Verokarhun kainalossa

Vakuuttamisen verokysymyksiä ovat lähinnä vakuutusmaksujen vähennyskelpoisuus ja korvausten vaikutus verotukseen. Arvonlisävero sotkee omalta osaltaan kuviota.

Yritykset ja elinkeinon harjoittajat voivat vähentää saamistaan tuloista ne menot, jotka ovat syntyneet ko. toiminnassa.

Vakuutusmaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia menoja ja ne katsotaan poistojen luonteisiksi eriksi. Samoin korvaukset otetaan huomioon tulona yrityksen verotuksessa.

Elinkeinonharjoittaja voi yleensä vähentää verotuksessaan elinkeinotoimintaan liittyvät vakuutusmaksut elinkeinotoiminnan kuluina. Vähennyskelpoisia ovat esim. elinkeinotoiminnassa käytetyn omaisuuden vakuutusten maksut. Myös yksityisesti vakuutetun esineen, jota käytetään tulonhankinnassa, vakuutusmaksut voidaan vähentää verotuksessa siltä osin kun esinettä käytetään tulon hankkimiseen.

Elinkeinotoimintaan liittyvän vakuutuksen korvaus on veronalaista tuloa. Vaihto-omaisuuden osalta korvaus kuuluu siihen tilikauteen, jonka aikana vahinko on sattunut. Puhutaan suoriteperusteesta. Kohdistus ei riipu siitä onko korvaus maksettu kyseisen tilikauden aikana vai ei. Tämä perustuu siihen ajatukseen, että korvaus rinnastetaan siihen, että esim. omaisuus olisi vahinkohetkellä myyty ja rahat tuloutettu.

Käyttöomaisuuden korvausten verotus määräytyy poistojärjestelmän mukaan. Poistojärjestelmässä määritellään menojäännös, joka on verovuoden aikana hankitun omaisuuden (käyttöomaisuuden) hankintamenojen ja aikaisemmin käyttöön otetun omaisuuden poistamattomien hankintamenojen summa, josta on vähennetty ko. omaisuudesta verovuonna tehdyt poistot, saadut luovutushinnat ja muut vastikkeet (kuten vakuutuskorvaukset).

Yritys voi vähentää liiketoimintaansa liittyvät vahinkovakuutusmaksut rajoituksetta. Korvausten verotus perustuu samaan logiikkaan kuin elinkeinonharjoittajallakin. Korvaukset ovat pääsääntöisesti veronalaista tuloa. Vaihto-omaisuuden osalta korvaus kuuluu siihen tilikauteen, jonka aikana vahinko sattui. Käyttöomaisuuden korvaukset pienentävät poistojen perustana olevaa menojäämää.

Yritysten vakuutuksissa vakuutusmääriin ei sisällytetä arvonlisäveroa kun vakuutuksenottaja on arvonlisäverovelvollinen. Samalla perusteella myös korvaukset ovat arvonlisäverottomia sikäli kun vahingon kärsineellä on oikeus vähentää veron osuus kirjanpidossaan.

Itse vakuutusmaksussa ei arvonlisäveroa ole, vaan vakuutusmaksuun sisältyy vakuutusmaksuvero. Vakuutusmaksuveroa ei voi vähentää arvonlisäverotilityksistä, vaikka se saman tyyppinen ja saman suuruinen vero onkin.

 

Omaisuusvakuutuksen vakuutusmäärät ilmoitetaan siis verottomina (alv 0), jos vakuutuksenottaja on arvonlisäverovelvollinen. Samoin saatu korvaus on veroton. Vastuuvakuutuksessa korvauksena maksetaan myös arvonlisäveroton korvaus ja vahingon aiheuttaja maksaa arvonlisäveron osuuden itse (ja vähentää sen sitten arvonlisäverotilityksissään normaalisti). Alv velvollisuudesta vapautetuilla käytettään arvonlisäverollisia lukuja (koska nämä eivät saa veron osuutta mistään vähentääkään).

Vakuutusmaksut voidaan vähentää liiketoiminnan kuluina normaalisti, mutta niihin sisältyvää vakuutusmaksuveroa ei voi vähentää arvonlisäverolaskelmissa.

Aineettoman pääoman vakuuttaminen

Monissa yrityksissä on jo tiedostettu aineettoman pääoman merkitys taloudellisten tekijöiden rinnalla kilpailussa menestymisen osatekijänä. Usein ei silti tiedetä millaiset aineettomat tekijät korostuvat juuri oman yrityksen liiketoiminnassa.

Sellaiset asiat, kuten osaava henkilökunta tai hyvä maine ovat tärkeitä kaikille yrityksille, mutta eri toimialoilla on monia omia tyypillisiä tekijöitään. Esimerkiksi patenttien merkitys on suuri tuotekehityspainotteisilla aloilla.

Jokaisessa yrityksessä tulisi järjestelmällisesti miettiä mitkä ovat juuri sen oman toiminnan kannalta tärkeimmät aineettomat menestystekijät. Suurin osa niistä on liikeriskejä, mutta osan voit suojata vakuutuksellakin.

Paula Kujansivu et al. jakavat aineettomat menestystekijät kolmeen osa alueeseen kirjassaan Liiketoiminnan aineettomat menestystekijät:

 

Suhdepääoma:

 

  • suhteet asiakkaisiin
  • suhteet muihin sidosryhmiin
  • maine
  • brändit
  • yhteistyösopimukset

 

Rakennepääoma:

 

  • arvot ja kulttuuri
  • työilmapiiri
  • prosessit ja järjestelmät
  • dokumentoitu tieto
  • immateriaalioikeudet

 

Inhimillinen pääoma:

 

  • osaaminen
  • henkilöominaisuudet
  • asenne
  • koulutustaso
  • henkilökohtaiset verkostot
  • kokemustausta
  • hiljainen tieto

 

Suurimman osan luettelon asioiden vaikutuksilta et voi suojautua vakuuttamalla, mutta ne ovat kaikki olennaisia asioita hallittaessa vakuutettavia riskejä. Immateriaalioikeuksiin liittyviltä kustannuksilta kuitenkin voit suojautua vakuutuksella.

Immateriaalioikeuksia ovat mm. tekijänoikeudet ja teollisoikeudet. Teollisoikeuksia ovat mm. patentti, hyödyllisyysmalli, tavaramerkki, mallioikeus, jne. Teollisoikeuksia on aina haettava erikseen (suomessa patentti- ja rekisterihallituksesta).

Teollisoikeuksiin (kuten myös luonnollisesti tekijänoikeuksiinkin) liittyy aina loukkausriski. Esimerkiksi patentin loukkaus voi pahimmillaan johtaa koko yritystoiminnan loppumiseen. Viime päivinä on (ainakin radion) uutisissa puhuttu paljon siitä, miten Nokia on haastanut Applen yhdysvalloissa oikeuteen joidenkin patenttien loukkauksesta.

Vaikka esimerkissä voi olla kysymys myös markkinoinnillisesta hypestä ja Nokialla varmaan riittää rahaa hoitaa oikeudenkäynti USA:ssa, tietäisi tällainen riitely monelle pienemmälle puljulle lappua luukulle.

Immateriaalioikeuksien loukkauksia vastaan voi kuitenkin suojautua vakuutuksella. IPR (Intellectual Property Rights) -vakuutus korvaa itse asiassa oikeusrikkomusta seuraavien oikeudenkäyntien ja muiden toimenpiteiden kustannuksilta, ei itse loukkaukselta (joka voi olla tahatonkin).

IPR vakuutuksesta korvataan sekä puolustus- että hyökkäyskuluja (tarkista omasta vakuutusyhtiöstäsi millainen rakenne heidän vakuutuksessaan on).

Vakuutus kattaa tällöin kulut, kun vakuutettu joutuu puolustautumaan väitettyä IPR rikkomissyytettä vastaan. Sinua siis syytetään siitä, että olet loukannut jonkun teollisoikeuksia. Puolustautuminen voi tapahtua joko oikeudessa tai muulla tavalla.

Hyökkäyskuluilla tarkoitetaan niitä kuluja, jotka syntyvät kun vakuutuksenottaja pyrkii estämään toista käyttämästä omaa oikeuttaan (vaikka patenttia). Nyt joku muu yrittää käyttää sinun teollisoikeuksiasi luvatta.

Suomessakin käydään muutamia kymmeniä patentteja koskevia riitoja vuosittain. Oikeudenkäyntikulut ovat yleensä suuret asian käsittelyn keston sekä kalliiden asiantuntijatodisteluiden takia. Vakuutusyhtiöiden mukaan kulut nousevat satoihin tuhansiin euroihin. Saatetaanpa lähestyä jopa miljoonaa Euroa.

 

IPR vakuutuksella suojaudut yllättäviltä oikeudenkäyntikustannuksilta kun toimit alalla, jolle on tyypillistä uusien innovaatioiden kehittäminen tai aineettomat oikeudet ovat muuten tärkeitä. Voit vahingossa loukata jonkun muun patenttia tai muuta suojaa, vaikka luulit itse keksineesi koko jutun. Kun joku amerikkalainen jätti tulee ovelle kolkuttelemaan alkaa isommaltakin pojalta housut tutista. Tai jos todella olikin niin, että keksit juttusi ensin, saat suojan sitä samaa amerikkalaista jättiä vastaan ”hyökätessäsi”.

IPR vakuutuksen myöntäminen edellyttää useimmiten immateriaalioikeuksien tarkkaa läpikäyntiä ja IPR riskien kartoitusta. Vaikka et sitten loppujen lopuksi vakuutusta saisikaan, olet taatusti selvemmillä vesillä IPR:iesi kanssa kuin ennen vakuutuksen hakemista.

 

Vero se on vakuutusmaksuverokin

Melkein kaikista tavaroista ja palveluista pitää maksaa arvonlisäveroa (ALV). Mutta vakuutusmaksuissa sitä ei ole. Jiihaa. Eipä kuitenkaan hihkuta enneaikaisesti. Vakuutusmaksuissa on mukana vakuutusmaksuvero, joka on yllättäen 22% niin kuin arvonlisäverokin. Vakuutusmaksuveroa ei voi vähentää alv verolaskelmassa.

Vakuutusmaksuvero on luonteeltaan samanlainen vero kuin arvonlisäverokin. Vakuutusmaksuverokin on välillinen vero, jonka suorittamisesta vastaa Suomessa toimiva vakuutusyhtiö (tai ETA vakuutusyhtiö).

Suomalainen vakuutusyhtiö laskuttaa vakuutusmaksuveron vakuutusmaksun yhteydessä.

Jos taas maksat vakuutusmaksun suoraan ulkomaalaiselle vakuutusyhtiölle (ei siis yllä mainittu ETA vakuutusyhtiö), siirtyy vakuutusmaksuveron suorittamisen velvollisuus itsellesi. Sinusta tulee siten verovelvollinen vakuutusmaksuveron suhteen, eikä ulkomaalaisesta vakuutusyhtiöstä.

Olet itse verovelvollinen myös jos meklari hoitaa sinulle vakuutuksen ulkomailta. Tässä tapauksessa tosin pääset astetta (tai aika montakin) helpommalla, sillä meklarisi laskee ja tarvittaessa tilittääkin verot puolestasi veroviranomaisille. Epäilen kuitenkin, että itse maksun suorittamisesta et tässäkään tapauksessa pääse eroon. Tai sitten sinulla tosiaan on hyvä meklari.

Yllä olevia tilanteita voi tulla eteen kun esim. konsernin emoyhtiö ottaa vakuutukset jostain valtiosta kattamaan kaikkia konserniyhtiöitä maailmanlaajuisesti. Veroa on tällöin maksettava Suomeen siitä vakuutusmaksun osasta, joka kohdistuu suomessa olevaan riskiin. Vero tulee suorittaa oma-aloitteisesti.

Vakuutusmaksuveroa puolestaan ei peritä vakuutusmaksusta, joka perustuu henkilö-, luotto- ja jälleenvakuutukseen. Veroa ei peritä myöskään potilasvakuutuksesta (mutta sehän onkin tavallaan henkilövakuutus).

Myös ulkomaan kuljetusvakuutukset ja pääasiassa ulkomaanliikenteeseen käytettävien alusten vakuutukset ovat verottomia. Kokonaan verottomia ovat myös pelkästään ulkomailla sijaitsevien riskien vakuutukset. Suomeen ei tarvitse maksaa vakuutusmaksuveroa jossain toisessa valtiossa sijaitsevan omaisuuden tai vastuuriskin vakuuttamisesta täällä.

Tarvitaan vankkaa riskien ja eri maiden riskiprofiilien tuntemista, jotta pystytään totuudenmukaisesti laskemaan eri maissa sijaitsevien riskien osuudet joskus suurestakin vakuutuskokonaisuudesta. Tällöin kannattaa hankkia käyttöön pikemminkin riskien asiantuntijoita kuin verojuristeja.

Ellet osaa laskea riskiprofiileja oikein, maksat vakuutusmaksuveroa joko liikaa tai liian vähän. Molemmissa on omat huonot puolensa jos veroviranomainen päättää ottaa sinut hampaisiinsa vakuutusmaksuveroasiassa. Tai toisessa tuhlaat joka tapauksessa rahojasi turhaan. Kun riskimaksusi jakautumisen on määritellyt riskien asiantuntija hyväksyy viranomainenkin perustellun laskelman ilman suurempia hälyjä.

Mistä näitä kartoituksia aina tulee?

Oikean vakuutustavan valinta ja taloudellisesti tarkoituksenmukaisen vakuutusturvan hankinta edellyttää laaja-alaista perehtymistä vakuuttamisen eri osa-alueisiin. Vielä vuosikausiakin alalla työskennelleelle tulee asiakastyössä jatkuvasti eteen uusia näkökulmia.

Vakuuttamisen ja riskienhallinnan keinoja harkittaessa kannattaa ensimmäisenä pyrkiä kartoittamaan tutkittavan kohteen kokonaistilanne. Perusteellisen riskikartoituksen avulla saadaan selville kohteen vakuutus- tai muu suojauksen tarve.

Vain kokonaisselvityksen avulla saavutetaan onnistunut vakuutussuunnitelma ja kokonaisvaltainen riskienhallintasuunnitelma. Selvityksen avulla voidaan päätellä minkälainen vakuutus on sopivin kulloiseenkin tilanteeseen.

Riskikartoituksen avulla saadaan selville myös mahdollisuudet jättää jotkut riskit kokonaan vakuuttamatta tai ohjata riskienhallintaa muuten omavastuuvalinnoilla. Näiden keinojen käyttö riippuu luonnollisesti pitkälti yrityksen riskinottokyvystä ja ehkä vielä enemmän päättäjien riskinottohalusta.

Perusteellista selvitystyötä tarvitaan, koska liikkuvia osia on niin paljon. Eli, tavoiteltuun lopputulokseen vaikuttaa yrityksen riskinottokyky ja -halu, toiminnan laatu ja laajuus, käytettävissä olevat varat, itse vahingon mahdollisuudet, todennäköisyydet ja laajuudet, jne. Ilman perusteellista riskikartoitusta roiskaistu vakuutusten hankinta johtaa loppujen lopuksi vain riitelyyn vakuutusyhtiön kanssa.

Yrityksissä kartoitustyö kannattaa jakaa osiin hallittavien kokonaisuuksien saavuttamiseksi. Riskikartoituksia voidaan tehdä erikseen esimerkiksi yrityksen henkilöstön, omaisuuden ja toiminnan osalta.

Yksittäisten riskien, vakuutuksen kohteiden ja riskienhallintapolitiikan perusteella voidaan edetä eri vakuutusmuotojen ja itse vakuutustuotteiden valintaan, joilla havaitut uhkatekijät voidaan edullisimmin hallita.

Kokonaisvaltaisen vakuutusturvan rakentaminen ei edellytä, että kaikki vakuutukset otetaan samasta vakuutusyhtiöstä. Useimmiten se ei ole edes käytännössä mahdollista, vaikka vakuutusyhtiöt kovin mielellään ns. kokonaispaketteja tarjoavatkin.

Oleellista onkin se, että vakuutuksenottajan kokonaistilanne saadaan mahdollisimman hyvin hallintaan ja että vakuutukset valitaan harkitusti, perustellulta pohjalta.

Vakuutusten keskittäminen yhteen vakuutusyhtiöön ei tuo minkäänlaista lisäetua sinulle vakuutuksenottajana. Vakuutusyhtiösi kaupittelee kokonaispakettiaan argumenteilla asioiden helppohoitoisuudesta. Itse asiassa ei ole yhtään sen vaikeampaa hoitaa asioita useamman vakuutusyhtiön kanssa. Siinä ainoassakin puhelusi todennäköisesti ohjautuu juuri sille työntekijälle, jolle se ei satu juuri nyt kuulumaan.

Viime kädessä maksat uskollisuutesi johdosta vakuutusmaksujakin tarpeettoman paljon. Samankin hintaisten kokonaispakettien sisällä eri vakuutuslajien hinnat poikkeavat usein radikaalisti toisistaan. On toki myönnettävä, ettei aivan pieniä kokonaisuuksia ole järkevää tai edes mahdollista lähteä pilkkomaan.

 

Kun alat kilpailuttaa vakuutusturvaasi, tee ensin kattavat alkukartoitukset, jotta tiedät mihin olet pyrkimässä. Varaa reilusti aikaa, että saat rauhassa perehtyä tarjottuihin vakuutusratkaisuihin. Voi olla, että kannattaa edetä osa-alue kerrallaan. Kilpailutat ensin henkilövakuutukset, sitten ajoneuvot jne. Jos et viitsi itse ryhtyä turvaamaan selustaasi, voit aina hankkia ammattiapua alan erikoisasiantuntijoilta. Googleta sanalla vakuutusmeklari ja katso mitä on tarjolla.

Lisävahingot

Vakuutus korvaa yleensä vahinkotapahtuman aiheuttamat suoranaiset vahingot. Suoranaisen vahingon yhteydessä tapahtuu yleensä myös muita vahinkoja, jotka olisivat muussa tapauksessa jääneet syntymättä. Sellaisia vahinkoja voi syntyä kun alkuperäistä vahinkoa yritetään estää, rajoittaa, sammuttaa, kuivata tai muuten pelastaa.

Sammutusvesi vahingoittaa yleensä rakennusta myös siltä osin kuin mitä itse sammutettava tuli ei ole jo tehnyt. Esineitä voi särkyä kun niitä kuljetetaan suojaan tai muuten pois vahinkopaikalta. Luonnonvoimat (pakkanen, sade, jne.) voivat päästä vahingoittamaan omaisuutta kun niitä suojaava rakennus on rikkoutunut (esim. ikkunat tai katto ovat rikki).

Vahinkopaikalla voi myös vierailla varas. Vähänkin suuremman vahingon aikana omaisuutta usein katoaa ilman, että voidaan varmasti tietää, että se olisi vahingoittunut itse vahinkotapahtumassa. Useimmiten omaisuus on silloin varastettu.

Tällaisien lisävahinkojen korvaamisesta on vakuutuskirjassa tai -ehdoissa mainittu erikseen. Useimmiten vakuutusehdoissa on maininta, että vakuutus korvaa suoranaisen (esine)vahingon lisäksi myös kohtuulliset kustannukset, jotka ovat aiheutuneet vakuutuksenottajalle sattuneen tai välittömästi uhkaavan, vakuutuksesta korvattavan vahingon rajoittamisesta tai torjumisesta. Lisävahinkojen korvauksista ei yleensä vähennetä omavastuuta (esim. paloa sammutettaessa käytetyn sammuttimen täyttökustannukset korvataan ilman omavastuuvähennystä, vaikka muuta korvattavaa vahinkoa ei olisi syntynytkään).

Jotta kadonneesta omaisuudesta saisi korvauksen, on katoamisen tapahduttava yhtä aikaa varsinaisen vahingon kanssa, tai välittömästi sen jälkeen valitsevissa poikkeusoloissa. Lisäksi edellytyksenä on ettei omaisuutta ole vielä ehditty siirtää uuteen säilytyspaikkaan tai järjestää vartiointia.

Lisävahinkojen lisäksi voi sattua seurannaisvahinkoja. Nämä vahingot syntyvät varsinaisen vahingon seurauksena. Esimerkiksi, jos talon katto palaa puhki ja rankkasade kastelee rakennusta ennen kuin aukko on ehditty peittää. Tai pakastimen rikkoutumisen seurauksena pakasteet sulavat. Lisävahingon pitää olla vallitsevissa oloissa välitön ja väistämätön seuraus varsinaisesta vahingosta, esim. palosta tai räjähdyksestä.

Sammutusvahingot lasketaan yleensä palovahingoksi kun niitä voidaan pitää puolustettavina. Sammutusvahinkojen kohdalla näin useimmiten onkin. Harvoin voidaan lähteä siitä, että tulipalo olisi väärin sammutettu.

Vuotovahinkojen yhteydessä, rakennusta kuivatettaessa syntyy ylimääräistä sähkönkulutusta ja laitevuokria kuivainten käyttämisestä. Ne lasketaan yleensä vuotovahinkoon kuuluviksi.

Omaisuusvahingot, varsinkin palo- ja vuotovahingot voivat aiheuttaa suuriakin keskeytysvahinkoja (saamatta jäänyt kate) tai muita kustannuksia. Niitä ei yleensä korvata omaisuusvakuutuksista, vaan niiden varalle pitää ottaa erillinen keskeytysvakuutus.

 

Häviät aina kun vahinko tapahtuu. Vaikka olisit hankkinut minkälaiset vakuutukset tahansa, kaikkea ei niistäkään korvata. Joudut itse kantamaan vähintäänkin omavastuun. Joudut liäsksi selvittelemään erilaisia asioita, tekemään ylimääräistä työtä, jne., mitä vakuutuksesi ei koskaan korvaa. Pienimmän riesan tietä pääset, kun pyrit mahdollisimman tehokkaasti ennaltaehkäisemään vahinkojen syntymistä.

Sopimusvastuun välttäminen

Yritystoiminnassa pitää päivittäin tehdä erilaisia sopimuksia. Jotkut ovat lakien mukaan pakollisia, jotkut syntyvät ikään kuin huomaamatta. Lakien edellyttämissä sopimuksissa ei voida sopimuksen mukanaan tuomaa vastuuta rajoittaa tai poistaa.

Sopimusvastuun välttämisen lähtökohtana on ensinnäkin se, että lakien pakottavat säännökset ovat tiedossa, toisekseen on tunnettava riittävän tarkasti suomalainen sopimusoikeus, eli se miten suomalaisessa sopimusoikeudessa toimitaan.

Sopimusoikeuden lähtökohta on se, että sopimukset on pidettävä. Tämä tarkoittaa sitä, että ellei tee sopimusten mukaisia velvoitteita ajoissa ja virheettöminä, voi sopimuksen toinen osapuoli kohdistaa sen rikkojaan erilaisia toimenpiteitä.

 

Osapuoli voi vaikka

 

  • purkaa sopimuksen
  • vaatia sopimuksessa pysymistä
  • vaatia hinnanalennusta
  • uutta suoritusta
  • korvausta sopimusrikkomuksen aiheuttamasta vahingosta

 

Lähtökohtana on yleensä täyden korvauksen periaate. Sopimuskumppani on saatettava siihen taloudelliseen asemaan, johon tämä olisi päässyt mikäli sopimuksessa sovittu suoritus olisi ollut oikea.

Sopimusoikeuden vastuu on yleensä ankaraa vastuuta. Tällöin vahingon oletetaan lähtökohtaisesti johtuvan huolimattomuudesta ja siitä voi vapautua vain jos pystyy todistamaan olevansa syytön tai että suorituksen on estänyt voittamaton syy.

Sopimusvastuun voi myös estää ennalta. Selvitetään millaisia sopimuksia yrityksessä yleensä tehdään ja kuka niiden tekemisestä tai sisällöstä yleensä vastaa. Yleisimmät sopimukset voidaan laatia alan yleisten sopimusehtojen tai vakioehtojen perusteella tai niihin voidaan viitata sopimuksessa.

Suurissa hajallaan olevissa organisaatioissa on syytä laatia selkeät ohjeet kuka päättää mistäkin sopimuksesta ja kouluttaa näitä päättäjiä sopimusoikeuden osalta riittävästi. Päättäjien oikeuksia tehdä tietyn suuruusluokan ylittäviä sopimuksia voidaan myös rajoittaa. Tai tietyn rajan ylittävät sopimukset on aina tarkastettava esim. yrityksen lakiasiainosastolla.

Alihankkijoita käyttävät yritykset vastaavat myös alihankkijoidensa aiheuttamista vahingoista. Tämä on syytä ottaa huomioon esimerkiksi takuuaikoja harkittaessa ja tavaroiden ja palvelujen hankintapaikkoja valittaessa. Alihankkijan toimintaa kannattaa aika ajoin käydä ainakin katsomassa, ehkä tehdä myös jonkinlaisia auditointeja.

Keskeiset lait, jotka sääntelevät myyjän vastuuta ostajaa kohtaan lähtevät siitä lähtökohdasta, että myyjä vastaa myös apunaan käyttämiensä henkilöiden ja yritysten virheistä. Samaa periaatetta sovelletaan moniin muihinkin sopimuksiin, vaikka kaikista ei olekaan omaa erillistä lainsäädäntöä.

 

Lähde: Kuusela, Ollikainen, Riskit ja riskienhallinta, Tampere University Press, 1998

 

Mää luulin kun mää ajattelin

Monet vahingot johtuvat loppujen lopuksi inhimillisestä virheestä jossain vaiheessa tapahtumien kulkua. Inhimillinen virhe voi syntyä monista erilaisista psykologisista syistä.

 

Tällaisia syitä voivat olla pienet suoritusvirheet, kuten:

 

  • virhesanonnat
  • kompastumiset
  • väärät otteet
  • ajatusvirheet
  • jne.

 

Ajatusvirheillä on yleensä yritystoiminnan kannalta yllä mainituista suurin vaikutus.

Ajattelu on sellaista henkistä toimintaa, joka syntyy, kun pyritään saavuttamaan jokin tavoite, mutta ei kyetä siihen muistissa olevien keinojen avulla. Ajattelu on siten rutiinista poikkeavaa toimintaa, uusissa tilanteissa käytettävä sopeutumismekanismi.

Ajatteluvirhe on sitä, että ajattelun tuloksena tehty ratkaisu ei tuotakaan sitä lopputulosta kuin on odotettu, tai lopputulos on odotettua huonompi. Asiat siis eivät ole menneet niin kuin oli ajateltu. Ei ole osattu ottaa kaikkia seikkoja huomioon tai päätelmät on tehty virheellisesti. Ajatteluvirheeksi voidaan useimmiten katsoa myös se, että ei ole ajateltu ollenkaan.

Huolimattoman ajattelun seuraukset voivat maksaa yritykselle merkittäviä summia, joko rahana tai jopa ihmishenkinä. Immateriaalinen informaatioyhteiskunta lisää ajatteluvirheiden määrää, sillä se edellyttää enemmän ajattelua. Rutiinitoimenpiteillä ei voi enää hoitaa suurinta osaa eteen tulevista ongelmista.

Onnettomuuksien syitä pohdittaessa on huomattu, että kaikki palautuu usein loppujen lopuksi virheelliseen ajatteluun. Virheellinen ajattelu puolestaan perustuu yleensä (kuten tietenkin ”virheetönkin” ajattelu) mielen alemmille informaationkäsittelyprosesseille, kuten muisti ja tarkkaavaisuus. Väärin havaittua tai muistettua lähtöoletusta ei yleensä voida oikealla päättelyllä korjata.

Tarkkaavaisuudella on aina omat rajoituksensa. Ihminen pystyy yleensä tarkkailemaan vain yhtä asiaa kerrallaan. Ihminen ei voi puhua ja laulaa yhtä aikaa, tai kuunnella kahta eri viestiä yhtä aikaa (tai ainakaan muistaa molempia). Tarkkaavaisuuden ulkopuolella olevat viestit jäävät usein ilman huomiota.

Muistin kapasiteetti on toinen ajattelua rajoittava ja ajatteluvirheitä synnyttävä tekijä. Ihminen muistaa irrallista, toisiinsa liittymätöntä tietoa yleensä vain muutaman tekijän. Näitä mieltämisyksiköitä ihminen muistaa neljä kappaletta riippumatta niiden koosta. On esimerkiksi yhtä helppoa muistaa niin neljä satunnaista kirjainta kuin neljä tutulla kielellä lausuttua lausetta. Mitä tutumpi asia, sitä suurempi kokonaisuus on helppo muistaa.

Helpoin tapa välttää ajatteluvirheitä on se, että lopetetaan ajattelu kokonaan. Toisaalta kaikki eivät voi käydä palkkatöissä suuressa organisaatiossa saati sitten valtion tai kunnan hommissa. Ajatteluriskejä voidaan toki vähentää muullakin tavalla kuin lähtemällä töihin Espoon kaupungille.

Paras ajatteluvirheiden vähentämisen keino on taitojen kehittäminen. Asiantuntija tekee paljon epätodennäköisemmin virheitä kuin aloittelija. Asiantuntijalla on muistissaan erilaisia ratkaisumalleja, joita hän voi suoraan käyttää tai, jotka auttavat tätä löytämään tehokkaita ratkaisuja. Asiantuntija voi näin kiertää lyhytkestoisen työmuistin rajoituksia.

Korkean kognitiivisen taidon hankkiminen kestää psykologisten tutkimusten mukaan noin kymmenen vuotta. Taitavat ajattelijat tarvitsevat hyvin laajan tehtäväspesifisen tietovaraston voidakseen vastata tehtäviensä edellyttämiin kysymyksiin.

 

Korkeatasoinen taito on siis hyvin harvojen saavutettavissa. Et kerta kaikkiaan viitsi keskittyä kovin moneen asiaan riittävän pitkää aikaa. Asiantuntijan aseman saavuttaaksesi sinun on keskityttävä tiukasti oman alasi hommiin ja jätettävä muut tehtävät muille. Usein ydintoimintaasi liittymättömät rutiinihommat kannattaa ulkoistaa. Mitä enemmän pääset keskittymään omiin hommiisi, sitä nopeammin voit tuplata katteesi. Todennäköisesti säästät myös ulkoistamasi toiminnon kustannuksia, kun käytät asiantuntijan palveluita.

 

Idiootteinako ne meitä pitää?

Että tästäkin pitää oikein laissa säätää.

Vakuutusmeklarin on lain mukaan annettava ennen toimeksiantosopimuksen tekemistä asiakkaalle eräitä itseään koskevia tietoja. Ne on annettava myös toimeksiantosopimusta uusittaessa tai jos ne ovat muuttuneet tai jos asiakas pyytää niitä.

 

Annettavia tietoja ovat:

 

  • nimi
  • toimipaikan osoite
  • mihin vakuutusedustajarekisteriin on merkitty
  • miten rekisteröinnin voi tarkistaa
  • omistaako vakuutusedustaja suoraan tai välillisesti yli 10% jonkin vakuutusyhtiön äänimäärästä tai pääomasta
  • omistaako jokin vakuutusyhtiö tai sen emoyritys suoraan tai välillisesti yli 10% vakuutusedustajan äänimäärästä tai pääomasta
  • menettelyt, joiden mukaan asiakas voi tehdä valituksia vakuutusedustajasta

 

Vakuutusedustajan on ilmoitettava asiakkaalle oma nimensä. Ja jos vakuutusedustaja toimii oikeushenkilön lukuun tai toiminimellä on myös kyseinen nimi ilmoitettava. Asiakkaalle on käytävä selvästi ilmi kenen henkilön ja minkä yrityksen kanssa hän on tekemisissä.

Toimipaikan osoitteella tarkoitetaan osoitetta, jossa asiakas voi halutessaan asioida. Postilokero, tai vastaavan osoitteen ilmoittaminen ei riitä.

Kotimaisen meklarin on ilmoitettava, että tämä on rekisteröity Finanssivalvonnan pitämään vakuutusedustajarekisteriin. Rekisteröinnin voi tarkistaa Finanssivalvonnasta, ja sieltä saa tarvittaessa rekisteriotteita. EU:n sijoittumisvapauden perusteella Suomessa toimivat ulkomaiset meklarit on rekisteröity kotimaassaan.

Omistussuhteista puolin ja toisin on ilmoitettava vain jos se on kymmenen prosenttia tai enemmän.

Vakuutusedustajan toiminnasta voi valittaa monella tavalla. Riita-asian voi panna vireille käräjäoikeudessa. Tuomioistuinten ulkopuolella riita-asioita käsittelevät mm. Kuluttajien vakuutustoimisto, Vakuutuslautakunta ja Kuluttajavalituslautakunta. Riippuu asian osaisista ja asiasta mikä instanssi kulloinkin on käytettävissä tai sopivin.

 

Olemme me meklarit näköjään sen verran pelottavaa porukkaa, että siitäkin pitää oikein laissa muistuttaa, että asiakkaan luo mennessään on sanottava nimensä ja minkä firman palveluksia kaupittelee. Eiköhän vakuutusyhtiöissä ja valtion hommissa ole tapana esitellä itseään tuntemattomille? Sillä nehän Vakuutusedustuslain ovat yhdessä räätälöineet Euroopan tiukimmaksi kansalliseksi vakuutusalan säännöstöksi.

Vaatimus omistussuhteiden ja sen aiheuttaman riippuvuuden ilmoittamiseksi on kyllä paikallaan. Voisi olla jopa alhaisemmallakin rajalla kuin vaadittu 10%. Tuskin minäkään tätä juttua raapustelisin, jos omistaisin vaikka 5% If:stä.

Lain säätäjä on näköjään lähtenyt lobbarien pelottelemana siitä lähtökohdasta, että vakuutusmeklarin kanssa asioidessa tulee kuitenkin loppujen lopuksi riitaa, ja vaarallinen meklari pääsee livahtamaan kuin koira veräjästä jos asiakkaalle ei koko ajan suureen ääneen toitoteta miten valitetaan oikein.

 

Kun vakuutusedustuslaista on näköjään jäänyt muutama oleellinen ohje pois, lisään ne tähän loppuun itse:

 

  • muistakaa käydä pissalla ennen nukkumaanmenoa
  • ei saa kaivaa nenää ruokapöydässä

 

Keksi itse lisää…

 

Kenen vastuulla tavara kulkee?

Incoterms lausekkeet säätelevät monia tavaran kauppaan ja toimitukseen liittyviä asioita, mm. kaupan osapuolten vastuun siirtymistä. Incoterms lausekkeet eivät määrittele tavaran omistusoikeuden siirtymistä. Ne eivät myöskään ole kuljetussopimuksen osa.

Toimituslausekkeet määrittelevät kenen vastuulla ja kustannuksella tapahtuu kuljetussopimuksen tekeminen, kenelle kuuluu asiakirjojen hankkiminen, ja jopa miten tavara on pakattava. Myös joidenkin kustannusten vastuista määritellään toimituslausekkeissa.

Incoterms lausekkeet jaetaan neljään ryhmään vastuiden ja velvoitteiden siirtymisen mukaan:

 

1. E-Ryhmä (EXW, ex works)

E-ryhmän lausekkeissa vastuu siirtyy lähtöpaikassa. Vastuu tavarasta siirtyy ostajalle, kun tavara on erotettu hänen käytettäväkseen sopimuksessa määritellyssä paikassa ja ajankohtana. Myyjän on pakattava tavara kestämään sopimushetkellä tiedossa olevan kuljetuksen mukaiset rasitukset. Ostajan velvollisuus on hankkia vientiin tarvittavat asiapaperit ja hoitaa vientiselvitys.

 

2. F-Ryhmä (FCA, free carrier/ FAS, free alongside the ship/ FOB, free on board)

F-ryhmässä myyjä ei maksa pääkuljetusta.

FCA lausekkeessa vastuu kaikista kustannuksista ja vahingonvaaroista siirtyy ostajalle, kun myyjä on luovuttanut tavaran sovitussa paikassa rahdinkuljettajalle. Vastuun siirtyminen on erikseen määritelty eri rahdinkuljettajille (auto-, laiva-, lento-, jne. kuljetukset). Mikäli toimitus tapahtuu myyjän tiloissa, myyjän on lastattava tavara ostajan osoittamaan kuljetusvälineeseen. Jos tavara luovutetaan terminaalissa, siirtyy vastuu silloin kun tavara on saapunut terminaaliin ja se on asetettu ostajan rahinkuljettajan käytettäväksi. Ostaja vastaa vientiselvityksistä.

FAS lausekkeessa myyjän on toimitettava tavara sovittuna aikana nimetyn aluksen sivulle. Ostaja vastaa toimitushetken jälkeisistä riskeistä ja kustannuksista. Myyjä huolehtii vientiselvityksistä. Soveltuu vain merikuljetukseen.

FOB lausekkeessa riskit ja kustannusvastuu siirtyvät ostajalle, kun tavara on ylittänyt laivan partaan nimetyssä lastaussatamassa. Myyjä huolehtii vientiselvityksistä. Soveltuu vain merikuljetuksiin, mutta ei konntikuljetuksiin.

 

3. C-Ryhmä (CFR, cost and freight/ CIF, cost insurance and freight/ CPT,carriage paid to/ CIP, carriage and insurance paid to)

C-ryhmässä myyjä maksaa pääkuljetuksen, mutta vastuu siirtyy lähtömaassa.

CFR on periaatteessa sama lauseke kuin FOB (yllä), mutta myyjä maksaa merirahdin.

CIF lausekkeessa vastuut jakautuvat kuten CFR lausekkeessakin (ja FOB lausekkeessa), mutta myyjä on velvollinen vakuuttamaan tavaran. Vakuutuksen on oltava voimassa ostajan hyväksi ja myyjän on toimitettava ostajalle vakuutuskirja tai -todistus. Vakuutuksen laajuus on oltava vähintään Institute Cargo Clauses -vakuutusehtojen vähimmäissuojan tasoinen (C-ehdot) ja sen on katettava kuljetus lastaussatamasta nimettyyn purkaussatamaan. Vakuutusmäärä merkitään kauppasopimuksessa sovitussa valuutassa ja se on kauppahinta + 10%.

CPT lausekkeessa vastuu siirtyy ostajalle, kun myyjä on luovuttanut tavaran ensimmäiselle rahdinkuljettajalle. Sopii kaikkiin kuljetusmuotoihin, ja erityisen hyvin yhdistettyihin kuljetuksiin.

CIP lausekkeessa osapuolten vastuut määräytyvät kuten CPT lausekkeessa. Myyjällä on lisäksi velvollisuus vakuuttaa tavara. Ostajan kannattaa tätä lauseketta käytettäessä varmistaa myyjän ottaman vakuutuksen laajuus, sillä sitä ei määritellä Incoterms 2000 lausekkeissa.

 

4. D-Ryhmä (DAF, delivered at frontier/ DES, delivered ex ship/ DEQ, delivered ex quay duty paid/ DDU, delivered duty unpaid/ DDP, delivered duty paid)

DAF lausekkeessa vastuu tavarasta siirtyy ostajalle, kun myyjä on asettanut tavaran hänen käytettäväkseen nimetyllä rajapaikkakunnalla sovittuna aikana. Lauseke on huono, koska vastuu siirtyy rajalla, missä osapuolet eivät yleensä ole tavaraa tarkistamassa.

DES lausekkeessa vastuu siirtyy ostajalle, kun myyjä on sovittuna ajankohtana asettanut tavaran hänen käytettäväkseen nimetyssä satamassa sijaitsevassa tavanomaisessa purkauspaikassa.

DEQ lausekkeessa vastuu siirtyy ostajalle, kun myyjä on sovittuna ajankohtana asettanut tavaran hänen käytettäväkseen nimetyssä satamassa purettuna aluksesta purkauspaikassa.

DDU lausekkeessa vastuu siirtyy ostajalle, kun myyjä on luovuttanut tavaran sovittuna ajankohtana nimetyssä määräpaikassa.

DDP lausekkeessa vastuu siirtyy ostajalle myyjän luovutettua tavaran sovittuna ajankohtana nimetyssä määräpaikassa. Ostaja huolehtii tavaran purkamisesta ja maksaa siitä aiheutuneet kustannukset.

 

No miten näitä lausekkeita kannattaa käyttää?

 E-ryhmän lauseke soveltuu parhaiten suurille tuontikauppaa käyville yrityksille tai sellaisille pienille vientiyrityksille, joilla ei ole omia resursseja hoitaa kujetustoimintoja.

F-ryhmäläiset soveltuvat maahantuojille, joilla on paljon kuljetuksia tai pienille vientiyrityksille, joilla ei ole mahdollisuuksia saasda rahdeistaan paljousalennuksia.

C-ryhmä sopii ostettaessa tavaraa suuryritykseltä, joka voi puolestaan neuvotella edulliset rahtihinnat. CIP ja CIF sopivat maahantuojille, joilla ei ole omia vuosisopimuksia kuljetusten vakuuttamiseksi.

D-ryhmän lausekkeet sopivat maahantuojille, joilla ei ole resursseja tai asiantuntemusta tuontikuljetusten järjestämiseksi. Ne sopivat myös logistiikkaketjun hallitsevalle vientiyritykselle, jolle kuljetustoiminnot ovat osa hyvää asiakaspalvelua.

 

LÄHDE: Ek, Kosola, Penttinen, Pöyhönen, Kuljetusten vakuuttaminen, Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus, 2004

Oletko vastuussa ympäristön pilaantumisesta?

Ympäristövahingot eivät aina riipu niiden aiheuttaneen toiminnan laajuudesta. Pienelläkin toiminnalla voidaan saada aikaan suuret vahingot. Tällaisessa tapauksessa vahingon aiheuttajalla ei välttämättä ole mahdollisuuksia korvata aiheuttamaansa vahinkoa.

Ensisijainen vastuu on vahingon aiheuttanutta toimintaa harjoittaneella. Aiheuttajan on korvattava ympäristövahinko täysimääräisesti, mukaan lukien ympäristövahinkojen torjumisesta ja pilaantuneen ympäristön ennalleen saattamisesta aiheutuneet kulut.

On myös tavallista, että vahinkotapahtuma on selvä, mutta ei tiedetä kuka sen aiheutti.

1999 alusta tuli voimaan ympäristövastuuvakuutuslaki. Sen perusteella ympäristövastuuvakuutuksen joutuu ottamaan sellaisen toiminnan harjoittaja, jonka toimintaan liittyy olennainen ympäristövahingon vaara. Tai, jonka toiminta aiheuttaa haittaa ympäristölle. Kaikki vakuuttamisvelvolliset toimialat löytyvät ympäristöministeriön ”Vahti” rekisteristä.

Pakollisesti vakuutettavia ovat sellaiset toimialat, joilla on jokin seuraavista ympäristöluvista:

 

  • vesioikeuden lupa jäteveden johtamiseen tai muuhun toimenpiteeseen, joka on lain mukaan kielletty ilman lupaa.
  • Vesilain mukainen lupa aineen päästämiseen yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista annetun lain mukaiseen yleiseen viemäriin.
  • Ympäristölupamenettelyn mukainen alueellisen ympäristökeskuksen myöntämä ympäristölupa tai tällaiseen rinnastettava ilmansuojeluilmoituksen tarkastamisratkaisu.
  • Kemikaalilaissa Turvatekniikan keskuksen lupa tai ilmoitus.

 

Pakollinen vakuuttamisvelvollisuus ei koske öljyn ja öljytuotteiden varastointiin tai jakeluun, voiteluaineen valmistukseen, saastuneen alueen puhdistukseen tai jätteen hyödyntämiseen liittyvää toimintaa (ellei toiminta muusta syystä edellytä ympäristölupaa tai ilmoitusta).

Öljyn tai öljytuotteisen varastoinnista ja jakelusta aiheutuneiden ympäristövahinkojen toissijaisesta korvaamisesta huolehtii öljynsuojarahasto.

Ympäristövakuutuskeskus korvaa ympäristövahingon silloin, kun aiheuttaja jää tuntemattomaksi tai tältä ei ole saatu perittyä korvausta. Näin varmistetaan vahinkoa kärsineen korvaukset. Ympäristövakuutuskeskuskin korvaa vain lain voimaantulon jälkeen aiheutetut vahingot.

Jotta vahinkoa kärsinyt saisi korvausta ympäristövakuutuslain perusteella, hänen on todistettava, ettei korvausta saatu perittyä korvausvelvolliselta ulosmittauksessa, konkurssin yhteydessä, muun maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisen takia tai korvausvelvollisen yrityksen purkautumisen vuoksi. Lisäksi edellytetään, että korvausta ei ole saatu korvausvelvollisen vastuuvakuutuksesta.

 

Joudut siis taas itse korvaamaan kaikki tahallaan tai vahingossa törttöilemäsi ympäristövahingot, jos henki edes hiukankin pihisee. Ympäristöasiat kiinnostavat yhä suurempia ihmisjoukkoja ja asioihin puututaan herkemmin kuin takavuosina. Varaudu siihen, ettei ympäristöaktivisti yllätä takaapäin.