Hyvän vakuutustapa on alun perin vakuutusyhtiölain käsite, jota on vakiintuneesti käytetty vakuutusalalla. Finanssisektorilla tunnetaan myös muita vastaavia hyvän tavan normistoja, esimerkiksi vaikkapa hyvä vakuutusmeklaritapa.

Hyvän vakuutustapa kuvaa sitä, että vakuutusalalla päätösvaltaa käyttävien toiminnan on oltava paitsi muodollisesti lain mukaista myös eettisesti kestävää, kohtuullista ja oikeudenmukaista.

Hyvään vakuutustapaan on vedottu muun muassa vakuutussopimuslain perusteluissa, tuomioistuinten ja lautakuntien päätöksissä, valvontaviranomaisten ohjeissa ja oikeuskirjallisuudessa.

Aikaisemmin valvontaviranomaisena toiminut Sosiaali- ja terveysministeriö on kuvannut hyvää vakuutustapaa näin:

Valvontaviranomaisen näkökulmasta hyvän vakuutustavan olennainen osa ei ole ”tapa” vaan ”hyvä”. Kyse ei siis ole siitä miten yhtiöt yleensä tai ’hyvät’ yhtiöt toimivat, vaan siitä, miten niiden tulisi toimia.

Tavan hyvyyttä ei arvioida yhtiöiden vaan niiden asiakkaiden, potentiaalisten asiakkaiden, korvauksensaajien ja vakuutettujen kannalta.

Hyvässä vakuutustavassa ei siis ole kysymys vain vakuutusalan sisäisestä toimintakulttuurista vaan pikemminkin vakuutusyhtiöiden ja niiden ulkopuolisen maailman välisestä suhteesta.

Hyvää vakuutustapaa voidaan kuvata niinkin, että kaikki mikä ei ole kiellettyä, ei ole välttämättä sallittua.

Hyvän vakuutustavan täsmällinen määrittely ei ole mahdollista. Sen sisältö muuttuu ajan arvostusten ja toimintatapojen mukana.

Lähde: Lehtipuro et.al., Vakuutuslainsäädäntö, Finva 2010