Vakuutussopimuslaki muuttuu

Vakuutussopimuslaki muuttuu marraskuun alusta. Tavoitteena on ollut lain selkeyttäminen, jotta sen soveltamisessa ilmenneet tulkinnanvaraisuudet ja muut ongelmat saadaan poistettua.

Vakuutuksenottajan ja vakuutetun asemaan tulee monia pieniä parannuksia.

Vakuutusyhtiöille tulee aiempaa laajempi velvollisuus antaa tietoa mm. sijoitussidonnaisista vakuutuksista ja ottaa tällöin huomioon vakuutuksen hakijan sijoituskokemus ja sijoittamisen tavoitteet.

Vakuutusyhtiöt joutuvat jatkossa myös perustelemaan päätöksensä kirjallisesti, jos ne epäävät tai irtisanovat vakuutuksen. Hylkäys- tai irtisanomisperusteen on oltava lain ja hyvän vakuutustavan mukaisia.

Esimerkiksi; vakuutusyhtiö ei saa systemaattisesti hylätä vakuutushakemuksia hakijan vammaisuuden takia. Myöskään pelkkä maksuhäiriömerkintä ei riitä hylkäysperusteeksi.

Edellisen laman jäljiltä vakuutusyhtiöt alkoivat seuloa asiakkaitaan luottotietojen perusteella ja monille tuli ongelmia esimerkiksi kotivakuutuksen saamisessa. Nyt lainmuutoksen myötä halutaan varmistaa, ettei luottohäiriömerkintä estä vakuutuksen saamista

Myös lain pakottavuuden ala laajenee. Lain mukaan vakuutusyhtiö ei voi vakuutusehdoissa poiketa lain säännöksistä vakuutuksenottajan vahingoksi, jos tämä on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettava ammatinharjoittaja tai pienyritys. Jatkossa pakottavan suojan piiriin kuuluvat myös asunto-osakeyhtiöt ja aatteelliset yhdistykset.

Myös korvausvaatimuksen vanhentumisaika muuttuu. Tähän asti korvausvaatimus on pitänyt esittää vuoden sisällä siitä, kun hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa 10 vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta, esim. tapaturman sattumisesta.

Henkilövahingon seuraamukset voivat kuitenkin ilmetä hyvinkin pitkän ajan kuluttua vahinkotapahtumasta. Jotta oikeus korvaukseen ei vanhennu tarpeettoman nopeasti, määräajat alkavat jatkossa kulua vasta vahinkoseuraamuksen syntymisestä.

Lähde: http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1284990093614

 

Mainokset

6 comments

  1. pulassa

    Luottotiedot mennyt konkurssin seurauksena. Vuokranantaja vaatii kotivakuutusta. Vakuutusyhtiöt ei myönnä. Mikä avauksi?

    • Hannu Vanhatalo

      Uuden vakuutussopimuslain mukaan pelkkä maksuhäiriömerkintä oikeuta vakuutusyhtiötä olemaan myöntämättä vakuutusta. Tässä ote hallituksen esityksestä:

      Kuluttajavakuutuksista etenkin kotivakuutuksella on kuluttajien taloudellisen turvallisuuden kannalta huomattava merkitys. Asunto-omaisuus muodostaa usein kuluttajien pääasiallisen varallisuuden ja sen tuhoutuminen voi johtaa kohtuuttomiin taloudellisiin vaikeuksiin. Kotivakuutuksen ottaminen on usein ehtona myös vuokra-asunnon saamiselle. Ajoneuvojen osamaksukaupassa vaaditaan puolestaan kaskovakuutuksen ottamista ostetulle ajoneuvolle.

      Vakuutusyhtiöillä ei ole velvollisuutta myöntää kuluttajille vapaaehtoisia vakuutuksia, ja käytännössä on tullut ilmi tapauksia, joissa vakuutus on evätty esimerkiksi pelkän maksuhäiriömerkinnän perusteella. Näistä syistä on esitystä valmisteltaessa harkittu sopimuspakon käyttöönottamista keskeisten kuluttajavakuutusten osalta. Sopimuspakko ei kuitenkaan olisi voinut olla ehdoton, vaan vakuutuksenantajilla olisi silti oltava oikeus evätä vakuutus silloin, kun epäämiselle on asianmukainen, hyväksyttävä peruste. Hyväksyttävät perusteet voivat olla hyvinkin moninaisia. Ne voivat liittyä paitsi kunkin yhtiön yleisiin vastuunvalintaperiaatteisiin myös yksittäistapauksissa vakuutuskohteeseen taikka vakuutuksenottajan tai vakuutetun henkilöön. Tyhjentävän luettelon laatiminen hyväksyttävistä perusteista ei olisi ollut mahdollista. Tämän takia valmistelussa päädyttiin siihen, että vakuutuksen hakijan asema voidaan riittävästi turvata asettamalla vakuutuksenantajalle velvollisuus perustella vakuutushakemuksen hylkäävä päätöksensä. Hylkäysperusteen olisi oltava hyvän vakuutustavan mukainen.

      Ja tässä pätkä uuden vakuutussopimuslain 6§:stä:

      Hyväksyttävää ei ole, kuten eräissä tapauksissa on käytännössä tehty, hylätä vakuutushakemus pelkästään luottotietorekisterissä olevan maksuhäiriömerkinnän vuoksi. Vakuutuksenantajalla on tällaisissa tapauksissa lähtökohtaisesti oikeus vaatia käteismaksua 11 §:n 3 momentin nojalla. Käteismaksuehdonkin käytössä tulisi käyttää tapauskohtaista harkintaa, koska maksuhäiriömerkintä voi johtua hyvin moninaisista syistä eikä sen perusteella välttämättä voi päätellä mitään vakuutuksen hakijan kyvystä tai halusta hoitaa vakuutusmaksunsa. Maksuhäiriömerkintä voi olla kuitenkin hyväksyttävä syy kieltäytyä vakuutuksen myöntämisestä, jos sen perusteella voidaan objektiivisesti arvioida, että asiakas tulee vastaisuudessakin laiminlyömään vakuutusmaksun suorittamisen.

      Voisit vedota mainittuun pykälään. Toinen vaihtoehto voisi olla, että vaadit yhtiötä myöntämään kotivakuutuksesi edes perustasoisena (vaihtelee yhtiöittäin, mutta ei yleensä korvaa rikkoutumisia, mutta korvaa esim. palon ja vuodon aiheuttamat vahingot).

      Jos et asu yksin, laita vakuutukset samassa taloudessa asuvan nimiin.

  2. pulassa

    Hei. Kiitos vastauksesta! Vastaus puhelinvirkailijoilla on, että vapaaehtoisissa vakuutuksissa ei päde. Pitäisikö kuitenkin jättää hakemus?

  3. Joni Vatanen

    Itselläkin sama propleema, vuokranantaja vaatii kotivakuutusta, ja kaikissa paikallisissa vakuutusyhtiöissä ei meinannu päästä ulkoovee pidemmälle kun jo sanoivat etten voi saada kotivakuutusta :/ eivät tahtoneet neuvotella millään tapaa. Kaikki maksut on kuitenki jo maksettu mitä on vaikeesta nuoruudesta kertyny ja nyt vakituinen duuni, mut se maksuhäiriö merkintä vaan siellä killittelee vielläkin ja asiaa hoitava ulosottomies vetää havajilla mojitoja ja ei oo hoitamassa velvollisuuksiaan. en voi muuta sanoa kun on tää suomi kyllä paska maa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s