If aikoo kiristää ehtojaan

Kauppalehti 20.9.2011

Kosketusnäytölliset älypuhelimet rikkoutuvat siinä määrin, että vakuutusyhtiö If aikoo rajata matkapuhelimien ikävähennystä. Nykyään ikävähennys alkaa käyttöönottovuotta seuraavan vuoden jälkeen.

Siten esimerkiksi vuonna 2009 hankitusta älypuhelimesta on maksettava vakuutuksen omavastuun lisäksi 30 prosenttia uutta vastaavan puhelimen hinnasta, jos laite rikkoutuu kuluvana kalenterivuonna. Vuonna 2010 hankitusta älypuhelimesta tarvitsee maksaa vain omavastuun osuus.

– Laitteiden kehitys ja kiertonopeus ovat muuttuneet niin, että harkitsemme vakavasti korvausmenoista johtuvien muutosten tekemistä yleisiin vakuutusehtoihin, sanoo vakuutusyhtiö Ifin korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa.

Vaitomaan mukaan kiristys voisi tarkoittaa sitä, että ikävähennys astuu voimaan jo käyttöönottovuotta seuraavana vuonna. Siten vuoden 2009 hankitusta puhelimesta olisi maksettava omavastuun lisäksi 60 prosenttia uutta vastaavan puhelimen hinnasta, jos laite rikkoutuu kuluvana kalenterivuonna. Siten ikävähennys syö uuden laitteen hankinta-arvon jo neljässä vuodessa viiden vuoden asemesta.

Kotivakuutusehdoissa muutos astuisi voimaan yksilöllisesti asiakkaan vakuutuskauden vaihtuessa.

Siten koko yksityisasiakkaiden vakuutuskannan päivittyminen uusiin ehtoihin vie kokonaisen vuoden siitä hetkestä, kun vakuutusyhtiö päättää muuttaa kotivakuutuksen ehtojaan.

Kauppalehti 19.9.2011

Vakuutusyhtiö If laskee rikkoutuneiden tietokoneiden ja älypuhelinten määrän kasvavan 30 prosentin vuosivauhtia.

Vakuutusyhtiöt korvaavat rikkoutuneen kosketusnäytöllisen puhelimen tilalle uuden vastaavan. Siten esimerkiksi iPhone 3:n omistajat saavat nykyään rikkoutuneen puhelimen tilalle suoraan iPhone 4:n.

– Jolla on ollut käytössään Apple, haluaa varmastikin Applen korvaavana tuotteena. Siten joudumme etsimään vastaavan tuotteen saman merkin piiristä, sanoo vakuutusyhtiö Ifin korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa.

Siten iPhone 3:n omistajat saavat päivitettyä puhelimensa neloseen vakuutuksen omavastuun hinnalla, jos rikkoutuminen on ollut vahinko.

Vakuutusyhtiöiden vakuutusehdoissa käyttämä ikävähennys leikkaa vanhan laitteen uudeksi korvaamisen välistä erotusta.

Ikävähennys astuu voimaan laitteen käyttöönottovuotta seuraavan vuoden jälkeen. Siten vuonna 2009 hankitusta puhelimesta on maksettava omavastuun lisäksi 30 prosenttia uutta vastaavan hinnasta, jotta saa päivitettyä iPhonen uuteen.

Ensi vuonna rikkoutuneesta laitteesta ja vuonna 2009 hankitusta laitteesta on maksettava omavastuun lisäksi 60 prosenttia uutta vastaavan laitteen hinnasta.

Ifin korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa muistaa, että muutamia vuosia sitten teknologia muuttui perinteisistä kuvaputkitelevisioista litteisiin televisioihin.

Tuolloin kuvaputkitelevision tilalle korvattiin litteä vastine, mutta kuvaputkitelevisiot olivat keskimäärin niin vanhoja, että ikävähennykset toimivat tarkoituksenmukaisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s