Tagged: vakuutus
Huominen pelottaa?
Kuluttajien ja yritysten talousnäkemykset synkkenevät.
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien odotukset Suomen talouskehityksestä ovat heikoimmat sitten loppuvuoden 2008. Erityisesti työllisyyskehitys näyttää kuluttajien mielestä huonolta.
Kuluttajat pelkäävät myös oman taloutensa puolesta hieman enemmän kuin loppukesällä. Syyskuun luottamusindikaattori kertoo, että pelko omakohtaisesta työttömyydestä on kasvanut elokuusta.
Myös yritysten luottamus talouteen on alamäessä. Elinkeinoelämän keskusliiton luottamusindikaattorin mukaan suhdannekuva on heikentynyt kesän jälkeen kaikilla toimialoilla.
Teollisuudessa ja rakentamisessa odotetaan pientä kasvua vielä loppuvuoden aikana, mutta tilauskannan supistuminen heikentää odotuksia. Palveluissa ja vähittäiskaupassa ollaan sen sijaan edelleen pitkänajan keskiarvon yläpuolella.
Nyt, jos koska, kannattaa ottaa löysät pois myös vakuutusmaksuista. Kilpailuttamalla vakuutusten hinnat ovat alentuneet parhaimmillaan yli 85%! Se on paljon, oli vakuutuksesi sitten minkä hintainen tahansa.
Harvoin kuitenkaan noin isoihin säästöihin päästään, mutta 25% – 30% on hyvin tyypillistä.
Yhden käden sormilla on laskettavissa ne kilpailutukset, joissa ei ole syntynyt mitään säästöä.
Etsi netistä avuksesi vakuutusmeklari ja kilpailuta vakutuksesi heti.
Verkkopalvelu myös pienyrityksille
Edellisessä jutussa oli puhetta Marsh Oy:n uudesta kilpailutuspalvelusta yksityistalouksille.
Myös pienyritykset voivat kilpailuttaa vakuutuksensa verkossa, osoitteessa vakuutustenkilpailutus.fi
Laiskanpulskeita kolleja.
Kannattaako vakuutusten kilpailutus?
Taatusti.
Ainakin jo on uskominen toteutuneita kilpailutuksia. Ja miksei olisi.
Kilapailutuksissa vakuutuskokonaisuuksien hinnat ovat laskeneet jopa yli 50%. Tyypillisesti 25% – 30%.
Äkkiseltään voisi luulla, että vakuutuksissa, ja varsinkaan lakisääteisissä vakuutuksissa, ei ole mitään eroa. Käsitys on niin väärä kuin väärä voi olla.
Suurimmat säästöt syntyvät usein juuri lakisääteisten vakuutusten maksuista.
Ja jos ei suomalaisten vakuutusyhtiöiden kesken eroja yllä mainittuja enempää löydykään, kannattaa vilkuilla ulkomaisten yhtiöiden suuntaan.
Kilpailutin asiakkaan vakuutuksia, jotka ovat siinä määrin erikoislaatuisia, että suomalaisista yhtiöistä vain murto-osa suostui edes tarjoamaan.
Ulkomainen vakuutusyhtiö tyrkkäsi tarjouksen, joka oli 75% halvempi kuin suomalaisen kilpakumppaninsa ehdotus. Turvakin paranisi merkittävästi vaihtamalla.
Suomalaiset vakuutusyhtiöt näyttävät tässä valossa lähinnä laiskanpulskeilta kolleilta, jotka vain odottelevat, että hiiri juoksee suuhun.
Mihinkähän ihmeeseen yllä mainittu suomalainen vakuutusyhtiö hassaa nelinkertaisen vakuutusmaksunsa? Liekö vanha vakuutusalan sanonta, että työajalla saa rakentaa yhden omakotitalon, pitävän paikkansa?
Arvaapas vain aionko suositella asiakkaalle siirtymistä ulkomaiseen vakuutuskantaan?
Työtapaturmien määrä kasvussa.
Turun Sanomat 14.3.2011:
”Työtapaturmissa kuoli viime vuonna 29 työntekijää.
Tapaturmavakuutuslaitosten liitto kertoo, että työtapaturmien määrä on kääntynyt taas kasvuun. Tapaturmien määrä on ennakkotietojen perusteella noussut vuodesta 2009 noin viidellä prosentilla. Vuonna 2009 työtapaturmissa kuoli 25 palkansaajaa.
Vakuutuslaitokset maksoivat viime vuonna korvauksia reilusta 120 000 työtapaturmasta. Näistä noin joka kuudes turma sattui työmatkalla.
Työtapaturmia sattuu edelleen runsaasti rakennusalalla. Tapaturmavakuutuslaitosten liiton työturvallisuusjohtaja Mika Tynkkynen kertoo, että ala on jakautumassa jyviin ja akanoihin. Joissakin rakennusalan konserneissa tapaturmataso on toimistotyön tasolla, mutta heikoimmissa yrityksissä riski on monikymmenkertainen hyviin yrityksiin verrattuna.”
Kehitys iskee kaikkia tapaturmavakuutuksen maksajia nilkkaan kohoavina vakuutusmaksuina. Varsinkin sellaisissa vakuutusyhtiöissä, johin on keskittynyt rakennus- ja muuta riskialtista toimintaa.
Ankara vastuu
Ankaralla vastuulla tarkoitetaan sellaisia tilanteita, jolloin korvausvelvollisuus syntyy tuottamuksesta (huolimattomuus tai laiminlyönti) riippumatta. Ankara vastuu syntyy yleensä lain tai oikeuskäytännön perusteella.
Ankaralla vastuulla on perusteensa siinä, että yhteiskunnan toimintojen kehittyessä ei tuottamusvastuun ole enää katsottu riittävän kaikissa tilanteissa.
Esimerkiksi liikenteen vilkkaus tai erilaisten räjähdysaineiden käyttö ovat siinä määrin ympäristölleen ja ympäristössä liikkuville ihmisille vaarallisia, että on pidetty kohtuullisena asettaa tällaisen toiminnan harjoittajalle tuottamuksesta riippumaton korvausvastuu vaaran kohteena oleville sattuvista vahingoista.
Toiminta sinänsä voi olla yhteiskunnalle hyvinkin tärkeää ja sallittavaa, vaikka se olisikin vaarallista. Toisaalta toiminnan vaarallisuus on saanut yhteiskunnan luomaan järjestelmän, jolla vahingonkärsineelle on annettu mahdollisuus korvaukseen hänen kärsiessään vahingon sallitun vaarallisen toiminnan johdosta.
Liikenne muodostaa laajan vaara-alueen vahinkojen syntymiselle. Tästä syystä rautatie-, ilmailu-, vesi- ja moottoriajoneuvoliikenteen aiheuttamien vahinkojen varalle on säädetty omat erityislait. Niiden mukaan ajoneuvon omistaja on tuottamuksestaan riippumatta vastuussa vahingosta, jonka ajoneuvon käyttäminen liikenteeseen aiheuttaa sivullisille.
Liikennevakuutuksen säännös poikkeaa muista siten, että korvausvastuu onkin liikennevakuutuksen myöntäneellä vakuutusyhtiöllä. Vahingonkärsineellä on liikennevahingon johdosta suora oikeus saada korvausta asianomaiselta liikennevakuutusyhtiöltä.
Energian tuotantoa pidetään vaarallisena toimintana. Siitä sivullisille aiheutunut vahinko on energiantuotantolaitoksen halitjan korvattava tuottamuksestaan riippumatta.
Joissakin laissa mainituissa tapauksissa eläinten omistajalle tulee korvausvastuu eläinten aiheuttamista vahingoista, vaikka omistaja ei olisikaan syyllistynyt tuottamukseen. Kyseessä on lähinnä eläimen toiselle eläimelle aiheuttamasta vahingosta. Silloinkaan omistaja ei ole vastuussa koko vahingon määrästä.
Vesilaissa on säännöksiä uittovahingoista, joista korvausvelvollinen on uitetun puutavaran omistaja tai uittoyhdistys. Uittovahinko voi syntyä sellaisissa olosuhteissa, että mainitut tahot ovat korvausvelvollisia, vaikka vahinko ei olekaan aiheutunut tuottamuksesta.
Kaivostoiminta voi aiheuttaa kaivosoikeudenhaltijalle tuottamuksesta riippumattoman vastuun.
Ympäristövastuu on ympäristövahinkolain mukaan ankaraa vastuuta. Naapuruussuhteista annetussa laissa on tuottamuksesta riippumaton vastuu, jos kiinteistön käyttämisestä aiheutuu naapurille tai muulle lähistöllä olevalle kiinteistön tai huoneiston omistajalle kohtuutonta haittaa. Tällaisia haittoja ovat ulkoapäin tulevat jatkuvat haitalliset vaikutukset, kuten savun, hajun ja tärinän aiheuttama jatkuva haitta.
Öljyvahingosta aluksen omistajalla on tuottamuksesta riippumaton vastuu silloin, kun vahinko on aiheutunut aluksen käytöstä.
Terveyden ja sairaanhoidon yhteydessä sattuvat potilasvahingot ovat osittain ankaran vastuun piirissä. Lääkevahinkovakuutus antaa vahingon kärsijälle ankaraan vastuuseen perustuvaa tuotevastuulakia jonkin verran laajemman suojan.
Tuotevastuu on tuotevastuulain mukaan tuottamuksesta riippumatonta vastuuta.
Henkilörekisterinpitäjällä on on vastuu sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka rekisteröidylle henkilölle aiheutuu virheellisen tiedon käytöstä ja luovutuksesta.
Tilaisuuden järjestäjälle saattaa tilaisuuden luonteesta riippuen syntyä tuottamuksesta riippumaton vastuu. Tilaisuuden järjestäjillä on myös eräissä tapauksissa katsottu olevan käännetty todistustaakka vapautuakseen korvausvastuusta.
Esimerkiksi jääkiekko-ottelun järjestäjä on velvoitettu korvaamaan vahinko, joka aiheutuu siitä, että pelissä ollut kiekko lentää katsomoon ja osuus siellä olevaan katsojaan.
Lähde: Hällström, Ijäs, Vastuuvakuutus, Suomen Vakuutusalan Koulutus ja Kustannus Oy, 2003
Sirpalevakuutus?
Kaleva 2.3.2011:
”Tietokonevakuutus, silmälasivakuutus ja golffarille hole in one -vakuutus. Jos erilaiset riskit pelottavat, on vakuutusyhtiöillä tarjolla kaikenmaailman vakuutuksia turvallisuuden tunnetta tuomaan.
Moni kuluttaja on tyytyväinen ottamaansa täsmävakuutukseen. Esimerkiksi lapsivakuutus kattavalla hoitokuluturvalla voi osoittautua erittäin hyödylliseksi. Jos lapsi sairastaa paljon, on hädän hetkellä helpompi keskittyä lapsen hoitoon kuin penninvenytykseen.
Mielenrauhasta kannattaa toki maksaa, mutta liikaa sitä ei kannata painottaa. Joskus ylimääräinen turva tarkoittaa ainoastaan turhaa rahanmenoa.
Markkinoille on tulvinut sirpalevakuutuksia suojaamaan yksittäisiltä riskeiltä. Näitä vakuutuksia tarjotaan pääasiassa tapaturmien ja sairauksien sekä kodinkoneiden ja elektroniikan varalle. Kaupan on muun muassa luunmurtuma-, tuulilasi- ja syöpävakuutuksia.
”Sirpalevakuutusten ottamista kannattaa harkita. Esimerkiksi joidenkin tavaroiden käyttöturvavakuutukset ovat turhia, ne eivät välttämättä tuo mitään lisäturvaa kuluttajan lakisääteisten oikeuksien päälle”, kertoo lakimies Riitta Kokko-Herrala Kuluttajavirastosta.
TV-kaupan yhteydessä kuluttajalle saatetaan esimerkiksi tarjota vakuutusta, joka antaa töllöttimelle suojan kolmeksi vuodeksi. Kuluttajansuojalain mukaan kuluttajalla on kuitenkin oikeus odottaa laitteen kestävän realistisen käyttöikänsä ajan.
Jos laite rikkoontuu heti kahden vuoden takuun päätyttyä, on myyjällä yleensä yhä vastuu laitteen korjaamisesta. Jos laite puolestaan rikkoutuu vahingon vuoksi, niin korvausta voi hakea kotivakuutuksesta.
Myyjät perustelevat sirpalevakuutuksia usein kotivakuutusta pienemmällä omavastuuosuudella.
Kokko-Herrala suosittelee kuitenkin miettimään isoja kokonaisuuksia.
”Laajan kotivakuutuksen voi saada halvemmalla kuin yksittäisen tuotevakuutuksen.”
Tuotevakuutus voi olla hyvä asia, jos yksittäistä tavaraa kohtaa vahinko. Laajemman ongelman iskiessä kattava kotivakuutus on kuitenkin parempi. Esimerkiksi tietokonevakuutus lämmittää vain vähän, jos työpöydälle kaatunut limupullo kastelee tietokoneen lisäksi kameran ja kännykän.”
EU:n määräys: kuolema ei saa syrjiä miehiä
Taloussanomat 1.3.2011:
”Euroopan unionin (EU) tuomioistuin määräsi 1.3.2011, että vakuutettavan sukupuoli ei saa olla vakuutusmaksun perusteena.
EU:n tuomioistuimen päätöksen mukaan kansalliset poikkeukset, joiden mukaan sukupuoli vaikuttaa vakuutusmaksun suuruuteen, ovat ristiriidassa tasa-arvoa ja syrjintäkieltoa koskevan periaatteen kanssa.
Siirtymäaikaa lakien muuttamiseen on ensi vuoden loppuun saakka.
Muun muassa henki- ja terveydenhoitovakuutusten taikka tapaturmavakuutusten hintaa laskettaessa sukupuoli on yleisesti mukana yhtenä tekijänä.
Tilastollisesti naiset esimerkiksi elävät pitempää ja käyttävät terveyspalveluja enemmän kuin miehet. Miehet taas joutuvat naisia useammin tapaturmiin ja aiheuttavat liikenneonnettomuuksia enemmän kuin naiset.”
Uusi Suomi jatkaa (1.3.2011):
”Miesten alhaisempi elinajan odote ei saa olla syy korkeampaan vakuutusmaksuun, sanoo EU-tuomioistuin.
– Vaikea sanoa, mitä tuomareiden päässä on liikkunut, Finanssialan keskusliiton vakuutusasiantuntija Mari Pekonen-Ranta hämmästelee.
Hän kommentoi Uudelle Suomelle tänään annettua EU-tuomioistuimen päätöstä, jonka mukaan vapaaehtoisessa vakuutuksessa sukupuoli ei saa olla hinnoitteluperuste.
Finanssialan keskusliiton ja Euroopan vakuutusalan mukaan päätös on huono, sillä sukupuoli vaikuttaa ihmisen elämään ja sen tuomaan vakuutusriskiin.
– Alan perusperiaate on se, että tuote rakennetaan ja hinnoitellaan riskin mukaan. Riskiarviossa käytetään eri perusteita, kuten ikä, sukupuoli, terveyden tila ja esimerkiksi asuinpaikka, Pekonen-Ranta kertoo.
EU-tuomioistuimen päätös tarkoittaa vakuutusalan mukaan käytännössä sitä, että jotkin vakuutukset ovat jatkossa kalliimpia.
Tällä hetkellä miehet joutuvat maksamaan enemmän esimerkiksi henki- ja tapaturmavakuutuksesta kuin naiset. Peruste on se, että miesten elinajan odote on alempi kuin naisten, ja miehet joutuvat tilastollisesti useammin tapaturmiin.
Naiset puolestaan käyttävät useammin terveyspalveluita ja elävät pidempään. Näin naisten vapaaehtoiset lisäeläkevakuutukset ja sairauskuluvakuutukset ovat hinnakkaampia. Miehille nämä vakuutukset ovat edullisempia.
Nykyisellään riskiarvioissa käytetään esimerkiksi ikää, sukupuolta, harrastuksia ja asuinpaikkaa. Etnisen taustan ottaminen vakuutuksen riskiarvioon on laissa kielletty.
Perusteita valvoo Finanssivalvonta, jolle riskitekijöiden käyttö tulee perustella. Toistaiseksi Suomessa miehellä ja naisella on ollut erilaiset riskit vakuutusten suhteen.
Vuoden 2012 lopussa voimaan astuva laintulkinta tarkoittaa sitä, että hinnat pitää tasata. Vielä ei ole tiedossa, koskeeko muutos myös jo otettuja vakuutuksia.
Vakuutusala pelkää hintojen nousevan. Syy on ketjureaktion:
– Ihmiset jättävät kalliimman vakuutuksen ottamatta, jos he kokevat sen liian kalliiksi. Jäljelle jäävät ne, jotka uskovat tarvitsevansa vakuutuksia ja joilla on korkeampi riski, Pekonen-Ranta selittää.
Vakuutusala ei ole vielä ehtinyt laskea, kuinka paljon vakuutusten hinta mahdollisesti tulisi nousemaan.
– Hinnoittelu tulee jokaisen vakuutusyhtiön laskettavaksi ja päätettäväksi, Pekonen-Ranta sanoo.
EU-tuomioistuin on aiemmin kieltänyt sukupuolitetun hinnoittelun esimerkiksi kampaamoilta. Näin miesten hiusten leikkuusta ei saa pyytää pienempää hintaa kuin naisten hiusten leikkuusta.
Samaa logiikkaa ei kuitenkaan voi soveltaa vakuutusalaan, sanoo Pekonen-Ranta.
– Vakuutusten riskiarviointi ja hinnoittelu on paljon monimutkaisempi asia kuin tavallisten kuluttajatuotteiden, hän sanoo.”
Paloturvallisuus on jokaisen oma asia
Yle Oulu kirjoittaa:
”Asukkaiden ja taloyhtiöiden vastuu hätätilanteessa on ratkaisevaa. Poistumis- ja pelastusteiden kunnosta sekä palovaroitinten toiminnasta vastuun kantavat asukkaat. Viranomaiset tarkistavat taloja vain harvakseltaan.
Suomessa kerrostalojen paloturvallisuus on säädösten ansiosta yleisesti ottaen hyvällä mallilla. Jo rakennusmääräyksissä määrätään, miten talon eri osat on eristettävä, jottei tuli palotilanteessa pääse leviämään.
Esimerkiksi kerrostaloasunnon ovien ja seinien on suojattava tulipalossa leviävä tuli asunnon ulkopuolella tunnin ajan.”
Lue koko juttu täältä
Vertailu autovakuutusten eroista julkaistu
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on tehnyt perustieto- ja vertailupaketin yksityishenkilöille Suomessa myytävistä vapaaehtoisista autovakuutuksista eli kaskovakuutuksista.
Oppaalla pyritään auttamaan kuluttajaa valitsemaan itselle sopiva kaskovakuutus sekä selventämään kaskovakuutusten sisältöä.
Kaskovakuutus on autolle otettava vapaaehtoinen vakuutuspaketti, josta korvataan auton omia vahinkoja sen mukaan, miten laajan turvan asiakas valitsee. Vakuutusyhtiöiden välillä on suuret erot siinä, mitä vaikkapa laajimpaan vakuutukseen automaattisesti kuuluu: Osalla yhtiöistä kaikki vakuutuksen osat kuuluvat automaattisesti laajimpaan kaskoon, osalla vakuutuksen osia voi poistaa ja osalla voi lisämaksusta ostaa lisävakuutusosia, sanoo jaostopäällikkö Leena Snellman Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta.
Selvityksessä käydään läpi korvattavia vahinkotapahtumia. Olemme pyrkineet selventämään, mitä eri vakuutusosista korvataan ja laittaneet esimerkkejä toisaalta korvattavista ja toisaalta ei-korvattavista vahingoista, sanoo Snellman.
Vakuutusyhtiöiden määritelmät eri korvattavista vahinkotapahtumista vaihtelevat sanamuodoltaan jonkin verran, joten korvattavuus voi tämän vuoksi vaihdella. Lisäksi osa korvattavista vahinkotapahtumista on sellaisia, että vain osa vakuutusyhtiöistä myy kyseisenlaisia tuotteita.
Olemme myös käyneet läpi yleisiä rajoitusehtoja ja yleisiä sopimusehtoja ja Vakuutuslautakunnan lausuntojen avulla selventäneet ehtojen korvauskäytäntöä. Vahingon korvaaminen kaskovakuutuksen esinevakuutusosasta on käyty läpi selvityksessä. Olemme pyrkineet selventämään, milloin auto korjataan, milloin lunastetaan, milloin maksetaan uusarvolunastuksen mukainen korvaus ja milloin yliarvolunastuksen mukainen korvaus.
Perustietopaketin lopussa on taulukot laajimpien kaskovakuutusten ja laajimpien osakaskovakuutusten sisällöstä. Lisäksi on taulukko vakuutusyhtiöiden uusarvolunastus ja yliarvolunastusehdoista.
Tietopakettiin ja vertailuun tästä linkistä.
Lähteet:
http://www.automerkit.fi/turvallisuus/vakuutukset/artikkelit/kattava-vertailu-eri-autovakuutusten-eroista-julkaistu.html?SC=1
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Joopa joo, paljon melua tyhjästä
Suomalaiset yksityisasiakkaat vaihtavat vakuutusyhtiötä selvästi aiempaa useammin, kertoo Taloussanomat:
”Tuoreen asiakkaiden tyytyväisyyttä vakuutusyhtiöihin mittaavan EPSI Rating -selvityksen mukaan koko toimialan asiakasuskollisuus on kokenut ennen näkemättömän pudotuksen. Etenkin Ifin, Tapiolan ja Pohjolan asiakkaat vaihtoivat yhtiöitä entistä kiivaammin.
Selvityksen mukaan tilanne kielii kovasta kilpailusta. Lisäksi yksityisasiakkaat ovat aiempaa tyytymättömämpiä vakuutusyhtiöihin. He pitävät monen vakuutusyhtiön nettipalveluja hankalana ja palvelua persoonattomana. Etenkin suuret vakuutusyhtiöt saavat kritiikkiä etäisyydestään sekä yksityis- että yritysasiakkailta.
Aiemmin asiakkaat ovat valittaneet liian innokkaasta yhteydenpidosta, nyt esimerkiksi vakuutustarpeiden kartoittamista toivotaan enemmän. Jopa yritykset valittavat yhteydenpidon olevan liian vähäistä.
Kuten parina aiempanakin vuonna myös nyt Lähivakuutus kerää selkeästi korkeimmat pisteet yksityisasiakkailta. Yhtiö on myös pienyrittäjien suosikki ja kuuluu kaikkien yritysasiakkaiden kolmen kärkeen Fennian ja A-vakuutuksen kanssa.
Tutkimus tehtiin kaikissa Pohjoismaissa lokakuussa ja sitä varten haastateltiin 3000 yksityis- ja yritysasiakasta puhelimitse. Eri vakuutusyhtiöt saavat eri asiakkailta ja eri palveluistaan erilaisia arvosanoja.
Esimerkiksi Tapiola saa korvauspalveluistaan korkeimman indeksiluvun yksityisasiakkailta. Toisaalta yritykset ovat tyytymättömiä kokonaisuudessaan Tapiolan palveluihin.
Tapiola ja Pohjola saavat yrityksiltä korvauspalveluistaan huonoimmat pisteet. Tyytyväisimpiä ne ovat Lähivakuutuksen korvauspalveluun.
Yritysten mielestä If palvelee parhaiten, mutta yksityisasiakkaat ovat tyytymättömämpiä Ifin ja Pohjolan palveluun. Selvityksen mukaan sekä If että Pohjola ovat parantaneet hinta-laatusuhdettaan viime vuodesta. Ifin imago on silti vähemmän arvostettu kuin muiden yhtiöiden.
Vaikka vakuutusyhtiöiden palveluun ollaan aiempaa tyytymättömämpiä, suomalaiset yksityisasiakkaat ovat tanskalaisten kanssa edelleen Pohjoismaiden tyytyväisimpiä. Norjalaiset pitävät vakuutusyhtiöiden palvelua kehnoimpana.
Yritysasiakkaiden tyytyväisyys on heikentynyt. Kun vuosi sitten suomalaisyritykset olivat pohjoismaiden tyytyväisimpiä, nyt ruotsalais- ja tanskalaiset pitävät vakuutusyhtiöiden palvelua parempana kuin suomalaiset.”