Vesitetty vakuutus
Yle Uutiset kertoi 23.10.2016 likennevakuutuksen uudistuksesta, joka on tulossa voimaan ensi vuonna.
Jatkossa liikenne- (ja auto-) vakuutuksista poistuu nykyisenlainen bonusjärjestelmä ja tilalle tulee henkilökohtaisen vahinkohistorian tarkastelu.
Vakuutusyhtiöt ovat pikkuhiljaa siirtyneet muutenkin yhä enenevässä määrin käyttämään yksilöllisiä vahinkotilastoja kaikissa vakuutuksissa. Varsinkin yrityksillä.
Yhtiöt perustelevat käytäntöä sillä, että vakuutuksesta perittävällä maksulla tulee pystyä korvaaman sattuneet vahingot.
Vakuuttamisen perusajatus, vahinkokustannusten jakaminen suuren vakuutuksenottajajoukon kesken, vesittyy ja vakuuttamisesta tulee puhdasta rahastusta, jolloin vakuutuksenottaja ei käytännössä ”hyödy” vakuutuksesta mitenkään.
Vakuutusoppi -kirjan mukaan vakuutus on märitelty seuraavasti:
”Tietyn riskin alaiset yksiköt, vakuutuksenottajat, sopivat vahinkojen tasaamiseen erikoistuneen laitoksen, vakuutuslaitoksen eli vakuutuksenantajan, kanssa siitä, että riskin toteutuessa vakuutuksenantaja korvaa siitä aiheutuneen vahingon. Korvauksensaantioikeuden vastikkeeksi vakuutuksenottajat suorittavat vakuutusmaksun vakuutuksenantajalle.”
Tavanomaiseen vakuutuksen määrittelyyn kuuluu vaatimus, että järjestelyn tulee koskea lukuisia riskiyksiköitä ja yleensä useita vakuutuksenottajia.
Se, että kaksi osapuolta tekee keskenään sopimuksen mahdollisen vahingon korvaamisesta, ei tee sopimuksesta vakuutusta.
Vaatimus, että vakuutusmaksun on katettava vahinkokustannukset yhä pienemmissä yksiköissä, esimerkiksi vakuutuksenottajakohtaisesti tai jopa sopimuskohtaisesti, ei täytä vakuutuksen tunnusmerkistöä.
Vakuutuksen alkuperäisen tarkoituksen mukaan vakuutusmaksujen on katettava vahinkomenot vakuutusjajikohtaisesti tai jopa tarkastellen koko vakuutusyhtiön vakuutuskantaa.
Näin on aikaisemmin ollutkin, kun on otettu huomioon vakuutuksenantajien sijoitustoiminnan tuotot.
Viime vuosina vakuutusyhtiöissä on kuitenkin edellytetty vahinkosuhteen (vahinkomenot / vakuutusmaksut) pysymistä alle sadan prosentin. Tällöin vakuutusmaksut kattavat vahinkomenot. Se johtaa, tai on jo johtanut, siihen, että joko vakuutusmaksut nousevat kohtuuttomasti tai korvauksia on yhä vaikeampi saada. Yleensä molempiin.
Ennen kuin pankkimiehet kiinnotuivat vakuuttamisesta, käytäntö oli, että yhtiön vahinkosuhde sai olla yli 100% ja osa vahinkomenosta katettiin sijoitustoiminnan tuotoilla, puhumattakaan yksittäisen asiakkaan tai sopimuksen vahinkosuhteesta.
Jatkossa ehkä kannattaakin sijoittaa vakuututtamiseen käytetyt rahat johonkin turvalliseen säästökohteeseen ja käyttää kertynyttä rahastoaan vahinkokustannusten kattamiseen. Ainakin osittain.
Usein puhutaan ns. itsevakuuttamisesta, joka ei tietenkään ole mikään vakuutus, koska järjestelyyn ei sisälly kaden osapuolen välistä sopimusta eikä useiden vakuutuksenottajien kesken tapahtuvaa riskien tasaamista, mutta riskikustannusten rahoittamisen muoto se on siinä missä vakuutuskin.
Yksilöllisissä vahinkotilastoinnissa vakuutusyhtiöt perivät joka tapauksessa maksamansa korvaukset takaisin vakuutuksenottajalta. Jos ei heti ja kerralla, niin lopulta kuitenkin.
Vakuutusmajuri 