Tagged: riski

Työtapaturmavakuutuksen maksuista

Pakollisessa työtapaturmavakuutuksessa vakuutusmaksu perustuu työn määrään ja työn vaarallisuuteen. Työn vaarallisuuden mittarina ovat eri ammattiryhmissä sattuneiden vahinkojen korvauskustannukset. Työn määrää puolestaan on perinteisesti mitattu maksettujen palkkojen määrällä, mutta muitakin mittareita voidaan käyttää.

Vakuutusmaksu voi olla ns. taulustomaksu, eli kunkin ammattiryhmän maksukerroin perustuu ko. ammattiryhmän valtakunnalliseen korvaustilastoon. Taulustomaksu on tyypillinen pienillä työnantajilla, joilla oma vahinkotilasto johtaisi kohtuuttoman suuriin vakuutusmaksjen heilahteluihin. Korvaukset periaatteessa tasataan kaikkien vakuutuksenottajien kesken.

Kun yritys on tarpeeksi suuri, vakuutusmaksun perusteena voidaan käyttää joko kokonaan tai osittain sen omaa vahinkotilastoa. Puhutaan erikoismaksujärjestelmästä.

Erikoismaksujärjestelmän on tarkoitus kannustaa työnantajaa riskienhallintaan ja työsuojeluun. Sitä pienemmäksi vakuutusmaksu muodostuu mitä vähemmän on korvauksia. Toisaalta, maksettuista korvauksista peritään aina osa takaisin maksujärjestelmän yksilöllisyyden mukaan.

Erikoismaksujärjestelmässä voidaan ottaa huomioon vain vakuutuksenottajan ohimenevät korvaukset tai sekä ohimenevät että pysyvät korvaukset. Ohinemeviä korvauksia ovat sairaanhoitokustannukset ja päivärahat sekä kuntoitusraha. Kaikki muut korvaukset ovat pysyviä: esimerkiksi kuolemantapauksen ja pysyvän työkyvyttömyyden johdosta maksettavat korvaukset.

Suurin osa työtapaturmista aiheuttaa pelkästään ohimeneviä korvauksia. Niiden heilahtelu ei yleensä ole tilastollisesti kovin suuri. Pysyvien korvausten heilahtelu puolestaan on suurta, koska niihin johtavia tapaturmia sattuu harvoin, mutta korvaussummat ovat suuria.

Eri vakuutusyhtiöiden maksujärjestelmissä voi olla erilaisia ominaisuuksia sen suhteen miten vahinkotilasto otetaan huomioon vakuutusmaksussa. Erilaisilla katkaisurajoila, herkkyyskertoimilla, painoarvoilla ja maksukatoilla säädellään vahinkotilaston vaikutusta lopullisen vakuutusmaksun laskennassa.

Erikoismaksujärjestelmää harkittaessa on hyvä tarkastella mm.

  1. Kuinka suuren vakuutusmaksun heilahtelun yrityksen kassa kestää (riskinottokyky)
  2. Kuinka suuren vakuutusmaksun heilahtelun päättäjien pää kestää (riskinottohalu)
  3. Missä määrin panostetaan tai halutaan panostaa työsuojeluun
  4. Missä määrin halutaan osallistua korvausten maksuun (esim. pysyvien korvausten)

Vakuutusyhtiöiden on sovellettava maksuperusteita yhdenmukaisesti kaikkiin vakuutuksenottajiinsa. Samoja maksuperusteita on käytettävä kaikissa saman järjestelmän alaisissa vakuutuksissa saman vakuutuskauden aikana. Maksuperusteita saa muuttaa kesken vakuutuskauden vain toteuttamalla muutos kaikkiin vakuutuksiin, joissa tätä maksuperustetta käytetään.

Vakuutusmaksujen hinnoittelu perustuu vapaaseen kilpailuun. Työtapaturma- ja ammattitautilaissa on säädetty vain yleisistä periaatteista, joita vakuutusyhtiöiden on hinnoittelussaan noudatettava. Esimerkiksi, että yhtiöllä on oltava maksuperusteet ja että ne on laadittava niin, että vakuutusmaksut ovat kohtuullisessa suhteessa vakuutuksista aiheutuvien kustannusten pääoma-arvoon.

Lähde: Salo, Työtapaturma ja ammattitautilaki, Finva 2015
Mainokset

Turvallisuus on tunnetta

Jarno Limnell kavereineen kirjoittaa turvallisuudesta, kirjassaan Kyberturvallisuus, jotakuinkin näin:

Turvallisuus on tavoitetila, johon pyritään tekemällä erilaisia turvallisuutta lisääviä toimia. Turvallisuudessa yhdityvät tunne, todellisuus ja opitut mallit sekä kykymme sietää erilaisia häiriö- ja kriisitilanteita.

Turvallisuuden tunne takoittaa sitä, miten turvalliseksi tunnemme itsemme tässä ympäristössä juuri tänään. Turvallisuuden tunne on subjektiivinen, eli sama tilanne voi toisessa ihmisessä aiheuttaa huomattavasti vahvemman turvattomuuden tunteen kuin toisessa.

Turvallisuuden tunne on henkilökohtainen mielikuva olotilasta, jossa tunnettua riskiä tai vaaraa ei merkittävässä määrin ole olemassa.

Pelkkä tunteen tuottaminen tai vahvistaminen ei turvallisuuden rakentamisessa riitä. Oleellinen osa turvallisuutta on todellisuus, eli miten asiat toisiasiallisesti ympäristössämme ovat.

Turvallisuus riippuu fyysisestä todellisuudesta ja kollektiivisesta ymmärryksestämme siitä, miten asiat oikeasti ovat.

Puutteellinen ymmärrys asioiden oikeasta tilasta voi johtaa turvallisuuden illuusioon. Tällöin tunnemme itsemme turvalliseksi, koska emme ole tietoisia asioiden tosellisesta tilasta.

Yhteiskunnan tai yrityksen arvopohja vaikuttaa siihen, millä vakavuudella ja millaisin toimenpitein turvallisuusasioihin koetaan tarpeelliseksi tarttua. Arvojen lisäksi turvallisuudessa on kyse opituista malleista, joilla turvallisuutta rakennetaan. Siis millaisia tapoja, prosesseja ja tekniikoita yhteiskunnassa tai yrityksessä halutaan vahvistaa turvallisuuden kohentamiseksi.

Keskeinen osa turvallisuutta on kykymme sietää erilaisia normaalista turvallisuuden tilasta poikkeavia häiriötilanteita. Kun sietokyky on vahva, eivät pienet tai suuretkaan häiriöt vaivaa liiaksi, eivätkä saa meitä paniikkiin.

Sietokyky muuttuu maailman muuttuessa. Esimerkiksi pitkääkään sähkökatkoa ei satakunta vuotta sitten olisi ehkä edes huomattu ja nyt se lamauttaa kaiken toiminnan jo hetkessä.

Jos turvallisuuden tasoa halutaan nostaa, on kehitystä tapahduttava kaikilla neljällä osa-alueella: tunteessa, todellisuudessa, malleissa ja sietokyvyssä.

Lisäksi ymmärryksen on muututtava ympärillä tapahtuvien muutosten mukaan. Mikäli emme ymmärrä ympärillämme tapahtuvia muutoksia, on turvallisuuden tunteemme vääriin oletuksiin perustuvia.

Turvallisuuden tuottaminen on jatkuva prosessi.

Lähde: Limnell, et. al., Kyberturvallisuus, Docendo 2014

Läpi harmaan kiven

Lentokapteeni Jacob Van Zanten oli aikoinaan yksi maailman kokeneimmista ja varmimmista lentäjistä maailmassa. Hän oli myös KLM:n turvallisuusohjelman johtaja.

Viimeisellä lennollaan Van Zantenin oli tarkoitus lentää Amsterdamista Las Palmasiin, tankata, ja tuoda paluumatkustajat takaisin Hollantiin.

Matkalla lentäjämme sai lennonjohdolta kiireellisen tiedon. Las Palmasin kentällä oli räjähtänyt pommi. Kenttä olisi suljettuna toistaiseksi.

Kapteeni oli koulutettu tällaisten erikoitilanteiden varalle. Itse asiassa hän oli itse ollut juuri kouluttamassa muita lentäjiä toimimaan juuri tällaisisssa poikkeustilanteissa.

Van Zanten toimi ohjeiden mukaan ja totteli käskyä laskeutua läheiselle Teneriffan kentälle, jonne oli jo saapunut muitakin Las Palmasiin suunnanneita koneita.

Laskeuduttuaan turvallisesti, kapteeni huomasi, että pakollinen lepoaika alkaa painaa päälle. Hänellä olisi viitisen tuntia aikaa lähteä ennen kuin lepoaika tulisi estämään paluulennon samana päivänä.

Pakollinen lepotauko mutkistaisi asioita melkoisesti.

Vaihtomiehistöä ei olisi saatavilla. Matkustajat pitäisi majoittaa johonkin, eikä saarella ollut riittävästi hotellihuoneita tarjolla. Samalla aiheutettaisiin suuri määrä lentojen peruuntumisia ympäri KLM:ää.

Ajan säästämikseksi Van Zanten päätti pitää matkustajat koneessa, jotta päästäisiin lähtemään heti kun Las Palmasin kenttä taas avautuisi.

Samaan aikaan lennonjohtotornissa piti kiirettä. Alimiehitetty lennonjohto yritti ohjata poikkeuksellisen suurta määrää saapuvia koneita kentälle. Samalla he valmistautuivat kuuntelemaan radiosta paikallista jalkapallo-ottelua.

Parinkymmenen minuutin päästä laskeutumisesta lennonjohto pyysi Van Zantenia päästämään matkustajat pois koneesta, koska odotuksesta näytti tulevan pitkä. Kapteeni ei päästänyt.

Minuutit muuttuivat tunneiksi. Kapteeni mietti kuumeisesti miten saisi säästettyä aikaa, jotta pääsisi kotikentälle ennen lepoajan alkamista. Lopulta hän päätti tankata koneensa Las Palmasin sijaan Teneriffalla. Näin hän säätäisi puoli tuntia pysähdysaikaa perillä.

Samalla kun tankkaus aloitettiin tuli tieto, että Las Palmasin kenttä oli taas auki. Tankkausta ei kuitenkaan ollut enää mahdollista keskeyttää. Se kestäisi 45 minuuttia.

Kun kone näytti lopulta olevan lähtövalmiina, luonto puuttui peliin. Kentälle nousi sankka sumu. Van Zantenia suututti päätöksensä tankata ja hän halusi vain pois Teneriffalta mahdollisimman pian. Hän pelkäsi myös, että lennonjohto sulkisi kentän sumun takia.

Piti lähteä heti, tai tiedossa olisi yöpyminen Teneriffalla.

Muitta mutkitta Van Zanten käynnisti koneensa moottorit ja ohjasi sen kiitoradalle.

Perämies huomautti tässä vaiheessa, että lennonjohdolta ei ollut lupaa lähteä. ”Tiedän” sanoi Van Zanten. Mikset pyytäisi sitä?

Perämies sai lennonjohdolta vahvistuksen reittisuunnitelmalle (airway clearance), mutta kukaan ei puhunut mitään lähtöluvasta (takeoff clearance). Siinä samassa Van Zanten kuitenkin jo käänsi moottorit täysille ja ohjasi koneensa kiitoradalle.

Perämies ei enää puuttunut asiaan.

Van Zantenin Boeing 747 oli juuri irtoamassa maasta, kun tyhjästä eteen ilestyi Pan Amin täsmälleen samanlainen kone. Se oli pysäköitynä kiitoradalle. Van Zanten lähestyi sitä nousunopeudella.

Pyähtymisen mahdollisuutta ei enää ollut. Väistämäänkään ei pystynyt.

Kapteeni veti koneen nokkaa hädissään ylös ja maanitteli samalla konettaan nousuun. Rajun noston seurauksena koneen perä viisti maata. Kipinäsuihku vain sinkoili takana.

Van Zanten sai juuri ja juuri vedettyä keulan pysäköidyn koneen yli.

Siihen se sitten jäikin. Koneen runko iski suoraan päin Pan Amin konetta. Seurasi valtava räjähdys. Kaikki Van Zantenin koneessa olleet kuolivat. Molemmissa koneissa olleista yhteensä 584 ihmistä kuoli.

Pitkään ihmeteltiin mikä onnettomuuden oli aiheuttanut.

Pan Amin kone oli toki väärässä paikassa, koska sitä ei oltu ehditty ruuhkan takia siirtämään asianmukaisesti sivuun.

Sumu vaikeutti toimintaa: Van Zanten ei nähnyt Pan Amia, Pan Am ei nähnyt KLM:ää ja lennonjohto ei nähnyt kumpaakaan.

Mutta miten kokenut, koulutettu ja taitava lentäjä saattoi tunaroida näin pahasti?

Van Zantenia ohjasivat muutamat psykologiset tekijät.

  • tappion pelko
  • voittamisen pakko
  • ilmiselvien todisteiden hylkääminen

Van Zanten tunnettiin täsmällisenä miehenä. Hän ei kyennyt kestämään sitä, että juuri hänen ohjaamansa kone olisi ollut myöhässä ja siten aiheuttanut hirmuisen aikataulukaaoksen koko lentoyhtiössä. Se ei kerta kaikiaan sopimut hänen maineelleen.

Van Zanten oli niin sitoutunut tavoittelemaansa lopputulokseen (aikataussa pysymiseen ja maineeseensa ylläpitämiseen) että hän oli valmis kasvattamaan panoksiaan suhteettoman suuriksi.

Van Zanten oli ylistetty sankari KLM:ssä. Hänen päätöksensä kyseenalaistaminen ei olisi ollut pelkästään noloa, se olisi lähennellyt kapinaa. Kuka olisi uskaltanut kyseenalaistaa koko yhtiön turvallisuusjohtajan päätöksen? Miehistö pysyi siis vaiti, kun Van Zanten kiihdytti koneensa nousuun.

Jääräpäinen sisu ei välttämättä viekään läpi harmaan kiven. Matka saattaa tyssätä jo kiven pinnassa.

Lähde: Ori & Rom Brafman, Sway: The Irresistible Pull og Irrational Behavior