Tagged: vakuutus
Vakuutuksesta annettavat tiedot
Vakuutussopimuslain 2 luvun 5§:n mukaan vakuutuksenantajan on ennen vakuutussopimuksen tekemistä annettava vakuutuksen hakijalle tietoja vakuutusmuodoistaan, näiden vakuutusten vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista sekä muut hakijalle määritettyyn vakuutustarpeeseen sopivan vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot.
Työtapaturma- ja ammattitautilain 21 luvun 170§:n mukaan vakuutusyhtiön on sovellettava maksuperusteitaan siten, että vakuutuksenottajan on mahdollista saada oikea ja riittävä kuva vakuutusmaksuunsa vaikuttavista tekijöistä. Erikoismaksuperusteisen vakuutuksenottajan on saatava riittävä tieto myös vakuutusmaksun pidemmän aikavälin kehityksestä.
Työtapaturma- ja ammattitautilain 20 luvun 156§:n 3 momentissa määrättään, että Vakuutussopimuslain 5§:ää on sovellettava myös lakisääteistä tapaturmavakuutusta otettaessa.
Työtapaturma- ja amaattitautilain 20 luvun 157§:n mukaan vakuutusyhtiön on myönnettävä siltä haettu lakisääteinen työtapaturma- ja ammattitautivakuutus. Pykälä ei velvoita tarjouksen tai ennakkotietojen antamista.
Nämä lainkohdat ovat usein aiheuttanet merkittävän ristiriidan kilpailutettaessa erikoismaksuisia työtapaturmavakuutuksia. Jos asiakas ei oikein syystä tai toisesta kiinnosta vakuutusyhtiötä, jää tarjous usein tekemättä.
Erikoishinnoiteltujen vakuutusten maksujen tasoa ja pitkän aikavälin kehitystä ei kuitenkaan ole mahdollista arvata ilman asianmukaisia kehityslaskelmia. Lisäksi maksuperusteet voivat poiketa eri vakuutusyhtiöiden välillä hyvinkin paljon.
Pelkän vakuutushakemuksen jättäminen satunnaisesti valittuun vakuutusyhtiöön on siis melkoisen riskaabeli tapa toimia.
Vakuutus on siis myönnettävä hakemuksesta ja se alkaa siitä ajankohdasta, kun vakuutusyhtiö on vastaanottanut hakemuksen. Hakemuksen jättämisen ja vakuutuksen alkamisen väliin ei näin ollen jää hetkeä, jolloin ennakkotiedot voisi toimittaa voimassa olevan oikeuden vaatimalla tavalla.
Finanssivalvonta on ottanut asiaan kantaa ja todennut, että vakuutusyhtiöllä on edelleen oikeus olla antamatta tarjous nimistä asiakirjaa, mutta yhtiön on annettava vakuutusta hakevaksi katsottavalle ennakkotiedot vakuutusmuodoistaan, näiden vakuutusten vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista sekä muut hakijalle määritettyyn vakuutustarpeeseen sopivan vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot jo ennen vakuutussopimuksen tekemistä.
Finanssivalvonta on katsonut, että vakuutuksenantaja ei voi edellyttää asiakasta tekemään vakuutushakemusta ennen kuin tämä on saanut riittävät ennakkotiedot vakuutussopimuksesta. Ennakkotietojen antaminen on laissa säädetty vakuutusyhtiön velvollisuudeksi. Vakuutuksenantajan valittavaksi jää, täyttääkö se tiedonantovelvoitteensa antamalla tarjouksen vai jollain muulla tavalla.
Lähteet:
Finlex.fi
Finanssivalvonta.fi
Regressi eli takautumisoikeus
Vahingon aiheuttaneella voi vahingonkorvauslain mukaan olla velvollisuus korvata aiheuttamansa vahinko.
Korvausvelvollisuus on sidoksissa tuottamuksen laatuun, joka voi olla lievää, törkeää tai niiden väliin jäävää lievää vakavampaa, mutta ei kuitenkaan vielä törkeää tuottamusta. Törkeää tuottamustakin vakavampaa on tahallinen teko.
Jos joku on aiheuttanut toiselle vahingon tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella tai on muuten lain mukaan korvausvelvollinen huolimattomuuden tasosta riippumatta (ankara vastuu), voi vakuutusyhtiö hakea vahingon kärsijälle maksamansa korvauksen takaisin vahingon aiheuttajalta.
Ankaran vastuun määräyksiä löytyy mm. Liikennevakuutuslaista, Raideliikennevastuulaista, Ilmailulaista, Sähköturvallisuuslaista ja Ydinvastuulaista. Ankaraa vastuuta saattaa esiintyä lisäksi kaivostoiminnassa, terveyden- ja sairaanhoidossa, ympäristövastussa, tuotevastuussa, jne.
Vahingon kärsijän on useimmiten edullisinta hakea korvausta vahingon aiheuttajan vakuutuksesta, mutta vakuutuksesta maksettu korvaus ei kuitenkaan vapauta aiheuttajaa korvausvastuusta yllä mainituissa tapauksissa.
Vakuutusehdoissa on yleensä pykälä, jonka mukaan oikeus korvauksen hakemiseen vahingon aiheuttajalta siirtyy korvauksen saajalta vakutusyhtiölle vakuutusyhtiön maksaman korvauksen määrään saakka.
Toisaalta vahingon aiheuttaja voi vedota vakuutusyhtiötä kohtaan kaikkiin samoihin seikkoihin, joihin hän voi vedota vahingon kärsijääkin kohtaan, esim. tämän myötävaikutukseen, korvausvastuun jakautumiseen tai korvauksen sovitteluun, jne.
Henkilövakuutuksessa vakuutusythtiö ei saa takautumisoikeuden perusteella vaatia kolmannelta osapuolelta muuta kuin korvaamansa tapaturman tai sairauden aiheuttamat kustannukset (hoitokulut) ja varallisuuden menetykset (ansionmenetys). Pysyvän haitan tai kuoleman johdosta maksettuja korvauksia ei saa periä takaisin.
Liikennevakuutuslaissa on kuvattu sitä, minkä asteista moitittavaa menettelyä moottoriajoneuvon omistajalta, kuljettajalta, matkustajalta tai muilta laissa mainituilta tahoilta vaaditaan, jotta vakuutusyhtiö voisi periä maksamansa korvauksen takaisin.
Vakuutussopimuslain takautumisoikeutta koskevat säännökset ovat pakottavia vahingon aiheuttaneen hyväksi, jos tämä on yksityishenkilö, työntekijä, virkamies tai näihin rinnastettava muu henkilö. Muiden vahingon aiheuttajien kohdalla takautumisoikeus voidaan sopia lakia laajemmaksikin.
Lähteet:
af Hällström, Ijäs, Vastuuvakuutus, Finva 2010
Luukkonen et.al., Vakuutuslainsäädäntö, Finva 2019
Rantala, Kivisaari, Vakuutusoppi, Finva 2016
Läpinäkyvää
Konsulttijargonin mukaan toiminnan on oltava läpinäkyvää ollakseen luotettavaa.
Vakuutuslautakunnan toiminta oli taannoin erittäin läpinäkyvää, mutta luotettavaa se ei ollut.
Ratkaisusuosituksesta nimittäin paistaa läpi se, että siinä on hakemalla haettu vakuutusyhtiölle suotuisaa lopputulosta.
Lautakunta näyttää jättäneen huomiotta suurimman osan vakuutuksenottajan antamista selvityksistä.
Ratkaisusuositus oli laadittu poikkeuksellisella tavalla niin, että sekä asiakkaan valitus että vakuutusyhtiön vastine oli korvattu lyhyillä, muutaman lauseen mittaisilla yhteenvedoilla käsiteltävästä asiasta. Lauseita oli irrotettu asiayhteydestään niin, että valituksen asiasisältö näyttää jäävän irrallisiksi väittämiksi, vaikka perustelut olivat laajat ja johdonmukaiset.
Tähän saakka lausuntoihin on aina kirjattu molempien osapuolten kaikki selvitykset sanasta sanaan niin, että käsiteltävä asia ja kaikki valituksen perustelut tulevat selkeästi ilmi puolin ja toisin.
Lisäksi vahinkoilmoituksessa olleita sanamuotoja oli muutettu tai käytetty vain osittain niin, että lopputulos on saatu näyttämään siltä, kuin asiakkaan kertomus olisi muuttunut matkan varrella.
Vakuutusyhtiö oli nimittäin jossain vaiheessa keksinyt vastineisiinsa uuden väitteen siitä, että kertomus tapahtumien kulusta olisi muuttunut valituskierteen aikana. Vaikka se ei ollut. Samoja alkuperäisiä vahinkoilmoituksessa ilmoitettuja asioita oli käytetty koko valitusprosessin ajan, niitä sen mukaan korjaten miten vakuutusyhtiö keksi niitä vääristellä.
Vakuutuslautakunta toteaa, että vahingosta annettuja ensimmäisiä tietoja on pidettävä luotettavimpina, mutta samassa hengenvedossa jättää huomiotta jo alkuperäiseen vahinkoilmoitukseen kirjatut tosiasiat.
Lautakunta ei kuulemma pidä uskottavana sitä, että vakuutuksenottaja olisi jättänyt kertomatta vahinkoilmoituksessa kertomiaan asioita.
Myöskään asiassa annetulle todistajanlausunnolle, jonka todistaja olisi valmis tarvittaessa todistamaan oikeaksi käräjäoikeudessa, ei annettu mitään merkitystä.
Se, että vakuutusyhtiö saa valehdella mielensä mukaan, on ollut jo pitkään tiedossa, mutta tätä ennen Vakuutuslautakunta on aina perustanut lausuntonsa kerrottuihin tosiasioihin. Nyt se näyttää hämmentävän soppaa jopa paremmin kuin vakuutusyhtiö konsanaan.
Jatkossa ainoaksi puolueettomaksi muutoksenhaluelimeksi näyttää jäävän käräjäoikeus, joka sekin on nykyisellään melkoinen pajatso. Ainakin yhden tuomarin kokoonpanossa lopputulos saattaa olla sielläkin aivan mitä tahansa.
Hoviinkaan ei pääsee nykyään kuin sen itsensä antamalla valitusluvalla.
Vakuutuksenottajan oikeusturva alkaa olla aika heikoissa kantimissa.
Vesitetty vakuutus
Yle Uutiset kertoi 23.10.2016 likennevakuutuksen uudistuksesta, joka on tulossa voimaan ensi vuonna.
Jatkossa liikenne- (ja auto-) vakuutuksista poistuu nykyisenlainen bonusjärjestelmä ja tilalle tulee henkilökohtaisen vahinkohistorian tarkastelu.
Vakuutusyhtiöt ovat pikkuhiljaa siirtyneet muutenkin yhä enenevässä määrin käyttämään yksilöllisiä vahinkotilastoja kaikissa vakuutuksissa. Varsinkin yrityksillä.
Yhtiöt perustelevat käytäntöä sillä, että vakuutuksesta perittävällä maksulla tulee pystyä korvaaman sattuneet vahingot.
Vakuuttamisen perusajatus, vahinkokustannusten jakaminen suuren vakuutuksenottajajoukon kesken, vesittyy ja vakuuttamisesta tulee puhdasta rahastusta, jolloin vakuutuksenottaja ei käytännössä ”hyödy” vakuutuksesta mitenkään.
Vakuutusoppi -kirjan mukaan vakuutus on märitelty seuraavasti:
”Tietyn riskin alaiset yksiköt, vakuutuksenottajat, sopivat vahinkojen tasaamiseen erikoistuneen laitoksen, vakuutuslaitoksen eli vakuutuksenantajan, kanssa siitä, että riskin toteutuessa vakuutuksenantaja korvaa siitä aiheutuneen vahingon. Korvauksensaantioikeuden vastikkeeksi vakuutuksenottajat suorittavat vakuutusmaksun vakuutuksenantajalle.”
Tavanomaiseen vakuutuksen määrittelyyn kuuluu vaatimus, että järjestelyn tulee koskea lukuisia riskiyksiköitä ja yleensä useita vakuutuksenottajia.
Se, että kaksi osapuolta tekee keskenään sopimuksen mahdollisen vahingon korvaamisesta, ei tee sopimuksesta vakuutusta.
Vaatimus, että vakuutusmaksun on katettava vahinkokustannukset yhä pienemmissä yksiköissä, esimerkiksi vakuutuksenottajakohtaisesti tai jopa sopimuskohtaisesti, ei täytä vakuutuksen tunnusmerkistöä.
Vakuutuksen alkuperäisen tarkoituksen mukaan vakuutusmaksujen on katettava vahinkomenot vakuutusjajikohtaisesti tai jopa tarkastellen koko vakuutusyhtiön vakuutuskantaa.
Näin on aikaisemmin ollutkin, kun on otettu huomioon vakuutuksenantajien sijoitustoiminnan tuotot.
Viime vuosina vakuutusyhtiöissä on kuitenkin edellytetty vahinkosuhteen (vahinkomenot / vakuutusmaksut) pysymistä alle sadan prosentin. Tällöin vakuutusmaksut kattavat vahinkomenot. Se johtaa, tai on jo johtanut, siihen, että joko vakuutusmaksut nousevat kohtuuttomasti tai korvauksia on yhä vaikeampi saada. Yleensä molempiin.
Ennen kuin pankkimiehet kiinnotuivat vakuuttamisesta, käytäntö oli, että yhtiön vahinkosuhde sai olla yli 100% ja osa vahinkomenosta katettiin sijoitustoiminnan tuotoilla, puhumattakaan yksittäisen asiakkaan tai sopimuksen vahinkosuhteesta.
Jatkossa ehkä kannattaakin sijoittaa vakuututtamiseen käytetyt rahat johonkin turvalliseen säästökohteeseen ja käyttää kertynyttä rahastoaan vahinkokustannusten kattamiseen. Ainakin osittain.
Usein puhutaan ns. itsevakuuttamisesta, joka ei tietenkään ole mikään vakuutus, koska järjestelyyn ei sisälly kaden osapuolen välistä sopimusta eikä useiden vakuutuksenottajien kesken tapahtuvaa riskien tasaamista, mutta riskikustannusten rahoittamisen muoto se on siinä missä vakuutuskin.
Yksilöllisissä vahinkotilastoinnissa vakuutusyhtiöt perivät joka tapauksessa maksamansa korvaukset takaisin vakuutuksenottajalta. Jos ei heti ja kerralla, niin lopulta kuitenkin.
Lähde: Pentikäinen, Rantala, Vakuutusoppi, Suomen Vakuutusalan Kustannus ja Koulutus, 2003
Vastuuvakuutuksen rajoitusehtojen tulkinta
Varsinkin vastuuvakuutuksen kyseessä ollessa vakuutusyhtiö yleensä vääntää vahinkoasian sellaiseen asentoon, että työn kohteena olleelle tai huolenpitovelvollisuuden alaiselle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa ei rajoitusehtojen mukaan korvata.
Käytännössä näin tapahtuu usein. Tähän ei pidä kuitenkaan tyytyä. Vakuutuslautakunta on ottanut tämän tyyppisiin asioihin useammankin kerran kantaa ja ratkaisut eivät ole olleet vakuutusyhtiön tyypillisten näkemysten mukaisia.
VKL 444/13
”Vahingonkorvausvelvollisuuden perustavaan huolimattomuuteen kuuluu, että vahinkoa aiheuttanut ottaa sellaisen riskin vahingon aiheutumisesta, jonka ottamista voidaan pitää vahingonkorvausoikeudellisesti moitittavana. Henkilö voi sinänsä menetellä vahinkoa aiheuttavalla tavalla, mutta jos hänen tuohon menettelyynsä ei voida liittää moitittavuutta, kysymys ei ole vahingonkorvausoikeudellisesti merkityksellisestä huolimattomuudesta, joka perustaisi hänelle velvollisuuden korvata aiheutunut vahinko.”
”Rajoitusehtojen soveltamiseen liittyvä, peruslogiikka huomioon ottaen on suhtauduttava erittäin pidättyvästi sellaisiin tulkintavaihtoehtoihin, joissa vastuuvakuutusturvan poissulkevan rajoitusehdon sovellettavuutta perusteltaisiin juuri niillä samoilla tosiseikoilla, joilla on puolestaan perusteltu moitittavan huolimattomuuden käsillä oloa eli siis vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä.”
VKL 23/07
”Yleisenä vakuutusehtojen arvioinnin lähtökohtana on pidettävä sitä, että rajoitusehtoja tulkitaan suppeasti. Epäselviä vakuutusehtoja on tulkittava laatijansa vahingoksi. Vakuutusehtojen laatijan tarkoituksella ei myöskään ole merkitystä ehtoja tulkittaessa.”
”Vastuuvakuutuksissa on siten ollut perusteltua lähteä siitä, että vieraalle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa ei korvata niissäkään tilanteissa, joissa vakuutettu käyttää esimerkiksi laina-, tai vuokrasopimuksen perusteella vierasta omaisuutta kuten omaansa. Ratkaisevaa ei tässä ole se, kuka esineen oikeudellisesti omistaa, vaan se, onko esine sillä tavoin kiinteästi vakuutetun käyttö- ja määräysvallassa, että hänen tulee huolehtia siitä kuten omastaan.”
”Käsiteltävänä ja huolehdittavana olemista koskevilla rajoitusehdoilla on pyritty estämään sellaisten epäselvyystilanteiden syntyminen, joissa tosiasiallisesti omassa käyttö- ja määräysvallassa olevalle omaisuudelle aiheutunutta vahinkoa pyrittäisiin saamaan korvattavaksi vastuuvakuutuksesta. Tällaisten rajoitusehtojen tulkinnan on oltava suppeaa jo lähtien siitä, että rajoitusehtoja on yleisen sopimusoikeudellisen tulkintasäännön mukaan tulkittava suppeasti.”
”Arvioitaessa sitä, millaista omaisuuden hallussapitoa tai käsittelemistä olisi pidettävä korvauspiirin ulkopuolelle rajoitettuna, tarkastelun lähtökohtana on myös pidettävä sitä, miten vakuutusehtoa lukeva [yksityis]henkilö voi ehdon vastuuta rajoittavan merkityssisällön yleiskielenkäytön mukaan ymmärtää. Yksityishenkilöiden toiminnassa aiheutuneissa esinevahingoissa on aiheutumismekanismi huomioon ottaen jo lähes määritelmällisesti kyse siitä, että henkilö käsittelee tai muulla tavoin hallitsee ainakin jonkin aikaa jotakin esinettä, joka vaurioituu tai joka vaurioittaa jotakin toista esinettä. Näin ollen on lähdettävä siitä, että esimerkiksi irtaimen esineen käsittelemisen ja hallussa pitämisen on oltava luonteeltaan satunnaisesta tai hetkellisestä esineen koskettamisesta selvästi poikkeavaa esineeseen kohdistuvan käyttö- ja määräysvallan harjoittamista, jotta ainakaan yksityishenkilö voisi perustellusti mieltää esineelle mahdollisesti aiheutuvan vahingon riskin jäävän korvausturvan piirin ulkopuolelle.”
Vakuutusyhtiön venkoilulle tuli loppu
”60-vuotias nainen ajoi VW Polollaan kahdeksaakymppiä 18. joulukuuta 2001 viitostietä Kajaanissa, kun sivutieltä eteen tuli tilataksi. Tuoreeltaan nainen ei näyttänyt saaneen kolarissa pahempia vammoja, mutta vuosien mittaan oireet pahenivat.
Nainen vaati Helsingin käräjäoikeudessa korvauksia vakuutusyhtiöltä. Häntä avusti oikeudessa lakimies Vesa Laukkanen, jonka kokkolalainen toimisto on erikoistunut aivovammajuttuihin.
Naisen mukaan hän sai rajusta kolarista aivovamman ja kaularankavamman, jotka ovat aiheuttaneet pysyvän työkyvyttömyyden. Nainen työskenteli kolarin aikaan siivousyrityksessä asiakaspalvelupäällikkönä ja ansaitsi tuolloin noin 2100 e kuukaudessa.
A-vakuutuksen käsityksen mukaan naiselle aiheutui kolarissa enintään lievä aivotärähdys.
Turvatyyny laukesi. Nainen tutkittiin kolaripaikalla ja sairaalassa, eikä mitään vakavaa havaittu. Sairaalahoitoa ei tarvittu.
Vakuutusyhtiö huomautti, että epäily aivovammasta otettiin esille vasta vuonna 2006. A-Vakuutuksen mukaan työkyvyttömyydelle pyritään vain löytämään jälkikäteen selitys vahinkotapahtumasta.
Naisen mukaan oireet alkoivat vähitellen 2002-2004. Nainen irtisanottiin joulukuussa 2006. Pysyvä työkyvyttömyys alkoi 2007.
Naisesta tehtiin vuosien mittaan lukuisia tutkimuksia ja hänellä todettiin epilepsia ja työkyvyttömyyttä aiheuttanut masennus ja työuupumus. 2005 todettiin fibromyalgia, mutta esimerkiksi 2006 tehdyssä pään tietokonetomografia-kuvauksessa ei todettu poikkeavaa.
2007 tehdyssä aivojen magneettikuvassa ei todettu poikkeavaa, mutta 2009 kuvassa oli vammaperäisiä muutoksia. Nainen oli kaatunut 2008.
2010 nainen oli ollut Käpylän kuntoutuskeskuksessa, jossa päädiagnoosiksi katsottiin monilukuisten aivovammojen myöhäisvaikutukset. Ongelmia oli mm. motoriikassa, hajuaistissa, tunne-elämän säätelyssä, muistissa ja puheessa.
2014 liikennevahinkolautakunta totesi, ettei kyseessä ole liikennevahingosta aiheutunut aivovamma.
Oikeus huomautti, että korvaus edellyttää vamman tai sairauden olevan syy-yhteydessä liikennevahinkoon. Toisaalta seuraukset voivat ilmetä vasta ajan kulumisen myötä.
Oikeudessa kuultiin lukuisia todistajia, mutta tärkeimpinä käräjäoikeus piti neurologian dosentti Olli Tenovuota ja neurokirurgian professori Juha Öhmania. Oikeus piti heidän asiantuntemustaan diffuuseissa aivovammoissa erittäin korkeatasoisena ja lausumia erittäin vahvana näyttönä.
Molempien käsitys oli se, että onnettomuudella ja työkyvyttömyydellä on syy-yhteys eikä mikään muun selitä oirekuvaa. Öhman totesi, että aivovamma jäi kolarin yhteydessä ja myöhemmin diagnosoimatta. Oireet ja vammamekanisimi sopivat toisiinsa.
Asiantuntijat totesivat, että esimerkiksi juuri hajuaisti saattoi kadota vuosia kolarin jälkeen.
Korvauksia vuodesta 2001
Oikeus määräsi vakuutusyhtiön maksamaan kivusta ja särystä 10000 euron korvaukset ja pysyvästä haitasta 37000 euroa.
Oikeus määräsi vakuutusyhtiön myös maksamaan naiselle työansion menetyksestä vuosilta 2001-2006 korvausta 2100 euroa kuukaudessa. Naisen täytettyä 65 vuotta maaliskuussa 2006 korvaus alennettiin 60 prosenttiin. Summasta voidaan vähentää esim. maksetut palkat, työttömyyskorvaukset ja eläkkeet.
Ilman vähennyksiä summa on muutamia satojatuhansia euroja.
Vakuutusyhtiön on myös maksettava naisen 32000 euron oikeudenkäyntikulut.”
Oikeusvarmuus Lähi-Tapiolassa – NOLLA
Oikeusvarmuudelle ei ole yksiselitteistä määritelmää, sillä se on oikeusjärjestyksen perustavaa laatua oleva kirjoittamaton yleinen oikeusperiaate.
Oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että oikeusvaikutuksen omaavien päätösten tulee olla sekä ennakoitavia että hyväksyttäviä.
Oikeusvarmuuden periaatteeseen liittyvä oikeusturvaodotus voidaan liittää kahteen seikkaan:
- mielivallan ja ennakoimattoman lainkäytön tai päätöksenteon kieltoon sekä siihen, että
- päätöksen tulee olla materiaalisesti oikeudenmukainen ja vastata tapahtuneita tosiasioita.
Varsin yleisesti katsotaankin, että lainkäytössä ja hallinnollisessa päätöksenteossa ennakoitavuuden tulee liittyä jutun tosiasioihin ja relevanttiin normistoon.
Päätöksenteko vakuutusasioissa on mitä suurimmissa määrin verratavissa, jos nyt ei aivan lainkäyttöön, niin ainakin hallinnolliseen päätöksentekoon.
Valitin Lähi-Tapiolaan (nimi kirjoitettu tahallaan oikein) eräästä väärin korvatusta vahingosta, jollainen oli toisella kerralla ratkaistu eri tavalla.
Olin yllättynyt, kun Lähi-Tapiolan (nimi kirjoitettu tahallaan oikein) Maire Lehtonen ilmoitti, että
”varmaan tiedätte, että aiemmat päätökset eivät ole peruste tuleville päätöksille.”
En tiennyt.
Olen ollut siinä käsityksessä, että oikeusvarmuuden periaate toimisi myös vakuutuspäätösten yhteydessä, ja niiden tulisi olla edes jollain tasolla ennakoitavia.
Ne eivät näköjään ole.
No nyt valkeni monta asiaa korvauskäsittelystä kerta heitolla.
Lähde: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:oikeusvarmuus_%28eurooppaoikeus%29
Vakuutuksenottajan oikeusturva vaakalaudalla
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran päätös lopettaa vakuutuslääketieteellisten lausuntojen antaminen uhkaa johtaa vakaviin oikeusturvaongelmiin.
Tavallisen kansalaisen oikeus-turvaa ei välttämättä pystytä enää takaamaan ja tilanteen pelätään johtavan siihen, että vakuutuksen ottaja häviää oikeudessa entistä useammin vakuutusyhtiölleen.
”On syntynyt oikeusturva-aukko”, Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen sanoo.
Valvira päätti 1,5 vuotta sitten lopettaa vakuutuslääketieteellisten lausuntojen antamisen. Käräjä- ja hovioikeustuomarit eivät voi enää hyödyntää sen lausuntoja korvauskiistoissa, joissa vakuutuksen ottaja ja vakuutusyhtiö riitelevät esimerkiksi liikenne-, tapaturma- tai henkivakuutuskorvauksista.
Vakuutusyhtiö saattaa kieltäytyä maksamasta vaikkapa vapaaehtoisiin vakuutuksiin perustuvia vakuutuskorvauksia syy-yhteyden puuttumisen vuoksi. Kiista päätyy tuomarin ratkaistavaksi.
”Jos osapuolten todistajina olevat kokeneet erikoislääkärit ovat oikeudessa eri mieltä esimerkiksi tapaturman vaikutuksesta toimintakykyyn, millä lääketieteeseen perehtymätön tuomari voi arvioida, kumpi osapuoli on oikeassa”, Oulun käräjäoikeudessa kyseisiä riitoja ratkova käräjätuomari Pekka Louhelainen sanoo.
”Valvira edustaa Suomessa korkeinta lääketieteellistä tietämystä. Sen nimeämillä asiantuntijoilla on lähtökohtaisesti parhaat edellytykset arvioida ristiriitaista lääketieteellistä aineistoa, etenkin lääketieteen ala- ja koulukuntanäkemyseroja.”
Eläkerahat eivät enää riitä
Suomalaisessa eläkejärjestelmässä on tapahtunut historiallinen käänne. Tähän saakka eläkemaksuja on kerätty työnantajilta ja -tekijöiltä enemmän kuin eläkkeitä on maksettu eläkeläisille. Mutta nyt suunta on muuttunut: eläkkeisiin kuluu enemmän rahaa kuin eläkemaksut tuottavat. Eläkejärjestelmä on yhä enemmän sijoitustuottojen varassa.
Vuosikymmeniä rahaa on kerätty enemmän kuin pelkkiin eläkkeisiin olisi tarvittu – ylimääräinen on rahastoitu ja sijoitettu tulevaisuuden varalle. Ja nyt se tulevaisuus on koittanut.
– Tämä on historiallista. Tänä vuonna yksityisalojen palkansaajajärjestelmässä ensimmäistä kertaa vakuutusmaksutulo on pienempi kuin eläkemeno, tiivistää Työeläkevakuuttajat Telan johtaja Reijo Vanne.
Hänen mukaansa käänne tapahtui laskennallisesti tässä kuussa, mutta käytännössä ehkä jo tammikuun 2. päivä, jolloin indeksitarkistus korotti eläkkeitä. – Tämä historiallisuus on myös sitä, että tästä eteenkinpäin tilanne on se, että vakuutusmaksut eivät riitä eläkemenoihin, hän jatkaa.
Vielä viime vuonna yksityisen alan työnantajat ja -tekijät maksoivat eläkevakuutusmaksuja yhteensä 12 miljardia. Osa rahastoitiin, osalla maksettiin suoraan eläkkeitä. Mutta kuten oheinen kaavio kertoo, eläkevakuutusmaksut olivat yhtä suuret, kuin maksetut eläkkeet kuluineen.
Nyt tasapaino on keikahtanut. Tänä vuonna vakuutusmaksuja kyllä kertyy vähän enemmän kuin viime vuonna, mutta vielä enemmän kasvaa eläkkeiden määrä.
Siksi nyt turvaudutaan kertyneisiin rahastoihin. Siitä huolimatta rahastot eivät ala ihan äkkiä huveta, sillä viime vuonna yksityisalojen eläkeraha tuotti 7,5 miljardia sijoitustuottoa. Tämän vuoden tuottoja voi vasta arvailla, mutta viime vuoden tasolle tuskin päästään.
Maksutasapainon keikahtaminen ei yllätä asiantuntijaa, mutta sen nopeus kyllä.
– Käänne on ollut jyrkempi kuin odotettiin, Vanne myöntää.
Maksutasapainon muutos on osattu ennustaa jo pitkään. Siitä tuli kuitenkin laskettua jyrkempi, koska täksi vuodeksi ei nostettu työeläkevakuutusmaksuja. Lisäksi tämä vuosi on todennäköisesti työllisyyden kannalta huonompi kuin viime vuosi.
Kerättävien maksujen ja ulos maksettavien eläkkeiden välille aukeamassa oleva kuilu vastaa pitkällä ajalla kolmen ja puolen prosenttiyksikön korotusta nykyisiin eläkemaksuihin, jotka ovat noin 24 prosenttia palkoista. Maksuista työantaja hoitaa valtaosan, eivätkä korotukset maistu.
– Näin se on, mitä enemmän maksuja korotetaan, sen huonompi työllisyys ja talouskasvu meillä on, kiteyttää Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari.
Jos eläkevakuutusmaksuja ei haluta korottaa, toisena vaihtoehtona olisi lisätä eläkevarojen sijoitustuottoja. Se vaatisi riskinoton kasvattamisen sallimista ja siihen Reijo Vanteen mukaan ”ei näytä nyt olevan halukkuutta”.
Eläkepalapelin kolmas pala on eläke-etujen säätäminen, esimerkiksi se paljon puhuttu työurien pidentäminen.
Täysarvovakuutus
Täysarvovakuutus on alunperin otettu käyttöön vakuutusmäärällisiin vakuutuksiin liittyvien arvonmääritysongelmien, lähinnä alivakuutuksen, takia. Vakuuttamisvaiheessa omaisuuden arvoa ei määritellä, vaan maksuperusteena on jokin muu tekijä, kuten rakennuksen pinta-ala tai tilavuus. Myös ajoneuvovakuutukset ovat käytännössä täysarvovakuutuksia.
Omaisuuden arvo arvioidaan vain kun vahinko on sattunut. Täysarvovakuutuksessa(kin) sovelletaan usein tiettyjä enimmäiskorvausmääriä, jotka rajaavat vakuutusyhtiön korvausvelvollisuutta suurissa vahingoissa. Esimerkiksi yksityisvakuutuksissa korut, kokoelmat ja muut arvoesineet.
Täysarvovakuutuksissa korvausperusteet ja -säännökset ovat yleensä samoja kuin vakuutusmäärällisissä vakuutuksissakin. Vahingot arvioidaan jälleenhankinta- (uusi vastaava omaisuus) tai päivän arvon (mitä omaisuudesta olisi saatu myymällä se käteisellä juuri ennen vahinkohetkeä) mukaan.
Jälleenhankinta-arvolla tarkoitetaan rahamäärää, joka tarvitaan uuden samanlaisen tai käyttöominaisuuksiltaan lähinnä vastaavan omaisuuden hankkimiseen.
Päivänarvolla tarkoitetaan rahamäärää, joka saadaan, kun jälleenhankinta-arvosta vähennetään omaisuuden arvon aleneminen ikääntymisen, kulumisen, tekniikan vanhentumisen, käyttökelpoisuuden alenemisen tai muun sellaisen syyn johdosta.
Päivänarvoa määriteltäessä otetaan huomioon myös omaisuuden käyttökelpoisuuden aleneminen paikkakunnan muuttuneiden olosuhteiden , kuten harjoitetun elinkeinotoiminnan lakkaamisen tai muun sellaisen syyn takia.
Päivänarvon mukaista korvausta käytetään, jos korvattavan omaisuuden tilalle ei hankita uutta vastaavaa omaisuutta tai jos korvattavan omaisuuden päivänarvo on alle 50% jälleenhankinta-arvosta (uuden vastaavan omaisuuden hinnasta).
Päivänarvon ja jälleenhankinta-arvon välinen erotus korvataan, kun korvattavan omaisuuden tilalle hankitaan uusi omaisuus (jos päivänarvo on vähintään 50% uuden hinnasta).
Vähennykset lasketaan vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen, rikastumiskiellon, takia. Sen nojalla vakuutettu ei saa saada perusteetonta hyötyä vahingon johdosta. Rikastumiskieltoa sovelletaan muiden vahingonkorvaustapausten lisäksi myös vakuutuskorvauksiin.
Käytännössä vakuutusyhtiö voi aika mielivaltaisesti pelata näillä arvoilla, kuten tästä esimerkistä käy ilmi.
Lisäksi tuosta artikkelista käy varsin selvästi ilmi vakuutusyhtiön suhtautuminen muutoksenhakutoimiin. Korvausjohtaja jankuttaa yhtä lausetta eikä suostu kuuntelemaan järkiperusteita: ”Me olemme tehneet päätöksen niiden tietojen pohjalta, jotka meillä oli päätöstä tehtäessä.”
Puuttuu vain muutoksenhakujen eväämiseen käytetty standardilause: ”Saamamme selvityksen perusteella annettua korvauspäätöstä ei ole aihetta muuttaa”.
Vakuutusmajuri 