Joskus riskinotto kannattaisi
Huhtikuun 1. päivänä vuonna 1976 Steve Jobs, Stephen Wozniac ja Ron Wayne istuivat Waynen asunolla Kaliforniassa laatimassa osakassopimusta. Herrat perustivat Apple Conputerin.
Omistusosuudet jaettiin seuraavasti: Jobs 45%, Wozniac 45% ja Wayne 10%
Waynea alkoi kuitenkin pian hirvittää.
Häneltä oli aikaisemmin kaatunut yritys.
Jobsin alkaessa suunnitella lainanottoa ja käyttäessä yhä enemmän rahaa Wayne alkoi muistella oman yrityksensä kaatumista.
Jobsilla ja Wozniakilla ei ollut henkilökohtaista omaisuutta, mutta Waynellä oli säästöjä patjan sisällä.
Apple oli aluksi yritysmuodoltaan avoin yhtiö, joten osakkaat olivat henkilökohtaisesti vastuussa sen veloista. Wayne pelkäsi saavansa mahdolliset velkojat peräänsä.
12.4.76 hän meni Santa Claran piirikunnan rekisteritoimistoon ja ilmoitti vetäytyvänsä yhtiön osakkuudesta.
Hän sai 10% osuudestaan hyvityksenä 2.300 dollaria.
Jos hän olisi jäänyt yhtiöön ja pitänyt 10% osuutensa, olisi sen arvo vuoden 2010 lopussa ollut noin 2,6 miljardia dollaria.
Wayne asui tuohon aikaan yksin pienessä talossa Pahrumpin pikkukaupungissa Nevadassa, eläen sosiaaliturvan varassa.
Arvaa harmittiko?
Kuulemma ei.