Miksi seuraisit tätä blogia?
Useimmilla PK yrityksillä ei ole aikaa, halua tai kykyä perehtyä vakuutustensa sisältöön ennen kuin vahinko on jo sattunut. Siinä vaiheessa vaihtoehdot ovat aika vähissä ja vakuutus korvaa mitä korvaa. Se se vasta kalliiksi tulee.
Vasta kun tiedät etukäteen mitä riskejä yrityksesi voi kohdata ja mikä on niiden vaikutus toimintaasi, voit todella aidosti päättää miten varaudut näiden riskien varalta.
Vakuuttaminen on yksi hyvä keino, mutta voi olla taloudellisesti kannatavampaa hoitaa asia jollain toisella tavalla. Vakuutuksistakin kannattaa tilanteen mukaan käyttää hyväkseen niiden erilaiset variaatiot.
Lakisääteisissäkin vakuutuksissa on huomattavia eroja niin hinnoissa kuin sisällössäkin. EU:n myötä kilpailu on vapautunut myös vakuutusalalla, mikä on johtanut lakisääteistenkin vakuutustuotteiden erilaistamiseen. Itse asiassa huomattavimmat säästöt syntyvät usein juuri lakisääteisissä vakuutuksissa.
Tässä blogissa tulen kirjoittamaan vakuutavaa asiaa vakuuttamisesta ja riskienhallinnasta sekä muistakin läheltä liippaavasta asioista. Saat rahanarvoista tietoa, jonka avulla pystyt kehittämään riskienhallintaasi ja turvaamaan yritystoimintasi jatkuvuuden poikkeusoloissa.
Seuraa blogia ja poimi rahanarvoiset ideat käyttöösi. Perehtymällä edes vähän vakuutusasioihin ja riskienhallintaan voit säästää niiden kustannuksissa tuhansia Euroja, puhumattakaan vahinkojen aiheuttamista kustannuksista ja saamatta jäävistä vakuutuskorvauksista.