Vakuutuksenottajan oikeusturva vaakalaudalla

Kaleva 30.4.2013:

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran päätös lopettaa vakuutuslääketieteellisten lausuntojen antaminen uhkaa johtaa vakaviin oikeusturvaongelmiin.

Tavallisen kansalaisen oikeus-turvaa ei välttämättä pystytä enää takaamaan ja tilanteen pelätään johtavan siihen, että vakuutuksen ottaja häviää oikeudessa entistä useammin vakuutusyhtiölleen.

”On syntynyt oikeusturva-aukko”, Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen sanoo.

Valvira päätti 1,5 vuotta sitten lopettaa vakuutuslääketieteellisten lausuntojen antamisen. Käräjä- ja hovioikeustuomarit eivät voi enää hyödyntää sen lausuntoja korvauskiistoissa, joissa vakuutuksen ottaja ja vakuutusyhtiö riitelevät esimerkiksi liikenne-, tapaturma- tai henkivakuutuskorvauksista.

Vakuutusyhtiö saattaa kieltäytyä maksamasta vaikkapa vapaaehtoisiin vakuutuksiin perustuvia vakuutuskorvauksia syy-yhteyden puuttumisen vuoksi. Kiista päätyy tuomarin ratkaistavaksi.

”Jos osapuolten todistajina olevat kokeneet erikoislääkärit ovat oikeudessa eri mieltä esimerkiksi tapaturman vaikutuksesta toimintakykyyn, millä lääketieteeseen perehtymätön tuomari voi arvioida, kumpi osapuoli on oikeassa”, Oulun käräjäoikeudessa kyseisiä riitoja ratkova käräjätuomari Pekka Louhelainen sanoo.

”Valvira edustaa Suomessa korkeinta lääketieteellistä tietämystä. Sen nimeämillä asiantuntijoilla on lähtökohtaisesti parhaat edellytykset arvioida ristiriitaista lääketieteellistä aineistoa, etenkin lääketieteen ala- ja koulukuntanäkemyseroja.”

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s