Matkavakuutus on reissumiehen paras kaveri

Turun Sanomat 21.9.2011

Sairaalahoitoa vaativa korkea kuume, paha vatsatauti tai liikenneonnettomuus saattavat sekoittaa lomalaisen matkabudjetin. Joka vuosi usean suomalaisen matka päättyy sairastumiseen, onnettomuuteen tai pahimmillaan jopa kuolemantapaukseen. Paha vatsatauti tai bakteeritulehdus voi pilata loman, mutta reissussa sairastuminen voi käydä myös erittäin kalliiksi.

Vakuutusyhtiö Ifin teettämän tutkimuksen mukaan esimerkiksi sairaalahoito Yhdysvalloissa maksaa 1200–3000 euroa yöltä ja ambulanssikuljetus lentokoneella Aasiasta Suomeen helposti 80 000 euroa.

– Ilman vakuutusta matkustaminen on aivan liian yleistä, etenkin nuorten kohdalla. Seuraukset voivat käydä kalliiksi, kertoo ulkoministeriön ulkoasiainsihteeri Seppo Taurèn.

Ulkoministeriö suosittelee matkavakuutuksen ottamista jokaiselle matkalle. Vakavissa sairastumisissa tai onnettomuuksissa Suomen suurlähetystö auttaa esimerkiksi tulkin hankinnassa, viranomaisten kanssa asioimisessa ja tarvittaessa ottaa yhteyttä omaisiin, mutta kaikki kustannukset jäävät aina matkustajan vastuulle.

Ulkoministeriö korostaa, että hätätapaukset voivat olla vaikeita niin henkisesti kuin taloudellisestikin, jos vakuutusta ei ole. Sairastunut matkaaja tai hänen sukulaisensa saattavat joutua ottamaan suuria lainoja maksaakseen kalliit hoitokulut tai kattaakseen kyydityksen takaisin Suomeen.

EU-maissa matkustaessa sairaalahoitoa saa eurooppalaista sairaanhoitokorttia vastaan. Kortti ei kuitenkaan käy yksityisissä sairaaloissa. Mahataudin hoito yksityisessä sairaalassa Espanjassa voi maksaa yli tuhat euroa, ja flunssan takia vastaanotolla käyntikin pari sataa.

– Sairaanhoitokortti ei myöskään korvaa kotiuttamisesta aiheutuvia kuluja, Taurèn korostaa.

Tarkista sopimuksesi

Vakuutusyhtiöt tarjoavat useita erilaisia matkavakuutuksia ja asiakkaan on yleensä helppo räätälöidä itselleen sopiva paketti. Vakuutuksen sisältö kannattaa lukea tarkkaan, jotta tietää, mitä se kattaa: onko sairaalahoidossa aikarajaa tai sisältääkö vakuutus omavastuuta.

– Useilla suomalaisilla on turvanaan ammattijärjestön jäsenilleen ottama matkavakuutus, huomauttaa Katja Kainulainen If-vakuutusyhtiöstä.

– Myös luottokortit sisältävät usein matkavakuutuksen, mutta sen kattavuus kannattaa tarkistaa ennen matkaa. Usein se on riittämätön.

Saatavilla on joko määräaikainen tai jatkuva matkavakuutus. Usein matkustavalle jatkuva vakuutus on hyvä vaihtoehto. Vakuutus saattaa kattaa myös kotimaan matkoja. Tällöin kannattaa vakuutusehdoista tarkistaa, minkä kilometrimäärän jälkeen kotoa poistuttaessa vakuutus astuu voimaan.

Yleisimpiä tapauksia lomamatkalla ovat vatsataudit, flunssat, korvatulehdukset ja pienet onnettomuudet. Matkakohteesta riippuen vaarana voi kuitenkin olla vakavampikin tauti kuten malaria. Viime vuonna Suomen edustustojen tietoon tuli myös 311 kuolemantapausta.

Tarkkana suosikkilomakohteissa

Suomalaiset tekevät noin 6,5 miljoonaa lomamatkaa vuosittain. Suosituimmat kohteet ovat Välimeren maat sekä Thaimaa.

– Kuuman ilmaston ja auringon aiheuttamat tilanteet, esimerkiksi nestehukka tai ihon palaminen, saattavat vaatia lääkärin hoitoa. Samoin pienet loukkaantumiset ja vatsataudit voivat vaatia tarkistuksen, kertoo Suomen Thaimaan konsuli Pirjo Leino .

Suomen Thaimaan suurlähetystö muistuttaa, että vaikka varsinaisesti pakollisia rokotuksia Thaimaahan ei ole, jäykkäkouristus- ja poliorokotusten on syytä olla voimassa. Lisäksi Thaimaassa on hepatiitin, keltakuumeen, lavantaudin ja malarian tartuntavaara.

Thaimaassa yleisten ja yksityisten sairaaloiden taso vaihtelee paljon. Suurista kaupungeista löytyy tasokasta hoitoa, kun taas maaseudulla tarjonta on vaatimatonta.

– Turistikohteiden hotelleilla on yleensä lääkäri, jonka puoleen kääntymällä saa nopeasti apua. Heillä on myös hyvät tiedot paikallisista sairaaloista, Leino neuvoo.

Tavanomainen varovaisuus ja terve maalaisjärki ovat suurlähetystön neuvot matkan varalle. Ja ehdottomasti matkavakuutus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s