Tagged: muutoksenhaku

Onko tämä sitten korvauspetos?

Olin jokin aika sitten tekemisissä erään keskeytysvahingon kanssa.

OP Vahinkovakuutus oli saanut laskettua keskeytysvakuutuskatteeseen reilun alivakuutuksen ja korvasi vähän yli puolet vahingon määrästä. Maksettu korvaus ei kuitenkaan vastannut edes väitettyä alivakuutussuhdetta.

Asiaa ryhdyttiin tarkastelemaan lähemmin ja huomattiin, että keskeytysvakuutuskate olikin merkitty vakuutuskirjaan aivan oikein. Kate ja palkat yhteensä olivat jopa yli todellisen budjetin mukaisen luvun.

Vakuutuksenottaja järjesti vahinkotarkastajan kanssa palaverin, missä asiaa käsiteltiin uudestaan.

En ollut tilaisuudessa mukana, mutta aika pian tarkastaja korotti korvaustarjoustaan, mutta ei vielä lähellekään koko vahingon määrää. Pikemminkin vastaamaan väittämäänsä alivakuutusprosenttia.

Vakuutuksenottaja ei tätä purematta niellyt, vaan tarjosi kompromissina jonkin verran vahingon kokonaismäärän alittavaa summaa.

Vahinkotarkastaja oli lyönyt saman tien kättä päälle.

Tapahtumista herää kysymys, miksi vakuutusyhtiö saa sanktioitta yrittää petosta käymällä huutokauppaa korvausmäärästä vakuutuksenottajan kanssa, jonka tunnusluvut ovat kunnossa.

Jos vakuutuksenottaja syyllistyisi samanlaiseen menettelyyn, vakuutusyhtiö sanoisi vakuutuksen saman tien irti ja tekisi merkinnän vakuutusyhtiöiden yhteiseen vilppirekisteriin. Vakuutusta ei saisi jatkossa mistään muustakaan vakuutusyhtiöstä.

Finanssialan (keskusliiton) korvaustoiminnan periaatteiden mukaan korvaustoiminnan tavoitteena on, että asiakas saa sen korvauksen, joka hänelle lain ja vakuutussopimuksen mukaan kuuluu ja että asiakas saa kaikki ne korvaukset, joihin hän on oikeutettu, vaikka ei osaisi niitä hakeakaan.

OP:n toimittama kaupankäynti vahingon määrästä on vähintäänkin epäilyttävää vakuutuksenottajan hyväksikäyttöä. Nyt asiakas oli tarkkana ja sai melkein koko hänelle kuuluvan korvauksen, mutta vähemmän asioista perillä oleva olisi joutunut vilpillisen korvauskäsittelyn uhriksi.

Mainokset

Vastuuvakuutuksen rajoitusehtojen tulkinta

Varsinkin vastuuvakuutuksen kyseessä ollessa vakuutusyhtiö yleensä vääntää vahinkoasian sellaiseen asentoon, että työn kohteena olleelle tai huolenpitovelvollisuuden alaiselle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa ei rajoitusehtojen mukaan korvata.

Käytännössä näin tapahtuu usein. Tähän ei pidä kuitenkaan tyytyä. Vakuutuslautakunta on ottanut tämän tyyppisiin asioihin  useammankin kerran kantaa ja ratkaisut eivät ole olleet vakuutusyhtiön tyypillisten näkemysten mukaisia.

VKL 444/13

”Vahingonkorvausvelvollisuuden perustavaan huolimattomuuteen kuuluu, että vahinkoa aiheuttanut ottaa sellaisen riskin vahingon aiheutumisesta, jonka ottamista voidaan pitää vahingonkorvausoikeudellisesti moitittavana. Henkilö voi sinänsä menetellä vahinkoa aiheuttavalla tavalla, mutta jos hänen tuohon menettelyynsä ei voida liittää moitittavuutta, kysymys ei ole vahingonkorvausoikeudellisesti merkityksellisestä huolimattomuudesta, joka perustaisi hänelle velvollisuuden korvata aiheutunut vahinko.”

”Rajoitusehtojen soveltamiseen liittyvä, peruslogiikka huomioon ottaen on suhtauduttava erittäin pidättyvästi sellaisiin tulkintavaihtoehtoihin, joissa vastuuvakuutusturvan poissulkevan rajoitusehdon sovellettavuutta perusteltaisiin juuri niillä samoilla tosiseikoilla, joilla on puolestaan perusteltu moitittavan huolimattomuuden käsillä oloa eli siis vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä.”

VKL 23/07

”Yleisenä vakuutusehtojen arvioinnin lähtökohtana on pidettävä sitä, että rajoitusehtoja tulkitaan suppeasti. Epäselviä vakuutusehtoja on tulkittava laatijansa vahingoksi. Vakuutusehtojen laatijan tarkoituksella ei myöskään ole merkitystä ehtoja tulkittaessa.”

”Vastuuvakuutuksissa on siten ollut perusteltua lähteä siitä, että vieraalle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa ei korvata niissäkään tilanteissa, joissa vakuutettu käyttää esimerkiksi laina-, tai vuokrasopimuksen perusteella vierasta omaisuutta kuten omaansa. Ratkaisevaa ei tässä ole se, kuka esineen oikeudellisesti omistaa, vaan se, onko esine sillä tavoin kiinteästi vakuutetun käyttö- ja määräysvallassa, että hänen tulee huolehtia siitä kuten omastaan.”

”Käsiteltävänä ja huolehdittavana olemista koskevilla rajoitusehdoilla on pyritty estämään sellaisten epäselvyystilanteiden syntyminen, joissa tosiasiallisesti omassa käyttö- ja määräysvallassa olevalle omaisuudelle aiheutunutta vahinkoa pyrittäisiin saamaan korvattavaksi vastuuvakuutuksesta. Tällaisten rajoitusehtojen tulkinnan on oltava suppeaa jo lähtien siitä, että rajoitusehtoja on yleisen sopimusoikeudellisen tulkintasäännön mukaan tulkittava suppeasti.”

”Arvioitaessa sitä, millaista omaisuuden hallussapitoa tai käsittelemistä olisi pidettävä korvauspiirin ulkopuolelle rajoitettuna, tarkastelun lähtökohtana on myös pidettävä sitä, miten vakuutusehtoa lukeva [yksityis]henkilö voi ehdon vastuuta rajoittavan merkityssisällön yleiskielenkäytön mukaan ymmärtää. Yksityishenkilöiden toiminnassa aiheutuneissa esinevahingoissa on aiheutumismekanismi huomioon ottaen jo lähes määritelmällisesti kyse siitä, että henkilö käsittelee tai muulla tavoin hallitsee ainakin jonkin aikaa jotakin esinettä, joka vaurioituu tai joka vaurioittaa jotakin toista esinettä. Näin ollen on lähdettävä siitä, että esimerkiksi irtaimen esineen käsittelemisen ja hallussa pitämisen on oltava luonteeltaan satunnaisesta tai hetkellisestä esineen koskettamisesta selvästi poikkeavaa esineeseen kohdistuvan käyttö- ja määräysvallan harjoittamista, jotta ainakaan yksityishenkilö voisi perustellusti mieltää esineelle mahdollisesti aiheutuvan vahingon riskin jäävän korvausturvan piirin ulkopuolelle.”

Kun osoitan kuuta, hullu tuijottaa sormea!

Vanhastaan on tiedetty, että työtapaturmavakuutuksen muutoksenhakuelimet ovat puolueellisia ja miehitetty vakuutusyhtiöiden väellä, jotka vetävät aina kotiin päin.

Asiakas oli horjahtanut kantaessaan raskasta pöytää ja tässä yhteydessä jalka oli kipeytynyt.

Vakuutusyhtiön, Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan (eli vakuutusyhtiön) ja Vakuutusoikeuden (eli vakuutusyhtiön) mielestä kyseessä ei ole tapaturma, jos yli 200 kiloista taakkaa portaissa kannettaessa horjahtaa ja koko taakan paino kohdistuu tasapainoa hakevaan jalkaan.

Epäloogisesti, muille kantajille samassa yhteydessä aiheutuneet vammat on korvattu normaalisti.

Työtapaturmavakuutuksesta korvataan itse tapaturman lisäksi mm. tapaturman yhteydessä rikkoutuneet silmälasit. Tällaisessa tapauksessa tapaturmaksi katsotaan jo pelkää kivun tunne. Mitään näkyvää vammaa ei tarvita, saati lääkärissä käyntiä.

Tapaturmaksi katsotaan oikeuskäytännössä myös ylivoimainen ponnistus, jossa tahdonalainen hallittu liikesuoritus muuttuu hallitsemattomaksi ja ylivoimaiseksi ulkoapäin tulleen odottamattoman ja äkillisen tekijän vaikutuksesta.

Tällainen tapaturmanomainen ylivoimainen ponnistus on kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun nostoliikkeessä esineen tai muun taakan paino yllättäen, ulkoisen tekijän johdosta aiheuttaa kuormituksen lisääntymisen ylittäen normaalin kudosrakenteen kestävyyden.

Työtapaturmakirjan (Finva 2012, s. 60) mukaan tapaturman korvataan mm. ”työliikkeen yhteydessä tapahtunut lihaksen tai jänteen kipeytyminen, joka on tyypillisesti selän kipeytyminen noston tai liikkeen yhteydessä (edellytyksenä on työliike, eikä tapaturma, eli esimerkiksi jalan lipsahdusta tai vastaavaa ei tarvitse sattua).”

Samassa kohdassa, selitetään työliike: ”Työliike on mikä tahansa työssä tehty liike, esimerkiksi kävely työssä, ei vain ns. ruumiillisen työn työliike tai vastaava ”oikea” työnteko.”

Vakuutusyhtiö (kaikissa yllä määritellyissä rooleissaan) lukee lakia kuin piru raamattua ja etsii pienimmätkin porsaanreiät korvausvastuusta päästäkseen. Nyt se on päättänyt, että tapaturma ei ole tapaturma, koska se on päättänyt, että se ei ole tapaturma.

Muutoksenhaku on tuottanut tulokseksi vain normaalin vakuutusyhtiön automaattimantran: ”toimitettu lisäselvitys ei anna aihetta muuttaa aikaisemmin annettua korvauspäätöstä.”

Seuraava käsittelyaste asiassa onkin sitten Korkein Oikeus.

 

Vakuutusyhtiön venkoilulle tuli loppu

MTV3.fi 25.12.2014

”60-vuotias nainen ajoi VW Polollaan kahdeksaakymppiä 18. joulukuuta 2001 viitostietä Kajaanissa, kun sivutieltä eteen tuli tilataksi. Tuoreeltaan nainen ei näyttänyt saaneen kolarissa pahempia vammoja, mutta vuosien mittaan oireet pahenivat.

Nainen vaati Helsingin käräjäoikeudessa korvauksia vakuutusyhtiöltä. Häntä avusti oikeudessa lakimies Vesa Laukkanen, jonka kokkolalainen toimisto on erikoistunut aivovammajuttuihin.

Naisen mukaan hän sai rajusta kolarista aivovamman ja kaularankavamman, jotka ovat aiheuttaneet pysyvän työkyvyttömyyden. Nainen työskenteli kolarin aikaan siivousyrityksessä asiakaspalvelupäällikkönä ja ansaitsi tuolloin noin 2100 e kuukaudessa.

A-vakuutuksen käsityksen mukaan naiselle aiheutui kolarissa enintään lievä aivotärähdys.

Turvatyyny laukesi. Nainen tutkittiin kolaripaikalla ja sairaalassa, eikä mitään vakavaa havaittu. Sairaalahoitoa ei tarvittu.

Vakuutusyhtiö huomautti, että epäily aivovammasta otettiin esille vasta vuonna 2006. A-Vakuutuksen mukaan työkyvyttömyydelle pyritään vain löytämään jälkikäteen selitys vahinkotapahtumasta.

Naisen mukaan oireet alkoivat vähitellen 2002-2004. Nainen irtisanottiin joulukuussa 2006. Pysyvä työkyvyttömyys alkoi 2007.

Naisesta tehtiin vuosien mittaan lukuisia tutkimuksia ja hänellä todettiin epilepsia ja työkyvyttömyyttä aiheuttanut masennus ja työuupumus. 2005 todettiin fibromyalgia, mutta esimerkiksi 2006 tehdyssä pään tietokonetomografia-kuvauksessa ei todettu poikkeavaa.

2007 tehdyssä aivojen magneettikuvassa ei todettu poikkeavaa, mutta 2009 kuvassa oli vammaperäisiä muutoksia. Nainen oli kaatunut 2008.

2010 nainen oli ollut Käpylän kuntoutuskeskuksessa, jossa päädiagnoosiksi katsottiin monilukuisten aivovammojen myöhäisvaikutukset. Ongelmia oli mm. motoriikassa, hajuaistissa, tunne-elämän säätelyssä, muistissa ja puheessa.

2014 liikennevahinkolautakunta totesi, ettei kyseessä ole liikennevahingosta aiheutunut aivovamma.

Oikeus huomautti, että korvaus edellyttää vamman tai sairauden olevan syy-yhteydessä liikennevahinkoon. Toisaalta seuraukset voivat ilmetä vasta ajan kulumisen myötä.

Oikeudessa kuultiin lukuisia todistajia, mutta tärkeimpinä käräjäoikeus piti neurologian dosentti Olli Tenovuota ja neurokirurgian professori Juha Öhmania. Oikeus piti heidän asiantuntemustaan diffuuseissa aivovammoissa erittäin korkeatasoisena ja lausumia erittäin vahvana näyttönä.

Molempien käsitys oli se, että onnettomuudella ja työkyvyttömyydellä on syy-yhteys eikä mikään muun selitä oirekuvaa. Öhman totesi, että aivovamma jäi kolarin yhteydessä ja myöhemmin diagnosoimatta. Oireet ja vammamekanisimi sopivat toisiinsa.

Asiantuntijat totesivat, että esimerkiksi juuri hajuaisti saattoi kadota vuosia kolarin jälkeen.

Korvauksia vuodesta 2001

Oikeus määräsi vakuutusyhtiön maksamaan kivusta ja särystä 10000 euron korvaukset ja pysyvästä haitasta 37000 euroa.

Oikeus määräsi vakuutusyhtiön myös maksamaan naiselle työansion menetyksestä vuosilta 2001-2006 korvausta 2100 euroa kuukaudessa. Naisen täytettyä 65 vuotta maaliskuussa 2006 korvaus alennettiin 60 prosenttiin. Summasta voidaan vähentää esim. maksetut palkat, työttömyyskorvaukset ja eläkkeet.

Ilman vähennyksiä summa on muutamia satojatuhansia euroja.

Vakuutusyhtiön on myös maksettava naisen 32000 euron oikeudenkäyntikulut.”

Oikeusvarmuus Lähi-Tapiolassa – NOLLA

Oikeusvarmuudelle ei ole yksiselitteistä määritelmää, sillä se on oikeusjärjestyksen perustavaa laatua oleva kirjoittamaton yleinen oikeusperiaate.

Oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että oikeusvaikutuksen omaavien päätösten tulee olla sekä ennakoitavia että hyväksyttäviä.

Oikeusvarmuuden periaatteeseen liittyvä oikeusturvaodotus voidaan liittää kahteen seikkaan:

  • mielivallan ja ennakoimattoman lainkäytön tai päätöksenteon kieltoon sekä siihen, että
  • päätöksen tulee olla materiaalisesti oikeudenmukainen ja vastata tapahtuneita tosiasioita.

Varsin yleisesti katsotaankin, että lainkäytössä ja hallinnollisessa päätöksenteossa ennakoitavuuden tulee liittyä jutun tosiasioihin ja relevanttiin normistoon.

Päätöksenteko vakuutusasioissa on mitä suurimmissa määrin verratavissa, jos nyt ei aivan lainkäyttöön, niin ainakin hallinnolliseen päätöksentekoon.

Valitin Lähi-Tapiolaan (nimi kirjoitettu tahallaan oikein) eräästä väärin korvatusta vahingosta, jollainen oli toisella kerralla ratkaistu eri tavalla.

Olin yllättynyt, kun Lähi-Tapiolan (nimi kirjoitettu tahallaan oikein) Maire Lehtonen ilmoitti, että

”varmaan tiedätte, että aiemmat päätökset eivät ole peruste tuleville päätöksille.”

En tiennyt.

Olen ollut siinä käsityksessä, että oikeusvarmuuden periaate toimisi myös vakuutuspäätösten yhteydessä, ja niiden tulisi olla edes jollain tasolla ennakoitavia.

Ne eivät näköjään ole.

No nyt valkeni monta asiaa korvauskäsittelystä kerta heitolla.

Lähde: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:oikeusvarmuus_%28eurooppaoikeus%29

Vakuutusyhtiö yrittää pitää rahasi keinoja kaihtamatta

Vakuutuksia myydessään vakuutusyhtiön myymämies helposti korostaa, että tarjoamansa vakuutus kattaa nyt aivan kaiken. Sanomatta helposti jää lauseen loppu: … mitä vakuutus ylipäätään voi korvata.

Vakuutus ei koskaan korvaa kaikkia mentyksiä, mitä keksiä saattaa.

Silti vakuutusyhtiö kaivamalla kaivaa korvattavastakin vahingosta mitä mielikuvituksellisimpia vähennyksiä korvauksen määrään.

Yleisin on alivakuutus. Jos vaikkapa rakennuksen tai minkä tahansa muun omaisuuden arvoksi on vakuutuskirjaan merkitty esimerkiksi sata tuhatta euroa, vakutuyhtiö kaivaa jostain varmaksi väittämänsä tiedon siitä, että vakuutetun omaisuuden todellinen arvo on vaikka 135.000 euroa. Näin saadaan kätevästi osavahingonkin korvaussummasta vähennettyä 25%.

Jos (yleensä) rakennus taas on vakuutettu täydestä arvosta, eli mitään vakuutumäärää ei ole vakuutuskirjaan merkitty ja korvaus lasketaan vastaavan omaisuuden jälleenhankintahinnan mukaan. Paitsi….

Paitsi, jos korvattavan omaisuuden arvo (nykyhinta) on käytön, käyttökelpoisuuden alenemisen tai muun syyn takia alentunut alle puoleen jälleenhankintahinnasta, korvataankin vain nykyhinnan mukainen summa, eli vajaa puolet uuden vastaavan omiasuden arvosta.

Sekä uuden rakennuksen jälleenhankinta-arvo, että vahingon kohdanneen vanhan rakenuksen nykyarvo ennen vahinkoa keksitään vakuutusyhtiössä mielivaltaisesti niin, että vanhan rakennuksen arvoksi jää sopivasti alle 50% uuden hinnasta. Korvaukseksi tarjotaan siten vajaata puolta todellisesta menetyksestä.

Vakuutuslautakunnassa tällaiset vähennykset ovat kuitenkin harvoin menneet läpi. Jos rakennusta käytetään siihen tarkoitukseen mihin se on alunperinkin tarkoitettu, Lautakunta on usein katsonut, että alentuneelle nykyarvolle ei ole ollut perusteita.

Esimerkiksi vuonna 1955 rakennettu asuinkäytössä ollut omakotitalo, jonka kylpyhuonetilat oli uudistettu ja ikkunat uusittu. Vakuutuslautakunta ei havainnut talosta annetuissa selvityksissa mitään sellaista puutteita tai vaurioita, jotka olisivat ennen vahinkoa merkittävästi alentaneet rakennuksen arvoa (VKL 203/12).

Vakuutuslautakunta on päätöksensä mukaan vakiintuneesti katsonut, että tämän kaltaisen kohteen vakuutusehtojen mukainen päivänarvo on vähintään 50% omaisuuden jälleenhankinta-arvosta.

Vuonna 1964 rakennetussa omakotitalossa, joka oli asumiskäytössä puolestaan ei ilmennyt Vakuutuslautakunnan mielestä tarkasteltavan vahngon ohella muita vaurioita tai käyttökelpoisuuden alenentumista merkittävästi alentavia seikkoja. Lautakunta ei voinut todeta, että talon päivänarvo olisi ollut alle 50% sen jälleenhankinta-arvosta (VKL 156/12).

Jos vakuutusyhtiö yrittää kikkailla jälleenhankita-arvon ja nykyarvon (päivänarvo) suhteilla päästäkseen maksamasta oikeaa korvausta, älä anna periksi. Käytä vaikkapa yllä mainittuja Vakuutuslautakunnan lausunoja hyväksesi ja näytä toteen rakennukselle vuosien saatossa tehdyt huolto- ja kunnossapitotoimenpiteet.

Ilman merkittäviä kunnostustoimenpiteitäkin nykyarvo ei Vakuutuslautakunnan perustelujen mukaan voi olla alle 50% jälleenhanknta-arvosta, ellei rakennuksessa ole selviä vaurioita ja vanhoja korjaamattomia vahinkoja.

Muistutuksena vielä, että Vakuutussopimuslain mukaan vakuutusyhtiön on aina korvattava riidaton osuus korvauksesta joutuisasti. Voit siis rauhassa ottaa vakuutusyhtiön tarjoaman korvauksen ja taistella oikeasta korvauksesta vaikkapa Vakuutuslautakunnassa.

Fenniassa työnteko on yllättävää

Työtapaturmalla tarkoitetaan Tapaturmavakuutuslaissa (20.8.1948/ 608) tapaturmaa, joka aiheuttaen vamman tai sairauden on kohdannut työntekijää:

  • työssä, tai
  • työstä johtuvissa olosuhteissa

 

Myös työntekijän näissä olosuhteissa saama työliikkeen aiheuttama muusta viasta, vammasta tai sairaudesta johtumaton lihaksen tai jänteen kipeytyminen, jota ei korvata ammattitautina, voidaan katsoa työtapaturman aiheuttamaksi, jos vamma on syntynyt lyhyehkönä, enintään yhden vuorokauden pituisena aikana.

Korkein oikeus on ennakkoratkaisuissaan katsonut, että jos työliike on riittävän suurienerginen aiheuttaakseen vamman terveeseen lihakseen tai jänteeseen, vamma korvataan tapaturmavakutuksesta, vaikka kysymys ei olisikaan sananmukaisesti laissa maintusta kipeytymisestä (KKO 1998:153, KKO 2002:7, KKO 2010:76).

Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta on lausunnossaan todennut, että kun harkitaan sitä, onko vamma tai sairaus tapaturman aiheuttama, edellytetään oikeuskäytännössä, että tapaturman ja vamman tai sairauden välillä on lääketieteellisesti arvioituna todennäköinen syy-seuraussuhde.

Korvauksen myöntämisen yleisenä edellytyksenä on tällöin se, että vamman tai sairauden oireet ilmenevät välittömästi tai lyhyen ajan kuluessa tapaturman sattumisen jälkeen. Tämän välittömän ajallisen yhteyden lisäksi on todennäköisyysharkinnassa ratkaisevaa se, onko tapaturma voimakkuudeltaan riittävä ja mekanismiltaan sopiva aiheuttamaan vamman. Syy-yhteysharkinta perustuu lääketieteelliseen kokemukseen sekä lääketieteelliseen tietämykseen vammojen ja sairauksien syntymekanismeista.

Tapaturmavakuutuslain 4 §:n 2 momentin 7 kohdan mukaan työtapaturman aiheuttamaksi vammaksi voidaan katsoa työliikkeen aiheuttama muusta viasta, vammasta tai sairaudesta johtumaton lihaksen tai jänteen kipeytyminen, jos vamma on syntynyt lyhyehkönä, enintään yhden vuorokauden pituisena aikana.

Oikeuskäytännön mukaan myös lihaksen tai jänteen repeämä voidaan katsoa tapaturmavakuutuslain 4 §:n 2 momentin 7 kohdan nojalla työliikkeen aiheuttamana lihaksen tai jänteen kipeytymisenä korvaukseen oikeuttavaksi, jos repeämän syynä ei ole muu vika, vamma tai sairaus, ja kun lihakseen tai jänteeseen työliikkeessä kohdistunut voima on lääketieteellisesti arvioiden riittävän suuri aiheuttamaan kyseisen repeämän.

Asiakaan jalka kipeytyi kannettaessa raskasta (200kg) pötyää portaissa. Tapaturmasta luonnollisesti haettiin korvausta tapaturmavakuutuksesta.

Fennian Niina Mänttärin korvauspäätös oli yllättävä.

 

Vahinko ei tule korvattavaksi tapaturmana, koska lain mukaan tapaturma on äkillinen, yllättävä, ennalta arvaamaton ja ulkoisen tekijän aiheuttama, minkä lisäksi se tapahtuu kohteena olevan henkilön tahdosta riippumatta. Pöydän kantaminen ei ole äkillistä, yllättävää eikä tapahdu kohteena olevan henkilön tahtomatta.

Työliikekipeytymisenä vahinkoa ei korvata, koska kyseessä ei ole ollut yksittäinen voimanponnistusta vaativa liike. Nykyisen korvauskäytännön mukaan työliike kipeytyminen edellyttää aina tällaisen yksittäisen erityistä voimanponnistusta vaativan liikkeen  Pöydän kantaminen on jatkuvaa liikettä.

 

Jos työn tekeminen olisi yllättävää muuallakin kuin vakuutusyhtiössä, ei tapaturmavakuutuksesta tarvitsisi koskaan korvata mitään.

Laissa, alan kirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä todetaan yksiselitteisesti, että työtapaturman aiheuttamana korvataan myös lihasten kipeytymiset ym. vammat, jotka ovat syntyneet lyhyehkönä aikana (työliikekipeytymiset). Missään ei mainita, että itse työliikkeen pitäisi olla äkillistä ja yllättävvä.

Voimassa olevan oikeuden mukaan yllättävää ja äkillistä on se, että työliikkeestä syntyy vamma enintään vuorokauden kuluessa, ei itse liike tai sen kesto.

Muutoksenhakuun saatanee vastauksena vakuutusyhtiöiden käyttämä vakiolause ilman sen kummempia perusteluja:

Yhtiöllemme toimitetut selvitykset eivät anna aihetta muuttaa aikaisemmin antamaarnme ja postittamaamme päätöstä.