Suurpalot lisääntymässä
Tulipalo on edelleen suurinmmat aineelliset vahingot aikaansaava vahinkotyyppi. Vakuutus korvaa usein osan vahingoista, mutta ei estä itse paloa.
Kaleva kirjoitti pari päivää sitten:
Maatilojen suurpaloja on sattunut tänä vuonna selvästi enemmän kuin viime vuonna.
Finanssialan Keskusliiton mukaan vakuutuskorvauksia on maksettu jo liki 40 palosta, kun määrä viime vuonna oli yhteensä 24.
Myös muiden suurpalojen määrän otaksutaan lisääntyneen viime vuodesta, mutta tarkkoja tietoja kaikkien palovahinkojen määristä ja maksetuista korvauksista ei vielä ole saatavilla.
Kyseessä on suurpalo, kun korvaussumma ylittää 200 000 euroa.
Viime vuonna vakuutusyhtiöt maksoivat korvauksia palovahingoista lähes 180 miljoonaa euroa.
”En ihmettelisi, jos summa tänä vuonna kasvaisi”, vahingontorjunnan ja turvallisuuden johtaja Risto Karhunen ennakoi.
Viime vuoden korvaussummasta noin puolet maksettiin paristasadasta isosta palosta, mikä oli noin kaksi prosenttia palojen kokonaismäärästä.
”Nimenomaan suurpalot pitäisi saada hanskaan”, Karhunen huomauttaa.
Hänestä maatilojen navettojen tulipalojen kasvua selittää osin kylmä talvi. Tiloja lämmitettiin erilaisilla lämmittimillä, joista tuli pääsi irti. Lisäksi samoissa tiloissa käytettiin lämmittimiä työkoneiden lämmittämiseen.