Teetä ja sympatiaa
Kumpaakaan ei heru työeläkeyhtiöiltä. Ei ainakaan Ilmariselta.
Yritystoimintaan vaikuttavat suhdannevaihtelut heiluttelevat asiakkaiden taloutta joskus rajustikin, toimialasta riippuen. Tai riippumatta.
Asiakkaan asiakkaat vetkuttavat laskujen maksuissa ja pienten yritysten on taas vain sopeuduttava tilanteeseen. Mitä isompi firma, sitä leväperäisempi laskunmaksupolitiikka.
Jos asiakkaan bisnes olisi työeläkkeiden kaltaista monopolitoimintaa, jossa ei todellisuudessa vallitse aitoa kilpailua, ei yritystoiminnassa olisi mitään riskiä.
Asiakkailla ei yleensä ole minkäänlaista tarkoitusta jättää laskujaan maksamatta. Varsinkin, kun yrittäjävetoisella yrityksellä on yleensä vähintään yrittäjän oman perheen toimeentulo vaakalaudalla, puhumattakaan palkatuista työntekijäistä ja näiden perheistä.
Harvalta työeläkeyhtiön suojatyöläiseltä löytyy samanlaista selkärankaa kuin pieniltä yrittäjiltä, jotka pyrkivät pitämään kynsin hampain huolta työntekijöistään, eivätkä hevin päästä yritystään konkurssiin vaikka mieli tekisi ja helpommalla pääsisi.
Työeläkeyhtiön väki sen sijaan lähettelee käsivoiteen pehmentämillä käsillään erilaisia muistutuksia ja huomautuksia, joissa, asiakasta uhataan milloin milläkin toimenpiteellä tai lausunnolla, jolla asiakkaan tilannetta pahennetaan entisestään pikemminkin kuin autetaan miestä mäessä.
Alla Ilmarisen Helena Hytösen lähettämä uhkaus eräälle asiakkaalle. Huomaa erityisesti kirjeen viimeinen lause. Voiko uhkailu tuosta enää törkeämmäksi muuttua?
Tässä hyvä esimerkki siitä, millaita palvelua tulet saamaan työeläkeyhtiöstä silloin kun eniten tarvitsisit tukea ja apua. Venäjän mafianakin toiminta on inhimillisempää kuin suomalaisen työeläkeyhtiön.
Kun suomessa kerran on päätetty antaa työeläkkeiden hoitaminen ”yksityisten” yritysten tehtäväksi, niin toivottavasti ala avautuu pian kansainväliselle kilpailulle.
Ihan ok jos haluat kritisoida työeläkeyhtiöiden toimintatapoja. Onko kuitenkaan tullut mieleen ettei ehkä ole ihan fiksua julkaista yksittäisen työntekijän nimeä tai yhteystietoja?
Kyllä se kuitenkin aina on se mainitsemasi yksittäinen työntekijä, joka ne hävyttömät kirjeet lähettää ja mielivaltaiset päätökset tekee. Ei yhtiö tee mitään päätöksiä eikä kiusaa asiakkaita. Aina se on se yksittäinen työntekijä, joka itse päättää mitä käsistään päästää.