Kuka kolhi autoa?

Turun Sanomat 25.7.2011

Kun ovi kolahtaa viereen parkkeeratun auton kylkeen tai ruutuun kurvatessa tuntemattoman takakulma saa runtua, on monen mielestä helpompaa paeta paikalta kuin jäädä vastaamaan teoistaan.

Hyvät tavat ovat karisseet autoilijoilta, sillä enää vain harvoin lommon tekijä jättää vahinkoa kärsineelle omat yhteystietonsa.

Jos kauppareissun aikana auton oveen on ilmestynyt lommo, alkaa monella syke nousta –  ja syystä. Tiedossa on vähintään parin sadan euron hintainen korjauskeikka, mikäli ylimääräisestä lovesta haluaa päästä eroon. Syyllistä ei yleensä näy enää mailla halmeilla, ja tapaus jää arvoitukseksi. Vakuutusyhtiön papereihin jää merkintä: ”Tekijä: tuntematon”. Silloin korjauskustannukset tai vakuutusten omavastuuosuudet jäävät kolhitun auton omistajan maksettaviksi.

Korvauspäällikkö Sami Salonen vakuutusyhtiö Ifiltä kertoo, että lommojen yleistymiseen on reagoitu heillä niin, että laajimpaan kaskovakuutukseen kuuluu nykyisin erityinen pysäköintiturva.

– Pysäköintiturvasta korvataan tuntemattoman moottoriajoneuvon törmäyksestä pysäköityyn autoon aiheutunut vahinko ilman bonusmenetyksiä, Salonen sanoo.

Kaskovakuutusten törmäysturvien omavastuuosuudet ovat yhtiöstä ja vakuutuksesta riippuen noin 0–400 euron välillä ollen tavallisimmillaan noin 150 euron tienoilla. Myös vakuutusyhtiöiden erilaiset bonusjärjestelmät vaikuttavat auton omistajalle itselleen maksettavaksi jäävään summaan.

– Pysäköintiturva on kasvattanut pikku hiljaa suosiotaan, sillä itsekseen ilmestyvät kolhut tuntuvat lisääneen. Asenteiden muutoksen lisäksi syynä lienee lisääntynyt autoilu ja markettien suosion kasvu, Salonen arvelee.

Kotipihoilla, kyläkauppojen raitilla ja pihateillä kolhaisut ovat harvinaisempia. Naapurille myös mennään helpommin tunnustamaan tapahtunut vahinko kuin ventovieraalle.

Pysäköintihalleissa saadaan silloin tällöin selvitettyä tapauksia vartioinnin ja valvontakameroiden avulla.

Joskus myös auton omistaja tai muu silminnäkijä ehtii napata paikalta pakenevan auton rekisterinumeron talteen. Silloin auton omistajan saa helposti selville ja korvausvastuuta voidaan selvitellä poliisin sekä lommon aiheuttajan liikennevakuutuksen kautta.

Kiistatilanteita, joissa aiheuttajaosapuolesta ei päästä yksimielisyyteen, voidaan selvitellä esimerkiksi jälkiä vertailemalla. Törmäys- ja pysäköintiturvan piiriin kuuluvia vahinkoja ilmoitetaan useita päivittäin, eli tapauksia kertyy tuhansia vuosittain.

Aina syyllinen ei itsekään huomaa aiheuttamaansa vahinkoa. Tekijänä voi myös olla pieni lapsi, joka ei ymmärrä tapahtunutta ja jonka tekosia aikuinen ei huomaa.

Korvauspäällikkö Sami Reinikka Pohjola Vakuutuksesta arvioi, että koko Suomen tasolla tällaisia pienehköjä kolhuja tulee kymmeniä päivässä. Vakuutusyhtiöt eivät erikseen tilastoi tapauksia, joissa toinen osapuoli on tuntematon.

– Perusperiaatteena on, että väistämissäännöt pätevät myös parkkipaikkatilanteissa. Eli oikealta tulevaa on väistettävä. Tilanteita ja korvausvastuita myös tulkitaan sen mukaan, Reinikka muistuttaa.

Hän uskoo, että parkkeeraamista vaikeuttavat nykyautojen kokoon nähden pienet pysäköintiruudut. Vuodenajoilla sen sijaan ei ole suurta merkitystä kolhaisujen yleisyyteen.

Automaa-liikkeen Turun huollon päällikön Mika Kempin näkemyksen mukaan paikalta poistumiset ovat selkeästi lisääntyneet ja niiden seuraukset ovat varsin tuttu ilmiö autoliikkeiden korikorjaamossa työskenteleville.

– Naarmuja saaneiden autojen omistajat kertovat, usein etteivät itsekään tiedä vaurioiden aiheuttajaa tai tekotapaa, Kemppi kertoo.

Myös korikorjaamon työnjohtaja Kari Toivola Autokeskuksen Raision liikkeestä arvioi, että kolhun tekijän ilmoittautuminen on nykyään harvinaisempaa kuin ennen.

– Ehkä pelko vastapuolen reaktioista saa jotkut pakenemaan paikalta, Toivola arvelee.

Tavallisimpia vaurioita ovat hänen mukaansa lommot ovissa tai puskurin kulmissa. Lommot ovissa syntyvät ovien avaamisista toisen auton kylkeen ja puskurivauriot peruutusten yhteydessä ja parkkipaikalta poistuessa.

Harvinaisempia syitä ovat vaikkapa kalteville alustoille pysäköimiset varmistumatta siitä, että auto ei voi lähteä itsestään liikkeelle.

Vanhoja autoja ei aina edes haluta korjauttaa, mutta uusien autojen omistajat ovat menopeleistään tarkempia. Aivan pienien vaurioiden kohdalla jää asiakkaan aprikoitavaksi kannattaako käyttää vakuutusta omavastuuosuuksineen vai pulittaa korjauskustannukset omasta pussista.

Esimerkiksi 300–400 euroa kustantavissa ovien maalauksissa vakuutuksen käyttö alkaa olla selkeästi kannattavaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s