Korvaako matkavakuutus lentoyhtiön tunaroinnin?
Rantapallo.fi on koonnut viisi yleistä matkavakuutuksiin liittyvää väärinkäsitystä korjauksineen – päivitä tietosi ja tarkista oman matkavakuutuksen kattavuus ja vakuutussisältö hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä.
1. Matkavakuutuksesta saa rahat takaisin jos lentoyhtiö menee konkurssiin
Usein matkavakuutuksen uskotaan korvaavan kaikki matkan aikana ilmenevät ongelmat. Todellisuudessa matkavakuutuksen vakuutusturva ei kuitenkaan ulotu esimerkiksi konkurssitilanteisiin. Tällaisessa tapauksessa matkailijan kannattaa ottaa yhteyttä Kuluttajavirastoon.
2. Matkavakuutus korvaa lakon aiheuttaman lennon peruuntumisen
Monille matkailijoille epätietoisuutta aiheuttavat myös lakkotilanteet. Matkavakuutus ei korvaa lainkaan lakon aiheuttamia kuluja tai muunlaisia ongelmia.
Lentoyhtiöt kuitenkin yleisesti antavat matkailijoille mahdollisuuden siirtää lentoa toiseen ajankohtaan tai saada rahat takaisin peruuntuneesta lennosta. Ota siis yhteyttä suoraan lentoyhtiöösi, mikäli kohtaat matkallasi lakkotilanteen.
3. Myöhästyneet ja peruuntuneet lennot korvataan matkavakuutuksesta
Toisinaan matkailija saattaa törmätä tilanteeseen, että lento on joko myöhässä tai peruttu kokonaan. Monet olettavat, että korvauksen saa automaattisesti matkavakuutuksesta oli lento sitten myöhässä tai peruttu. Perutut lennot eivät kuitenkaan kuulu matkavakuutuksen piiriin, vaan matkavakuutus korvaa ainoastaan myöhästyneitä lentoja.
Ehdot vaihtelevat, ja omasta matkavakuutuksesta kannattaa tarkistaa jo etukäeen, kuinka monta tuntia lennon pitää olla myöhässä, jotta matkailija on oikeutettu korvauksiin.
Peruuntuneet lennot korvataan suoraan lentoyhtiön kautta ja näissä tapauksissa lennon voi joko siirtää eteenpäin tai saada rahat lennosta takaisin.
4. Mitä tehdä jos matkakumppani sairastuu?
Joskus matkakumppani sairastuu juuri ennen lähtöä. Monille voi olla epäselvää, onko silloin oikeutettu saamaan korvausta myös terveen matkustajan peruuntuneesta matkasta. Tällaisessa tilanteessa matkavakuutuksesta korvataan yleensä myös sairastuneen matkustajan seuralaisen matkan peruuntuminen. Muista huolehtia vakuutusyhtiölle kaikki tarvittavat dokumentit sairastapauksesta.
5. Matkavakuutus on kallis ja se on otettava jokaiselle matkalle erikseen
Matkavakuutuksen voi ottaa jokaiselle matkalle erikseen, mutta mikäli teet vuodessa useamman kuin yhden vapaa-ajan matkan, on jatkuvasti voimassaoleva vakuutus edullisempi ratkaisu.
Osa matkailijoista kokee matkavakuutuksen liian hintavaksi. Vakuutuksen hinta on kuitenkin vain hyvin pieni osuus matkan kokonaiskustannuksista. Ilman matkavakuutusta matkustaminen voi tulla erittäin kalliiksi, mikäli joudut esimerkiksi sairaalahoitoon ulkomailla tai jos tarvitset ambulanssikuljetuksen takaisin kotimaahan. Ambulanssilennot maksavat kymmeniätuhansia euroja – oletko valmis kantamaan riskin, että joudut sijoittamaan kaikki säästösi sellaiseen?
Hyvä lista, varsinkin näin kun lentoyhtiöt narisevat liitoksistaan ja niitä kaatuu kuin heinää elonkorjuuaikaan.