Tagged: vakuuttamien
Valtio lopettaa tulvavahinkojen korvaamisen
Yle uutiset:
Hallitus esittää, ettei valtio enää vastedes korvaisi rakennuksille aiheutuvia tulvavahinkoja, vaan omistajan tulisi ottaa vakuutus tulvien varalle. Taustalla ovat arviot ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvistä tulvavahingoista. Maatalouden tulvavahingot korvattaisiin edelleen nykyisellä tavalla ja yksityisteiden vahinkojen korvaamiseen voitaisiin myöntää avustusta.
Lue koko juttu täältä
Tällä hetkellä vakuutukset eivät pääsääntöisesti korvaa tuvan aiheuttamia vahinkoja.
Vakuutusten kilpailuttaminen
Moni ei viitsi kilpailuttaa vakuutusturvaansa, koska vakuutusten vertaileminen on niin työlästä ja hankalaa. Vaihtoehtoja on liikaa, eikä niitä pienellä präntättyjä kuitenkaan kukaan jaksa lukea.
On paljon helpompi ostaa sitä mitä ovesta sisään kaatunut vakuutuskauppias sattuu tarjoamaan, ja kiroilla vasta sitten kun vakuutus ei korvannutkaan mitään.
”Ostaminen on raskasta työtä. Asiantuntijan on karsittava vaihtoehdot asiakkaan puolesta enintään muutamaan.” sanoo Jari Parantainen.
Tuohon ajatukseen sisältyy vakuutumeklaritoiminnan kilpailutuspalvelun koko idea.
Meklarin työtä on karsia pois sellaiset vakuutusvaihtoehdot, jotka eivät kertakaikkiaan sovi asiakaan tilanteeseen tai budjettiin. Muutamasta jäljelle jääneestä vaihtoehdosta onkin sitten jo paljon helpompi valita se itselle sopiva.
Vakuutusturva kannattaa kilpailuttaa vakuutuslaji kerrallaan, vaikka vakuutusyhtiöt milellään antavatkin vain ns. kokonaistarjouksia. Kokonaistarjous kuulostaa siltä, että se olisi kokonaisedullinen paketti. Näin ei kuitenkaan ole.
Eri vakuutuslajien hinnat vaihtelevat yhtiöittäin huomattavastikin, vaikka kokonaisuutena tarkastellen hinnat voivat olla samalla tasolla. Ongelmaksi muodostuukin se, että yhtiöt eivät hevin myönnä yksittäisiä vakuutuksia, joita on tarjottu kokonaispaketin osina.
Pala kerrallaan kilpailuttamalla vältetään tämä onglema. Lisäksi vakuutusten valinta helpottuu, kun se voidaan tehdä pienemmästä määrästä vaihtoehtoja.
Useimmiten asiakkaan vakuutusturva voidaan rakentaa optimaaliseksi vain valitsemalla eri yhtiöiden tuotteita eri tarkoituksiin. Yhden yhtiön kokonaispaketilla harvoin saavutetaan parasta mahdollista turvaa, eikä taatusti optimaalisinta hinta/ laatu -suhdetta.
Vakuutusten sijoittaminen useampaan vakuutusyhtiöön ei myöskään tee asioiden hoidosta yhtään sen vaikeampaa kuin jos ne olisivat yhdessä yhtiössä, vaikka näin helposti annetaankin ymmärtää. Ei, hoidit vakuutuksesi sitten itse tai meklarin avustuksella.
Onhan yhdenkin vakuutusyhtiön sisällä tapaturma-asiat hoidettava tapaturmavakuutusosastolla, vastuuvakuutusasiat vastuuvakuutusosastolla, autovakuutusasiat autovakuutusosastolla, jne. Ja vahingot vielä erikseen samanlaisen jaon mukaisesti eri paikoissa.
Nimetty yhteyshenkilökään ei paljoa auta, vaikka hänet joskus tavoittaisikin. Samaa reittiä asiat kulkevat joka tapauksessa. Ja voisin vaikka lyödä vetoa, että vakuutusyhtiön yhteyshenkilö ei kovin innokkaasti pidä asiakkaan puolia omaa työnantajaansa vastaan jos tulee erimielisyyksiä esimerkiksi vahinkojen korvaamisesta.
Kilpailuta vakuutusturvasi. Se kannattaa. Ota tarkasteluun yksi osa-alue kerrallaan niin projekti ei paisu hallitsemattoman laajaksi ja päätöksenteko on helpompaa.
Paloturvallisuus on jokaisen oma asia
Yle Oulu kirjoittaa:
”Asukkaiden ja taloyhtiöiden vastuu hätätilanteessa on ratkaisevaa. Poistumis- ja pelastusteiden kunnosta sekä palovaroitinten toiminnasta vastuun kantavat asukkaat. Viranomaiset tarkistavat taloja vain harvakseltaan.
Suomessa kerrostalojen paloturvallisuus on säädösten ansiosta yleisesti ottaen hyvällä mallilla. Jo rakennusmääräyksissä määrätään, miten talon eri osat on eristettävä, jottei tuli palotilanteessa pääse leviämään.
Esimerkiksi kerrostaloasunnon ovien ja seinien on suojattava tulipalossa leviävä tuli asunnon ulkopuolella tunnin ajan.”
Lue koko juttu täältä
No enpä olis taas uskonut
Yle kertoo suurena uustisena päivänselviä asioita:
Luminen talvi lisäsi liikennevahinkoja
Alkuvuoden runsaslumiset kuukaudet kasvattivat tuntuvasti liikennevahinkojen määrää. Vuoden alussa vahinkoja tapahtui kolmannes enemmän kuin viime vuoden talvikuukausina.
Myös koko alkuvuoden aikana liikennevahinkoja on ollut huomattavasti enemmän kuin viime vuonna.
Liikennevakuutuskeskuksen kokoamien tietojen mukaan tammi-syyskuussa vakuutusyhtiöille ilmoitettiin runsaat satatuhatta vahinkoa. Määrä on 13 % suurempi kuin samaan aikaan vuonna 2009.
Vapaaehtoisen autovakuutuksen piiriin kuuluvia vahinkoilmoituksia tehtiin vieläkin enemmän. Viime vuoteen verrattuna niiden kasvu oli 15 prosenttia ja kappalemäärä yli 260 000.
Kuolemaanjohtaneissa onnettomuuksissa alkuvuoden kehitys on jatkunut myönteisenä. Kuolonkolareita oli tammi-syyskuussa 194 ja niissä kuoli 212 ihmistä. Määrä oli 38 vähemmän kuin viime vuonna.
Mielenkiintoista silti. Ei pidä ihmetellä kun seuraavalla kerralla autovakuutusten laskut ovat taas reilusti edellisiä suuremmat.
Vertailu autovakuutusten eroista julkaistu
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on tehnyt perustieto- ja vertailupaketin yksityishenkilöille Suomessa myytävistä vapaaehtoisista autovakuutuksista eli kaskovakuutuksista.
Oppaalla pyritään auttamaan kuluttajaa valitsemaan itselle sopiva kaskovakuutus sekä selventämään kaskovakuutusten sisältöä.
Kaskovakuutus on autolle otettava vapaaehtoinen vakuutuspaketti, josta korvataan auton omia vahinkoja sen mukaan, miten laajan turvan asiakas valitsee. Vakuutusyhtiöiden välillä on suuret erot siinä, mitä vaikkapa laajimpaan vakuutukseen automaattisesti kuuluu: Osalla yhtiöistä kaikki vakuutuksen osat kuuluvat automaattisesti laajimpaan kaskoon, osalla vakuutuksen osia voi poistaa ja osalla voi lisämaksusta ostaa lisävakuutusosia, sanoo jaostopäällikkö Leena Snellman Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta.
Selvityksessä käydään läpi korvattavia vahinkotapahtumia. Olemme pyrkineet selventämään, mitä eri vakuutusosista korvataan ja laittaneet esimerkkejä toisaalta korvattavista ja toisaalta ei-korvattavista vahingoista, sanoo Snellman.
Vakuutusyhtiöiden määritelmät eri korvattavista vahinkotapahtumista vaihtelevat sanamuodoltaan jonkin verran, joten korvattavuus voi tämän vuoksi vaihdella. Lisäksi osa korvattavista vahinkotapahtumista on sellaisia, että vain osa vakuutusyhtiöistä myy kyseisenlaisia tuotteita.
Olemme myös käyneet läpi yleisiä rajoitusehtoja ja yleisiä sopimusehtoja ja Vakuutuslautakunnan lausuntojen avulla selventäneet ehtojen korvauskäytäntöä. Vahingon korvaaminen kaskovakuutuksen esinevakuutusosasta on käyty läpi selvityksessä. Olemme pyrkineet selventämään, milloin auto korjataan, milloin lunastetaan, milloin maksetaan uusarvolunastuksen mukainen korvaus ja milloin yliarvolunastuksen mukainen korvaus.
Perustietopaketin lopussa on taulukot laajimpien kaskovakuutusten ja laajimpien osakaskovakuutusten sisällöstä. Lisäksi on taulukko vakuutusyhtiöiden uusarvolunastus ja yliarvolunastusehdoista.
Tietopakettiin ja vertailuun tästä linkistä.
Lähteet:
http://www.automerkit.fi/turvallisuus/vakuutukset/artikkelit/kattava-vertailu-eri-autovakuutusten-eroista-julkaistu.html?SC=1
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Vakuutuslääketiede
TV 2:n Silminnäkijässä puhuttiin 4.11. vakuutuslääketieteestä. Vakuutuslääketiede on mielenkiintoinen käsite. Miten vakuutuslääketiede eroaa tavallisesta lääketieteestä?
Silminnäkijän todistelun perusteella voi perustellusti väittää, että siinä, että sen tarkoitus on säästää vakuutusyhtiön rahoja.
Tietenkin, eihän koko vakuutulääketiedettä mihinkään muuhun edes tarvita. En ole koskaan nähnyt tapausta, jossa vakuutusyhtiön lääkäri olisi muuttanut hoitavan lääkärin kielteisen kannan esimerkiksi siihen onko kysymyksessä työtapaturma vai ei.
Olen itsekin ollut aikanaan korvaamassa henkilövahinkoja (en työtapaturmia) ja aika usein piti paperit laittaa yhtiön korvauslääkärille lausunnolle ennen kuin korvauspäätöstä pystyi tekemään. En muista olisiko kertaakaan tullut lausuntoa, jonka perusteella korvauksen olisi voinut maksaa. Toisaalta selvät tapaukset eivät tietenkään edes menneet lääkärille kommentoitaviksi.
Henkilövakuutukset ovat hankala vakuutuslaji. Erityisen hankala laji on lakisääteinen tapaturmavakuutus (tai liikennevakuutus), josta korvataan ansionmenetyksiä ja eläkkeitä. Nämä korvaussummat voivat nousta hyvinkin suuriksi, jolloin vakutuusyhtiöllä on merkittävä intressi olla korvaamatta. Siihen tarvitaan vakuutuslääketiedettä ja vakuutuslääkäreitä.
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve toteaa, että hoitavan lääkärin ei pidä olla potilaan asianajaja, eikä tämän pidä ottaa kantaa siihen oikeuttaako potilaan tila joihinkin vakuutusoikeudellisiin korvauksiin. Vakuutuslääkärin tehtävä taas on harkita täyttyykö kussakin tapauksessa lakipykälät, joiden perusteella potilaan tila annetuilla tiedoilla oikeuttaa lainsäädännön tai vakuutusehtojen mukaan korvauksiin.
Edes vakuuttamisen erikoisasiantuntija ei pysty helposti auttamaan vakuutuksenottajaa henkilövahinkoasioissa, sillä kiistat käydään lääketieteellisellä tasolla, ja esimerkiksi vakuutusmeklarilla harvoin on lääkärin pätevyyttä. Siihen mihin vakuutusyhtiö tarvitsee yhden vakuutuslääkärin, näyttää vakuutuksenottaja tarvitsevan ns. tavallisen lääkärin, juristin ja vakuutusmeklarin.
Melko epäreilua, vai mitä?
Useat kertaalleen vakuutusoikeudessa hävityt tapaukset ovat kuitenkin muuttuneet yleisessä tuomioistuimessa vakuutetun eduksi, vaikka vakuutusoikeuden ylituomari Timo Havu totesikin Silminnäkijässä hupaisasti, että ei hänen mielestään vakuutusoikeuden päätökset ole mitenkään muuttuneet käräjäoikeudessa, vaan käräjäoikeus on vain päätynyt niissä tapauksissa erilaiseen ratkaisuun.
Se, että vakuutusyhtiö vain huutaa yhä kovemmalla äänellä EI, kun vakuutuksenottajan todistelu asiassa lähestyy aukotonta, pätee myös muissa vakuutuslajeissa kuin henkilövakuutuksissa. Silloinkaan ei kantaa tarvitse perustella sen paremmin. Kun vakuutusyhtiö on poteronsa kaivanut, niin siellä se yleensä pysyy.
Vahinkovakuutuksissa tosin auttaa usein jo se, että pyytää asiaan vakuutuslautakunnan lausuntoa. Useimmiten ei tarvita prosessia yleisessä tuomioistuimessa. Vakuutusyhtiö korvaa monesti jo siinä vaiheessa kun lautakunta pyytää aineistoa, sillä muuten lautakunnan päätöksestä syntyisi ennakkotapaus ja yhtiöt joutuisivat korvaamaan sen perusteella sitten kaikki ”epämääräiset” vahingot. Toki vahinkovakuutustenkin viimeinen muutoksenhakureitti on yleisen tuomioistuimen prosessi, aina Koerkeinmpaan oikeuteen saakka.
Suurpalot lisääntymässä
Tulipalo on edelleen suurinmmat aineelliset vahingot aikaansaava vahinkotyyppi. Vakuutus korvaa usein osan vahingoista, mutta ei estä itse paloa.
Kaleva kirjoitti pari päivää sitten:
Maatilojen suurpaloja on sattunut tänä vuonna selvästi enemmän kuin viime vuonna.
Finanssialan Keskusliiton mukaan vakuutuskorvauksia on maksettu jo liki 40 palosta, kun määrä viime vuonna oli yhteensä 24.
Myös muiden suurpalojen määrän otaksutaan lisääntyneen viime vuodesta, mutta tarkkoja tietoja kaikkien palovahinkojen määristä ja maksetuista korvauksista ei vielä ole saatavilla.
Kyseessä on suurpalo, kun korvaussumma ylittää 200 000 euroa.
Viime vuonna vakuutusyhtiöt maksoivat korvauksia palovahingoista lähes 180 miljoonaa euroa.
”En ihmettelisi, jos summa tänä vuonna kasvaisi”, vahingontorjunnan ja turvallisuuden johtaja Risto Karhunen ennakoi.
Viime vuoden korvaussummasta noin puolet maksettiin paristasadasta isosta palosta, mikä oli noin kaksi prosenttia palojen kokonaismäärästä.
”Nimenomaan suurpalot pitäisi saada hanskaan”, Karhunen huomauttaa.
Hänestä maatilojen navettojen tulipalojen kasvua selittää osin kylmä talvi. Tiloja lämmitettiin erilaisilla lämmittimillä, joista tuli pääsi irti. Lisäksi samoissa tiloissa käytettiin lämmittimiä työkoneiden lämmittämiseen.
Kulottamalla uudistaminen
Yrittäjää syytetään kahdesta tuhotyöstä ja vakuutuspetoksesta
Turun Sanomat 27.10 2010 19:35:30
Syyttäjä vaatii uusikaupunkilaiselle yrittäjälle vankeustuomiota kahdesta tuhotyöstä, törkeästä petoksesta ja vakuutuspetoksesta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Syytteen mukaan 48-vuotias mies sytytti huhtikuussa 2008 Uudessakaupungin keskustassa tuleen osakeyhtiön omistaman vuokratontilla toimineen Palmukeitaan ravintolan, jonka vahingoista hän teki vakuutusyhtiölle vahinkoilmoituksen. Rakennuksen vakuutusarvo oli runsaat 305 000 euroa, jota vakuutusyhtiö ei ehtinyt maksaa. Tulipalossa tuhoutui noin 500 neliön suuruinen ravintolasali ja keittiöosa.
Toinen tuhotyö kohdistui heinäkuussa 2009 saman rakennuskokonaisuuden toiseen osaan, joka on 30–40 metriä lähimmästä asutusta rakennuksesta. Tämä osa oli vakuutettu yli 100 000 eurosta. Palo syttyi iltapäivällä ravintolan keittiöstä.
Poliisi epäili paloa tahallaan sytytetyksi ja otti yrittäjän kuulusteluihin. Yrityksellä oli ollut taloudellisia vaikeuksia ja syyttäjän mukaan se oli tuhotöiden motiivina.
Vakuutuspetoksen kanssa käy useimmiten huonosti. Ei kannata yrittää. Vakuutusehtoja voi venyttää vakuutuksenottajan hyväksi rehellisestikin, samoin kuin vakuutusyhtiöt vedättävät itse kotiin päin tulkitessaan epäselviä ehtojaan.
YEL vakuutuksen koukerot
Yrittäjä joutuu pähkäilemään YEL vakuutuksensa kanssa. Kuka haluaa mahdollisimman vähän maksuja, kuka mahdollisimman suuren eläkkeen. Ja kaikesta pitää tietenkin päättää itse.
Useimmat meistä liikkuvat jossain ääripäiden välillä. Lisäksi vapaaehtoiset eläkevakuutusratkaisut sotkevat tilannetta entisestään. Niistä ei kuitenkaan tällä kertaa tämän enempää. Syytä on kuitenkin muistaa, että vapaaehtoiset eläkevakuutukset tehdään usein määräajaksi (esim 5 vuotta), jonka jälkeen eläkeläinen tipahtaa lakisääteisen eläkkeen varaan (jos elää vielä).
YEL vakuutus on pakko tehdä, kun:
- on 18 – 67 vuotias Suomessa asuva yrittäjä
- yrittäjätoiminta on jatkunut yhtäjaksoisesti 4 kuukautta (18 vuoden iän täyttämiskuukauden jälkeen)
- yrittäjätoiminta ei kuulu minkään muun eläkelain, esim. MYEL piiriin
YEL on tehtävä myös:
- ammatinharjoittajan puolison tai perheenjäsenen, joka työskentelee ilman palkkaa tämän yrityksessä
- työsuhteessa olevan, joka toimii sivutoimisena yrittäjänä
- alle 68 vuotiaan eläkeläisen, joka toimii yrittäjänä
YEL vakuutukseen merkittävän palkkasumman voi yrittäjä itse päättää riippumatta siitä paljonko palkkaa todellisuudessa yrityksestään nostaa. Palkkasummaa harkittaessa kannattaa ottaa huomioon muutamia Euromääriä, jotka vaikuttavat muilla sosiaaliturvan alueilla. Kaikki luvut ovat vuoden 2010 lukuja.
YEL työtulon minimimäärä on 6.775,60 €/v
Maksimimäärä on 153.875 €/v
Yrittäjä pääsee työttömyysturvan piiriin jos työtulo ylittää 8.520 €/v. Tämä minimi on perusteena sille, että yrittäjä voi saada Kelan peruspäivärahaa tai voi liittyä työttömyyskassaan.
Yrittäjän osa-aikaeläkkeen saamisen edelleytys on, että työtulo on viimeisinä vuosina ennen eläkettä ollut vähintään 13.551,19 €/v
Sairauspäivärahat ja vanhempainetuudet lasketaan YEL työtulon mukaan. Esimerkiksi tänä vuonna alkavan etuuden määrä lasketaan vuoden 2008 YEL työtulon mukaan. Jos nykyinen YEL työtulo on 20% suurempi kuin vuonna 2008, voi etuuksia hakea korkeamman työtulon mukaan.
Mielipiteitä eläkevakuutuksista on varmaankin yhtä monta kuin on niiden esittäjiäkin. Osan mielestä YEL pitää olla maksimissaan ja vielä reilu vapaaehtoinen päälle. Joku muu suosii YEL:ssä minimiä ja ottaa siihen päälle reilun vapaaehtoisen.
Toisille ei ole varaa maksaa juuri minimiä suurempia maksuja, toiset eivät välitä.
Paras ratkaisu lienee pitää YEL työtulo kohtuullisella tasolla ja jos firmalla rahaa riittää niin sitten voi korotella työtuloaan sen mukaan. Tai harkita vapaaehtoisia ratkaisuja.
Kauppalehti 11.10.10
Yritys ei saa vakuutusta tulvan varalta – jatkossakaan
”Tulvavahinkojen korvaus on kuulunut osittain valtiolle. Valtio on korvannut vesistötulvien aiheuttamia vahinkoja rakennuksia ja irtaimistoa budjettivaroistaan. Korvaustaso on ollut 80 prosenttia, joten vahingon kärsijälle on jäänyt viidenneksen omavastuu.
Tulvavakuutuslaki on muuttumassa. Vuonna 2013 mahdollisesti kaikkien poikkeuksellisten tulvien korvausvastuu siirtyy vakuutusyhtiöille.
Koska yritykset eivät ole aiemminkaan saaneet valtiolta korvauksia tulvavahingoista, niin eivät vakuutusyhtiötkään niitä lähde korvaamaan.”
Myrskyvakuutus korvaa useimmiten vain kovan tuulen aiheuttamat vahingot, ei muita myrskyn ilmiöitä (hyvin voimaksata raekuuroa lukuunottamatta). Tuulen nopeuden on oltava joko vähintään tai yli 21 metriä sekunnissa riippuen vakuutusyhtiöstä.
Joillakin yhtiöillä myrskyvakuutus on nimetty toisin ja saattaa sisältää muitakin ilmiöitä mm. rankkasateen aiheuttamia vahinkoja silloin kun sade on niin kovaa, ettei kunnallinen sadevesiviemäri ehdi johtaa vettä pois normaalilla tavalla.
Sen lisäksi, että on syytä tarkistaa eri vakuutusyhtiöiden vakuutusten kattavuus eri lajeittain (esim. myrskyvakuutus tai palovakuutus), on syytä katsoa myös kokonaisuutta. Sama turva voi olla sisällytetty eri vakuutuslajeihin yhtitöstä riippuen. Tällaisia ovat esimerkiksi salamasta aiheutuneen ylijänniitteen aiheuttamat vahingot, myrsky/luonnonilmiövahingot tai vaikka villieläimen tunkeutuminen rakennukseen. Eroja löytyy…