Category: Riskienhallinta

Riskienhallinnasta

Riskienhallinta

Riskienhallinta on riskejä koskevien päätösten tekemistä ja toimeenpanoa. Riskienhallinnan osa-alueet ovat:

 

  • Riskien tunnistaminen
  • Riskien arviointi
  • päätösten tekeminen
  • päätösten toimeenpano

 

Riskienhallinnan tehtävänä hallita riskinotto ja sen seurannaisvaikutukset, ei välttää riskinottamista. Kyse on siis siitä, että tiedetään mitä tehdään ja varmistutaan siitä, että yllätysten määrä olisi mahdollisimman vähäinen.

PK yrityksissä riskienhallinta on erityisen tärkeää, sillä niiden riskinkantokyky on usein heikko, riskienhallintaan ei monesti kiinnitetä paljoakaan huomiota, yrityksessä ei ole tarvittavaa osaamista, jne. PK yrityksen kannattaa siis hankkia riskienhallinnan osaamista yrityksen ulkopuolelta, sillä ilman sitä riskienhallinta kaatuu yleensä toimitusjohtajan vastuulle.

 

Riskienhallinnan hyödyt

Riskienhallinta auttaa suojaamaan yritystä ja sen tulosta. Se on systemaattinen keino estää vahinkojen sattuminen ja minimoida vahingon vaikutukset. Riskienhallinnan hyöty yritykselle on sen turvallisuuden ja toimintavarmuuden lisääntyminen.

 

Riskilajit

Yritystä voi kohdata 1) vahinkoriski (voidaan vakuuttaa), tai 2) liikeriski (ei voida vakuuttaa, vaan niihin varaudutaan lähinnä strategisella suunnittelulla).

 

Vahinkoriskejä voivat olla esimerkiksi:

  • Henkilöriskit
  • Omaisuusriskit
  • Toiminnan riskit (esim. vastuut)
  • Tietoriskit

 

Riskienhallintakeinot

Riskienhallinta on jatkuva prosessi. Ns. kerralla kuntoon ajattelu ei yleensä johda hyvään lopputulokseen, vaan riskienhallintaa on tehtävä jatkuvasti, päivittäisessä toiminnassa.

Perinteisesti riskienhallinnan peruselementteinä pidetään riskien arviointia, kontrollointia ja rahoitusta. Yleisimpiä riskienhallintakeinoja ovat:

 

  • Riskin välttämien
  • Riskin pienentäminen
  • Riskin jakaminen
  • Riskin siirtäminen
  • Riskin ottaminen

 

Riskienhallinnan keinoin pyritään löytämään optimipiste, missä vahinkojen aiheuttamien kulujen ja suojelukulujen yhteissumma on mahdollisimman alkainen. 

 

 riskioptimi

 

Riskienhallintakeinona vakuuttaminen, eli riskin siirtäminen, on vain yksi keino muiden joukossa. PK yritykselle se voi usein olla ainoa varteenotettava keino.

 

 Vakuutukset

Järkevästi toimivassa yrityksessä erilaiset vakuutukset kuuluvat luonnostaan yrityksen riskienhallinnan avulla toteutettavaan suojajärjestelmään. Osa on lakisääteisiä, osa taas vapaaehtoisesti otettavissa.

Yrityksen vapaaehtoisten vakuutusten osalta päätöksenteko on haastava tehtävä, ja vaikeutuu kaiken aikaa vakuutusyhtiöiden erilaistaessa tuotteitaan. Joudutaan arvioimaan, kannattaako riski ylipäätään vakuuttaa ollenkaan ja millainen vakutuustuote parhaiten soveltuu yrityksen tarpeisiin. Erilaisten riskien ja niiden suojaksi kehitettyjen vakutusten kirjo on huomattava, mikä hankaloittaa päätöksentekoa ja vaikeuttaa vakuutusten vertailtavuutta.

No mikä sitten on tapaturma?

Kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin sopivaa määritelmää ei ole olemassakaan. Eri vakuutusehdoissa tapaturma voidaan määritellä eri tavoin. Tyypillisimmin tapaturma määritellään seuraavasti:

 

Tapaturma on:

 

  • äkillinen,
  • ulkoinen,
  • ruumiinvamman aiheuttava
  • ja sattuu vakuutetun tahtomatta

 

Äkillisyys tarkoittaa sitä, että vamman syntymekanismi on ajallisesti lyhytkestoinen. Muussa tapauksessa tapaturmaksi pitäisi lukea myös pitkäaikaisen rasituksen ja ihmisen elimistön luonnollisen kulumisen aiheuttamat vammat, sekä esim. tupakoinnista aiheutuneet seuraukset.

Ulkoinen tarkoittaa, että tapaturmaan on oltava vaikuttamassa jokin ulkopuolinen tekijä. Kaatumisissa ja putoamisissa se voi olla kova ja epätasainen pinta, se voi olla vieraan esineen isku, kuumuus, säteily tai syövyttävä aine.

Tapaturman seurauksena tulee olla fyysinen ja ruumiillinen vamma. Paha mieli, järkytys, suru tai muu psyykkinen ilmiö ei (ainakaan vakuutusmielessä) ole tapaturma.

Tapaturma tapahtuu aina (vakuutetun) tahtomatta. Omasta tahdosta johtuvat tapahtumat, kuten itsemurha tai sen yritys eivät siten ole tapaturmaisia. Myöskään sellaiset vammat, jotka johtuvat vaikkapa kädelle vihapäissään seinään lyömisestä, eivät täytä tapaturman tunnusmerkkejä.

Tappelussa saatuja vammoja ei myöskään katsota tapaturmaksi, jos tappeluun on itse aktiivisesti hakeuduttu.

Perinteisen tapaturman käsitteen lisäksi vakuutusehdoissa yleensä katsotaan tapaturmaksi myös äkillisen voimainponnistuksen tai liikkeen yhteydessä syntynyt vamma, johon on annettu lääkärinhoitoa esim. kahden viikon aikana (tarkista vakuutusehdoistasi) tapahtuman sattumisesta.

Hukkuminen, auringonpistos, lämpöhalvaus, paleltuminen tai paineen vaihtelun aiheuttama vamma ja kaasumyrkytys ovat yleensä tapaturman korvaavista vakuutuksista korvattavissa (esim. matkustajavakuutus). Myös erehdyksessä nautitun aineen aiheuttama myrkytys katsotaan tapaturmaksi.

Tyypillistä näille täydentäville tapaturman syntymekanismeille on, että niistä puuttuu jokin perusmääritelmän tekijä. Niiden on kuitenkin katsottu olevan niin lähellä alkuperäistä tapaturman määritelmää, että on katsottu kohtuulliseksi laskea nämäkin tapaukset tapaturmiksi.

Lämpöhalvauksessa, auringonpistoksessa ja paleltumisessa puuttuu äkillisyys. Erehdyksessä nautitulla aineella tarkoitetaan erehdystä itse aineen laadun suhteen. Esimerkiksi ruokamyrkytysten, lääkärin määräämien lääkkeiden tai alkoholin vaikutukset on jo vakuutusehdoissa rajattu pois.

Sisäsyntyiset revähdykset ja kipeytymät ovat vaikeimmin arvioitavissa. Niistä puuttuu tapaturman määritelmän ”ulkoinen” tekijä. Urheilu- tai liikuntasuoritusten yhteydessä tapahtuneet venähdykset, revähdykset, jne. ovat tällaisia. Epäilemättä näistä syntyy myös eniten erimielisyyksiä vakuutusyhtiön ja korvausta hakevan välillä.

Tapaturma- ja sairauskuluja korvaavat vakuutukset ovat vaikeita tapauksia siinä mielessä, että vakuutustapahtuman määrittelemiseen tarvitaan erikoiskoulutusta (yleensä lääkäri), etkä vakuutuksenottajana tai korvauksen saajana pysty itse juurikaan vaikuttamaan lääkärin lausuntoihin.

Lisäksi vakuutusyhtiöillä on vielä omat ns. vakuutuslääkärit, jotka tehokkaasti antavat korvauksen eväämistä puoltavia lausuntoja potilasta koskaan edes näkemättä.

 

Tapaturmat vievät budjettisi turmiolle

Lakisääteinen tapaturmavakutuus, kuten nimikin sen sanoo, on lain perusteella työnantajan pakollisesti otettava tyäntekijöidensä hyväksi. Työnantajalla on siis velvollisuus ottaa työtapaturmavakuutus ja kustantaa se.

Lakisääteinen tapaturmavakuutus eroaa muista vakuutuksista siinä, että siinä on kolme osapuolta. Työnantaja (vakutuksenottaja), työntekijä (vakuutettu) ja vakuutusyhtiö (vakuutuksenantaja). Työntekijällä on oikeus korvaukseen, vaikka työantaja olisikin laiminlyönyt vakuttamisvelvollisuutensa.

Kolmesta osapuolesta huolimatta korvausasiat hoidetaan aina työntekijän ja vakuutusyhtiön kesken. Työnantajalla ei yleensä ole minkäänlaista osuutta korvausasiassa.

Tapaturmavakuutuksen voidaan katsoa olevan osa yrityksen tuotantorosessia. Työtapaturmien kustannukset, samoin kuin tapaturmavakuutusmaksutkin, ovat yrityksen tuotantokustannuksia.

Tapaturmavakuutuksen kustantavat vakuutuksenottajat, eli työnantajat. Kunakin vuonna sattuvista tapaturmista aiheutuvat kustannukset arvioidaan ja vakuutusmaksu kohdistetaan niihin työnantajiin, joiden työssä tapaturmat sattuvat.

Osa vakuutusmaksusta rahastoidaan pitkävaikutteisten eläke- ym. pysyvien korvausten kattamiseksi tulevaisuudessa.

Työtapaturmavakutuus korvaa työssä ja tyostä johtuvissa olosuhteissa (esim. työmatkat) tapahtuneiden tapaturmien ja ammattitautien kustannuksia. Korvaamiseen siis riittää, että tapaturma on sattunut työssä tai työstä johtuvissa olosuhteissa. Korvauksen edellytyksenä ei ole työnantajan laiminlyönti tai muu tuottamus.

Tapaturmvakuutuksen maksujen on lain mukaan perustuttava työn tapaturmariskiin. Vakuutusmaksu kohdistetaan niihin työaloihin ja työpaikkoihin, joissa tapaturmat sattuvat. Maksun perusteena on työn tapaturmariski ja maksetut palkat.

Pienillä työnantajilla vakuutusmaksu perustuu koko alan yleiseen tapaturmariskiin. Kustannukset jaetaan koko alan kesken riippumatta siitä miten paljon tapaturmia sattuu yksittäisellä työpaikalla.

Mitä suurempi yritys, sitä selvemmin vakuutusmaksu perustuu kyseessä olevan työnantajan omaan tapaturmariskiin. Suuremmilla yrityksillä on siten mahdollisuus työsuojelulla ja muulla riskienhallinnalla vaikuttaa tapaturmariskiin ja sitä myötä omiin vakuutusmaksuihinsa.

Korvauksen saaminen työtapaturmavakuutuksesta perustuu työ- tai virkasuhteeseen, eli työntekoon toiselle. Vakuutuksen piiriin kuuluu kaikenlainen työ, jota tehdään työsuhteessa, paitsi urheileminen.

Työsuhde on kyseessä silloin, kun on olemassa sopimus, työtä tehdään toiselle, työstä saa vastiketta sekä työnantajalla on johto ja valvontaoikeus. Osapuolet eivät voi keskenään sopia milloin kyseessä on työsuhde.

 

Kaikesta yllä olevasta voisi päätellä, että on ihan sama mistä vakuutusyhtiöstä otat tapaturmavakuutuksesi. Koska se on lakisääteinen ja siten pakollinen, ovat vakuutusmaksutkin sitten varmaan kaikkialla samat.

VÄÄRIN. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen maksut ovat usein alentuneet eniten kilpailutuksissa. Käy tarkaan läpi mitä ammattiluokkia (ammattinimikkeitä) vakuutusyhtiösi on tapaturmavakuutuksessa käyttänyt. Hyvin pienistä virheistä syntyy suuriakin eroja vakuutusmaksuissa.

Toisekseen, vakuutusyhtiöt voivat nykyään hinnoitella samatkin riskiluokat hyvinkin poikkeavasti. Ennenvanhaan tariffit tulivat ylhäältä annettuina (olikohan STM vai tapaturmavakutuuslaitosten liitto, joka ne määritti) ja siihen aikaan erot olivat mitättömiä. Nykyään kaikki on toisin, ja tapaturmavakuutukseen kannattaa kiinnittää huomiota yrityksen vakuutuksia läpi käytäessä ja kilpailutettaessa.

 

Älä usko, kun vakuutusyhtiön mies seuraavan kerran selittää miten paljon tapaturmista on yhtiölle aiheutunut kustannuksia, ja että sen takia vakutuusmaksuja pitää taas nostaa sen 10% edellisestä vuodesta. Sinua todennäköisesti vedetään höplästä pahemman kerran.

 

Vakuutuksenottajan silmin katsottuna

Minulla on työhuoneeni seinällä Anni Murtosen maalaama taulu. Sitä ei tiettävästi ole tarkoitettu tähän, mutta minusta se kuvaa oivallisesti suomalaista vakuutuskenttää asiakaan silmin katsottuna.

 IMG_0251b

Aktia nussii pilkkuja

Taas kerran tuli todistettua, ettei vakuutusyhtiöön ole sittenkään luottamista. Tällä kertaa Aktia (entinen Veritas) lyö asiakasta kuin vierasta sikaa.

Asiakaalla oli ollut oikeusturvavakuutus Aktiassa ties kuinka pitkään ja vakuutusmaksut oli laskettu kiltisti firman kokonaispalkkasumman mukaan. Oikeusturvavakuutuksen hinnoitteluperusteena käytettään vakuutettavan toiminnan palkkasummaa.

Vakutusyhtiö oli käyttänyt kaupparekisterissä ollutta merkintää yhtiön toimialasta. Toimialamerkintä ei vastannut toiminnan laajuutta. Tieto toiminnan oikeasta laajuudesta oli kuitenkin avoimesti kerrottu vakutusyhtiölle vakuutusta tehtäessä.

 

Sitten vakuutus oli kilpailutuksen tuloksena siirretty toiseen vakuutusyhtiöön

 

Sitten vakuutusturvaa olisi kerrankin tarvittu . Aktian vakuutuksen ajalta olevasta kaupasta tuli riitaa jälkimmäisen vakuutusyhtiön vakuutuskauden aikana.

Äkkinäisempi luulisi, että jälkimmäinen vakuutusyhtiö korvaa tapauksen ilman muuta. Mutta ei. Tai korvaisi, mutta Aktian vakuutuksen mukaan. Tietenkin tämä vahinko kuuluu siihen toiminnan osaan, joka Aktian mukaan ei ole vakuutettuna (vaikka yhtiön koko palkkasumma olikin vakuutumaksun perustana).

Aktia ei ollut koskaan vaivautunut kertomaan asiakkaalle, että toimialana pitää olla kaikki mahdollinen toiminta, mitä yhtiö ikinä keksii tehdä, muuten ei rahaa tipu (mitenkähän Aktia vakuuttaa nykyään kaupparekisterissä toimialamerkinnäksi kelpaavan ”kaikki laillinen liiketoiminta”?)*. Asiakas oli ollut siinä hyvässä uskossa, että koko toiminta oli vakuutettua, kun kerran kaikki palkat oli ilmoitettu eikä vakutuusyhtiö enempää kysellyt. Eivätkä ne toimialatkaan nyt niin kaukana toisistaan olleet. Enemmän tai vähemmän sähkön kanssa touhuttiin .

Vakuutussopimuslain 9§:ssä todetaan, että vakuutus on voimassa sen sisältöisenä kuin asiakkaalla on saamansa tiedon perusteella ollut aihetta ymmärtää.

Tässä tapauksessa asiakas on Aktialta saamiensa tietojen perusteella ollut siinä uskossa, että koko toiminta oli vakuutettu.

Lain mukaan siis vakuutus olisi ollut voimassa kyseessä olevaa vahinkoa koskien. Aktian ei ilmeisesti tarvitse noudattaa Suomen lakia, vaan se voi itse tulkita sitä omaksi edukseen miten huvittaa, samoin kuin ilmeisesti vakuutusehtojakin tulkitaan.

Kaiken lisäksi tapauksen voidaan katsoa olevan myös hyvän vakuutustavan vastainen, sillä tässä voidaan katsoa vakutuusyhtiöiden välisen peitsen taiton vaikuttavan asiakkaan asemaan haitallisesti. Tyypillisesti, kahden vakutuusyhtiön olessa asiassa mukana, asiaa pompotellaan osapuolelta toiselle.

Aktia perustelee kantaansa viisivuotiaan tasoisilla argumenteilla, nimittäin sillä, että asiakkaallehan on joka vuosi toimitettu vakutuuskirja mistä hän näkee ihan itse mitä toimialaksi on merkitty.

Juupa juu… Jos vakuutuksen tekemiseksi on annettu oikeat tiedot, niin asiakkaan on aika vaikea päästä perille Aktian järjen juoksusta ja siitä miksi tietoa ei ole käytetty asianmukaisesti. Liekö myyntimeihellä ollut enemmän myyntiprovisiot mielessä kuin asiakkaan edun ajaminen?

 

Älä luota ainakaan Aktian vakuutusturvaan aläkä sen aktiivisuuteen asioidesi hoidossa (viittaakohan nimi Aktia muuten enempi aktiivisuuteen vai kirjoituksen otsikossa mainittuun toimintaan?). Korvauksesi jäävät todennäköisesti saamatta vaikka vakuutuskirjassasi lukisi mitä tahansa.

 

Näin lapsellista pelleilyä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt edes vakuutusyhtiön touhuissa, vaikka niitä olen jo vuosikausia seurannut.

 

* Vastaus kysymykseen: Ei sillä ole väliä, koska Aktia ei korvaa kuitenkaan.

Nyt niitä riskejä sitten hallitaan

Riskienhallinta on prosessi, jonka avulla yritystä uhkaavia vaaroja voidaan torjua ja niistä aiheutuvia menetyksiä minimoida. Riskienhallinta muodostuu neljästä osa-alueesta, jotka seuraavat toisiaan ajallisesti peräkkäin.

Ensimmäiseksi yrityksen on tunnistetava riskit. Tunnistusvaihe on kaikkein tärkein vaihe koko prosessissa. On olemassa erilaisia menetelmiä ja työkaluja, joiden avulla olennaisimmat riskit voidaan tunnistaa (esim. kysymyssarjoja jne.). Ensimmäisessä vaiheessa siis etsitään eri menetelmin erilaisia yrityksen toimintaa uhkaavia vaaratekijöitä.

 

Vain tunnistettuihin riskeihin voidaan varautua. Riskit aheutuvat yleensä joko: a) kontrollin puutteesta, b) tiedon puutteesta tai c) ajan puutteesta.

 

Kun riskikohteet on tunnistettu, ne käydään läpi systemaattisesti. Tätä vaihetta nimitetään tavallisesti riskianalyysiksi. Riskianalyysin avulla arvioidaan tunnistettujen riskien suuruus ja sattumisen todennäköisyys. Arvioinnin avulla riskit saadaan jonkinlaiseen keskinäiseen järjestykseen.

Olennaisinta on tunnistaa karkeasti riskien todennäköisyyksien kertaluokkaerot, esim kerran vuosisadassa, kerran vuosikymmenessä, kerran vuodessa, jne. Käyttökelpoisempi vaihtoehto kuitenkin lienee arvioida todennäköisyyksiä epämääräisemmällä skaalalla: epätodennäköinen, mahdollinen tai todennäköinen. Silläkin päästään tyydyttävään lopputulokseen Skaalassa kannattaa käyttää kolmesta viiteen porrasta.

Riskianalyysin toisena vaiheena arvioidaan riskien suuruudet. Tässäkin voidaan, ja kannattaa, käyttää kolme – viisiportaista asteikkoa. Riskin suuruudet arvioidaan skaalalla mitätön – katastrofi, tai vähäinen – vakava. Riskin vakavuus riippuu yrityksen yksilöllisestä riskinkantokyvystä. Toisen katastrofi on toiselle nakkirahaa.

Kun riskien todennäköisyydet ja suuruudet yhdistetään, saadaan selville riskien todellinen merkitys. Tätä kuvaa riskikartta.

 

 riskikartta

  

Kolmas vaihe on riskeihin varautuminen, eli riskienhallintamenetelmän valinta. Hallintavaihtoehtoja ovat:

 

riskin siirtäminen

riskin pienentäminen

riskin jakaminen

riskin välttäminen

riskin omalla vastuulla pitäminen

 

Kaikkein vakavimmat riskit luonnollisesti siirretään, eli niiden varalle otetaan vakuutus. Kaikkein pienimpiä riskejä taas ei useinkaan kannata vakuuttaa, koska niiden aiheuttama menetys ei heilauta yrityksen toiminnan jatkuvuutta pahasti. Toisekseen, ne nostaisivat vain turhaan vakuutusmaksuja.

Kaikkia riskejä on toki yritettävä pienentää joko todennäköisyydeltään tai vakutuksiltaan. Tähän tähtää esim. työsuojelutoimenpiteet tai vahingontorjunta, mutta koulutus ja varautumissuunitelmat auttavat myös osaltaan.

Riskin pienentäminen on oleellisinta siloin kun sitä ei voida siirtää, poistaa tai välttää. Pienentäminen tapahtuu jakamalla riskikohteet pienempiin yksittäisiin osiin (Esim. palo-osastoinnilla, toiminnan jakamisella eri rakennuksiin, jne).

Riskin poistaminen on usein hankalaa, sillä silloin riski pitäisi pystyä eliminoimaan kokonaan. Tämä edellyttää esimerkiksi riskialttiista toiminnasta kokonaan luopumista tai riskialttiin materiaalin käytön lopettamista.

Riskin välttämien on yksi tärkeimpiä hallintakeinoja. Vaikeimpiin hommiin laitetaan kokeneimmat työntekijät, korvataan esim. paloherkkiä materiaaleja turvallisemmilla jne.

 

Riskin välttäminen heijastuu yleisenä huolellisutena yrityksen jokapäiväisessä toiminnassa.

 

Omalla vastuulla pidettäessä voidaan käyttää vaihtoehtoisia riskien rahoitusratkaisuja (ART alternative risk transfer). Muiden kuin aivan pienimpien riskien omalla vastuulla pitäminen vaatii yritykseltä hyvää riskinkantokykyä ja/tai lainanasaantimahdollisuuksia (sekä lainanmaksukykyä).

Vähänkään isompia riskejä pystyvät tai ylipäätään haluavat pitää omalla vastuulalan vain suuryritykset (jos nekään). Omalla vastuulla pidettävien riskien osalta korostuu riskianalyysin onnistuminen. Siinäkin mielessä, ettei omalle vastuulle jää myöskään tiedostamattomia riskejä.

Neljäs ja viimeinen vaihe on riskienhallintatyön seuranta. Riskienhallinta on jatkuvaa toimintaa. Riskejä (sekä havaittuja että vielä tunnistamattomia) on tarkkailtava systemaattisesti ja jatkuvasti. Ajan myötä tunnistettujenkin riskien todennäköisyydet ja vaikutukset saattavat muuttua hyvinkin paljon.

Toteutuneiden riskien tutkiminen antaa arvokasta tietoa siitä, miten hyvin riskianalyysi oli alun alkaen onnistunut. Läheltä piti tilanteiden kirjaaminen auttaa arvioimaan missä seuraava vahinkotapahtuma saattaisi tapahtua ja luonnollisesti kojaamaan tilanteen ajoissa.

 

On suuri riski itsessään, jos yrityksessäsi vain yksi avainhenkilö on perillä vakuutuskysymyksistä ja riskienhallinnan menetelmistä. Hajauta riskienhallinnan osaamista oman pääsi ulkopuolelle niin paljon kuin mahdollista, niin parannat yrityksesi selviytymismahdollisuuksia myös poikkeusoloissa.

Juna kulkee

Kuljetusriskillä tarkoitetaan sitä vahingonuhkaa, joka kohdistuu kuljetettavaan omaisuuteen. Riski kattaa koko kuljetusketjun välivarastointeineen ja siirtoineen. Kuljetusriski on sillä kaupan osapuolella, jolla sopimuksen tai toimituslausekkeen perusteella on riski kuljetettavasta tavarasta. Yleensä se on tavaran omistaja.

Kuljetusvahingoista suurin osa on mekaanisia särkymisiä, jotka johtuvat putoamisista, kaatumisista, iskuista, jne. Vahinko voi johtua myös kuljetusvälineen liikenneonnettomuudesta, rikoksesta, ilmastosta (sade, kosteus, kylmyys, kuumuus, jne) tai muusta vastaavasta ulkoisesta syystä. Poliittiset riskit ovat yksi monesti unohtuva riskilaji. Niihin kuuluvat mm. sabotaasi, lakko, takavarikko jne.

Kuljetusriski kannattaa yleensä siirtää sille kaupan osapuolelle, joka parhaiten hallitsee kuljetukset. Riski siiretään valitsemalla sopiva toimituslauseke (Icoterms). Riskin kantavan osapuolen kannattaa vielä yleensä vakuuttaa riski kuljetusvakuutuksella.

Kuljetusvakuutuksen tarve määräytyy kuljetustoiminnan laajuuden ja yksittäisiin kuljetuksen kohteisiin liittyvien riskien perusteella. Vakuutus voi olla joko jatkuva vuosivakuutus, jolla on vakuutettu yrityksen kaikki omalla vastuulla olevat kuljetukset (tai vain tietyt omalla vastuulla olevat kuljetukset), määräaikainen vakuutus (sisältäen useita kuljetuksia ennalta määriteltynä ajanjaksona) tai kertakuljetusvakuutus, joka koskee vain yhtä tiettyä kuljetusta.

Kuljetusvakuutus alkaa yleensä siitä kun tavataa aletaan nostamaan kuljetusvälineen vierestä kuljetusvälineeseen ja päättyy kun tavara on nostettu kuljetusvälineestä sen viereen. Näin ollen kuljetukseen liittyy aina myös sellaisia riskejä, joita et voi kuljetusvakuutuksella kattaa, vaan tarvitset muita vakuutuksia tai riskienhallinnan keinoja suojautuaksesi niiltä. Näitä riskejä ovat tavaran siirto varastosta kuljetusvälineen viereen ja vastaavasti siirto kuljetusvälineen viereltä tavaran lopulliseen sijoituspaikkaan.

Kaupankäyntiin liityy oleellisena osana tavaran kuljetus. Kuljetustapahtumaan kuuluu yleensä kolme osapuolta: lähettäjä, rahdin kuljettaja ja vastaanottaja. Kuljetussopimus sisältää osapuolten oikeudet ja velvollisuudet. Vastuut määritellään kutakin kuljetusmuotoa koskevassa laissa, asetuksessa tai kansainvälisessä sopimuksessa.

 

Lähettäjän velvollisuutena on:

 

pakata tavara asianmukaisesti

luovuttaa tavara rahdinkuljettajalle sovitusti

antaa oikeat tiedot tavarasta

lovuttaa tarpeelliset asiakirjat kuljetuksen suorittamista varten

 

Rahdinkuljettajan velvollisutena on:

 

kuljettaa tavara perille sovittuna aikana, ehjänä ja vähentymättömänä

luovuttaa tavara vastaanottajalle

 

Vastaanottajan velvollisuutena on:

 

ottaa tavara vastaan

 

Rahdnkuljettajalla on oikeus varastoida tavara vastaanottajan kustannuksella, ellei tämä ota tavaraa vastaan.

Rahdinkuljettajan vastuu tavaran vahingoittumisesta on rajoitettu. Vastuu määräytyy yleensä tavaran painon mukaan. Kansainvälisissä kuljetuksissa rajoistussumma lasketaan ns. erityisnosto-oikeuden (SDR) mukaan. SDR noteerataan päivittäin samalla tavalla, kuin muutkin valuutat. Kurssi pyörii siinä 1 Euron molemmin puolin. Maantiekuljetuksissa rahdinkuljettajan vastuu rajoittuu kotimaan kuljetusten osata 20€/kg ja kansainvälisissä kuljetuksissa 8,33 SDR/kg. (rahdinkuljettajien vastuisiin voisin palata lähemmin myöhemmin)

Kaikissa kuljetusmuodoissa säännökset edellyttävät, että rahdinkuljettajalle tehdään huomautus tavaran vahingoittumisesta tai viivästymisestä. Reklamaation määräajat ovat lyhyet (yleensä huomautus on tehtävä heti tavaraa vastaanotettaessa ja merkittävä rahtikirjaan tai piilevissä vahigoissa seitsemän päivän kuluessa). Myös korvausvaatimusten vanhemtumisajat ovat lyhyet.

 

Pidä huolta siitä että olet pitänyt tai siirtänyt kuljetusriskin oikein. Kiinnitä huomiota käyttämiisi toimituslausekkeisiin. Älä mielyttä ostajaa lupaamalla kuljetukset kaupan päälle, jos kuljetusriski luontevammin kuuluu toiselle osapuolelle. Jos vakuutat kaikki mahdolliset kuljetuksesi, menetät rahaa siihen nähden, että olisit käyttänyt toimituslausekkeita harkitusti.

Rahdinkuljettajan vastuu tavaran vahingosta on rahallisesti olematon. Et taatusti saa tavaran arvoa rahdinkuljettajan vastuun perusteella, ellet kuljetuta höyheniä.

Merikuljetuksissa mukaan kuvaan tulee vielä yhteinen haveri, jolloin osa lastista uhrataan aluksen ja muun lastin pelastamiseksi (tai alus ajetaan hätäsatamaan tms.). Tällöin kaikki osalliset, alus ja lasti, jakavat pelastamisen kustannukset keskenään. Voit joutua maksumieheksi, vaikka muuta menetystä ei juuri sinun kohdallesi olisi sattunutkaan.

Voittaja-ainesta

”Kyky voittaa vahvempi vihollinen perustuu siihen, että ensin tehdään itsestä voittaja”

SHANGJUN SHU

Lähde: Matti Nojonen, Jymäyttämisen taito, Gaudeamus, 2008

Taidetta tämäkin (ART)

Art tarkoittaa myös vaihtoehtoisia riskien rahoitusratkaisuja (Alternative Risk Transfer). Nämä ovat riskin siirtämisen ja rahoittamisen menetelmiä, jotka eivät ole varsinaista vakuuttamista.

Vaihtoehtoisilla ratkailuilla yritys voi saavuttaa perinteistä vakuuttamista kustannustehokkaampia riskinsiirtoratkaisuja. Sitä paitsi asiakaan itsensä aktiivinen osallistuminen riskienhallintaprosessiin mahdollistaa entistä suuremman osan liiketoiminnan tuotosta pitämisen itsellään.

Periteisin vaihtoehtoinen ratkaisu on captive ratkaisu. Captive-yhtiöllä tarkoitetaan suuren yrityksen itse omistamaa ”vakutuusyhtiötä”, joka vakuuttaa ainoastaan omistajansa riskejä. Captive-yhtiö sopii siis pelkästään ison yrityksen riskenhallinnan välineeksi.

Kun yrityksellä on riittävän suuri riskinkantokyky, sen vakutuusmaksuvolyymi on riittävä ja riskienhallinta on tehokkaasti hoidettu, sen kannattaa harkita riskien pitämistä itsellään captive-yhtiön avulla. Kysymykseen tulevat isot kansainväliet konsernit.

ART ratkaisuiden pieni osuus riskienhallintakeinona johtuu pitkälti siitä, että ne ovat hyvin monimutkaisia menetelmiä, perustamiskustannukset ovat korkeat. Verotus ja kirjanpito saattavat tuottaa ongelmia.

Pienempienkin riskien jättäminen yrityksen itsensä kannettavaksi saattaa olla (tai ainakin sen pitäisi olla) tietoinen ratkaisu. Silloin vahingon kustannukset maksetaan omasta kassasta.

Riski jää usein omalle vastuulle myös tiedostamata. Joko riskin olemassaoloa ei tiedosteta ollenkaan tai sen suuruus on arvioitu alakanttiin. Omalle vastuulle jättäminen johtuu usein taloudellisista syistä, eli yritetään säästää väärässä paikassa ja toivotaan parasta.

Tieten tahtoen omalle vastuulle kannattaa jättää usein sattuvat pienet vahingot. Muuten niiden käsittely vakutuusyhtiössä kasvattaa vakuutusmaksujen nostopainetta turhaan. Kyseisten riskien syihin on puututtava vähinkojen määrän ja vaikutuksen pienentämiseksi. Samalla on varattava kassaan riittävästi rahaa niiden kustannusten kattamiseen.

Yritys voi arvioida konkreettisesti minkä kokoisesta vahingosta se selviytyy. Millä euromäärällä alkaa jo olla vaikutusta yrituksen tulokseen. Samaa menetelämää voidaan käyttää myös sopivan omavastuutason määrittämiseen. Mitä suurempi yritys sitä korkeammalla tasolla ”itsevakuuttaminen” tai omavastuu voidaan pitää.

Suuret omavastuut luonnollisesti edellyytävät sen, että yrityksen toiminta on voitollista. Silloin se pystyy vastaamaan riskien aiheuttamista tappioista itse. Yrityksen rahoitusaseman on oltava niin hyvä, ettei vahinko horjuta sitä.

Omalle vastuulle jättäminen voidaan toteuttaa myös sopimalla pankin kanssa lainasta. Tällöin yrityksen velanmaksukyvyn on oltava kunnossa.

Jotta yritys voisi jättää tunnistettuja ja arvioituja riskejä omalle vastuulleen, sen pitää pystyä kantaan niistä aiheutuvat menetykset. Joko itsevakuutustilanteessa kokonaan tai valitun omavastuun osalta.

Omavastuutasoa harkittaessa voidaan myös käyttää yrityksen tilinpäätöslukuja pohjana. Sopiva omavastuutaso voisi olla esimerkiksi 0,1% – 0,5% liikevaihdosta. Suomessa on perinteisesti käytetty pienempiä omavastuutasoja kuin maailmalla. Suomessa omavastuut löytyvät usein väliltä 0,05% – 0,1% liikevaihdosta. Pohjana voi olla myös taseen loppusumma, oma pääoma, käyttöpääoma, jne.

 

Selvitä oma riskinkantokykysi ja harkitse mitä riskejä voit jättää kokonaan vakuuttamatta ja millaisia omavastuita voit käyttää. Aina ei tarvitse valita sitä pienintä, minkä vakutuusyhtiö tarjoaa. Säästät vakuutuskustannuksissa pitkän pennin kun optimoit omalle vastuulle jäävät riskit.

Korvauksia vahingossa

Vakuutusyhtiö ottaa rahasi ja pitää ne. Tai jos käy oikein hyvä tuuri, saat korvauksia vahingossa.

Vakuutusyhtiön toimintaa ohjaa vakuutusyhtiölaki ja vakuutussopimuslaki. Näiden lisäksi sitä ohjaa myös hyvä vakutuustapa, johon viitataan mm. vakutuussopimuslain perusteluissa, lautakuntien ja tuomioistuinten päätöksissä jne. Mikä sitten on hyvä vakutuustapa?

Sekö, että otetaan asiakkaan rahat ja venkuroidaan milloin milläkin verukkeella korvaukset nollille?

No ei, vaikka siltä voi joskus tuntuakin.

Hyvällä vakutuustavalla ymmärretään sellaisia vakuutusyhtiön käyttämiä menettelytapoja, jotka kunnioittavat sopijaosapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä johtavat oikeudenmukaiseen lopputulokseen.

Hyvää vakuutustapaa ei ole määritelty erikseen missään sädöksissä tai ohjeissa. Se on hyvin epämääräinen käsite, joka sallii ohjeiden ja määräysten sisällön tulkinnan eri ajankohtien olosuhteiden mukaan.

Käsite kuvaa sitä, että vakuutusalan toiminnan on oltava paitsi lain mukaista myös eettisesti kestävää, kohtuullista ja oikeudenmukaista.

Hyvää vakuutustapaa tulkittaessa on pääpaino sanalla hyvä, ei sanalla tapa. Kyse ei siis ole siitä miten yleensä toimitaan, vaan siitä miten pitäisi toimia. Tavan hyvyyttä arvioidaan aina asiakkaiden näkökulmasta.

Hyvän vakutuustavan mukaista ei ole se, että kaikki mitä ei olisi erikseen kielletty, olisi välttämättä sallittua.

Vakuutusyhtiö ei saa myöskään markkinoinnissaan antaa totuuden vastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Ei saa käyttää sopimatonta tai hyvän tavan vastaista menettelyä. Vakuutukset, joissa turva on vähäinen tai olematon, ovat hyvän vakuutustavan vastaisia.

Hyvässä vakutuustavassa on kyse vakutuusyhtiöiden ja niiden ulkopuolisen maailman välisestä suhteesta. Vakutuusalan moraalin ja etiikan tulisi olla selkeämpää ja varmempaa kuin muun liiketoiminnan moraalin (Eikö sitten minkä tahansa liiketoiminnan ole oltava rehellistä ja moraalisesti kestävää?). Vakuutus ei ole mitä tahansa liiketoimintaa, vaan perusturvan ja elämisen edellytysten takaamista vahingon kohdanneelle.

Hyvän vakutuustavan noudattamista valvoo Finanssivalvonta. Valvontaviranomainen on hyvään vakuutustapaan vedoten antanut ohjeita mm. korvauspäätöksen perustelemisesta ja muutoksenhakutoimenpiteistä. Myös kuluttajasuoja-asiat kuuluvat hyvään vakutuustapaan, vaikka niitä pääasiassa valvookin kuluttaja-asiamies.

Hyvä vakuutustapa liittyy laeissakin määriteltyihin asioihin:

 

1. Vakuutussalaisuus

Asiakkaiden on voitava luottaa siihen, että heitä koskevia tietoja ei ilmaista muille kuin heille itselleen. Jos soitat vakuutusyhtiöön ja kysyt onko Hannu Vanhatalolla vakutuuksia kyseisessä yhtiössä, niin vastaukseksi sinun pitäisi saada, että ”ei kommentoida”. Vaitiolovelvollisuudesta lisää myöhemmin.

2. Rikastumiskiellosta kirjoitin aiemmin

3. Sopijapuolen tunnistaminen

Yritys tunnistetaan kaupparekisteritietojen perusteella, yksityinen henkilö esim. henkilötunnuksen avulla. Yrityksen asiaoita hoitavalla on lisäksi oltava oikeus hoitaa vakuutusasiota (nimenkirkoitusoikeus).

4. Sopimusvapaus

Vakutuusyhtiöllä ei ole sopimuspakkoa vapaaehtoisten vakuutusten osalta (lakisääteinen vakuutus on myönnettävä sitä hakevalle). Vapaaehtoisenkaan vakuutuksen myöntämättä jättäminen ei saa olla mielivaltaista.

5. Vakuutusintressi

Jos olet vakuuttamassa esim. omaisuutta, joka ei ole sinun omistaamaasi tai hallussasi, saataa herätä kysymys miksi vakuuttaisit kyseisen kohteen. On hyvän vakuutustavan mukaista olla myönträmättä vakuutusta jos vakuutusintressi puuttuu.

5. Vakutuusmaksut ja -ehdot

Vakutuuksesta perittävät maksut on oltava vakuutettavan riskin mukaisia. Vakuuttamisen kustannukset on suunnattava oikeudenmukaisesti eri riskiryhmien kesken. Tulonsiirtoja riskiryhmien välillä ei saa tapahtua. Ei edes eri vakutuuslajien välillä. (Onko vakuutusyhtiöiden niin mielellään antamat ns. kokonaistarjoukset hyvän vakutuustavan vastaisia?)

6. Kieli

Vakuutuksesta annettavat tiedot on annettava vakuutuklsen hakijalle hänen äidinkilellään. Suomessa suomeksi tai ruotisksi. Tämä ohje koskee yksityishenkilöitä ja elinkeinonharjoittajia. Yrityksille tiedot voidaan sopia annettavaksi myös muulla kiellellä.

7. Korvaustoiminta

Vakutuusyhtiöiden keskusliitto on antanut ohjeita korvaustoiminnan periaatteista sen oikeudenmukaisuuden takaamiseksi. Periaatteisiin kuuluu mm. se, että jos useammalla vakuutusyhtiöllä on epäselvyyttä siitä kuka maksaa korvaukset, riita ei saa näkyä asiakkaalle, vaan tämän on saatava korvauksensa kuin epäselvyyttä ei olisikaan.

 

Hyvä vakuutustapa edellyttää vakutuusyhtiöiltä rehellistä ja ymmärrettävää toimintaa (teoriassa). Sellaista, että tavallinen asiakaskin ymmärtää mistä on kysymys. Kuinkahan hyvin hyvän vakutuustavan henki käytännössä toteutuu? Epäilen, että ei kovinkaan hyvin