Armollinen Fennia
Sähköpostiin kolahti pari päivää sitten Fennian ajankohtaistiedote.
Yhtiö on päättänyt periä viisi kymppiä sakkoa, jos asiakas erehtyy päättämään vakuutuksensa kesken vakuutuskauden.
Yritysturvan päättyessä kesken vakuutuskauden,
perimme automaattisesti 50 euron käsittelymaksun.
Summa vähennetään palautettavasta vakuutusmaksusta.Mikäli palautus on pienempi kuin 50 euroa, emme
peri puuttuvaa erotusta.Laskuun tulee liiteteksti:
”Pyynnöstänne olemme päättäneet vakuutussopimuksenne.
Palautettavasta vakuutusmaksusta olemme vähentäneet
vakuutussopimuslain 45 §:n ja vakuutusehtojemme kohdan 4.5.
mukaisen käsittelymaksun 50,00 euroa.”
Fennia on kuitenkin lähes paavillisessa armollisuudessaan päättänyt, ettei asiakkaan sentään tarvitse maksaa, jos vakuutusmaksun palautus sattuu jäämään pienemmäksi kuin 50€.
Onhan se ymmärrettävää, että köyhän vakuutusyhtiön on edes jostain revittävä vähän tulosta viivan alle. Vai onko?
Iloista vakuutusmaksun maksajaa Fennia rakastaa.
Huono systeemi ei kukaan voi arvata milloin tarvii vaihtaa vakuutusyhtiötä ja jos huomaa toisen edullisemmaksi törkeä käytäntö fennialta sanon minä