Vakuutus ei ole mikään riskienhallintakeino

Riskin siirtämistä vakuuttamalla pidetään usein yhtenä riskienhallinnan keinona. Onko se sitä?

Ei tosiaankaan. Riski ei siirry saatikka katoa mihinkään vaikka kuinka vakuutettaisiin. Se säilyy juuri siinä missä se on aina ennenkin ollut, ellei sitä muiden riskienhallinnan keinojen avulla poisteta, pienennetä tai siirretä.

Siirtäminen tässä kohdassa on ymmärrettävä eri tavalla kuin puhuttaessa riskin siirtämisestä vakuuttamisen keinoin. Vakuuttaminen on vain toteutuneiden riskien seurausten rahoituskeino. Samalla tavalla kuin riskin pitäminen itsellä, jolloin tietenkin joudut itse maksamaan riskin seuraukset.

Sen lisäksi, että riski ei ole siirtynyt mihinkään, sen suuruus säilyy entisellään, tai jopa kasvaa. Mitä enemmän uhraat rahaa ja aikaa vakuuttamiseen, sitä enemmän vakuutusmaksutkin nousevat. Miten se voi olla mahdollista?

Se johtuu siitä, että ”täydellinen” vakuutusturva houkuttelee väkeäsi välinpitämättömyyteen riskien suhteen. Vahinkoja sattuu sitä enemmän mitä parempi vakuutusturva sinulla on.

Vakuutusyhtiöt tekevät näennäistä riskienhallintatyötä. Vakuutusyhtiön tehtävänä on myydä vakuutuksia ja tehdä sillä voittoa. Tämä pätee varsinkin suurten pörssinoteerattujen finanssitavaratalojen kohdalla erityisen hyvin.

Vakuutusyhtiön riskienhallintapalveluiden tarkoituksena on saada aikaan vakuutusten lisämyyntiä löytämällä yhä lisää vakuutettavia riskejä. Itse asiassa ne pelottelevat asiakkaita uusilla riskeillä saadakseen lisämyyntiä.

Aidon riskienhallintatyön tuloksena riskit todella poistuvat tai pienenevät merkittävästi. Riskienhallinnan kustannukset voidaan tällöin katsoa investoinneiksi, joiden tulos jää yrityksen omaan käyttöön. Säästyneet rahat näkyvät viivan alla ja niitä voidaan käyttää johonkin muuhun tarkoitukseen.

Panostamalla pääasiassa vakuuttamiseen sinulle ei jää minkäänlaista aineellista tai henkistä lisäarvoa. Vakuutuksesta saamasi korvauskin kattaa vain aiheutuneen menetyksen. Eikä sitäkään kokonaan. Erilaiset vähennykset ja omavastuut pitävät siitä kyllä huolen.

 

Käytä valtaosa riskienhallintaan varaamistasi rahoista riskien poistamiseen ja pienentämiseen. Hanki tarvittaessa riippumatonta ammattiapua vakuutusyhtiösi ulkopuolelta. Muutamassa vuodessa vakuutuskustannuksesi puoliutuvat ja riskisi vähenevät olennaisesti. Otat merkittävää kilpailuetua tohelompiin kilpailijoihisi verrattuna.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s