Ansionmenetyskorvaus tapaturmavakuutuksessa
Suurin osa lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta korvattavista työtapaturmista on päivärahatapauksia. Päivärahalla korvataan vahingoittuneen ansionmenetys sairausloman ajalta.
Päivärahaa maksetaan sellaiselta työkyvyttömyysajalta, joka kestää vähintään kolme päivää ja enintään yhden vuoden tapaturmasta lukien. Vuoden jälkeen korvaus muuttuu tapaturmaeläkkeeksi.
Päivärahaa maksetaan, kun työkyvyttömyysaika (sairausloma) on vähintään kolme peräkkäistä päivää, lukuun ottamatta tapaturmapäivää. Jos kolmen päivän raja täyttyy, maksetaan päiväraha alusta asti, eikä karenssiaikaa ole.
Päiväraha tai tapaturmaeläke perustuvat vahingoittuneen omiin ansioihin. Korvausta maksetaan kuitenkin aina vähintän tapaturmavakuutuslain mukaisen vähimmäisvuosityöansion mukaan (11.540€ vuonna 2011).
Ansionmenetyskorvaukset ovat palkan tavoin saajansa veronalaista tuloa.
Päiväraha myönnetään aina vahingoittuneelle. Jos työnantaja on maksanut sairausajan palkkaa työkyvyttömyysajalta, on työnantajalla oikeus saada takaisin maksamaansa palkkaa vastaava osuus. Työnantaja saa hakea korvauksen osalta oikaisua sosiaaliturvamasuun.
Työnantajan velvollisuus maksaa sairausajan palkkaa perustuu työsopimuslakiin ja työehtosopimuksiin. Tapaturmavakuutuslaki ei ota siihen kantaa.
Jos ansion menetys johtuu sairaanhoidon saamisesta työhönpaluun jälkeen, siitä ei makseta ansionmenetyskorvausta, sillä vahingoittunut ei ole työkyvytön.
Lyhytaikaisen työkyvyttömyyden korvausta maksetaan neljän viikon ajalta tapaturmasta lukien. Neljä viikkoa on kalenteriaikaa, eli 28 päivää. Päivärahan suuruus perustuu vahingoittuneen edellisten neljän viikon palkkaan silloin, kun työnantaja ei ole maksanut palkkaa ollenkaan tai on masksanut sitä osittain.
Luontoisetuja ei lasketa neljän viikon päivärahassa mukaan sairausajan palkkaan eikä myöskään neljän viikon ansioihin, eli niiden osalta ei makseta korvausta tältä ajalta.
Kun päivärahaa maksetaan 28 päivän jälkeiseltä ajalta, se perustuu vuosityöansioon. Päiväraha on tällöin vuosityöansion 360. osa. Vuosityöansioon perustuvaa korvausta maksetaan vahingoittuneen kaikkien työsuhteiden osalta, myös yrittäjätoiminnan.
Vahingoittuneen vuosityöansio selvitetään aina erikseen, kun työkyvyttömyyttä on vielä 28 päivän jälkeen. Vuosityöansio on yleensä vahingoittuneen vakiintunut ansiotaso, jonka tämä olisi vuoden ajanjakson kuluessa todennäköisesti saanut. Luontoisedut huomioidaan vuosityöansiossa. Sen sijaan sen suuruuteen ei vaikuta se, onko vahingoittunut poissa kaikista töistään vai ei (jos tällä on useampia työsuhteita).
Vaikka tapaturmasta tai ammattitaudista aiheutuisi työkyvyttömyyttä vasta myöhemmin, määräytyy vuosityöansio ja siten myös ansionmenetyskorvaus aina tapaturman sattumisajankohdan tai ammattitaudin ilmenemisajankohdan mukaan. Korvauksiin maksetaan toki indeksikorotus.
En tiedä kuinka paljon ketä kiinnostaa sisäpiirit kunnissa ja alueittain, mutta mä olen joutunut ’sellaisen loukkuun’.
Asioita vapaa-ajan tapaturmassa (liukastuminen taloyhtiön pihassa) on hyvinkin systemaattisesti ohjailtu ja neuvottu ’päin p:tä’ eli kun en kyennyt joitain vuokria maksamaan pienyrittäjänä (tapaturma keskeytti toiminnan itsensä työllistäjänä), niin isännöitsijä hommasi häädön. Tämän hän teki peitelläkseen asioita ja hankaloittaakseen mm. yrityksen ja meidän koko omaisuutemme saantia uuteen kotiimme. Toimet meni niin, että jouduttuamme sosiaalihuollon taholta pyytämään apua, niin sitä emme asioiden laajuuden mukaan saaneet, eli kun ensisijaisena korvauksena (toimeentulotukeen nähden) vahingonkorvaus olisi pitänyt selvittää, niin tällaista ei tehty. Myymäläautomme (yrittäjän työpaikka) takavarikoitiin kunnalle ’romuajoneuvolain’ pykälien mukaan ja lakimiehemme vielä jälkikäteen osoittautui huijariksi. Hän antoi tietoja isännöitsijälle, josta nyttemmin on myös kirjallista todistusmateriaalia.
Kun sitten asiat vielä yhä enemmän sotkettiin ja mm. kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmässä ja näiltä tiimoin ei asiakaslähtöisyyttä (henkilöhistoriaa näissä teemoissa) suostuttu käsittelemään, niin paljolti petipotilaanna ollessani asiat jäi hoitamatta.
Näissä merkein kohta 10 v. tapaturmasta tulee kuluneeksi. Isännöitsijä (monessa eri asemassa tään lisäksi) teki sittemmin itsemurhan kun aloin asioista kirjoittamaan Iltalehden Pohjois-Karjala foorumilla 2008.
Tässähän sitä on tullut sitten opiskeltua yhtä jos toista pykälää, mutta toimintaa en saa aikaan, koska terveyteni on niin heikko. Ennen tapaturmaa kärsin jo tukirankasairauksista ja pidin kunnostani ja lihasvoimista hyvää huolta, joka oli paras selviytymiskeino kovia särkyjä vastaan. Kyky kuntoilla meni tapaturman ja virkavirheiden myötä ja tietenkin toivoisin täältäkin jotain erityistä neuvontaa tai muuta?
Pienyrittäjällä on hankaluuksia kai muutenkin usein enemmän vakuutusasioissa ainakin tulojen näytön kanssa, mutta mulle ei edes vähintä päivärahaa olla annettu.