Vakuutuksen myöntäminen
Vapaaehtoisissa vakuutuksissa vallitsee sopimusvapaus.
Vakuutusyhtiö voi hyvän vakuutustavan ja vakuutussopimuslain pohjalta itse laatimiensa myöntösääntöjen pohjalta hyväksyä tai hylätä vakuutushakemuksen. Sopimuspakkoa ei ole edes tavanomaisten kuluttajavakuutusten osalta.
Uudessa, 1.11. 2010 voimaan tulleessa vakuutussopimuslaissa vakuutusyhtiö velvoitetaan ilmoittamaan hylkäysperuste, jos vakuutusta ei myönnetä kuluttajalle tai häneen verrattavalle luonnolliselle tai oikeushenkilölle.
Hylkäysperusteen tulee olla lain ja hyvän vakuutustavan mukainen. Sen on ilmettävä vakuutusyhtiön etukäteen laatimista vastuunvalintaperiaatteista.
Hylkäyksen peruste on ilmoitettava kirjallisesti.
Vaikka pääsääntönä on sopimusvapaus, laista löytyy eräitä myöntömenettelyä sääteleviä kohtia.
Henkilövakuutuksen osalta on säädetty, että vakuutushakemusta ei saa hylätä sillä perusteella, että henkilön terveys on huonontunut tai vakuutustapahtuma (esim. tapaturma tai sairastuminen) on sattunut sen jälkeen kun kirjallinen hakemus on annettu tai lähetetty vakuutuyhtiölle.
Lain mukaan vakuutusyhtiö vastaa kirjallisen vakuutushakemuksen antamisen tai lähettämisen jälkeisistä vakuutustapahtumista, jos on ilmeistä, että vakuutusyhtiö olisi hyväksynyt hakemuksen.
Hyväksyttäviä epäysperusteita ovat esimerkiksi riskin arviointiin vaikuttavat seikat sekä muut objekstiisesti arvioitavat seikat, kuten hakijan aikaisempi maksukäyttäytyminen.
Vakuutusyhtiön on riitatapauksessa pystyttävä selvittämään, että yhtiön noudattamien myöntösääntöjen perusteella vakuutusta ei olisi myönnetty.
Vakuutusyhtiön edustajalle annettu tai lähetetty vakuutushakemus katsotaan annetuksi vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiö ei siis voi vaatia hakemuksen lähettämistä tai antamista suoraan yhtiölle.