Tagged: vakuutus

Läpinäkyvää

Konsulttijargonin mukaan toiminnan on oltava läpinäkyvää ollakseen luotettavaa.

Vakuutuslautakunnan toiminta oli taannoin erittäin läpinäkyvää, mutta luotettavaa se ei ollut.

Ratkaisusuosituksesta nimittäin paistaa läpi se, että siinä on hakemalla haettu vakuutusyhtiölle suotuisaa lopputulosta.

Lautakunta näyttää jättäneen huomiotta suurimman osan vakuutuksenottajan antamista selvityksistä.

Ratkaisusuositus oli laadittu poikkeuksellisella tavalla niin, että sekä asiakkaan valitus että vakuutusyhtiön vastine oli korvattu lyhyillä, muutaman lauseen mittaisilla yhteenvedoilla käsiteltävästä asiasta. Lauseita oli irrotettu asiayhteydestään niin, että valituksen asiasisältö näyttää jäävän irrallisiksi väittämiksi, vaikka perustelut olivat laajat ja johdonmukaiset.

Tähän saakka lausuntoihin on aina kirjattu molempien osapuolten kaikki selvitykset sanasta sanaan niin, että käsiteltävä asia ja kaikki valituksen perustelut tulevat selkeästi ilmi puolin ja toisin.

Lisäksi vahinkoilmoituksessa olleita sanamuotoja oli muutettu tai käytetty vain osittain niin, että lopputulos on saatu näyttämään siltä, kuin asiakkaan kertomus olisi muuttunut matkan varrella.

Vakuutusyhtiö oli nimittäin jossain vaiheessa keksinyt vastineisiinsa uuden väitteen siitä, että kertomus tapahtumien kulusta olisi muuttunut valituskierteen aikana. Vaikka se ei ollut. Samoja alkuperäisiä vahinkoilmoituksessa ilmoitettuja asioita oli käytetty koko valitusprosessin ajan, niitä sen mukaan korjaten miten vakuutusyhtiö keksi niitä vääristellä.

Vakuutuslautakunta toteaa, että vahingosta annettuja ensimmäisiä tietoja on pidettävä luotettavimpina, mutta samassa hengenvedossa jättää huomiotta jo alkuperäiseen vahinkoilmoitukseen kirjatut tosiasiat.

Lautakunta ei kuulemma pidä uskottavana sitä, että vakuutuksenottaja olisi jättänyt kertomatta vahinkoilmoituksessa kertomiaan asioita.

Myöskään asiassa annetulle todistajanlausunnolle, jonka todistaja olisi valmis tarvittaessa todistamaan oikeaksi käräjäoikeudessa, ei annettu mitään merkitystä.

Se, että vakuutusyhtiö saa valehdella mielensä mukaan, on ollut jo pitkään tiedossa, mutta tätä ennen Vakuutuslautakunta on aina perustanut lausuntonsa kerrottuihin tosiasioihin. Nyt se näyttää hämmentävän soppaa jopa paremmin kuin vakuutusyhtiö konsanaan.

Jatkossa ainoaksi puolueettomaksi muutoksenhaluelimeksi näyttää jäävän käräjäoikeus, joka sekin on nykyisellään melkoinen pajatso. Ainakin yhden tuomarin kokoonpanossa lopputulos saattaa olla sielläkin aivan mitä tahansa.

Hoviinkaan ei pääsee nykyään kuin sen itsensä antamalla valitusluvalla.

Vakuutuksenottajan oikeusturva alkaa olla aika heikoissa kantimissa.

 

Mainokset

Vesitetty vakuutus

Yle Uutiset kertoi 23.10.2016 likennevakuutuksen uudistuksesta, joka on tulossa voimaan ensi vuonna.

Jatkossa liikenne- (ja auto-) vakuutuksista poistuu nykyisenlainen bonusjärjestelmä ja tilalle tulee henkilökohtaisen vahinkohistorian tarkastelu.

Vakuutusyhtiöt ovat pikkuhiljaa siirtyneet muutenkin yhä enenevässä määrin käyttämään yksilöllisiä vahinkotilastoja kaikissa vakuutuksissa. Varsinkin yrityksillä.

Yhtiöt perustelevat käytäntöä sillä, että vakuutuksesta perittävällä maksulla tulee pystyä korvaaman sattuneet vahingot.

Vakuuttamisen perusajatus, vahinkokustannusten jakaminen suuren vakuutuksenottajajoukon kesken, vesittyy ja vakuuttamisesta tulee puhdasta rahastusta, jolloin vakuutuksenottaja ei käytännössä ”hyödy” vakuutuksesta mitenkään.

Vakuutusoppi -kirjan mukaan vakuutus on märitelty seuraavasti:

”Tietyn riskin alaiset yksiköt, vakuutuksenottajat, sopivat vahinkojen tasaamiseen erikoistuneen laitoksen, vakuutuslaitoksen eli vakuutuksenantajan, kanssa siitä, että riskin toteutuessa vakuutuksenantaja korvaa siitä aiheutuneen vahingon. Korvauksensaantioikeuden vastikkeeksi vakuutuksenottajat suorittavat vakuutusmaksun vakuutuksenantajalle.”

Tavanomaiseen vakuutuksen määrittelyyn kuuluu vaatimus, että järjestelyn tulee koskea lukuisia riskiyksiköitä ja yleensä useita vakuutuksenottajia.

Se, että kaksi osapuolta tekee keskenään sopimuksen mahdollisen vahingon korvaamisesta, ei tee sopimuksesta vakuutusta.

Vaatimus, että vakuutusmaksun on katettava vahinkokustannukset yhä pienemmissä yksiköissä, esimerkiksi vakuutuksenottajakohtaisesti tai jopa sopimuskohtaisesti, ei täytä vakuutuksen tunnusmerkistöä.

Vakuutuksen alkuperäisen tarkoituksen mukaan vakuutusmaksujen on katettava vahinkomenot vakuutusjajikohtaisesti tai jopa tarkastellen koko vakuutusyhtiön vakuutuskantaa.

Näin on aikaisemmin ollutkin, kun on otettu huomioon vakuutuksenantajien sijoitustoiminnan tuotot.

Viime vuosina vakuutusyhtiöissä on kuitenkin edellytetty vahinkosuhteen (vahinkomenot / vakuutusmaksut) pysymistä alle sadan prosentin. Tällöin vakuutusmaksut kattavat vahinkomenot. Se johtaa, tai on jo johtanut, siihen, että joko vakuutusmaksut nousevat kohtuuttomasti tai korvauksia on yhä vaikeampi saada. Yleensä molempiin.

Ennen kuin pankkimiehet kiinnotuivat vakuuttamisesta, käytäntö oli, että yhtiön vahinkosuhde sai olla yli 100% ja osa vahinkomenosta katettiin sijoitustoiminnan tuotoilla, puhumattakaan yksittäisen asiakkaan tai sopimuksen vahinkosuhteesta.

Jatkossa ehkä kannattaakin sijoittaa vakuututtamiseen käytetyt rahat johonkin turvalliseen säästökohteeseen ja käyttää kertynyttä rahastoaan vahinkokustannusten kattamiseen. Ainakin osittain.

Usein puhutaan ns. itsevakuuttamisesta, joka ei tietenkään ole mikään vakuutus, koska järjestelyyn ei sisälly kaden osapuolen välistä sopimusta eikä useiden vakuutuksenottajien kesken tapahtuvaa riskien tasaamista, mutta riskikustannusten rahoittamisen muoto se on siinä missä vakuutuskin.

Yksilöllisissä vahinkotilastoinnissa vakuutusyhtiöt perivät joka tapauksessa maksamansa korvaukset takaisin vakuutuksenottajalta. Jos ei heti ja kerralla, niin lopulta kuitenkin.

Lähde: Pentikäinen, Rantala, Vakuutusoppi, Suomen Vakuutusalan Kustannus ja Koulutus, 2003

Vastuuvakuutuksen rajoitusehtojen tulkinta

Varsinkin vastuuvakuutuksen kyseessä ollessa vakuutusyhtiö yleensä vääntää vahinkoasian sellaiseen asentoon, että työn kohteena olleelle tai huolenpitovelvollisuuden alaiselle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa ei rajoitusehtojen mukaan korvata.

Käytännössä näin tapahtuu usein. Tähän ei pidä kuitenkaan tyytyä. Vakuutuslautakunta on ottanut tämän tyyppisiin asioihin  useammankin kerran kantaa ja ratkaisut eivät ole olleet vakuutusyhtiön tyypillisten näkemysten mukaisia.

VKL 444/13

”Vahingonkorvausvelvollisuuden perustavaan huolimattomuuteen kuuluu, että vahinkoa aiheuttanut ottaa sellaisen riskin vahingon aiheutumisesta, jonka ottamista voidaan pitää vahingonkorvausoikeudellisesti moitittavana. Henkilö voi sinänsä menetellä vahinkoa aiheuttavalla tavalla, mutta jos hänen tuohon menettelyynsä ei voida liittää moitittavuutta, kysymys ei ole vahingonkorvausoikeudellisesti merkityksellisestä huolimattomuudesta, joka perustaisi hänelle velvollisuuden korvata aiheutunut vahinko.”

”Rajoitusehtojen soveltamiseen liittyvä, peruslogiikka huomioon ottaen on suhtauduttava erittäin pidättyvästi sellaisiin tulkintavaihtoehtoihin, joissa vastuuvakuutusturvan poissulkevan rajoitusehdon sovellettavuutta perusteltaisiin juuri niillä samoilla tosiseikoilla, joilla on puolestaan perusteltu moitittavan huolimattomuuden käsillä oloa eli siis vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä.”

VKL 23/07

”Yleisenä vakuutusehtojen arvioinnin lähtökohtana on pidettävä sitä, että rajoitusehtoja tulkitaan suppeasti. Epäselviä vakuutusehtoja on tulkittava laatijansa vahingoksi. Vakuutusehtojen laatijan tarkoituksella ei myöskään ole merkitystä ehtoja tulkittaessa.”

”Vastuuvakuutuksissa on siten ollut perusteltua lähteä siitä, että vieraalle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa ei korvata niissäkään tilanteissa, joissa vakuutettu käyttää esimerkiksi laina-, tai vuokrasopimuksen perusteella vierasta omaisuutta kuten omaansa. Ratkaisevaa ei tässä ole se, kuka esineen oikeudellisesti omistaa, vaan se, onko esine sillä tavoin kiinteästi vakuutetun käyttö- ja määräysvallassa, että hänen tulee huolehtia siitä kuten omastaan.”

”Käsiteltävänä ja huolehdittavana olemista koskevilla rajoitusehdoilla on pyritty estämään sellaisten epäselvyystilanteiden syntyminen, joissa tosiasiallisesti omassa käyttö- ja määräysvallassa olevalle omaisuudelle aiheutunutta vahinkoa pyrittäisiin saamaan korvattavaksi vastuuvakuutuksesta. Tällaisten rajoitusehtojen tulkinnan on oltava suppeaa jo lähtien siitä, että rajoitusehtoja on yleisen sopimusoikeudellisen tulkintasäännön mukaan tulkittava suppeasti.”

”Arvioitaessa sitä, millaista omaisuuden hallussapitoa tai käsittelemistä olisi pidettävä korvauspiirin ulkopuolelle rajoitettuna, tarkastelun lähtökohtana on myös pidettävä sitä, miten vakuutusehtoa lukeva [yksityis]henkilö voi ehdon vastuuta rajoittavan merkityssisällön yleiskielenkäytön mukaan ymmärtää. Yksityishenkilöiden toiminnassa aiheutuneissa esinevahingoissa on aiheutumismekanismi huomioon ottaen jo lähes määritelmällisesti kyse siitä, että henkilö käsittelee tai muulla tavoin hallitsee ainakin jonkin aikaa jotakin esinettä, joka vaurioituu tai joka vaurioittaa jotakin toista esinettä. Näin ollen on lähdettävä siitä, että esimerkiksi irtaimen esineen käsittelemisen ja hallussa pitämisen on oltava luonteeltaan satunnaisesta tai hetkellisestä esineen koskettamisesta selvästi poikkeavaa esineeseen kohdistuvan käyttö- ja määräysvallan harjoittamista, jotta ainakaan yksityishenkilö voisi perustellusti mieltää esineelle mahdollisesti aiheutuvan vahingon riskin jäävän korvausturvan piirin ulkopuolelle.”

Vakuutusyhtiön venkoilulle tuli loppu

MTV3.fi 25.12.2014

”60-vuotias nainen ajoi VW Polollaan kahdeksaakymppiä 18. joulukuuta 2001 viitostietä Kajaanissa, kun sivutieltä eteen tuli tilataksi. Tuoreeltaan nainen ei näyttänyt saaneen kolarissa pahempia vammoja, mutta vuosien mittaan oireet pahenivat.

Nainen vaati Helsingin käräjäoikeudessa korvauksia vakuutusyhtiöltä. Häntä avusti oikeudessa lakimies Vesa Laukkanen, jonka kokkolalainen toimisto on erikoistunut aivovammajuttuihin.

Naisen mukaan hän sai rajusta kolarista aivovamman ja kaularankavamman, jotka ovat aiheuttaneet pysyvän työkyvyttömyyden. Nainen työskenteli kolarin aikaan siivousyrityksessä asiakaspalvelupäällikkönä ja ansaitsi tuolloin noin 2100 e kuukaudessa.

A-vakuutuksen käsityksen mukaan naiselle aiheutui kolarissa enintään lievä aivotärähdys.

Turvatyyny laukesi. Nainen tutkittiin kolaripaikalla ja sairaalassa, eikä mitään vakavaa havaittu. Sairaalahoitoa ei tarvittu.

Vakuutusyhtiö huomautti, että epäily aivovammasta otettiin esille vasta vuonna 2006. A-Vakuutuksen mukaan työkyvyttömyydelle pyritään vain löytämään jälkikäteen selitys vahinkotapahtumasta.

Naisen mukaan oireet alkoivat vähitellen 2002-2004. Nainen irtisanottiin joulukuussa 2006. Pysyvä työkyvyttömyys alkoi 2007.

Naisesta tehtiin vuosien mittaan lukuisia tutkimuksia ja hänellä todettiin epilepsia ja työkyvyttömyyttä aiheuttanut masennus ja työuupumus. 2005 todettiin fibromyalgia, mutta esimerkiksi 2006 tehdyssä pään tietokonetomografia-kuvauksessa ei todettu poikkeavaa.

2007 tehdyssä aivojen magneettikuvassa ei todettu poikkeavaa, mutta 2009 kuvassa oli vammaperäisiä muutoksia. Nainen oli kaatunut 2008.

2010 nainen oli ollut Käpylän kuntoutuskeskuksessa, jossa päädiagnoosiksi katsottiin monilukuisten aivovammojen myöhäisvaikutukset. Ongelmia oli mm. motoriikassa, hajuaistissa, tunne-elämän säätelyssä, muistissa ja puheessa.

2014 liikennevahinkolautakunta totesi, ettei kyseessä ole liikennevahingosta aiheutunut aivovamma.

Oikeus huomautti, että korvaus edellyttää vamman tai sairauden olevan syy-yhteydessä liikennevahinkoon. Toisaalta seuraukset voivat ilmetä vasta ajan kulumisen myötä.

Oikeudessa kuultiin lukuisia todistajia, mutta tärkeimpinä käräjäoikeus piti neurologian dosentti Olli Tenovuota ja neurokirurgian professori Juha Öhmania. Oikeus piti heidän asiantuntemustaan diffuuseissa aivovammoissa erittäin korkeatasoisena ja lausumia erittäin vahvana näyttönä.

Molempien käsitys oli se, että onnettomuudella ja työkyvyttömyydellä on syy-yhteys eikä mikään muun selitä oirekuvaa. Öhman totesi, että aivovamma jäi kolarin yhteydessä ja myöhemmin diagnosoimatta. Oireet ja vammamekanisimi sopivat toisiinsa.

Asiantuntijat totesivat, että esimerkiksi juuri hajuaisti saattoi kadota vuosia kolarin jälkeen.

Korvauksia vuodesta 2001

Oikeus määräsi vakuutusyhtiön maksamaan kivusta ja särystä 10000 euron korvaukset ja pysyvästä haitasta 37000 euroa.

Oikeus määräsi vakuutusyhtiön myös maksamaan naiselle työansion menetyksestä vuosilta 2001-2006 korvausta 2100 euroa kuukaudessa. Naisen täytettyä 65 vuotta maaliskuussa 2006 korvaus alennettiin 60 prosenttiin. Summasta voidaan vähentää esim. maksetut palkat, työttömyyskorvaukset ja eläkkeet.

Ilman vähennyksiä summa on muutamia satojatuhansia euroja.

Vakuutusyhtiön on myös maksettava naisen 32000 euron oikeudenkäyntikulut.”

Oikeusvarmuus Lähi-Tapiolassa – NOLLA

Oikeusvarmuudelle ei ole yksiselitteistä määritelmää, sillä se on oikeusjärjestyksen perustavaa laatua oleva kirjoittamaton yleinen oikeusperiaate.

Oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että oikeusvaikutuksen omaavien päätösten tulee olla sekä ennakoitavia että hyväksyttäviä.

Oikeusvarmuuden periaatteeseen liittyvä oikeusturvaodotus voidaan liittää kahteen seikkaan:

  • mielivallan ja ennakoimattoman lainkäytön tai päätöksenteon kieltoon sekä siihen, että
  • päätöksen tulee olla materiaalisesti oikeudenmukainen ja vastata tapahtuneita tosiasioita.

Varsin yleisesti katsotaankin, että lainkäytössä ja hallinnollisessa päätöksenteossa ennakoitavuuden tulee liittyä jutun tosiasioihin ja relevanttiin normistoon.

Päätöksenteko vakuutusasioissa on mitä suurimmissa määrin verratavissa, jos nyt ei aivan lainkäyttöön, niin ainakin hallinnolliseen päätöksentekoon.

Valitin Lähi-Tapiolaan (nimi kirjoitettu tahallaan oikein) eräästä väärin korvatusta vahingosta, jollainen oli toisella kerralla ratkaistu eri tavalla.

Olin yllättynyt, kun Lähi-Tapiolan (nimi kirjoitettu tahallaan oikein) Maire Lehtonen ilmoitti, että

”varmaan tiedätte, että aiemmat päätökset eivät ole peruste tuleville päätöksille.”

En tiennyt.

Olen ollut siinä käsityksessä, että oikeusvarmuuden periaate toimisi myös vakuutuspäätösten yhteydessä, ja niiden tulisi olla edes jollain tasolla ennakoitavia.

Ne eivät näköjään ole.

No nyt valkeni monta asiaa korvauskäsittelystä kerta heitolla.

Lähde: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:oikeusvarmuus_%28eurooppaoikeus%29

Vakuutuksenottajan oikeusturva vaakalaudalla

Kaleva 30.4.2013:

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran päätös lopettaa vakuutuslääketieteellisten lausuntojen antaminen uhkaa johtaa vakaviin oikeusturvaongelmiin.

Tavallisen kansalaisen oikeus-turvaa ei välttämättä pystytä enää takaamaan ja tilanteen pelätään johtavan siihen, että vakuutuksen ottaja häviää oikeudessa entistä useammin vakuutusyhtiölleen.

”On syntynyt oikeusturva-aukko”, Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen sanoo.

Valvira päätti 1,5 vuotta sitten lopettaa vakuutuslääketieteellisten lausuntojen antamisen. Käräjä- ja hovioikeustuomarit eivät voi enää hyödyntää sen lausuntoja korvauskiistoissa, joissa vakuutuksen ottaja ja vakuutusyhtiö riitelevät esimerkiksi liikenne-, tapaturma- tai henkivakuutuskorvauksista.

Vakuutusyhtiö saattaa kieltäytyä maksamasta vaikkapa vapaaehtoisiin vakuutuksiin perustuvia vakuutuskorvauksia syy-yhteyden puuttumisen vuoksi. Kiista päätyy tuomarin ratkaistavaksi.

”Jos osapuolten todistajina olevat kokeneet erikoislääkärit ovat oikeudessa eri mieltä esimerkiksi tapaturman vaikutuksesta toimintakykyyn, millä lääketieteeseen perehtymätön tuomari voi arvioida, kumpi osapuoli on oikeassa”, Oulun käräjäoikeudessa kyseisiä riitoja ratkova käräjätuomari Pekka Louhelainen sanoo.

”Valvira edustaa Suomessa korkeinta lääketieteellistä tietämystä. Sen nimeämillä asiantuntijoilla on lähtökohtaisesti parhaat edellytykset arvioida ristiriitaista lääketieteellistä aineistoa, etenkin lääketieteen ala- ja koulukuntanäkemyseroja.”

 

 

Eläkerahat eivät enää riitä

Yle Uutiset, 14.4.2013

Suomalaisessa eläkejärjestelmässä on tapahtunut historiallinen käänne. Tähän saakka eläkemaksuja on kerätty työnantajilta ja -tekijöiltä enemmän kuin eläkkeitä on maksettu eläkeläisille. Mutta nyt suunta on muuttunut: eläkkeisiin kuluu enemmän rahaa kuin eläkemaksut tuottavat. Eläkejärjestelmä on yhä enemmän sijoitustuottojen varassa.

Vuosikymmeniä rahaa on kerätty enemmän kuin pelkkiin eläkkeisiin olisi tarvittu – ylimääräinen on rahastoitu ja sijoitettu tulevaisuuden varalle. Ja nyt se tulevaisuus on koittanut.

– Tämä on historiallista. Tänä vuonna yksityisalojen palkansaajajärjestelmässä ensimmäistä kertaa vakuutusmaksutulo on pienempi kuin eläkemeno, tiivistää Työeläkevakuuttajat Telan johtaja Reijo Vanne.

Hänen mukaansa käänne tapahtui laskennallisesti tässä kuussa, mutta käytännössä ehkä jo tammikuun 2. päivä, jolloin indeksitarkistus korotti eläkkeitä. – Tämä historiallisuus on myös sitä, että tästä eteenkinpäin tilanne on se, että vakuutusmaksut eivät riitä eläkemenoihin, hän jatkaa.

Vielä viime vuonna yksityisen alan työnantajat ja -tekijät maksoivat eläkevakuutusmaksuja yhteensä 12 miljardia. Osa rahastoitiin, osalla maksettiin suoraan eläkkeitä. Mutta kuten oheinen kaavio kertoo, eläkevakuutusmaksut olivat yhtä suuret, kuin maksetut eläkkeet kuluineen.

Nyt tasapaino on keikahtanut. Tänä vuonna vakuutusmaksuja kyllä kertyy vähän enemmän kuin viime vuonna, mutta vielä enemmän kasvaa eläkkeiden määrä.

Siksi nyt turvaudutaan kertyneisiin rahastoihin. Siitä huolimatta rahastot eivät ala ihan äkkiä huveta, sillä viime vuonna yksityisalojen eläkeraha tuotti 7,5 miljardia sijoitustuottoa. Tämän vuoden tuottoja voi vasta arvailla, mutta viime vuoden tasolle tuskin päästään.

Maksutasapainon keikahtaminen ei yllätä asiantuntijaa, mutta sen nopeus kyllä.

– Käänne on ollut jyrkempi kuin odotettiin, Vanne myöntää.

Maksutasapainon muutos on osattu ennustaa jo pitkään. Siitä tuli kuitenkin laskettua jyrkempi, koska täksi vuodeksi ei nostettu työeläkevakuutusmaksuja. Lisäksi tämä vuosi on todennäköisesti työllisyyden kannalta huonompi kuin viime vuosi.

Kerättävien maksujen ja ulos maksettavien eläkkeiden välille aukeamassa oleva kuilu vastaa pitkällä ajalla kolmen ja puolen prosenttiyksikön korotusta nykyisiin eläkemaksuihin, jotka ovat noin 24 prosenttia palkoista. Maksuista työantaja hoitaa valtaosan, eivätkä korotukset maistu.

– Näin se on, mitä enemmän maksuja korotetaan, sen huonompi työllisyys ja talouskasvu meillä on, kiteyttää Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari.

Jos eläkevakuutusmaksuja ei haluta korottaa, toisena vaihtoehtona olisi lisätä eläkevarojen sijoitustuottoja. Se vaatisi riskinoton kasvattamisen sallimista ja siihen Reijo Vanteen mukaan ”ei näytä nyt olevan halukkuutta”.

Eläkepalapelin kolmas pala on eläke-etujen säätäminen, esimerkiksi se paljon puhuttu työurien pidentäminen.