilla rajoitusehdoilla on pyritty estämään sellaisten epäselvyystilanteiden syntyminen, joissa tosiasiallisesti omassa käyttö- ja määräysvallassa olevalle omaisuudelle aiheutunutta vahinkoa pyrittäisiin saamaan korvattavaksi vastuuvakuutuksesta. Tällaisten rajoitusehtojen tulkinnan on oltava suppeaa jo lähtien siitä, että rajoitusehtoja on yleisen sopimusoikeudellisen tulkintasäännön mukaan tulkittava suppeasti.”

”Arvioitaessa sitä, millaista omaisuuden hallussapitoa tai käsittelemistä olisi pidettävä korvauspiirin ulkopuolelle rajoitettuna, tarkastelun lähtökohtana on myös pidettävä sitä, miten vakuutusehtoa lukeva [yksityis]henkilö voi ehdon vastuuta rajoittavan merkityssisällön yleiskielenkäytön mukaan ymmärtää. Yksityishenkilöiden toiminnassa aiheutuneissa esinevahingoissa on aiheutumismekanismi huomioon ottaen jo lähes määritelmällisesti kyse siitä, että henkilö käsittelee tai muulla tavoin hallitsee ainakin jonkin aikaa jotakin esinettä, joka vaurioituu tai joka vaurioittaa jotakin toista esinettä. Näin ollen on lähdettävä siitä, että esimerkiksi irtaimen esineen käsittelemisen ja hallussa pitämisen on oltava luonteeltaan satunnaisesta tai hetkellisestä esineen koskettamisesta selvästi poikkeavaa esineeseen kohdistuvan käyttö- ja määräysvallan harjoittamista, jotta ainakaan yksityishenkilö voisi perustellusti mieltää esineelle mahdollisesti aiheutuvan vahingon riskin jäävän korvausturvan piirin ulkopuolelle.”

Vakuutusehto on niin kuin se kirjoitetaan

Vakuutusyhtiöt yrittävät säännöllisesti tulkita itse laatimiaan vakuutusehtoja vakuutuksenottajan vahingoksi.

Viimeksi väännettiin Folksamin kanssa pilkun paikasta.

Asiakkaan toimitiloihin murtauduttiin vuoden 2013 lopulla ja sieltä varastettiin yrityksen omaisuutta. Samalla vietiin toisen yrityksen omiasuutta, joka oli asiakkaan varastossa säilytettävänä.

Toisella yrityksellä ei ollut omaa vakuutusta ja omaisuus olikin katsottava olleen asiakkaan vaaranvastuulla. Toisella yrityksellä ei ollut mitään mahdollisuutta kontrolloida säilytysolosuhteita.

Folksam kiletäytyi korvaamasta vahinkoa toisen yrityksen omaisuuden osalta, vaikka vakuutusehtojen mukaan

”vakuutuksen kohteena on, valitun vakuutusmuodon mukaan, myös muu kuin vakuutuksenottajan irtain omaisuus aina 17 000 euron arvoon saakka, jota yritys käyttää toiminnassaan, jonka vakuutuksenottaja on sitoutunut vakuuttamaan tai jonka osalta vahingonvaara on vakuutuksenottajalla. Esimerkkinä tällaisesta omaisuudesta on vuokrattu tai lainattu omaisuus.”

Folksamin mukaan vieras omaisuus ei ollut vakuutuksenottajalla lainassa eikä vuokrattuna eikä näin ollen ole ollut asiakkaan käytössä taikka toiminnassa, vaan säilytettävänä tämän tiloissa.

Vakuutusehdoissa termejä ”vuokrattu” ja ”lainattu” on käytetty esimerkkeinä selventämään käsitettä ”vieras omaisuus”. Esimerkkien ei voida katsoa rajoittavan koko ehtokohdan korvauspiiriä vain niiden osoittamiin tilanteisiin.

Ehtokohdan päämäärittelyssä on annettu kolme eri tilannetta vakuutuksen kohteena olevalle vieraalle omaisuudelle:

  • omaisuus, jota vakuutuksenottaja käyttää toiminnassaan
  • omaisuus, jonka vakuutuksenottaja on sitoutunut vakuuttamaan
  • omaisuus, jonka osalta vakuutuksenottajalla on vaaranvastuu

Vakuutusehdoissa mainittujen omaisuuserien määrittelyiden välissä on käytetty pilkkua ja tai-sanaa. Näin ollen luetellut ehtokohdat ovat toisistaan riippumattomia ja jokainen mainituista omaisuuseristä on ehtotekstin mukaan vakuutuksen kohteena yksinään.

Toisen yrityksen omaisuudelle asiakkaan tiloissa tapahtunut vahinko oli siis korvattava sillä perusteella, että vakuutuksenottajalla oli kyseisen omaisuuden vaaranvastuu.

Myös Vakuutuslautakunta päätyi ratkaisussaan (VKL 146/14) sille kannalle, että vakuutusehdon kirjoittamisasun mukaan siinä on lueteltu kaikki ne vaihtoehtoiset tilanteet, joissa kussakin erikseen vieras omaisuus kuuluu vakuutuksenottajan yritysvakuutuksen piiriin.

Luetellut edellytykset täyttävistä tilanteista ehtokohdassa on lisäksi mainittu esimerkkeinä vuokratun tai lainatun omaisuuden kuuluminen vakuutuksen piiriin. Koska viimeksi mainitut tilanteet on esitetty vain esimerkkeinä, ne eivät supista ehtokohdassa ensiksi annettua kuvausta vakuutuksen piiriin kuuluvasta omaisuudesta.

Vakuutuslautakunta suositti, että vakuutusyhtiö maksaa korvauksen myös vieraan omaisuuden varkausvahingosta vakuutusehtojen muutoin asettamissa rajoissa.

Folksam maksoikin korvauksen Vakuutuslautakunnan suosituksen mukaisesti reilun vuoden kuluttua vahingon tapahtumisesta.

Joskus pitää kirjaimellisesti vääntää rautalankaa pilkun paikasta, jotta vakuutusyhtiöltä saisi oikeudenmukaisen korvauksen.

Vakuutusyhtiö yrittää pitää rahasi keinoja kaihtamatta

Vakuutuksia myydessään vakuutusyhtiön myymämies helposti korostaa, että tarjoamansa vakuutus kattaa nyt aivan kaiken. Sanomatta helposti jää lauseen loppu: … mitä vakuutus ylipäätään voi korvata.

Vakuutus ei koskaan korvaa kaikkia mentyksiä, mitä keksiä saattaa.

Silti vakuutusyhtiö kaivamalla kaivaa korvattavastakin vahingosta mitä mielikuvituksellisimpia vähennyksiä korvauksen määrään.

Yleisin on alivakuutus. Jos vaikkapa rakennuksen tai minkä tahansa muun omaisuuden arvoksi on vakuutuskirjaan merkitty esimerkiksi sata tuhatta euroa, vakutuyhtiö kaivaa jostain varmaksi väittämänsä tiedon siitä, että vakuutetun omaisuuden todellinen arvo on vaikka 135.000 euroa. Näin saadaan kätevästi osavahingonkin korvaussummasta vähennettyä 25%.

Jos (yleensä) rakennus taas on vakuutettu täydestä arvosta, eli mitään vakuutumäärää ei ole vakuutuskirjaan merkitty ja korvaus lasketaan vastaavan omaisuuden jälleenhankintahinnan mukaan. Paitsi….

Paitsi, jos korvattavan omaisuuden arvo (nykyhinta) on käytön, käyttökelpoisuuden alenemisen tai muun syyn takia alentunut alle puoleen jälleenhankintahinnasta, korvataankin vain nykyhinnan mukainen summa, eli vajaa puolet uuden vastaavan omiasuden arvosta.

Sekä uuden rakennuksen jälleenhankinta-arvo, että vahingon kohdanneen vanhan rakenuksen nykyarvo ennen vahinkoa keksitään vakuutusyhtiössä mielivaltaisesti niin, että vanhan rakennuksen arvoksi jää sopivasti alle 50% uuden hinnasta. Korvaukseksi tarjotaan siten vajaata puolta todellisesta menetyksestä.

Vakuutuslautakunnassa tällaiset vähennykset ovat kuitenkin harvoin menneet läpi. Jos rakennusta käytetään siihen tarkoitukseen mihin se on alunperinkin tarkoitettu, Lautakunta on usein katsonut, että alentuneelle nykyarvolle ei ole ollut perusteita.

Esimerkiksi vuonna 1955 rakennettu asuinkäytössä ollut omakotitalo, jonka kylpyhuonetilat oli uudistettu ja ikkunat uusittu. Vakuutuslautakunta ei havainnut talosta annetuissa selvityksissa mitään sellaista puutteita tai vaurioita, jotka olisivat ennen vahinkoa merkittävästi alentaneet rakennuksen arvoa (VKL 203/12).

Vakuutuslautakunta on päätöksensä mukaan vakiintuneesti katsonut, että tämän kaltaisen kohteen vakuutusehtojen mukainen päivänarvo on vähintään 50% omaisuuden jälleenhankinta-arvosta.

Vuonna 1964 rakennetussa omakotitalossa, joka oli asumiskäytössä puolestaan ei ilmennyt Vakuutuslautakunnan mielestä tarkasteltavan vahngon ohella muita vaurioita tai käyttökelpoisuuden alenentumista merkittävästi alentavia seikkoja. Lautakunta ei voinut todeta, että talon päivänarvo olisi ollut alle 50% sen jälleenhankinta-arvosta (VKL 156/12).

Jos vakuutusyhtiö yrittää kikkailla jälleenhankita-arvon ja nykyarvon (päivänarvo) suhteilla päästäkseen maksamasta oikeaa korvausta, älä anna periksi. Käytä vaikkapa yllä mainittuja Vakuutuslautakunnan lausunoja hyväksesi ja näytä toteen rakennukselle vuosien saatossa tehdyt huolto- ja kunnossapitotoimenpiteet.

Ilman merkittäviä kunnostustoimenpiteitäkin nykyarvo ei Vakuutuslautakunnan perustelujen mukaan voi olla alle 50% jälleenhanknta-arvosta, ellei rakennuksessa ole selviä vaurioita ja vanhoja korjaamattomia vahinkoja.

Muistutuksena vielä, että Vakuutussopimuslain mukaan vakuutusyhtiön on aina korvattava riidaton osuus korvauksesta joutuisasti. Voit siis rauhassa ottaa vakuutusyhtiön tarjoaman korvauksen ja taistella oikeasta korvauksesta vaikkapa Vakuutuslautakunnassa.

Lunastuskunnossa

Yle Uutiset, 7.8.2013:

Kun auto menee lunastukseen, kannattaa korvauksesta olla tarkkana. Jos oma menopeli päätyy syystä tai toisesta vakuutusyhtiön lunastettavaksi, kannattaa asiakkaan pitää puolensa korvaussumman kanssa.

Jos vahinkotarkastajalta jää esimerkiksi huomaamatta, että autossa on ilmastointi, saattaa korvaus pudota sadoilla euroilla. Yhtiöt kuitenkin korostavat, että asiakkaalle ei tarjota tahallaan halvinta korvausta.

Kun auto menee lunastukseen, asiakkaan kannattaa olla tarkkana vakuutusyhtiön tarjoaman korvaussumman kanssa. Mikäli tarkastaja ei esimerkiksi ota hinta-arviossa huomioon, että autossa on ilmastointi, voi tarjottu korvaussumma tippua sadoilla euroilla.

– Jos huomiotta on jäänyt auton hintaan vaikuttava lisävaruste, kannattaa se ehdottomasti tuoda vakuutustarkastajan tietoon. Mikäli tarkastaja on sitä mieltä, että varuste vaikuttaa auton arvioon, lunastusarvoa muokataan sen mukaan, Pohjola-vakuutuksen korvauslakimies Vesa Apukka sanoo.

Kaikki Suomen suurimmat autovakuutusyhtiöt kertovat, että tarkastajat ja yhtiöt pyrkivät tarjoamaan autoista oikean hinnan. Korvaussummasta ja perusteista keskustellaan aina asiakkaan kanssa.

Toisinaan esimerkiksi varusteista ja remonteista ei kuitenkaan saada kaikkea tarpeellista tietoa.

– Kun tarkastaja käy katsomassa autoa paikan päällä, hän pyrkii haarukoimaan auton kunnon ja huoltohistorian. Mikäli auto on varastettu, ei aina pystytä selvittämään tai näkemään, mitä varusteita autossa on. Rekisteriotteessa ei lue, onko autoon vaikka jälkikäteen asennettu ilmastointi, LähiTapiolan tarkastuspäällikkö Rolle Rosendahl kertoo.

Käyvällä arvolla ei aina saa vastaavaa autoa

Vakuutusyhtiö lunastaa auton itselleen, jos sen korjaaminen tulisi suhteettoman kalliiksi verrattuna auton käypään arvoon. Monesti asiakas ja yhtiö ovat kuitenkin eri mieltä siitä, mikä on oikea korvaussumma romuttuneesta autosta.

Ongelma liittyy usein käyvän arvon käsitteeseen. Käypä arvo on lähes poikkeuksetta korvausperusteena auton lunastustapauksissa. Käypä arvo ei ole auton pyynti- tai myyntihinta esimerkiksi nettikaupassa tai autoliikkeessä. Siksi lunastussummalla ei aina saa vastaavaa ja samanikäistä autoa, jonka menetti.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:en otetaan joka viikko yhteyttä liittyen autojen lunastushintoja koskeviin erimielisyyksiin.

– Voimme antaa neuvontaa siinä, miten käypä arvo määritellään ja miten muutosta voi hakea siinä vaiheessa, kun vakuutusyhtiö on tehnyt päätöksen ja suorittanut riidattomana osana sen määrän korvauksesta, mihin on keskustelujen tuloksena päädytty, jaostopäällikkö Tuomas Korkeamäki selvittää.

Hakijalla on näyttövelvollisuus häntä kohdanneen vahingon määrästä. – Tuomas Korkeamäki

Käytännössä vakuutusyhtiöt arvioivat käyvän arvon selaamalla hintatietoja muun muassa nettikaupoista ja liikkeiden hinnastoista. Lunastusarviossa otetaan huomioon muun muassa auton kunto, huoltokirja ja osittain myös lisävarusteet. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n Tuomas Korkeamäki muistuttaa, että muutoksenhaku ei takaa muhkeampaa korvausta.

– Hakijalla on näyttövelvollisuus häntä kohdanneen vahingon määrästä. Muutoksenhakutilanteessa pitää olla esittää näyttöä siitä, että auton käypä arvo on korkeampi kuin maksettu korvaus.

Aina yksimielisyyteen ei päästä neuvotteluiden avulla. Vakuutusasiakas saa korvauspäätöksen mukana muutoksenhakuohjeen.

Korvausasian voi viedä esimerkiksi vakuutuslautakunnan tai liikennevahinkolautakunnan päätettäväksi. Lautakunnat antavat asiasta kirjallisen suosituksen. Lautakunnat käsittelevät asian maksuttomasti, mutta käsittely voi viedä jopa kymmenen kuukautta.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n jaostopäällikkö Tuomas Korkeamäki kertoo, että vakuutuslautakunta käsittelee joka vuosi noin 10–20 asiaa, jotka koskevat lunastetun ajoneuvon käypää arvoa.

Vakuutusyhtiöiden mukaan tapauksia tulee harvoin. Yhtiöiden arvion mukaan Suomessa lunastetaan vuosittain noin 20 000 autoa.

– Lunastamme vuosittain noin 6 000 moottoriajoneuvoa, joista valtaosa on autoja. Yhtiön sisäisessä muutoksenhaussa oli kymmenisen lunastuskorvausta koskevaa asiaa. Vakuutuslautakunnan käsiteltäväksi meni viime vuonna yksittäisiä asioita, Pohjola-vakuutuksen korvauslakimies Vesa Apukka sanoo.

Emme pyri tekemään lunastusta niin, että tarjoamme pientä korvausta ja nostamme sitä sitten, jos ihmiset pyytävät. – Eero Heino

Yhtiöiden mukaan hankalimpia lunastustapauksia ovat vanhat autot, joita on maassa vähän. Silloin verrokkihintoja ei löydy. Näissäkin tapauksissa pyritään löytämään korvaus, joka miellyttää sekä yhtiötä että asiakasta, korostaa IF-vahinkovakuutuksen autovahinkotarkastusvastaava Eero Heino. Asiakkaalle ei Heinon mukaan tarkoituksella tarjota alhaista korvausta.

– Auton hinnoittelu ei ole huutokauppaa. Emme pyri tekemään lunastusta niin, että tarjoamme halpaa hintaa tai pientä korvausta ja nostamme sitä sitten, jos ihmiset pyytävät, Heino vakuuttaa.

Asiakkaan ei silti pidä yllättyä, jos lunastuskorvaus eroaa hinnoista, joita nettikaupassa pyydetään tietyistä autoista.

– Lähdemme siitä, että pyrimme tietystä massasta hakemaan keskiarvohinnan. Sitten meidän tehtävämme on peilata keskiarvohintaa lunastettavaan ajoneuvoon, että onko se parempi vai huonompi varusteiltaaan ja kunnoltaan. Sitä kautta pyrimme hakemaan se oikean hinnan, Heino selventää.

Vakuutuslautakunta vakuutusyhtiöiden jalanjäljissä

Vakuutuslautakunnan toiminta ei juuri poikkea vakuutusyhtiöiden saivartelupolitiikasta.

Lähetin Vakuutuslautakunnan tutkittavaksi asiakkaan korvauspäätöksen, jota vakuutusyhtiö ei suostunut oikaisemaan.

Papereiden mukana meni myös valtakirja vakuutus- ja vahinkoasioiden hoitamiseksi.

Tällä kertää valtakirja ei kuitenkaan lautakunnalle kelvannutkaan.

Vakuutusneuvonnan juristi otti oikein asiakseen soittaa ja ilmoittaa että valtakirjassa käytetty lause ”meklarilla on oikeus neuvotella vakuutus- ja korvausasioista vakuutusyhtiön ja ulkopuolisten kanssa” ei kelpaa.

Oikeus neuvotella ei kuulemma kelpaa asiakkaan asiamiehenä toimimiseen lautakuntakäsittelyssä.

Mitäköhän muuta asiamiehenä toimiminen sitten on kuin neuvottelemista? Ja mitäköhän muuta vakuutusmeklarin toiminta ylipäätään on kuin asiamiehenä toimimista?

Seuraavaksi Vakuutuslautakunta varmaan vaatii valtakirjaan erillisen maininnan siitä, että meklari saa lähettää sinne asiakkaan paperit kirjekuoressa!

Sikäli lainoppinut oli oikeassa, että paperinipun kokoaminen ja kirjeen lähettäminen ei todellakaan ole neuvottelemista. Asiasta ei nimittäin kirjeen lähettämisen jälkeen yleensä kuulu mitään ennen ratkaisuehdotuksen saapumista.

Valtakirjassa pitää kuulemma nykyään lukea, että meklarilla on oikeus toimia asiamiehenä Vakuutuslautakuntakäsitelyssä. Avointa asianajovaltakirjaa lähentelevä maininta ei byrokraatille kelpaa.

Juristi julisti myös moneen kertaan, että ei tässä nyt ole mitenkään tarkoitus hankaloittaa asian käsittelyä. Mitä kuuta muotoseikoilla saivartelu sitten on kuin hankaloittamista ja kiusaamista?

Täytyy kuitenkin muistaa, että Vakuutuslautakunnassa käsitellään vakuutusasioita. Niinpä henkilökuntakin on enemmän tai vähemmän vakuutusyhtiötaustaista. Vakuutusyhtiön saivarteluopiston läpikäyneeltä saivartelu luonnistuu kuin vettä vaan.