Category: Vakuutusyhtiö
Henkilökohtaista
Vakuutusyhtiöt käsittelevät jokapäiväisessä työssään vakuutuksenottajien ja vakuutettujen henkilötietoja. Vakuutustoiminta onkin suureksi osaksi tietojen käsittelyä.
Henkilötietolaki säätelee henkilötietojen käsittelyä vakuutusyhtiössä, jollei muualla laissa toisin säädetä. Vakuutusyhtiöitä ja lakisääteisiä vakuutuksia koskevat lait ovat siten ensisijaisia vaitiolovelvollisuutta, salassapitoa ja tietojen luovuttamista koskevien kysymysten osalta. Toisaalta vakuutusalaa koskevissa laeissa on varsin vähän henkilötietojen käsittelyä koskevia säännöksiä. Henkilötietolakia sovelletaan näitä lakeja täydentävästi, eli niiltä osin kuin vakuutusalan erityislainsäädännössä ei ole toisin säädetty.
Lakisääteisiä vakuutuksia myöntävien yhtiöiden on lisäksi otettava huomioon laki viranomaistoiminnan julkisuudesta. Nekin koskevan vakuutusyhtiöitä siltä osin kuin ne lakisääteisiä vakuutuksia hoitaessaan käyttävät julkista valtaa. Julkista valtaa ne käyttävät mm. tehdessään päätöksiä vakuuttamisvelvollisuudesta, vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksista ja korvauksista.
Henkilötietolain tarkoituksena on varmistaa yksityisyyden suojaa turvaavien perusoikeuksien toteutuminen. Yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että henkilöllä on oikeus elää elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä. Yksityisyyden suojaan kuuluu myös oikeus tietää ja päättää itseään koskevien tietojen käytöstä.
Vakuutusyhtiössä henkilötietojen käsittelyn on aina oltava vakuutusyhtiön toiminnan kannalta asiallisesti perusteltua. Niiden käytön tarkoitus on määriteltävä ennen tietojen keräämistä. Samoin on määriteltävä se, mistä tiedot hankitaan ja mihin niitä mahdollisesti luovutetaan. Käyttötarkoituksen määrittely on tärkeää siksi, että tietoja saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, joka on ennalta määritelty.
Vakuutusyhtiössä keskeisimpiä henkilötietojen käsittelyyn oikeuttavia tilanteita ovat:
- henkilön antama suostumus
- vakuutussopimuksen käsittely asiakkaan pyynnöstä
- tietojen käsittelystä säädetään laissa
- asiakassuhde; vakuutuksenottajana, vakuutettuna, korvauksen hakijana, jne.
Lisäksi on huomioitava lain vaatimus tarpeellisuudesta. Käsiteltävien tietojen tulee olla ennalta määritellyn henkilötietojen käytön kannalta tarpeellisia.
Henkilötietolaki asettaa rekisterinpitäjille velvollisuuden huolehtia siitä, että rekisteriin merkitty henkilö voi saada tiedon henkilötietojen käsittelystä. Tällä pyritään turvaamaan, että henkilöt ovat tietoisia itseään koskevien henkilötietojen käsittelystä.
Rekisterinpitäjällä on velvollisuus huolehtia siitä, että rekisteriin merkitty voi saada tiedon rekisterinpitäjästä, tietojen käsittelyn tarkoituksesta ja niiden mahdollista luovutuksesta.
Lain ja sen perustelujen mukaan tiedonantovelvollisuudesta voidaan poiketa jos asiakkaan voidaan katsoa saaneen tiedot mm. silloin kun häneltä kerätään henkilötietoja vakuutussopimusta varten. Tällöin ei tarvitse erikseen ilmoittaa, että vakuutusyhtiö kerää ja käsittelee asiakkaan antamia tietoja vakuutus- ja korvausasian hoitamista varten. Asiakaan voidaan katsoa ymmärtävän, että tietoja kerätään juuri tätä tarkoitusta varten.
Hyvän tietojenkäsittelytavan mukaista on pyrkiä kaikin tavoin huolehtimaan siitä, että asiakkaat voivat eri yhteyksissä saada tietoa vakuutusyhtiön henkilötietojen käsittelystä.
Lähde: Lehtipuro et al., Vakuutuslainsäädäntö, Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy, 2004
Tapaturmat vievät budjettisi turmiolle
Lakisääteinen tapaturmavakutuus, kuten nimikin sen sanoo, on lain perusteella työnantajan pakollisesti otettava tyäntekijöidensä hyväksi. Työnantajalla on siis velvollisuus ottaa työtapaturmavakuutus ja kustantaa se.
Lakisääteinen tapaturmavakuutus eroaa muista vakuutuksista siinä, että siinä on kolme osapuolta. Työnantaja (vakutuksenottaja), työntekijä (vakuutettu) ja vakuutusyhtiö (vakuutuksenantaja). Työntekijällä on oikeus korvaukseen, vaikka työantaja olisikin laiminlyönyt vakuttamisvelvollisuutensa.
Kolmesta osapuolesta huolimatta korvausasiat hoidetaan aina työntekijän ja vakuutusyhtiön kesken. Työnantajalla ei yleensä ole minkäänlaista osuutta korvausasiassa.
Tapaturmavakuutuksen voidaan katsoa olevan osa yrityksen tuotantorosessia. Työtapaturmien kustannukset, samoin kuin tapaturmavakuutusmaksutkin, ovat yrityksen tuotantokustannuksia.
Tapaturmavakuutuksen kustantavat vakuutuksenottajat, eli työnantajat. Kunakin vuonna sattuvista tapaturmista aiheutuvat kustannukset arvioidaan ja vakuutusmaksu kohdistetaan niihin työnantajiin, joiden työssä tapaturmat sattuvat.
Osa vakuutusmaksusta rahastoidaan pitkävaikutteisten eläke- ym. pysyvien korvausten kattamiseksi tulevaisuudessa.
Työtapaturmavakutuus korvaa työssä ja tyostä johtuvissa olosuhteissa (esim. työmatkat) tapahtuneiden tapaturmien ja ammattitautien kustannuksia. Korvaamiseen siis riittää, että tapaturma on sattunut työssä tai työstä johtuvissa olosuhteissa. Korvauksen edellytyksenä ei ole työnantajan laiminlyönti tai muu tuottamus.
Tapaturmvakuutuksen maksujen on lain mukaan perustuttava työn tapaturmariskiin. Vakuutusmaksu kohdistetaan niihin työaloihin ja työpaikkoihin, joissa tapaturmat sattuvat. Maksun perusteena on työn tapaturmariski ja maksetut palkat.
Pienillä työnantajilla vakuutusmaksu perustuu koko alan yleiseen tapaturmariskiin. Kustannukset jaetaan koko alan kesken riippumatta siitä miten paljon tapaturmia sattuu yksittäisellä työpaikalla.
Mitä suurempi yritys, sitä selvemmin vakuutusmaksu perustuu kyseessä olevan työnantajan omaan tapaturmariskiin. Suuremmilla yrityksillä on siten mahdollisuus työsuojelulla ja muulla riskienhallinnalla vaikuttaa tapaturmariskiin ja sitä myötä omiin vakuutusmaksuihinsa.
Korvauksen saaminen työtapaturmavakuutuksesta perustuu työ- tai virkasuhteeseen, eli työntekoon toiselle. Vakuutuksen piiriin kuuluu kaikenlainen työ, jota tehdään työsuhteessa, paitsi urheileminen.
Työsuhde on kyseessä silloin, kun on olemassa sopimus, työtä tehdään toiselle, työstä saa vastiketta sekä työnantajalla on johto ja valvontaoikeus. Osapuolet eivät voi keskenään sopia milloin kyseessä on työsuhde.
Kaikesta yllä olevasta voisi päätellä, että on ihan sama mistä vakuutusyhtiöstä otat tapaturmavakuutuksesi. Koska se on lakisääteinen ja siten pakollinen, ovat vakuutusmaksutkin sitten varmaan kaikkialla samat.
VÄÄRIN. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen maksut ovat usein alentuneet eniten kilpailutuksissa. Käy tarkaan läpi mitä ammattiluokkia (ammattinimikkeitä) vakuutusyhtiösi on tapaturmavakuutuksessa käyttänyt. Hyvin pienistä virheistä syntyy suuriakin eroja vakuutusmaksuissa.
Toisekseen, vakuutusyhtiöt voivat nykyään hinnoitella samatkin riskiluokat hyvinkin poikkeavasti. Ennenvanhaan tariffit tulivat ylhäältä annettuina (olikohan STM vai tapaturmavakutuuslaitosten liitto, joka ne määritti) ja siihen aikaan erot olivat mitättömiä. Nykyään kaikki on toisin, ja tapaturmavakuutukseen kannattaa kiinnittää huomiota yrityksen vakuutuksia läpi käytäessä ja kilpailutettaessa.
Älä usko, kun vakuutusyhtiön mies seuraavan kerran selittää miten paljon tapaturmista on yhtiölle aiheutunut kustannuksia, ja että sen takia vakutuusmaksuja pitää taas nostaa sen 10% edellisestä vuodesta. Sinua todennäköisesti vedetään höplästä pahemman kerran.
Korvauksia vahingossa
Vakuutusyhtiö ottaa rahasi ja pitää ne. Tai jos käy oikein hyvä tuuri, saat korvauksia vahingossa.
Vakuutusyhtiön toimintaa ohjaa vakuutusyhtiölaki ja vakuutussopimuslaki. Näiden lisäksi sitä ohjaa myös hyvä vakutuustapa, johon viitataan mm. vakutuussopimuslain perusteluissa, lautakuntien ja tuomioistuinten päätöksissä jne. Mikä sitten on hyvä vakutuustapa?
Sekö, että otetaan asiakkaan rahat ja venkuroidaan milloin milläkin verukkeella korvaukset nollille?
No ei, vaikka siltä voi joskus tuntuakin.
Hyvällä vakutuustavalla ymmärretään sellaisia vakuutusyhtiön käyttämiä menettelytapoja, jotka kunnioittavat sopijaosapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä johtavat oikeudenmukaiseen lopputulokseen.
Hyvää vakuutustapaa ei ole määritelty erikseen missään sädöksissä tai ohjeissa. Se on hyvin epämääräinen käsite, joka sallii ohjeiden ja määräysten sisällön tulkinnan eri ajankohtien olosuhteiden mukaan.
Käsite kuvaa sitä, että vakuutusalan toiminnan on oltava paitsi lain mukaista myös eettisesti kestävää, kohtuullista ja oikeudenmukaista.
Hyvää vakuutustapaa tulkittaessa on pääpaino sanalla hyvä, ei sanalla tapa. Kyse ei siis ole siitä miten yleensä toimitaan, vaan siitä miten pitäisi toimia. Tavan hyvyyttä arvioidaan aina asiakkaiden näkökulmasta.
Hyvän vakutuustavan mukaista ei ole se, että kaikki mitä ei olisi erikseen kielletty, olisi välttämättä sallittua.
Vakuutusyhtiö ei saa myöskään markkinoinnissaan antaa totuuden vastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Ei saa käyttää sopimatonta tai hyvän tavan vastaista menettelyä. Vakuutukset, joissa turva on vähäinen tai olematon, ovat hyvän vakuutustavan vastaisia.
Hyvässä vakutuustavassa on kyse vakutuusyhtiöiden ja niiden ulkopuolisen maailman välisestä suhteesta. Vakutuusalan moraalin ja etiikan tulisi olla selkeämpää ja varmempaa kuin muun liiketoiminnan moraalin (Eikö sitten minkä tahansa liiketoiminnan ole oltava rehellistä ja moraalisesti kestävää?). Vakuutus ei ole mitä tahansa liiketoimintaa, vaan perusturvan ja elämisen edellytysten takaamista vahingon kohdanneelle.
Hyvän vakutuustavan noudattamista valvoo Finanssivalvonta. Valvontaviranomainen on hyvään vakuutustapaan vedoten antanut ohjeita mm. korvauspäätöksen perustelemisesta ja muutoksenhakutoimenpiteistä. Myös kuluttajasuoja-asiat kuuluvat hyvään vakutuustapaan, vaikka niitä pääasiassa valvookin kuluttaja-asiamies.
Hyvä vakuutustapa liittyy laeissakin määriteltyihin asioihin:
1. Vakuutussalaisuus
Asiakkaiden on voitava luottaa siihen, että heitä koskevia tietoja ei ilmaista muille kuin heille itselleen. Jos soitat vakuutusyhtiöön ja kysyt onko Hannu Vanhatalolla vakutuuksia kyseisessä yhtiössä, niin vastaukseksi sinun pitäisi saada, että ”ei kommentoida”. Vaitiolovelvollisuudesta lisää myöhemmin.
2. Rikastumiskiellosta kirjoitin aiemmin
3. Sopijapuolen tunnistaminen
Yritys tunnistetaan kaupparekisteritietojen perusteella, yksityinen henkilö esim. henkilötunnuksen avulla. Yrityksen asiaoita hoitavalla on lisäksi oltava oikeus hoitaa vakuutusasiota (nimenkirkoitusoikeus).
4. Sopimusvapaus
Vakutuusyhtiöllä ei ole sopimuspakkoa vapaaehtoisten vakuutusten osalta (lakisääteinen vakuutus on myönnettävä sitä hakevalle). Vapaaehtoisenkaan vakuutuksen myöntämättä jättäminen ei saa olla mielivaltaista.
5. Vakuutusintressi
Jos olet vakuuttamassa esim. omaisuutta, joka ei ole sinun omistaamaasi tai hallussasi, saataa herätä kysymys miksi vakuuttaisit kyseisen kohteen. On hyvän vakuutustavan mukaista olla myönträmättä vakuutusta jos vakuutusintressi puuttuu.
5. Vakutuusmaksut ja -ehdot
Vakutuuksesta perittävät maksut on oltava vakuutettavan riskin mukaisia. Vakuuttamisen kustannukset on suunnattava oikeudenmukaisesti eri riskiryhmien kesken. Tulonsiirtoja riskiryhmien välillä ei saa tapahtua. Ei edes eri vakutuuslajien välillä. (Onko vakuutusyhtiöiden niin mielellään antamat ns. kokonaistarjoukset hyvän vakutuustavan vastaisia?)
6. Kieli
Vakuutuksesta annettavat tiedot on annettava vakuutuklsen hakijalle hänen äidinkilellään. Suomessa suomeksi tai ruotisksi. Tämä ohje koskee yksityishenkilöitä ja elinkeinonharjoittajia. Yrityksille tiedot voidaan sopia annettavaksi myös muulla kiellellä.
7. Korvaustoiminta
Vakutuusyhtiöiden keskusliitto on antanut ohjeita korvaustoiminnan periaatteista sen oikeudenmukaisuuden takaamiseksi. Periaatteisiin kuuluu mm. se, että jos useammalla vakuutusyhtiöllä on epäselvyyttä siitä kuka maksaa korvaukset, riita ei saa näkyä asiakkaalle, vaan tämän on saatava korvauksensa kuin epäselvyyttä ei olisikaan.
Hyvä vakuutustapa edellyttää vakutuusyhtiöiltä rehellistä ja ymmärrettävää toimintaa (teoriassa). Sellaista, että tavallinen asiakaskin ymmärtää mistä on kysymys. Kuinkahan hyvin hyvän vakutuustavan henki käytännössä toteutuu? Epäilen, että ei kovinkaan hyvin
Vakuutusmajuri 