Suutarin lapsilla…., vai miten se nyt meni?

Reilu viikko sitten läppärini kärähti. Sananmukaisesti. Kone sammui ja käry kävi. Huoneessa leijaili sähkön tuoksu.

Sen koomin aparaatti ei ole puhunut mitään. Onneksi sain pelastettua kovalevyltä kaikki kriittiset tiedot, eli koko kovalevyn sisällön. Onneksi siksi, että varmuuskopiot olivat taas viikkoja, ellei kuukausia vanhoja.

Asiakkaille sitä paasaa tiedostojen varmistuksista harva se päivä, mutta taas oli kotipesä hoitamatta. Niin se on kaikilla muillakin paasaamisesta huolimatta. Nyt meni vain yksi kone eikä tietoja käytännössä ollenkaan, mutta kaiken ennalleen saattamisessa kului toista viikkoa.

Kun itseltäsi kärähtää serverit, ja varmuuskopiot ovat toissa vuotisia, ei ketään enää naurata. Viimeisenä sinua itseäsi.

Vakuutuksesi ei välttämättä korvaa mitään, tai ainakin korvaus on alennettu, koska suojeluohjeita on laiminlyöty. Suojeluohjeissa nimittäin on varsin tarkkoja ohjeita tiedostojen varmistamisesta.

Minä pääsin tällä kertaa vähällä, ja siirryin saman tien Mac:iin.

Miten helposti sinä saat palautettua järjestelmäsi ennalleen, jos minulta (yhden miehen firmalta) meni siihen vähntään viikko tehokasta työaikaa?

 

 

Omaisuusvakuutus ei korvaa lumen ja jään painosta tai liikkumisesta aiheutuneita vahinkoja.

Jos siis rakennustesi katoille kerääntynyt lumi aiheuttaa rakennuksen sortumisen tai muun vaurion rakennukselle tai sen sisällä olevalle omaisuudelle, se ei ole vakuutuksestasi korvattava vahinko.

Vakuutusehtojen lähtökohtana on ajatus siitä, että lumisade (runsaanakin) on suomessa ennalta arvattava ilmiö. On siis todennäköistä, että katoille kertyy lunta ja se on sieltä rakennuksen suojelemiseksi poistettava.

Vakuutusehdoissa on nimenomaisesti rajoitettu lumen ja jään painon ja liikkumisen aiheuttamat vahingot pois korvauksen piiristä. Ei siis auta, vaikka olisit unohtanut poistaa lumet tai olettanut rakennuksen kestävän sen painon. Huolimattomuudella tai sen asteella ei ole mitään merkitystä asiassa.

Tämänkin tosiasian vakuutusyhtiösi on varmaan kertonut sinulle vakuutusta ottaessasi?

Lue vakuutusehdot läpi edes kerran elämässäsi.

Vakuutussopimuksen mukana vakuutusyhtiö toimittaa läjän vakuutusehtoja. On yleiset sopimusehdot, varsinaiset vakuutuslajikohtaiset ehdot ja suojeluohjeet.

Yleiset sopimusehdot käsittelee osin itsestäänselvyyksiä, kuten kuka on vakuutuksenottaja, vakuutuksenantaja, vakuutettu, mitä tarkoittaa vahinko tai suojeluohje.

Yleisissä sopimusehdoissa puhutaan myös vakuutuksen osapuolten tiedonantovelvollisuudesta toisilleen.

 

Tiedonantovelvollisuus ei ole tasapuolista, kuten voisi äkkiseltään luulla.

 

Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus rajoittuu käytännössä siihen, että vakuutuksenottajalle annetaan tiedot vakuutustarpeen arvioimiseen ja valitsemiseen sekä tiedot tarjolla olevista vakuutusmuodoista.

Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus täyttyy jo sillä, että se antaa vakuutustarjouksen mukana esitteen tarjolla olevista vakuutusmuodoista. Asiakas saapi sitten itse selvittää mitä haluaa.

Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuuden räikein puute on se, että vakuutusyhtiön edustajan antama lupaus korvauksesta ei sido vakuutusyhtiötä.

Asiakkaana odottaisin minkä tahansa yrityksen antamien kaikkien lupausten olevan saman arvoisia. Asiakkaan kannalta oleellisin lupaus, lupaus korvauksesta, ei ole vakuutusyhtiötä sitova!

Vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuus on sitä vastoin erittäin laaja. Hänen on annettava vakuutusyhtiölle todenmukaiset ja täydelliset vastaukset kaikkiin vakuutusyhtiön esittämiin kysymyksiin.

Jos annetut tiedot osoittautuvat vääriksi, on vakuutuksenottajalla velvollisuus oikaista väärät tiedot. Nekin, jotka johtuvat väärinkäsityksistä tai vaaran lisääntymisestä vakuutuksen ottamisen jälkeen.

Vakuutuksenottaja velvoitetaan tietämään milloin vaara on lisääntynyt. Ellei vakuutuksenottaja täytä velvollisuuttaan, oikeus korvaukseen voidaan menettää ja vakuutusyhtiö saa pitää vakuutusmaksun.

 

Se siitä tasapuolisuudesta.

 

Pääosa vakuutusehdoistakin on kuitenkin koko lailla järjellisiä ja perusteltuja. Niiden yleissävystä voidaan kuitenkin päätellä, että ne on tarkoitettu suojaamaan paremminkin vakuutusyhtiötä kuin vakuutuksenottajaa.

Sopimuksia tehtäessä on normaalia, että molemmat osapuolet osallistuvat sopimustekstin laatimiseen. Vakuutussopimus on kuitenkin ota tai jätä periaatteella toimiva massatuote paremminkin kuin sopimus perinteisessä mielessä.

Lue edes kerran elämässäsi vakuutustesi ehdot läpi.

Lähde: Santanen, Laitinen, Kekäle, Vakuutus ja riskit, Edita 2002

Hesarissa oli 17.1. juttua tulipalosta, joka tuhosi puolet teollisuushallista Espoossa. Mukana meni mm. arvokkaita kilpailu- ja keräilyautoja. Suomessa sattuu noin 11.000 palovahinkoa vuosittain.

 

Yksi sairaalaan teollisuushallin palosta Kivenlahdessa Espoossa

2 500 neliömetrin tehdashalli kärsi noin puolen miljoonan euron vahingot Ruukintiellä Espoon Kivenlahdessa.

Palopaikalta vietiin sairaalaan yksi palokaasuja hengittänyt ihminen. Hänellä ei ole hengenvaaraa

 

Olin itsekin sopinut autoni korjaamisesta kyseisessä hallissa. Nyt taitaa jäädä autovanhuksen pohja hitsaamatta.

Samoin katsastus tekemättä. Mutta viis siitä.

Toivottavasti kiinteistönomistajalla kuten käyttäjilläkin olivat vakuutukset kunnossa. Muutaman satasen vuosimaksulla (muutaman tuhannen korkeintaan) saadaan korvattua tuhoutunut omaisuus. Jos ylipäätään saadaan korvattua (miten korvataan esimerkiksi harvinainen keräilyauto – ei mitenkään).

Lisäksi monen eri tahon toiminta keskeytyy ennalta arvaamattomaksi ajaksi. Saattaapa loppua kokonaankin.

Vakuutus korvaa mitä korvaa, mutta vahinkoja voitaisiin myös välttää toimimalla huolellisesti ja panostamalla riskienhallintaan, eli ennakolta valmistautumiseen.

Tulipalo aiheuttaa lähes poikkeuksetta suurimmat omaisuusvahingot. Usein luotetaan viranomaisten tekemään paloturvallisuustyöhön. Sen avulla ei kuitenkaan ekäistä paloja, vaan ainoastaan rajoitetaan vahinkoja.

Paloriskien hallinta sisältää kolme osa-aluetta:

• ennaltaehkäisy
• sammuttaminen, pelastaminen ja rajoittaminen
• toiminta onnettomuuksien jälkeen

 

Ennaltaehkäisy sisältää syttymislähteiden eliminoimisen ja rakenteellisen paloturvallisuuden. Rakenteellisia ratkaisuja ovat esimerkiksi palo-ovet, savunpoistoluukut, erottavat rakenteet, poistumistiet, jne.

Rakenteellisista ratkaisuista rakennusvaiheessa tinkimällä voi säästää lyhyellä tähtäimellä, mutta vahingon kohdatessa menettää moninkertaisesti.

Automaattisilla paloilmoittimilla ja sammutuslaitteistoilla voidaan vahinkoja vähentää, varsinkin kohteissa, joissa ei ole välitöntä valvontaa.

Palotilanteessa onnistunut ja turvallisesti suoritettu alkusammutus pienentää vahinkoja. Sammutuskaluston on luonnillisesti oltava kunnossa ja saatavilla.

Etukäteissuunnitelmaan perustuva jälkivahinkojen torjunta ja toiminnan palauttaminen ennalleen rajoittavat omaisuusvahinkoja ja samalla pienentävät välillisiä menetyksiä.

Keskeistä paloriskien hallinnassa on tunnistaa syttymisen kannalta kriittiset asiat ja pyrkiä vähentämään niiden määrää. Kiinteistön, koneiden ja laitteiden asiamukainen huolto, palo-osastointi, palamattomien materiaalien käyttö, virheellisten käyttötapojen estämien auttavat estämään vahinkojen syntyä. Automaattisilla sammutus- ja hälytyslaitteilla voidaan helposti pienentää vahinkojen suuruutta.

Vakuutusmajuri lähtee kuntoisuuslomalle.

Uusia kirjoituksia luvassa taas vuonna kymmenen. Siinä joskus ensi viikkojen aikana.

Siihen asti: Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille. Muistakaa vahtia haukkana kynttilöitä ja ampua raketit selvinpäin (mieluusti kaikista rakennuksista poispäin).

Minusta on perin huvittavaa, miten edellisessä kirjoituksessani lainatussa arvioinnissa mentorini ottaa kantaa ammattitaitooni ja työkokemukseeni. Täydellisen tietämättömyyden suomalla varmuudella hän toteaa mm, että ei minulla eikä Rastorin konsultilla ole riittävää kokemus- eikä teoriapohjaa pk-yritysten riskienhallintamallin tuotteistamiseen. Vastaavaan omahyväisyyteen en ole tärmännyt edes vielä vakuutusyhtiössä aktiivipalveluksessa olevien keskuudessa.

Aika kova väite, varsinkin kun mentori ei tunne kovin hyvin kumpaakaan. Itse en lähtisi antamaan kovin herkästi arvioita toisten ammattitaidosta tuntematta kyseistä henkilöä erittäin hyvin. En ehkä silloinkaan. Suomalaiskansalliseen tyyliin mentori olettaa, että opiskeltava asia pitäisi osata heti. Tai jo eilen. Eikö koulutuksen tarkoituksena pitäisi olla paremminkin se, että opetellaan asioita, joita ei ennestään osata?

Toinen suomalaiselle tyypillinen lyttäys tulee arvostelun loppupuolella, väitteessä, että riskienhallinnan kisa on pk puolella ammattilaisten hallussa. Mistäköhän mentori on saanut päähänsä, että minä en ole minkään alan ammattilainen? Enhän ole vakuutus- ja riskienhallinnan asioitakaan hoitanut kuin viitisentoista vuotta. Puolet työelämässä oloajastani! Eihän kukaan tietenkään koskaan yritä mitään uutta ellei osaa sitä jo aloittaessaan. Toteamus on samaa luokkaa kuin jos sanoisin, että alan soittamaan viulua heti kun osaan soittaa sitä, tai alan lottoamaan heti kun olen voittanut lotossa.

Kaiken lisäksi arvostelijalta on menneet puurot ja vellit pahasti sekaisin koko koulutusohjelman tarkoituksen osalta. Kyseessähän ei tietenkään ole osaamisen mittaaminen riskienhallinnassa, vaan tuotteistamisessa. Oikein tuotteistettu palvelu on sellainen, että sen tuottaminen voidaan nopeasti monistaa, ulkoistaa tai myydä. Ei sillä, etteikö substanssiosaamista pitäisi olla, mutta itse tuotteistamisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Kun prosessit on hiottu kuntoon, voidaan ammattitaito vaikka ostaa muualta jos sitä ei satu itsellä olemaan.

 

Ja sehän ei tietenkään käy laatuun.

Suoritan Rastorin ja Omnian yhteistyönä toteuttamaa Tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoa. Kyseessä on yrittäjille suunnattu oppisopimuskoulutus. Ja kun se kerran on oppisopimuskoulutus, tarvitaan työssäoppimisvaihe ja työpaikkaohjaaja. Koska olen yksinyrittäjä sain työpaikkaohjaajaksi mentorin Helsingin yrityskummien kautta.

Aluksi päätin tuotteistaa vakuutusmeklarin palvelusta asiakkaan kannalta ymmärrettävän ja selkeän palvelukokonaisuuden, jonka pääasiallinen sisältö pysyy pääosin samana ja joka on helppo ymmärtää ja ostaa. (Teen senkin, mutta sitä ennen…)

En oikein saanut aiheestani kiinni koulutusohjelman oppien avulla. Niinpä peruutin vähän ja päätin kehittää PK yrityksille sopivan riskienhallintapalvelun. Siitäkös ohjaajani antoikin oikein isän kädestä:

 

”Hannu Vanhatalon olisi pitänyt jatkaa kesällä tarkastelussa olleen pienyritys- ja kotitalousasiakkaiden palvelumallin tuotteistamista ja hinnoittelun kehittelyä sekä ennen kaikkea lähteä testaamaan sitä asiakasneuvotteluissa. Nyt kaaviona esitetty pk-yritysten riskienhallintamalli on aivan jotakin muuta. Ei Rastorin konsultilla eikä opiskelijalla ole riittävää kokemus- eikä teoriapohjaa pk-yritysten riskienhallinnassa. Tarjolla on esim. netin kautta monia hyviä itsearviointimalleja. Vakuutusyhtiöissä ja meklariyhtiöissä on riskienhallinnan konkareita. Oppilaan olisi pitänyt pitäytyä alkuperäisessä palvelumallin rakentamisessa pienyrityksille ja kotitalouksille. Sille henkilökohtaisena palveluna olisi pääkaupunkiseudun puhelinmarkkinointimaailmassa ollut saumaa esim taksiyrittäjissä, joista keskustelimme yhtenä kohderyhmänä. Taksiyritykset/yrittäjät ovat riittävän suuri haaste ja myös maksutulopotentiaali pienelle vakuutusmeklariyhtiölle. Pk-puolella kisa on ammattilaisten hallussa. Pk-yritysten vetäjät eivät lähde useamman päivän konsultointihankkeisiin harjoittelemaan nykymarkkinoilla. Tulevat vuodet vakuutusmarkkinoilla pk-yrityksissä ratkaistaan hinnalla ja riskienhallinnan täsmä- ja toimialaosaamisella. Yrittäjä on valmis käyttämään vakuutus- ja riskienhallinnan asioihin vain muutaman tunnin vuodessa, ei useampia päiviä. Ehdotan palaamista pienyritysten ja kotitalouksien palvelumallin ja hinnoittelun kehittämiseen sekä ennen kaikkea testaamiseen asiakasneuvotteluissa.”

 

Tiedetään jo vanhastaan, että tieto muuttuu toiminnaksi äärimmäisen harvoin. Yritys tarvitsee ulkopuolisen asiantuntijan vaikka sitten käyttäisikin netistä löytyviä tee se itse pom…, eikun, ohjeita. Ulkopuolinen konsultti pitää huolen siitä, että projekti myös viedään loppuun, eikä se jää muiden kiireiden alle.

Riskienhallinnan alalla vakuutusyhtiöt ovat periteisesti olleet vahvoja tekijöitä. Monesti vain niiden riskienhallintatyön tarkoituksena on saada lisää myytävää, eli vakuutuksia. Tai ainakin saada parempi kate jo myydyille vakuutuksille. Hinnanalennuksista lienee turha uneksia.

Sekään ei paljoa yrittäjää lämmitä, jos vakuutusyhtiön riskienhallintainsinööri istuu päivät pääkonttorin syövereissä teroittamassa kyniään. Ei vaikka tämä olisi kuinka rautainen ammattilainen. Eikä konsultinkaan tarvitse osata kaikkea maailmassa. Riittää kun osaa juuri sen verran paremmin kuin yrittäjä itse, että tälle on siitä konkreettista hyötyä.

Asiakkaan kannalta ja siten myös vakuutusmeklarin (tai riskienhallinnan konsultin tässä tapauksessa) tärkeimpänä työnä on nimenomaan riskien tunnistamisen ja arvottamisen lisäksi niiden poistaminen ja pienentäminen, jolla pyritään minimoimaan vakuutusten tarve.

Aikaisemmasta kirjoituksestanihan muistamme, että vakuutus ei ole riskienhallintakeino ensinkään. Se on riskien rahoituksen keino siinä missä oma kassasikin.

 

Helpoin keino varmistua siitä, että on oikeilla jäljillä mitä sitten teetkin, on se että alan vanhat ammattilaiset hyökkäävät päälle kuin yleinen syyttäjä todeten, että et sinä osaa eikä sinun kannata edes yrittää. ”Ainakaan meidän leluilla et saa leikkiä”