Vahingontorjunnasta

Vakuutusyhtiöt ja alan järjestöt ovat aikojen kuluessa kehittäneet erilaisia tapoja toimia turvallisuuden edistämiseksi

Vahingontorjuntatoimenpiteiden tavoitteena on vähentää vahinkojen aiheuttamia menetyksiä, pitää vakuutusmaksuja kohtuullisemmalla tasolla. Samalla ne parantavat myös vakuutusyhtiöiden ja joidenkin muiden toimijoiden kannattavuutta.

Tunnettu tosiasia on, että vakuutus ei estä vahingon syntymistä. Hyvällä tuurilla vakuutuksesta korvataan osa vahingon aiheuttamista kustannuksista. Inhimillistä kärsimystä ja muuta immateriaalista menetystä ei korvata.

Finanssialan keskusliitto (aikaisemmin Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto) on hyväksynyt erilaisia turvallisuustuotteita ja niihin liittyviä palveluja tuottavia liikkeitä jo vuosikymmeniä.

FK julkaisee myös erilaisia turvallisuus- ja suojeluohjeita. Ohjeet eivät ole vakuutusyhtiöitä sitovia ja yhtiöt voivat poiketa FK:n malliohjeista omissa vakuutusehdoissaan, mutta yleensä niitä noudatetaan sellaisenaan.

Hyväksymismenettelyillä pyritään parantamaan käytettyjen laitteiden yleistä laatutasoa sekä vaikuttamaan vahingontorjuntapalveluja tarjoavien yritysten ammattitaitoon ja työn laatuun. Sen haittapuolena on, että sen avulla voidaan myös rajoittaa alan kilpailua. Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan mainita tulityökorttia ja tulitöiden turvallisuuskoulutusta.

Vakuutusyhtiöiden tulitöiden suojeluohjeet edellyttävät tulitöiden tekijöiltä voimassa olevaa tulityökorttia. Tulityökortti on todistus hyväksytysti suoritetusta tulitöiden turvallisuuskoulutuksesta.

Suojeluohjeissa viitataan Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) hyväksymään tulitöiden turvallisuuskoulutukseen ja standardeihin SFS 5900 Tulitöiden paloturvallisuus ja SFS 5991 Katto- ja vedeneristysalan tulitöiden paloturvallisuus.

Suojeluohjeissa korvattavuuden edellytykseksi hyväksytään siis vain SPEK:n hallinnoima tulityökurssi. Muiden kuin SPEK:n kouluttamien ja hyväksymien kouluttajien on turha vaivautua. Ei kelpaa, vaikka pätevyys muuten olisi riittävä.

Mikä tässä nyt sitten jotain rajoittaa?

Jos menee SPEK:n kanssa sukset ristiin, putoat kouluttajaluettelosta ja kouluttaminen loppuu kuin seinään.

SPEK lisäksi laskuttaa kaikesta kurssimateriaalista, joka on pakollisesti jaettava jokaiselle kurssille osallistuvalle. Kurssimateriaalia ei saa hankkia muualta, kuin SPEK:ltä, vaikka sitä olisi saatavilla.

Suojeluohjeiden hyvä tarkoitus luo epäonnistuneen kirjoitusasunsa takia ainakin tulitöiden osalta yhdelle osapuolelle määräävän markkina-aseman.

Lieneekö tarkoitushakuista?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s