Miten olis sairauskuluvakuutus?

Länsiväylä, 11.3.2014:

Länsiväylä kirjoittaa:

”Sairauskuluvakuutusten suosio näkyy Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnassa asiakastapausten määrän kasvuna.

Yleisimpiä kysymysten ja valitusten aiheita ovat vakuutuksen myöntämiseen ja korvauksiin liittyvät rajoitusehdot, vakuutuksen päättyminen sekä maksujen korotukset.

Uusi valintaopas aikuisten sairauskuluvakuutuksista tuo apua vakuutusta harkitsevalle ja vertaa Suomessa myynnissä olevia vakuutuksia keskenään.

– Yhä useampi täydentää omaa vakuutusturvaansa vapaaehtoisella sairauskuluvakuutuksella. Sama suuntaus on havaittavissa yritysten omalle henkilöstölleen ottamien sairauskuluvakuutusten määrissä.

– Sairauskuluvakuutuksista haetaan usein lisäturvaa julkisen terveydenhuollon rinnalle. Moni puntaroi terveydenhuollon tarvettaan ja turvaansa myös työterveyshuollon ulkopuolella, FINEn toimitusjohtaja Irene Luukkonen sanoo.

– Eniten otetaan yhteyttä sairauskuluvakuutuksen myöntämiseen ja korvauksiin liittyvissä asioissa. Myös rajoitusehdot, vakuutuksen päättyminen tai sen irtisanominen sekä vakuutusmaksujen korotukset aiheuttavat paljon kysymyksiä, Luukkonen jatkaa.

FINEn uusi julkaisu ”Valintaopas aikuisten sairauskuluvakuutuksista” kokoaa sairauskuluvakuutuksen valinnassa huomioitavat keskeiset asiat yhteen ja vertaa Suomessa myynnissä olevia sairauskuluvakuutuksia keskenään.

Oppaassa on mukana kooste neuvontaan tulleista yleisimmistä kysymyksistä.

– Tärkein asia vakuutuksen valinnassa on miettiä, mitä turvaa itse tarvitsee ja mitä asioita haluaa vakuutuksen kattavan. Haluaako vakuutuksen sekä sairauden että tapaturman varalle, vai riittääkö esimerkiksi pelkkä tapaturmavakuutus.

– On myös hyvä pohtia minkälaisia hoitokuluja haluaa vakuutuksen kattavan ja miten suuren omavastuun on valmis itse maksamaan. Tämän jälkeen on helpompi tutustua tarjolla oleviin eri vakuutusyhtiöiden tuotteisiin ja verrata näitä keskenään, oppaan laatinut vakuutusasiantuntija Marjo Ylönen sanoo.”

Tässä linkki oppaaseen: http://www.fine.fi/media/julkaisut-2014/valintaopas-aikuisten-sairauskuluvakuutuksista-2014.pdf

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s