Trukkien vakuuttaminen
Yrittäjäsanomat 02/2015:
”Uusi valmisteilla oleva liikennevakuutuslaki ei selvennä, pitääkö työkäytössä olevat trukit tai tela-alustaiset moottoriajoneuvot vakuuttaa liikennevakuutuksella vai ei.
Isoin ongelma on ollut se, että käytetäänkö trukkia liikenteessä. Jos katsotaan, että trukkia tai moottorityökonetta käytetään liikenteessä, se pitäisi rekisteröidä ja sitä myötä myös vakuuttaa. Rajanveto on häilyvä.
– Meillä on suuria toiveita siitä, että uusi laki toisi selvyyttä trukkien ja tela-alustaisten moottoriajoneuvojen liikenteessä käyttämiseen ja ajoneuvoryhmiin. Se oli kärkitavoite koko lakiuudistuksessa, mutta täytyy kyllä todeta, ettei tilanne muutu pajoakaan nykyisestä, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen harmittelee.
Jumpasen mukaan lakia on valmisteltu 11 vuotta.
Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusmarkkinayksikön johtaja Hannu Ijäs myöntää, ettei uusikaan laki poista tilanteen pulmallisuutta kaikilta osin.
– Toivottavasti se vähän parantaa tilannetta. Se on osoittautunut valmistelun aikana vaikeaksi, Ijäs sanoo.
Liikennevakuutuskeskuksen Jumppasen mukaan vakuuttamattomien trukkien aiheuttamat epäselvyydet ovat jatkuvia.
– Silloin joudutaan pohtimaan, onko trukki ollut liikenteessä vai ei. Jos trukki olisi pitänyt vakuuttaa, ei kuljettaja saa korvauksia henkilövahingoistaan. Yrittäjä eli omistaja joutuu myös maksamaan vakuutusmaksut jälkikäteen koko omistusajalta ja pahimmassa tapauksessa kuusinkertaisina.
Jumppasen mukaan uusi laki tulee kyllä selventämään ajoneuvon määritelmää, muttei juuri muuta.
– Jos laite kulkee 15 kilometriä tunnissa tai sen yli ja laitteen teho on yli yksi kilowatti, niin laite on vakuutettava. Mutta entä ne trukit, jotka kulkevat tuon ali, mutta ovatkin välillä alueella, jossa liikennevakuutus vaaditaan eli esimerkiksi varastohallin ulkopuolella.”
11 vuotta valmisteltu lakia ja jos uusi laki säädetään, ei se kuitenkaan tuo toivottua selvyyttä asiaan? hyvä Suomi… tapahtumia tämän asian kohdalla lienee vuosittain kuitenkin useita. Asiaa paremmin tuntematta, oikeuskäytäntö lienee tai ainakin voi olla kirjava