Category: Vakuuttaminen
Korvaako matkavakuutus lentoyhtiön tunaroinnin?
Rantapallo.fi on koonnut viisi yleistä matkavakuutuksiin liittyvää väärinkäsitystä korjauksineen – päivitä tietosi ja tarkista oman matkavakuutuksen kattavuus ja vakuutussisältö hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä.
1. Matkavakuutuksesta saa rahat takaisin jos lentoyhtiö menee konkurssiin
Usein matkavakuutuksen uskotaan korvaavan kaikki matkan aikana ilmenevät ongelmat. Todellisuudessa matkavakuutuksen vakuutusturva ei kuitenkaan ulotu esimerkiksi konkurssitilanteisiin. Tällaisessa tapauksessa matkailijan kannattaa ottaa yhteyttä Kuluttajavirastoon.
2. Matkavakuutus korvaa lakon aiheuttaman lennon peruuntumisen
Monille matkailijoille epätietoisuutta aiheuttavat myös lakkotilanteet. Matkavakuutus ei korvaa lainkaan lakon aiheuttamia kuluja tai muunlaisia ongelmia.
Lentoyhtiöt kuitenkin yleisesti antavat matkailijoille mahdollisuuden siirtää lentoa toiseen ajankohtaan tai saada rahat takaisin peruuntuneesta lennosta. Ota siis yhteyttä suoraan lentoyhtiöösi, mikäli kohtaat matkallasi lakkotilanteen.
3. Myöhästyneet ja peruuntuneet lennot korvataan matkavakuutuksesta
Toisinaan matkailija saattaa törmätä tilanteeseen, että lento on joko myöhässä tai peruttu kokonaan. Monet olettavat, että korvauksen saa automaattisesti matkavakuutuksesta oli lento sitten myöhässä tai peruttu. Perutut lennot eivät kuitenkaan kuulu matkavakuutuksen piiriin, vaan matkavakuutus korvaa ainoastaan myöhästyneitä lentoja.
Ehdot vaihtelevat, ja omasta matkavakuutuksesta kannattaa tarkistaa jo etukäeen, kuinka monta tuntia lennon pitää olla myöhässä, jotta matkailija on oikeutettu korvauksiin.
Peruuntuneet lennot korvataan suoraan lentoyhtiön kautta ja näissä tapauksissa lennon voi joko siirtää eteenpäin tai saada rahat lennosta takaisin.
4. Mitä tehdä jos matkakumppani sairastuu?
Joskus matkakumppani sairastuu juuri ennen lähtöä. Monille voi olla epäselvää, onko silloin oikeutettu saamaan korvausta myös terveen matkustajan peruuntuneesta matkasta. Tällaisessa tilanteessa matkavakuutuksesta korvataan yleensä myös sairastuneen matkustajan seuralaisen matkan peruuntuminen. Muista huolehtia vakuutusyhtiölle kaikki tarvittavat dokumentit sairastapauksesta.
5. Matkavakuutus on kallis ja se on otettava jokaiselle matkalle erikseen
Matkavakuutuksen voi ottaa jokaiselle matkalle erikseen, mutta mikäli teet vuodessa useamman kuin yhden vapaa-ajan matkan, on jatkuvasti voimassaoleva vakuutus edullisempi ratkaisu.
Osa matkailijoista kokee matkavakuutuksen liian hintavaksi. Vakuutuksen hinta on kuitenkin vain hyvin pieni osuus matkan kokonaiskustannuksista. Ilman matkavakuutusta matkustaminen voi tulla erittäin kalliiksi, mikäli joudut esimerkiksi sairaalahoitoon ulkomailla tai jos tarvitset ambulanssikuljetuksen takaisin kotimaahan. Ambulanssilennot maksavat kymmeniätuhansia euroja – oletko valmis kantamaan riskin, että joudut sijoittamaan kaikki säästösi sellaiseen?
Hyvä lista, varsinkin näin kun lentoyhtiöt narisevat liitoksistaan ja niitä kaatuu kuin heinää elonkorjuuaikaan.
Aloittavan yrittäjän YEL maksu nousee
Turun Sanomat, 8.11.2012:
Yritystoiminnan aloittavat yrittäjät maksavat jatkossa 78 prosenttia normaalista työeläkevakuutusmaksusta yrittäjätoiminnan 48 ensimmäiseltä kuukaudelta. Nykyinen prosenttimäärä on 75.
Käytännössä tämä tarkoittaa keskimäärin 130 euron vuosittaista korotusta aloittavien yrittäjien työeläkevakuutusmaksuun.
Muutos vähentää yrittäjien eläkelakiin liittyviä valtion kustannuksia. Valtio rahoittaa yrittäjäeläkkeet siltä osin kuin vakuutusmaksut eivät riitä eläkkeiden kustannuksiin. Vuonna 2013 säästövaikutus on 1,3 miljoonaa euroa. Voimaantulon jälkeen vaikutus kasvaa. Muutos on täysimääräisesti voimassa vuonna 2017, jolloin valtion säästöt ovat 5,6 miljoonaa euroa.
Hallitus esitti lain vahvistamista torstaina 8. marraskuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina 16. marraskuuta. Laki tulee voimaan 1.1.2013, ja se koskee niitä yrittäjiä, jotka aloittavat yrittäjätoiminnan lain voimaantulon jälkeen.
Nyt kiireesti kaikki yli 30% mutta alle 50% yrityksestään omistavat osayrittäjät, jotka eivät vielä ole siirtyneet TyEL:stä YEL:iin, vaihtamaan vakuutusta. Saat aloittavan yrittäjän alennuksen, jos et ole sitä aikaisemmin käyttänyt loppuun. Alennuksen saa siis vain kerran yrittäjätoiminnan aikana, riippumatta yritysten määrästä.
Peli kovenee ja pelurit vähenee…
Suomen vakuutusyhtiöiden palapeli asettuu jälleen hieman uuteen järjestykseen.
Sampo-konserniin kuuluva If Vahinkovakuutusyhtiö kertoi tiistaina, että se ostaa Tryg Suomen sivuliikkeen vahinkovakuutusliiketoiminnan 15 miljoonalla eurolla.
Trygin sivuliikkeen maksutulo oli 84 miljoonaa euroa vuonna 2011 ja asiakkaita sillä on noin 155 000. Yhtiön markkinaosuus on noin kaksi prosenttia. Trygin noin 200 työntekijää Suomessa siirtyvät Ifille.
Samassa yhteydessä If ja Nordea kertoivat allekirjoittaneensa yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Nordea alkaa myydä Ifin vakuutuksia Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Tryg on toiminut aiemmin Nordean vakuutuskumppanina.
Yhteistyösopimus astuu voimaan viimeistään 1. heinäkuuta ensi vuonna.
”Kävimme läpi eri vaihtoehdot Suomen markkinoilla ja totesimme, että If on paras vaihtoehto sekä Nordealle että Nordean henkilöasiakkaille. If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutusyhtiö. Sillä on kilpailukykyiset tuotteet ja asiakkaina noin 800 000 kotitaloutta Suomessa”, sanoo Nordean tiedotteessa Suomen maajohtaja Ari Kaperi.
”Olemme toimineet Suomen markkinoilla yli kymmenen vuotta ja tänä aikana emme ole saavuttaneet sitä kokoa ja markkinaosuutta, joka on välttämätön kannattavan liiketoiminnan takaamiseksi pitkällä tähtäimellä. On selvää, että If on sopivampi omistaja, kun asiaa katsotaan sekä asiakkaiden että henkilöstön kannalta”, sanoo Trygin Suomen ja Ruotsin liiketoiminnoista vastaava johtaja Per Fornander.
Eipä ollut hyvä uutinen ollenkaan tämä.
Vakuuttamisen viisi vaaranpaikkaa
Löytyykö sinunkin vakuutuksistasi nämä virheet?
Vakuuttamisen yleisin ristiriita on se, että asiakkaan riski ja vakuutusmaksu poikkeavat toisistaan.
Vakuutuksenottajalla ei usein ole keinoja tunnistaa ristiriitaa eikä omaa osaamista hankkia tietoja riskiä vastaavasta vakuutusmaksusta.
Toinen epäkohta on se, että vakuutusturva ja sen tarve eivät kohtaa toisiaan. Tämä näkyy mm:
alivakuutuksena
ylivakuutuksena
tarpeettomana vakuutuksena
päällekkäisturvana
on tarvetta, mutta ei turvaa
Alivakuutus syntyy siitä, kun vakuutuksenottaja on arvioinut omaisuutensa vakuutuksen ottohetkellä alempaan arvoon kuin vakuutusyhtiö vahinkohetkellä. Alivakuutustilanteessa korvauksen ylärajana on vain harvoin vakuutusmäärä. Osavahinkokin maksetaan alivakuutuksen osoittamassa suhteessa.
Ylivakuutus on sitä osaa vakuutuksessa, jota ei voi missään vaiheessa hyödyntää, mutta siitä kuitenkin maksetaan sama vakuutusmaksu kuin hyödynnettävissä olevasta vakuutusmäärästäkin. Vakuutuksenottaja on tässä tilanteessa arvioinut kohteensa arvokkaammaksi kuin vakuutusyhtiö vahinkohetkellä.
Tarpeeton vakuutus syntyy pakettivakuutusten valinnasta. Paketti sisältää vakuutuksia, ikään kuin varmuuden vuoksi, joita ei koskaan voi hyödyntää. Paketti on yleensä rakennettu palvelemaan vakuutustarpeen yläpäätä eikä yksilöllistä tarvetta.
Päällekkäisvakuutus on usein seurausta siitä, että vakuutuksia otetaan eri vaiheissa. Eri vakuutukset voivat sisältää samoja turvakomponentteja, mutta sitä ei huomata, koska kokonaiskuva puuttuu.
Vakuutuksen puuttumisia ilmenee eniten silloin, kun vakuutuksia on otettu ilman minkäänlaista riskikartoitusta.
Lähde: Vakuutus ja riskit, Edita 2002
Kuka maksaa kun auton ovet kolisee?
Meille on kaikille varmaan joskus käynyt niin, että auton kylkiin on ilmestynyt kolhuja tai naarmuja parkkipaikalla. Tai niin, että oman auton ovi kolahtaa viereisen auton kylkeen ja siitä jää jälki.
Mitä tehdä, pötkiäkö pakoon mahdollisimman pikaisesti, vai jättääkö yhteystiedot naapurin pyyhkijän alle?
Suosittelen toki yhteystietojen jättämistä joka tapauksessa.
Liikennevakuutus korvaa ajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä toiselle aiheutuneen vahingon. Pysäköintikin on ajoneuvon liikenteeseen käyttämistä. Ainakin vakuutusmielessä.
Liikennevakuutuksesta korvataan vastapuolen auton vahingot silloin, kun olet itse kolhinut vierasta autoa omistajan, haltijan tai kuljettajan ominaisuudessa. Ja bonukset alenevat.
Paitsi silloin kun kolhu aiheuttetaan muulla kuin kuljettajan ovella ja kolhija on joku muu kuin ajoneuvon omistaja, haltija tai kuljettaja.
Jos siis vaikka allekirjoittanut kolhii viereistä autoa autosi takapenkiltä noustessaan, vahinko korvataan sinun autosi liikennevakuutuksesta, mutta bonus ei alene. Jos taas minä olisin autosi kuljettaja ja itse nouset takapenkiltä ja samalla kolhit naapuria, korvaus alentaa bonusta.
No entäs, jos oma auto löytyy kolhittuna?
Jos kolhija ei ole jättänyt yhteystietojaan, on ainoa vaihtoehto käyttää omaa kaskoa. Kaskosta korvattaessa vähennetään omavastuu ja bonus alenee jos vakuutuksessasi sellaisia käytetään.
Kiinteistön omistajan korvausvastuu
Kiinteistön omistajan velvollisuutena on huolehtia kiinteistön kunnossapidosta siten, etteivät kiinteistön asukkaat, vuokralaiset tai sivulliset joudu vahingonvaaralle alttiiksi.
Kiinteistön omistajalla on vastuu myös kiinteistöön rajoittuvan katualueen hoidosta.
Vastuu katualueen kunnossapidosta perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, mutta huolelliselle toiminnalle asetettu vaatimustaso on erittäin korkea. Sitä kutsutaan vakiintuneesti korostuneeksi huolenpitovelvoitteeksi.
Vastuussa olevalle on jätetty näyttövelvollisuus siitä, että katualue on hoidettu asianmukaisesti. Vastuu on käytännössä hyvin kireä, ja lähentelee ankaraa vastuuta.
Kiinteistönomistajan vastuuvakuutuksesta korvataan runsaasti liukastumisista johtuvia henkilövahinkoja.
Jos kiinteistön huolto on ulkoistettu huoltoyhtiölle, ei se poista omistajan vastuuta.
Omistaja ja huoltoyhtiö voivat keskinäisessä sopimuksessaan sopia vastuun kustannusten jaosta, mutta eivät vahingonkäsijää sitovasti.
Kiinteistövakuutukset sisältävät yleensä omaisuusvakuutuksen lisäksi myös vastuu- ja oikeusturvavakuutukset sekä hallintoelinten vastuuvakuutuksen.
Vastuuvakuutuksesta korvataan vakuutuksenottajan kiinteistön omistajana toiselle aiheuttamat henkilö- ja esinevahingot.
Lähde: af Hällström, Ijäs, Vastuuvakuutus, Finva 2007
Joskus totuus on pienestä kiinni
Tässä Tekniikka ja Talous lehdessä julkaistussa jutussa nyt ei varsinaisesti ole vakuutusasioista kyse, vaikka vakuutusta onkin käytetty tutkimuksen kenttäkokeessa. Miksei tätä voisi soveltaa myös vaikka vahinkoilmoituksissa.
Tekniikka ja Talous 24.9.2012:
Se, mihin kohtaan lomakkeessa allekirjoitus sijoitetaan, vaikuttaa siihen, täyttääkö vakuutuskorvauksien hakija hakemuksen rehellisesti vai epärehellisesti, kertoo The Scientific American.
Kun vakuutusyhtiöltä hakee korvauksia, joutuu yleensä kirjoittamaan liudan lomakkeita ja allekirjoittamaan ne omalla nimellään. Uuden tutkimuksen mukaan se, mihin ja milloin oma nimi pitää kirjoittaa, vaikuttaa siihen, antaako lomakkeessa oikeita vai vääriä tietoja.
Tutkimuksessa 13 000 ihmistä allekirjoitti autovakuutuksen. Toinen ryhmä kirjoitti nimensä lomakkeen yläosaan, toinen alaosaan. Ne, jotka allekirjoittivat ylös, myönsivät ajaneensa autollaan 2 500 mailia (4000 kilometriä) enemmän kuin ne, jotka allekirjoittivat alas. Ero vaikutti 48 dollarin (37 euron) verran vuosittaisiin vakuutusmaksuihin.
Tutkijat päättelivät, että kun ihmiset pistävät paperiin ensin oman nimensä, he eivät aio toimia epärehellisesti.
Yhdysvaltojen kansalaiset maksavat vuosittain 345 miljardia dollaria (267 miljardia euroa) vähemmän veroja kuin he väittävät maksavansa. Tutkijat uskovat, että pelkkä valehtelu ei selitä valtavaa kuilua, vaan ihmiset tuppaavat venyttämään totuutta. Nimen kirjoittaminen ennen tietojen antamista saattaisi vähentää totuuden venyttämistä.
Tutkimus on julkaistu Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa.
Työttömyysvakuutusmaksut maksetaan jatkossa Työttömyysvakuutusrahastolle
Työttömyysvakuutusmaksut on tähän asti peritty vakuutusyhtiöiden toimesta lakisääteisen tapaturmavakuutuksen yhteydessä.
Jatkossa työttömyysvakuutusmaksuasiat eli neuvonta, perintä ja valvonta keskitetään kaikki Työttömyysvakuutusrahastolle. Muutos tapahtuu vuoden 2013 alusta.
Työnantajille muutos näkyy siten, että loka–marraskuussa 2012 Työttömyysvakuutusrahasto lähettää osalle työnantajista ennakon määräämistä koskevan ilmoituksen, joka sisältää arvion ennakkopalkkasummista vuodelle 2013.
Marras–joulukuussa työnantaja saa Työttömyysvakuutusrahastolta ennakkoa koskevan päätöksen ja maksulomakkeet.
Kaikki vuotta 2012 ja sitä aikaisempia vakuutusvuosia koskevat työttömyysvakuutusmaksuasiat hoituvat kuitenkin vielä vanhan järjestelmän mukaisesti
Muutos ei vaikuta lakisääteisiin tapaturmavakuutuksiin, vahinkovakuutuksiin, työeläkevakuutuksiin tai näiden maksujen perintään.
Työttömyysvakuutusmaksut pysynevät ennallaan.
Työttömyysvakuutusrahaston hallintoneuvosto on päättänyt esittää sosiaali- ja terveysministeriölle palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuksi myös ensi vuonna 0,60 % palkasta ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksuksi työnantajan maksamasta palkkasummasta 0,80 % palkkasumman 1.936.500 euroon saakka (vuoden 2012 palkkasummaraja) ja sen ylittävältä osalta 3,20 % palkkasummasta.
Yrityksen osaomistajan palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuksi ensi vuonna esitetään 0,20 % palkasta ja yrityksen osaomistajasta maksettavaksi työnantajan työttömyysvakuutusmaksuksi 0,80 % palkasta.
Lähde: http://www.tvr.fi
Amerikkalainen tapa on rantautunut Suomeen
Olen jo pitkään väittänyt, että Suomessa on katsottu liikaa amerikkalaisia televisiosarjoja.
Vakuutusyhtiö Lähitapiolasta kerrotaan Ylelle, että amerikkalaistyyppinen oikeustoimilla uhkailu on lisääntynyt Suomessa.
Yle kertoo esimerkin polkupyöräilijästä, joka törmäsi vastaantulijaan. Kätensä loukannut uhri vaati törmääjältä 3 000 euron korvausta tai muuten hän haastaisi tämän käräjille.
Lähitapiolan mukaan vaatimuksiin ei kannata suostua.
– Kannattaa mieluummin ottaa yhteyttä omaan vakuutusyhtiöön ja jättää asia sen hoidettavaksi, sanoo korvauspäällikkö Matti Karimäki Ylelle.
Liikennevakuutus korvaa vain onnettomuuksissa, jossa on moottoriajoneuvo mukana. Polkupyöräonnettomuudesta korvauksia kannattaa hakea kotivakuutuuksesta.
Jos erehtyy sopimaan uhkailijan kanssa, vakuutusyhtiö ei voi auttaa.
Sähköilmiö omaisuusvakuutuksessa
Yrityksissä ja kotona on herkkiä elektronisia laitteita, joiden korjaaminen vaikkapa ukkosen jäljiltä maksaa usein enemmän kuin uusi vastaava laite. Lisäksi uhkana on laitteen muistiin tallennettujen tietojen menettäminen.
Sähköisiä häiriöitä voi välittyä elektronisiin laitteisiin sähkö-, puhelin- ja tietoliikenneverkoista tai antenniverkosta.
Salamaniskun ei tarvitse osua suoraan rakennukseen. Korkea jännite voi syntyä myös salamaniskusta avojohtoon tai pilvien välisestä salamaniskusta.
Jännitehäiriöitä voi aiheutua myös vahvavirtalaitteiden kytkemisestä ja katkaisemisesta.
Sähkö- ja magneettikenttien vaikutuksesta johtimiin voi muodostua laitteita rikkova ylijännite, joka voi kulkeutua pitkänkin matkan päähän iskupaikasta.
Sähköilmiövahinko voi syntyä myös siten, että sähkölaitoksen jossain laitteessa, sähkönjakeluverkossa tai muuntajassa sattuvan toimintahäiriön vuoksi syntyy yli- tai alijännitettä tai häiriö aiheuttaa oiko- tai maasulun, jolloin verkkoon kytkettynä ollut muu sähkölaite vaurioituu.
Sähköilmiövakuutus sisältyy All Risks, eli täysturvavakuutuksiin. Ilmiöpohjaisissa vakuutuksissa sitä ei välttämättä ole, ellei nimenomaan ole valittu sähköilmiövakuutusta mukaan turvalaajuuteen.
Sähköilmiövakuutus voi joksus sisältyä palovakuutukseen tai luonnonilmiövakuutukseen.
Muuta kuin täysturvavakuutusta otettaessa on syytä tarkistaa vakuutusehdoista kuuluuko sähköilmiövakuutus kokonaisuuteen. Samoin kannattaa menetellä vertailtaessa eri vakuutusyhtiöiden tuotteita keskenään. Samalta näyttävä kokoniasuus ei välttämättä sisäläkään samoja vakuutusturvia.
Monissa tapauksissa rikkoutunut sähkölaite on osa muuta laitetta. Jos pelkän rikkoutuneen sähkölaitteen (vaikka sähkömoottorin) korjaaminen rikkomatta koko laitekkonaisuutta on mahdotonta, korvataan yleensä koko laitekokonaisus (esimerkiksi kompressori, ohjelmakoneisto tai kiertovesipumppu).